Post by Tintti on Mar 17, 2010 20:01:02 GMT -2
Nimi: Miki
Laji: Poochyena
Ikä: 15 ihmisten iässä
Sukupuoli: ♀
Tyyppi: Dark
Kyvyt:
Quick Feet: Lisää käyttäjän nopeutta 50 % kun saa ”status sairauden”.
Iskut:
Tackle - Fyysinen hyökkäys, jossa käyttäjä lataa ja hyökkää vastustajaansa käyttäen koko kehoaan.
Bite - Vastustajaa purraan erittäin terävillä hampailla.
Iron Tale - Vihollista lyödään metallin kovalla hännällä.
Payback - Jos käyttäjä käyttää tätä iskua sen jälkeen kun vastustaja on iskenyt, sen voima kaksinkertaistuu.
(Miki osaa vain fyysisiä iskuja.)
Ulkonäkö:
Miki on pituudeltaan 40 cm ja painoltaan 22 kg. Tuo on muuten ihan normaalin poochyenan näköinen, paitsi että tällä on musta tuuhea harja (joka on kulkenut heidän suvussaan kautta aikoijen) ja kuunsirpin muotoinen kuvio molempien silmien alla, joka on samanvärinen kuin poochyenan kehon turkin väri, eli harmaa. Tämän vasemman puoleisen silmän päältä menee pieni arpi. Mikillä on kiedottu valkoiset siteet eturaajoihin ja hännän yläosaan, etteivät tämän palovammat näkyisi (katso menneisyys).
Luonne:
Miki on erittäin hyväsydäminen. Hän helposti huomaa toisten tunteet ja yrittää parhaansa mukaan olla empaattinen kaikille. Hän harvoin kantaa kaunaa on aina valmis antamaan anteeksi niille, jotka ovat tätä joskus vahingoittaneet. Ja vaikka Miki parhaansa mukaan yrittää olla niin kiltti kuin pystyy, hän voi joinakin aikoina tulla erittäin epävarmaksi ja surulliseksi.
Jo ensivaikutelmana Mikistä saa hyvin huomaavaisen, kohteliaan, rauhallisen ja rehellisen kuvan, mitä tämä juuri on. Hän ei salaile mitään ja kertoo asiat niin kuin ne ovat. Hänen ei paljoa tarvitse tehdä saadakseen hyvän ensivaikutelman, ja siksi tämä ei sitä niinkään ajattele. Hän yrittää aina tehdä parhaansa mukaan työnsä oli se pieni tai suuri ja rakastaa sitä jos muutkin tulevat tyytyväisiksi lopputulokseen.
Miki ei pidä itsekkäistä ja epäoikeudenmukaisista persoonista. Sellaisen kohdatessaan hän silti parhaansa mukaan yrittää olla kiltti ja voi sanoa asiat suoraan rehellisesti, mutta kohteliaasti. Harvoin hän edes suuttuukin, mutta jos suuttuu, on joku häntä pahasti suututtanut. Varsinkin jos hänen ystäviään on vahingoitettu. Miki ei käytä myöskään väkivaltaa juuri ollenkaan, yleensä vain itsepuolustukseen tai muiden puolustamiseen.
Hän osaa hyvin lukea toisten tunteet, joita on turha yrittää peitellä tältä.
Miki suhtautuu ihan samalla tavalla kaikkiin pokemoneihin; yhtä kohteliaasti ja hyvä luonteisena kuten aina.
Miki pelkää tulta, menneisyytensä takia. Kun hän näkee sellaisen, hän jähmettyy aivan liikkumattomana paikalleen ja alkaa vapista. Muuta ei hän pelkääkään.
Mikille kelpaa melkein mikä vaan seura, varsinkin hyvä seura (no kenellepä ei). Ja jos tämän luokse tulee juttelemaan, ei tämä heti suoraan torju tätä, sillä hän rakastaa hyviä juttutuokioita. Hän on myös hyvä kuuntelemaan muita ja on valmis jakamaan mielipiteitään muiden kanssa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita että hän pitäisi vain jutustelusta.
