Keitaan kruunaamattomat kunkut.

[Ruusu Ursula]

# Jotenkin hämy otsikko. KKK D:> Ainaki PF tänne, kyllä muitakin saa puolestani tulla<3#

Iltapäivän aurinko hehkui pienenä ja matalalla horisontin toisella laidalla. Ikivanhaan punaiseen huntuunsa somistautuneena se levitti säteitään niin kauas ja laajalti kuin taisi, värjäten täysivaltaisesti maisemaa punallaan ja synnyttäen pitkiä varjoja, jotka vääristivät alueelle ominaisia pehmeitä muotoja. Silmän kantamattomiin jatkuva aaltoilevan hiekkadyynien meri hehkui kuin sula kupari. Hienorakeisen maa-aineksen jatkuva taival vain vahvisti tätä mielikuvaa juoksevasta jalometallista, kun tuuli muovaili näkymättömillä sormillaan hiekkadyynejä.
Niin tylsää se kun onkin myöntää, oli aavikko loppujen lopuksi hiekkaa, taivasta ja aurinkoa. Mutta käsitteenä se, aavikko, merkitsi monille myös viimeistä taivalta maanpäällisessä helvetissä. Myönnettäköön, "helvetti" kuvasi tätä varsin osuvasti, tuppasihan se elohopea näillä koordinaateilla kivuta päivittäin lähes raamatullisiin lukemiin. - Josta johtuen ei maa paljon mitään kasva ja elätä. Ne, mitkä täällä majailivat, täytyi kaikilla olla verrattomat selviytymisstrategiat. Keskipäivän helletunteina ne (mitä ikinä lienivätkin) pysyivätkin kätköissään, kaivautuneina syvälle hiekkaan. Ehkä niillä oli myös kunnon perinteinen "heikot päätyvät vahvojen ruoaksi" -järjestelmä. Pikkasen taitavat tavat kuitenkin poiketa kaupungeista, joissa ihan syötäviäkin ruumiita kuopataan omaan sievään raatokyläänsä.

Toistaiseksi taas helvetin liekkejä oltiin käännetty pienemmälle ja keskipäivän pahin helle oli ohitse. Hämärän laskeutuessa hiekka viileni nopeasti ja öisin saattoi olla jopa hieman vilposaa.
Flaaffy tytön kaltainen naiivi kaupunkilaisjuntti ei tosin osannut sanoa eroa hiekan celciuksissa sipsutellessaan jossain päin tuota aavaa tuntematonta. Miten mikään noin hemmotellun näköinen keltanokka onnistui noin pitkälle lyllertämään, ihmettelet? No, hän ei ollutkaan ihan tavallinen tumpelo turisti, vaan harvinaisempi terävä turisti. Tämä nimittäin oli osannut kääriä tukisiteitä kumpainkin jalkateränsä ympärille, ja näin välttämään polttava hiekka, plus aukaissut koristeellisen päivän-sateenvarjon-yhdistelmänsä nuppinsa ylle ja niin suojautunut auringolta. Älynlahjojaan ja tavaroitaan on siis hänen kiittäminen ettei herkkä hipiänsä ole jo palanut kolmelle kerrokselle vesikelloja.
Kyseinen neiti ei ollut tätä elämysmatkaa ennalta suunnitellut, vaan ihan tuosta vain, mielijohteesta, lähtenyt selvittämään miten pitkälle tämä aavikko yltäisi. Ei, hän ei ollut varannut ruokaa tai vettä mukaansa, joten toivoa sopi että ainakin yksi keidas sattuisi kohta matkan varteen; ainakin siltä varalta jos hän mielii takaisin mökkiinsä ja tehdä sen ihan omilla jaloillaan.

Melko sokeasti sähköpokemon joutui puurtamaan eteenpäin, hiekka kun tykkäsi pölistä toisinaan melkoisesti ja hakeutumaan silmiin, suuhun yms. mikä sai tätä laskemaan varjoaan eteensä kuin kilveksi. Täällähän ei ollut sitä vaaraa että törmäisi johonkin noin kulkiessaan, vai?
Uutisia sinulle; luulit väärin. Ja eikös vaan se sateenvarjo äkkiä töksähdäkin paikalleen, Flaaffy perässä. Varjo kirposi nopeasti tytön otteesta ja kahva otti kivuliasti vastaan parin kylkiluita, ennen kuin molemmat varjo sekä villapää kellahtivat nurin. