Post by Ruusu Ursula on Oct 7, 2009 18:25:16 GMT -2
JOHDANTO
Ruusun tuttu listaus pokemonien iskuista suomeksi - selostuksineen. Listaa on aloitettu tekemään 2008 lähtien, ja inspiraatiota on antanut >> linkin sivusto <<. Tämä on päivitetympi versio tuosta. Lisäksi pyrkisin saamaan kaikille iskuille roolimiskäyttöön sopivat nimet. Siksi palaute on tärkeää ja kehitysehdotukset yms.! uwu
Kunniaa en kehtaa haalia kokonaan itselleni, kiitokset tulevat viimeisessä viestissä.
OHJE LISTAN LUKEMISEEN
Liikkeet on listattu tyypeittäin ja aakkosjärjestyksessä niiden alkuperäisen englanninkielisen nimen mukaan. CTRL + F helpottaa tietyn iskun löytämistä.
Olen punannut iskut, joihin etenkin kaivattaisiin järkevää (iskua kuvaavaa) suomennosta.
Ensimmäisenä on boldatulla iskun suomennos. Seuraavaksi on (suluissa) liikkeen alkuperäinen englanninkielinen nimi. Sen perässä on [hakasuluissa] liikkeen Base Power eli perusvoima. Jos liike on säähän/terveydentilaan/yms. vaikuttava, ei liikkeellä ole perusvoimaa ja ne on merkitty [--]. Ja jos taas liike tainnuttaa yhdellä iskulla, se on merkitty [KO].
Näiden jälkeen on varattu rivi kursivoidulle selostukselle, jossa kerrotaan mitä pokemon tekee käytännössä suorittaessaan iskua.
Kolmannella rivillä kerrotaan taas mitä vaikutuksia/ominaisuuksia yms. liikkeellä on.
=====
SISÄLLYSLUETTELO
- Statit
Ensimmäisen sivun hyökkäykset tyypeittäin:
1. Normaali A-M
2. Normaali N-Y
3. Vesi
4. Tuli
5. Ruoho
6. Maa
7. Sähkö
8. Lento
9. Ötökkä
10. Pimeys
11. Meedio
12. Kummitus
13. Taistelu
14. Teräs
15. Kivi
Toisen sivun hyökkäykset tyypeittäin:
1. Myrkky
2. Jää
3. Lohikäärme
4. ? ? ?
=====
Statit:
HP - elinvoima/elämä
Attack - hyökkäysvoima
Defense - puolustus
Speed - nopeus
Sp.Attack - erikoishyökkäysvoima
Sp.Defense - erikoispuolustus
Accuracy - osumatarkkuus
Evasion - väistelykyky
=====
Akupunktio (Acupressure) [--]
Kohdistaa painetta kehon jännitys kohtiin.
Nostaa satunnaisen statin arvoja kahdella tasolla. Pokemon voi käyttää liikettä joko itseensä tai toiseen pokemoniin.
Avustus (Assist) [--]
Lainaa satunnaista hyökkäystä tiimiläiseltään.
Viettely (Attract) [--]
Yrittää vietellä vastustajan.
Vastustaja ihastuu käyttäjään, jos se on vastakkaista sukupuolta. Hurmoksessa sen hyökkäyksien osumatarkkuus laskee 50%.
Kuulatykitys (Barrage) [15]
Singauttaa pyöreitä esineitä kohti vastustajaa.
Iskee 2-5 kertaa peräkkäin yhden vuoron ajan.
Viestikapula (Baton Pass) [--]
Vaihtaa paikkaansa yhden tiimiläisensä kanssa.
Ottelussa kerätyt statit siirtyvät myös toiselle tiimiläiselle.
Sotarumpu (Belly Drum) [--]
Rummuttaa raivokkaasti vatsaansa.
Nostaa käyttäjän hyökkäysvoiman maksimiin (+kuusi tasoa), mutta vie samalla elinvoimasta puolet.
Viivyttely (Bide) [--]
Ottaa vastaan hyökkäykset tekemättä vastarintaa, ja sitten kostaa.
Tekee vahinkoa kaksi kertaa niin paljon, kuin vastustaja on sitä tehnyt yhteensä.
Kuristusote (Bind) [15]
Kietoo vartalonsa tai lonkeronsa vastustajan ympärille ja puristaa.
Estää kohteen pakenemisen ja tekee samalla vahinkoa 2-5 vuoron ajan.
Tiesulku (Block) [--]
Sulkee vastustajan tien ulos ottelusta levittämällä kätensä esteeksi.
Estää kohteen pakenemisen niin kauan kun Tiesulun käyttäjä on otteluareenalla.
Keho-isku (Body Slam) [85]
Heittää kehonsa vastustajan päälle käyttäen hyväkseen painoaan ja maanvetovoimaa.
Kohde halvaantuu 30% todennäköisyydellä.
Maastoutuminen (Camouflage) [--]
Vaihtaa tyyppiään käyttäen hyväkseen ympäristöään.
Alueiden vaikutus tyyppiin: kasvillisuudessa = ruoho, hiekalla = maa, vedessä = vesi, luolassa = kivi. Muualla normaali.
Lumous (Captivate) [--]
Yrittää lumota vastustajan.
Kohteen erikoishyökkäysvoima laskee kahdella tasolla, jos se edustaa käyttäjää vastakkaista sukupuolta.
Hurmaus (Charm) [--]
Tuijottaa viehättävästi vastustajaa.
Kohde tulee varomattomaksi, sen hyökkäysvoima laskee kahdella tasolla.
Komeettanyrkki (Comet Punch) [18]
Iskee toistuvasti nyrkeillään.
Iskee tauotta 2-5 kertaa.
Sidonta (Constrict) [10]
Sitoo vastustajan pitkillä lonkeroillaan, köynnöksillään tai rihmallaan.
Laskee kohteen nopeutta 10% todennäköisyydellä yhdellä tasolla.
Tyypinmuutos (Conversion) [--]
Vaihtaa omaa tyyppiään.
Tyyppi vaihtuu käyttäjän yhden sattumanvaraisen iskun tyypiksi.
Tyypinmuutos taso 2 (Conversion 2) [--]
Analysoi vastustajan viimeksi käytetyn liikkeen ja vaihtaa omaa tyyppiään.
Tekee itsestään vahingoittumattoman vastustajan viimeisimmän iskun tyypille.
Kopiointi (Copycat) [--]
Jäljentää viimeisimmän vastustajan liikkeen itselleen, jota on käytetty.
Liike ei onnistu, jos kohde ei ole hyökännyt.
Anonta (Covet) [40]
Lähestyy herttaisesti vastustajaa, anoakseen tai varastaakseen sen pitelemän esineen itselleen.
Liike ei onnistu, jos käyttäjä pitelee valmiiksi jotakin.
Murskakynsi (Crush Claw) [75]
Viiltää vastustajaa kovettuneilla ja terävöittyneillä kynsillään.
Laskee kohteen puolustusta 50% todennäköisyydellä yhdellä tasolla.
Murskaote (Crush Grip) [1-120]
Murskaa vastustajan suurella voimalla kourallaan.
Vahinko riippuu vastustajan elinvoimasta. Isku on voimakkaimmillaan vastustajan ollessa täysissä voimissaan.
Sivallus (Cut) [50]
Viiltää vastustajaa.
Leikkaa ottelun ulkopuolella myös puita ja ruohoa.
Käpertyminen (Defense Curl) [--]
Käpertyy salatakseen arat kohtansa.
Nostaa puolustusta yhdellä tasolla. Saa Hyrrävyöry (Rollout) hyökkäyksen vahingon kasvamaan.
Hermosulku (Disable) [--]
Estää vastustajaa käyttämästä viimeksi käytettyä liikettä.
Sinetöi iskun 2-6 vuoron ajaksi käyttökelvottomaksi. HUOM. Pokemon Mystery Dungeon versioissa liike halvaannuttaa kohteensa hetkeksi.
Tainnutuslyönti (Dizzy Punch) [70]
Iskee rytmikkäästi nyrkillään kahdesti.
Hämmentää kohteen 20% todennäköisyydellä.
Tuplalyönti (Double Hit) [35]
Läimäisee vastustajaa hännällään yms.
Iskee kahdesti peräkkäin yhden vuoron ajan.
Tuplatiimi (Double Team) [--]
Luo illuusion kopioista liikkumalla nopeasti.
Nostaa käyttäjän väistelykykyä yhdellä tasolla.
Tuplaterä (Double-Edge) [120]
Syöksyy hyvin uhkarohkeasti taklaukseen, vaarantaen henkensä.
Käyttäjä vahingoittaa itseään 1/3 vastustajaan tehdystä vahingosta.
Tuplaläimäys (Doubleslap) [15]
Läimäisee vastustajaa toistuvasti edestakaisin liikkeellä.
Iskee tauotta 2-5 kertaa peräkkäin.
Munapommi (Egg Bomb) [100]
Heittää suuren munansa vastustajaansa kohti.
Painostus (Encore) [--]
Häiritsee ja painostaa suosionosoituksillaan vastustajaa käyttämään sen viimeksi käytettyä iskua.
Kohde käyttää viimeksi käyttämäänsä iskuaan 4-8 vuoron ajan.
Voimanponnistus (Endeavor) [--]
Vie vastustajalta elämää niin, että sitä jää yhtä paljon kuin käyttäjälläkin on. Isku ei toimi, jos käyttäjän elinvoima on suurempi kuin kohteen.
Sinnittely (Endure) [--]
Käyttäjä kestää kaikki vihollisen seuraavat liikkeet jättäen itselleen yhden elämänpisteen jäljelle. Sinnittelyn tehottomuuden todennäköisyys nousee, jos sitä käyttää monesti peräkkäin.
Räjähdys (Explosion) [250]
Purkaa kaikki energiansa valtavana räjähdyksenä.
Käyttäjä taintuu välittömästi hyökkäyksen jälkeen.
Äärinopeus (Extreme Speed) [80]
Iskee äärimmäisellä nopeudella.
Iskee aina ensin.
Ulkokuori (Facade) [70]
Hyökkäyksen vahinko on kaksinkertainen käyttäjän kärsiessä poltteesta, myrkytyksestä tai halvaantumisesta.
Yllätyshyökkäys (Fake Out) [40]
Hämää vastustajaansa lyömällä käsiään yhteen vihollisen kasvojen edessä ja iskee.
Osuu aina ensin ja saa kohteen säpsähtämään.
Tarkkuuslyönti (False Swipe) [40]
Hallittu isku, joka estää vastustajan pökertymisen.
Iskiessään jättää aina vähintään yhden elämän pisteen.
Harhautus (Feint) [50]
Harhauttaa tai häiritsee Suojausta (Protect)/Havainnointia (Detect) käyttävää vastustajaa ja iskee.
Isku ei toimi, ellei kohde käytä Suojausta (Protect) tai Havainnointia (Detect).
Huidonta (Flail) [20-200]
Huitoo ympäriinsä päämäärättömästi ja yllättää vastustajansa läpsimällä.
Vahinko riippuu käyttäjän elinvoimasta. Isku on voimakkaimmillaan käyttäjän ollessa heikoimmillaan.
Välähdys (Flash) [--]
Leimauttaa sokaisevan valon.
Laskee kohteen osumatarkkuutta yhdellä tasolla. Valaisee ottelun ulkopuolella pimeät luolat.
Voimankeskitys (Focus Energy) [--]
Rauhoittaa itsensä ja keskittyy keräämään energiaa tiettyyn pisteeseen.
Nostaa todennäköisyyttä osua seuraavilla iskuillaan vastustajan arkaan kohtaan.