Miki toivoo, että jonain päivänä hän perustaisi perheen kun tämä kasvaa aikuiseksi.
Menneisyys: (Sama kuin Midnalla)
Miki syntyi pari vuotta siskonsa, Midnan jälkeen onnelliseen perheeseen tulivuoren lähettyvillä, syksyisenä aamuna. Hän rakasti isosiskoaan jonka kanssa hän leikki päivät pitkät, joten tämä kiintyi tuohon äkkiä. Vanhemmat olivat myös hyvin tärkeitä ja rakkaita pentujen elämässään. Molemmat isä ja äiti olivat harjallisia mightyenoita. He opettivat pennuille iskuja ja treenasivat noiden liikkeitä hyvin. Kummallista kyllä, mutta Miki ei oppinut mitään muuta kuin fyysisiä iskuja, kun taas tämän isosisko ei oppinut muuta kun spesiaali-iskuja. Eräänä päivänä Miki ja Midna menivät kahdestaan leikkimään laavakentän lähettyville. Se oli aika tyhmä idea, sillä sulaa laavaa oli joka puolella ja vanhemmat olivat kieltäneet muutenkin leikkimästä siellä, mutta he olivat vain 5 ja 7 vuoden ikäisiä tyhmiä pentuja jotka halusivat kokeilla kaikenlaista uutta. He leikkivät hippaa hyppien kovettuneesta laavasta toiseen yrittäen olla koskematta sulaan laavaan. ”Se joka koskee laavaan, kuolee!” olivat leikin säännöt, mutteivät tajunneet että oli oikeasti kuolemasta kyse jos niin kävisi. No, he hyppivät kivestä toiselle kunnes Miki sitten kuitenkin liukastui ja sai palovammat eturaajoihin ja hännästäkin aika lailla karvaa kärventyi. Kuului hirveä huuto. Vanhemmat juoksivat pentujen luokse niin pian kuin pääsivät. He kantoivat Mikin selässään kotiin ja käärivät tuolle siteet palovammoihin ja häntää, koska siitä oli kärventynyt törkeän paljon karvaa (ja kuuluuhan poochyenilla olla tuuhea karvainen häntä). Siitä asti Miki on pelännyt tulta, laavaa ja kaikkea mikä polttaa ja pennut eivät enää koskaan sen jälkeen menneet leikkimään laavakentille.
Ei mennyt monta vuotta sen tapaturman jälkeen kun Dusknoir Sableye joukkoineen hyökkäsi heidän kotiluolaansa varoittamatta. Vanhemmat käskivät pentujen mennä pakoon turvaan sillä välin kun nämä taistelisivat Sableyeita ja Dusknoiria vastaan. Pennut eivät tahtoneet jättää vanhempiaan, muttei heillä paljon vaihtoehtoja ollut, joten he juoksivat pakoon kauas kuumille lähteille asti. Heidän piti odottaa siellä kunnes vanhempansa tulisivat noutamaan heitä sieltä. He kaksi odottivat ja odottivat pitkäänkin, muttei vanhempia näkynyt. Tuli yö, ja Miki ja Midna alkoivat jo huolestua. Midna uhkasi lähteä takaisin kotiluolaan katsomaan olisiko kaikki jo hyvin ja käski Mikin olla seuraamatta. Miki kieltäytyi tottelemasta ja lähti siskonsa mukaan. Oli jo aamu kun he saapuivat. Saavuttuaan kotiin he saivat kokea elämänsä kauheimman näyn: molemmat vanhemmat makasivat puolikuolleena maassa. Sableyet olivat pahasti vahingoittuneet ja mutteivät taistelukyvyttömiä, kuten ei ollut Dusknoirkaan joka oli juuri tekemässä armon iskua pentujen vanhempiin. Miki ja Midna eivät ole olleet koskaan ennen ollut niin raivoissaan. He epäilemättä hyökkäsivät Dusknoirin ja Sableyeiden kimppuun, vaikka olikin aika epätodennäköistä että kaksi pientä pentua (n. 8 ja 10v.) pärjäisi täysikasvuisille erittäin vahvoille pokemoneille, mutta he olivat jo valmiiksi vahingoittuneita pentujen vanhempien iskuilta, joten ei se ihan mahdotonta olisi ollut. Sen jälkeen mitä he olivat tehneet pentujen vanhemmilleen, olivat he valmiita viemään niiltä vaikka hengen pois. Täytyy myöntää, että he taistelivat melko hyvin noin nuoriksi pennuiksi. He käyttivät hyväkseen pientä vikkelää kehoaan, teräviä hampaitaan ja pimeitä iskujaan kummitus tyyppisiin pokemoneita vastaan. Silmissä alkoi sumeta, sitten kaikki pimeni.
Pennut heräsivät ja Dusknoir ja Sableyet olivat poissa. Muistoksi taistelusta Miki sai arven vasempaan silmäänsä ja Midna oikeaan, joka sokeutui myös. Vanhempia he eivät ehtineet pelastaa, jota nuo surivat pitkään. Se oli niille suuri menetys. Vanhemmat olivat heille kaikki kaikessa, joita nuo suunnattomasti rakasti, ja he olivat nyt poissa.
Miki ja Midna kulkivat milloin missäkin ja kohensivat taistelu taitojaan kulkien läpi esteiden ja muiden vastoin käymisten vuosien vierähtäessä aina yhdessä. He vieläkin miettivät, miksi Dusknoir tappoi heidän vanhempansa ja miksi jätti nämä henkiin. He lupasivat toisilleen ja itselleen selvittää tuon mysteerin jonain päivänä. Matkallaan he löysivät tien tänne, jonne päättivät jäädä asumaan.
Laji: Poochyena
Ikä: 15 ihmisten iässä
Sukupuoli: ♀
Tyyppi: Dark
Kyvyt:
Quick Feet: Lisää käyttäjän nopeutta 50 % kun saa ”status sairauden”.
Iskut:
Tackle - Fyysinen hyökkäys, jossa käyttäjä lataa ja hyökkää vastustajaansa käyttäen koko kehoaan.
Bite - Vastustajaa purraan erittäin terävillä hampailla.
Iron Tale - Vihollista lyödään metallin kovalla hännällä.
Payback - Jos käyttäjä käyttää tätä iskua sen jälkeen kun vastustaja on iskenyt, sen voima kaksinkertaistuu.
(Miki osaa vain fyysisiä iskuja.)
Ulkonäkö:
Miki on pituudeltaan 40 cm ja painoltaan 22 kg. Tuo on muuten ihan normaalin poochyenan näköinen, paitsi että tällä on musta tuuhea harja (joka on kulkenut heidän suvussaan kautta aikoijen) ja kuunsirpin muotoinen kuvio molempien silmien alla, joka on samanvärinen kuin poochyenan kehon turkin väri, eli harmaa. Tämän vasemman puoleisen silmän päältä menee pieni arpi. Mikillä on kiedottu valkoiset siteet eturaajoihin ja hännän yläosaan, etteivät tämän palovammat näkyisi (katso menneisyys).
Luonne:
Miki on erittäin hyväsydäminen. Hän helposti huomaa toisten tunteet ja yrittää parhaansa mukaan olla empaattinen kaikille. Hän harvoin kantaa kaunaa on aina valmis antamaan anteeksi niille, jotka ovat tätä joskus vahingoittaneet. Ja vaikka Miki parhaansa mukaan yrittää olla niin kiltti kuin pystyy, hän voi joinakin aikoina tulla erittäin epävarmaksi ja surulliseksi.