Huomioliike (Follow Me) [--]
Vetää vastustajan huomion vain itseensä.
Toimii vain tuplaottelussa, jolloin kaksi tiimiläistä on kentällä samanaikaisesti. Vastustajien iskut kohdistuvat yhden vuoron ajaksi Huomioliikkeen käyttäjään.
Kaukokatse (Foresight) [--]
Tarkastelee vastustajaa ja samaistaa sen itsensä kanssa.
Jos kohde on kummitus-tyyppiä, siihen osuu seuraavan vuoron ajan kaiken tyyppiset iskut. Neutralisoi myös kohteen väistämiskyvyn muutokset.
Turhauma (Frustration) [0-102]
Purkaa turhautuneisuuttaan käyttämällä väkivaltaa vastustajaan.
Hyökkäyksen voima riippuu käyttäjän onnellisuudesta. Isku on voimakkaimmillaan käyttäjän vihatessa kouluttajaansa.
Vimma-isku (Fury Attack) [15]
Pistää vastustajaa toistuvasti sarvellaan tai nokallaan.

Vimmalyönti (Fury Swipes) [18]
Viiltää terävillään kynsillään tai viikatteillaan nopeassa sarjassa.

Voimatörmäys (Giga Impact) [150]
Syöksyy kohti vastustajaa ja iskee kehollaan kaikella voimallaan.
Käyttäjän on levättävä seuraava vuoro.
Mulkaisu (Glare) [--]
Pelottelee vastustajaa kaulassaan olevilla kuvioillaan.
Toimiessaan lamaannuttaa vastustajan.
Murina (Growl) [--]
Murisee herttaisesti tehdäkseen vastustajan varomattomaksi.
Laskee kohteiden hyökkäysvoimaa yhdellä tasolla.
Kasvuvoima (Growth) [--]
Pakottaa kehonsa kasvamaan.
Nostaa käyttäjän erikoishyökkäysvoimaa yhdellä tasolla.
Giljotiini (Guillotine) [KO]
Kuolettavan vaarallinen viilto.
Osuessaan tainnuttaa kohteen välittömästi.
Kovetus (Harden) [--]
Jäykistää kuorensa tai kaikki lihaksensa.
Nostaa käyttäjän puolustusta yhdellä tasolla.
Pääpusku (Headbutt) [70]
Ryntää pää edellä suoraan kohti vastustajaa.
Säpsäyttää kohteen 30% todennäköisyydellä.
Hoitokello (Heal Bell) [--]
Heläyttää kulkustaan rauhoittavalla äänellä.
Parantaa tiimin jäsenet myrkytyksestä, poltteesta, halvaantumisesta ja unesta.
Kannustus (Helping Hand) [--]
Kannustaa ja yllyttää toveriaan.
Nostaa toverin hyökkäysvoimaa tuplaotteluissa.
Piilovoima (Hidden Power) [30-70]
Käyttäjän energia ottaa toisen muodon, jonka avulla tämä iskee vastustajaan.
Hyökkäyksen tyyppi ja voima vaihtelevat käyttäjän geenien mukaan.
Sarvisyöksy (Horn Attack) [65]
Pistää vastustajaa teräväkärkisellä sarvellaan.
Sarvipora (Horn Drill) [KO]
Iskee poran lailla pyörivän sarvensa vastustajaan.
Osuessaan tainnuttaa kohteen välittömästi. Tarkkuus on sitä suurempi, mitä enemmän käyttäjän taso on kohdetta korkeampi. Jos kuitenkin kohteen taso on suurempi kuin käyttäjän, ei isku osu ollenkaan.
Ulvonta (Howl) [--]
Ulvoo tai huutaa kuuluvasti.
Nostaa käyttäjän hyökkäysvoimaa yhdellä tasolla.
Hypersäde (Hyper Beam) [150]
Iskee lataamallaan voimakkaalla energiasäteellä.
Käyttäjä lepää keräten voimiaan seuraavan vuoron.