Jo ensivaikutelmana Mikistä saa hyvin huomaavaisen, kohteliaan, rauhallisen ja rehellisen kuvan, mitä tämä juuri on. Hän ei salaile mitään ja kertoo asiat niin kuin ne ovat. Hänen ei paljoa tarvitse tehdä saadakseen hyvän ensivaikutelman, ja siksi tämä ei sitä niinkään ajattele. Hän yrittää aina tehdä parhaansa mukaan työnsä oli se pieni tai suuri ja rakastaa sitä jos muutkin tulevat tyytyväisiksi lopputulokseen.
Miki ei pidä itsekkäistä ja epäoikeudenmukaisista persoonista. Sellaisen kohdatessaan hän silti parhaansa mukaan yrittää olla kiltti ja voi sanoa asiat suoraan rehellisesti, mutta kohteliaasti. Harvoin hän edes suuttuukin, mutta jos suuttuu, on joku häntä pahasti suututtanut. Varsinkin jos hänen ystäviään on vahingoitettu. Miki ei käytä myöskään väkivaltaa juuri ollenkaan, yleensä vain itsepuolustukseen tai muiden puolustamiseen.
Hän osaa hyvin lukea toisten tunteet, joita on turha yrittää peitellä tältä.
Miki suhtautuu ihan samalla tavalla kaikkiin pokemoneihin; yhtä kohteliaasti ja hyvä luonteisena kuten aina.
Miki pelkää tulta, menneisyytensä takia. Kun hän näkee sellaisen, hän jähmettyy aivan liikkumattomana paikalleen ja alkaa vapista. Muuta ei hän pelkääkään.
Mikille kelpaa melkein mikä vaan seura, varsinkin hyvä seura (no kenellepä ei). Ja jos tämän luokse tulee juttelemaan, ei tämä heti suoraan torju tätä, sillä hän rakastaa hyviä juttutuokioita. Hän on myös hyvä kuuntelemaan muita ja on valmis jakamaan mielipiteitään muiden kanssa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita että hän pitäisi vain jutustelusta.
Miki toivoo, että jonain päivänä hän perustaisi perheen kun tämä kasvaa aikuiseksi.
Menneisyys: (Sama kuin Midnalla)
Miki syntyi pari vuotta siskonsa, Midnan jälkeen onnelliseen perheeseen tulivuoren lähettyvillä, syksyisenä aamuna. Hän rakasti isosiskoaan jonka kanssa hän leikki päivät pitkät, joten tämä kiintyi tuohon äkkiä. Vanhemmat olivat myös hyvin tärkeitä ja rakkaita pentujen elämässään. Molemmat isä ja äiti olivat harjallisia mightyenoita. He opettivat pennuille iskuja ja treenasivat noiden liikkeitä hyvin. Kummallista kyllä, mutta Miki ei oppinut mitään muuta kuin fyysisiä iskuja, kun taas tämän isosisko ei oppinut muuta kun spesiaali-iskuja. Eräänä päivänä Miki ja Midna menivät kahdestaan leikkimään laavakentän lähettyville. Se oli aika tyhmä idea, sillä sulaa laavaa oli joka puolella ja vanhemmat olivat kieltäneet muutenkin leikkimästä siellä, mutta he olivat vain 5 ja 7 vuoden ikäisiä tyhmiä pentuja jotka halusivat kokeilla kaikenlaista uutta. He leikkivät hippaa hyppien kovettuneesta laavasta toiseen yrittäen olla koskematta sulaan laavaan. ”Se joka koskee laavaan, kuolee!” olivat leikin säännöt, mutteivät tajunneet että oli oikeasti kuolemasta kyse jos niin kävisi. No, he hyppivät kivestä toiselle kunnes Miki sitten kuitenkin liukastui ja sai palovammat eturaajoihin ja hännästäkin aika lailla karvaa kärventyi. Kuului hirveä huuto. Vanhemmat juoksivat pentujen luokse niin pian kuin pääsivät. He kantoivat Mikin selässään kotiin ja käärivät tuolle siteet palovammoihin ja häntää, koska siitä oli kärventynyt törkeän paljon karvaa (ja kuuluuhan poochyenilla olla tuuhea karvainen häntä). Siitä asti Miki on pelännyt tulta, laavaa ja kaikkea mikä polttaa ja pennut eivät enää koskaan sen jälkeen menneet leikkimään laavakentille.