Talttahammas (Hyper Fang) [80]
Puraisee voimakkaasti terävillä talttahampaillaan.
Säpsäyttää kohteen 10% todennäköisyydellä.
Hyperääni (Hyper Voice) [90]
Päästää ilmoille voimakkaasti ympärillä kaikuvan mylväyksen.
Tuomio (Judgement) [100]
Vapauttaa ympärilleen lukemattomia energiapalloja.
Hyökkäyksen tyyppi riippuu siitä, minkälaista laattaa (plate) käyttäjä pitelee.
Hätäkeino (Last Resort) [130]
Hyökkää viimeisillä voimillaan.
Hyökkäys osuu vain, jos kaikki muut käyttäjän iskut on käytetty loppuun.
Silmäys (Leer) [--]
Luo pistävillä silmillään pelottavan katseen.
Laskee kohteiden puolustusta yhdellä tasolla.
Tähtäys (Lock-on) [--]
Ottaa vastustajan tähtäimeensä.
Käyttäjän seuraava hyökkäys osuu varmasti, ellei kohde suojaudu.
Suudelma (Lovely Kiss) [--]
Antaa vastustajalle miellyttävän hellän suudelman.
Kohde nukahtaa.
Onnenlaulu (Lucky Chant) [--]
Laulaa taivaalle kauniisti.
Vastustaja ei voi osua käyttäjän arkaan kohtaan 5 vuoron ajan.
Etuilu (Me First) [--]
Tarkkailee vastustajan liikkeitä ennustaakseen sen seuraavan hyökkäyksen ja hyökkää sillä aiemmin kuin vastustaja.
Toimii vain jos käyttäjä on nopeampi kuin vastustaja. Liike epäonnistuu myös, jos kopioitava hyökkäys ei tee vahinkoa.
Paha Silmä (Mean Look) [--]
Kiinnittää häijyn katseensa vastustajaan.
Kohde ei voi paeta niin kauaa, kuin Pahaa Silmää käyttänyt pokémon on taistelukentällä.
Voimapotku (Mega Kick) [120]
Potkaisee voimakkaasti jalkalihasvoimillaan.
Voimanyrkki (Mega Punch) [80]
Lyö voimakkaasti hauislihasvoimillaan.
Metronomi (Metronome) [--]
Heristää sormeaan ja kiihdyttää samalla aivojen toimintaa käyttääkseen sattumanvaraista hyökkäystä.
Lääkejuoma (Milk Drink) [--]
Juo itse valmistamaansa, erikoista maitojuomaa.
Parantaa puolet omasta elinvoimastaan. Sitä voi käyttää myös toveriin, jolloin se parantaa tältä vain 1/5 elämästä.
Jäljittely (Mimic) [--]
Jäljittelee vastustajan viimeksi käytettyä liikettä.
Käyttäjä oppii jäljiteltävän liikkeen koko ottelun ajaksi.
Ajatustenluku (Mind Reader) [--]
Lukee vastustajan ajatuksia/liikkeitä ja ennustaa tulevaa.
Käyttäjän osumatarkkuus on täydellinen seuraavalla vuorolla, eikä sitä voi estää kuin Havainnoinnilla (Detect) tai Suojauksella (Protect).
Kutistuminen (Minimize) [--]
Puristaa itsensä kokoon näyttääkseen pienemmältä.
Nostaa väistelykykyä yhdellä tasolla, mutta nostaa myös Tallauksen (Stomp) tekemää vahinkoa.
Kuunvalo (Moonlight) [--]
Toivoo kuulta voimaa samalla kylpien sen valossa.
Palauttaa käyttäjälle elinvoimaa riippuen säästä: 50% maksimista tavallisessa säässä, 100% Paahdepäivänä (Sunny Day) ja 1/4 Sateessa (Rain Dance)/Hiekkamyrskyssä (Sandstorm)/Raekuurossa (Hail).
Aamuaurinko (Morning Sun) [--]
Toivoo auringolta voimaa samalla kylpien sen valossa.