Ei mennyt monta vuotta sen tapaturman jälkeen kun Dusknoir Sableye joukkoineen hyökkäsi heidän kotiluolaansa varoittamatta. Vanhemmat käskivät pentujen mennä pakoon turvaan sillä välin kun nämä taistelisivat Sableyeita ja Dusknoiria vastaan. Pennut eivät tahtoneet jättää vanhempiaan, muttei heillä paljon vaihtoehtoja ollut, joten he juoksivat pakoon kauas kuumille lähteille asti. Heidän piti odottaa siellä kunnes vanhempansa tulisivat noutamaan heitä sieltä. He kaksi odottivat ja odottivat pitkäänkin, muttei vanhempia näkynyt. Tuli yö, ja Miki ja Midna alkoivat jo huolestua. Midna uhkasi lähteä takaisin kotiluolaan katsomaan olisiko kaikki jo hyvin ja käski Mikin olla seuraamatta. Miki kieltäytyi tottelemasta ja lähti siskonsa mukaan. Oli jo aamu kun he saapuivat. Saavuttuaan kotiin he saivat kokea elämänsä kauheimman näyn: molemmat vanhemmat makasivat puolikuolleena maassa. Sableyet olivat pahasti vahingoittuneet ja mutteivät taistelukyvyttömiä, kuten ei ollut Dusknoirkaan joka oli juuri tekemässä armon iskua pentujen vanhempiin. Miki ja Midna eivät ole olleet koskaan ennen ollut niin raivoissaan. He epäilemättä hyökkäsivät Dusknoirin ja Sableyeiden kimppuun, vaikka olikin aika epätodennäköistä että kaksi pientä pentua (n. 8 ja 10v.) pärjäisi täysikasvuisille erittäin vahvoille pokemoneille, mutta he olivat jo valmiiksi vahingoittuneita pentujen vanhempien iskuilta, joten ei se ihan mahdotonta olisi ollut. Sen jälkeen mitä he olivat tehneet pentujen vanhemmilleen, olivat he valmiita viemään niiltä vaikka hengen pois. Täytyy myöntää, että he taistelivat melko hyvin noin nuoriksi pennuiksi. He käyttivät hyväkseen pientä vikkelää kehoaan, teräviä hampaitaan ja pimeitä iskujaan kummitus tyyppisiin pokemoneita vastaan. Silmissä alkoi sumeta, sitten kaikki pimeni.
Pennut heräsivät ja Dusknoir ja Sableyet olivat poissa. Muistoksi taistelusta Miki sai arven vasempaan silmäänsä ja Midna oikeaan, joka sokeutui myös. Vanhempia he eivät ehtineet pelastaa, jota nuo surivat pitkään. Se oli niille suuri menetys. Vanhemmat olivat heille kaikki kaikessa, joita nuo suunnattomasti rakasti, ja he olivat nyt poissa.
Miki ja Midna kulkivat milloin missäkin ja kohensivat taistelu taitojaan kulkien läpi esteiden ja muiden vastoin käymisten vuosien vierähtäessä aina yhdessä. He vieläkin miettivät, miksi Dusknoir tappoi heidän vanhempansa ja miksi jätti nämä henkiin. He lupasivat toisilleen ja itselleen selvittää tuon mysteerin jonain päivänä. Matkallaan he löysivät tien tänne, jonne päättivät jäädä asumaan.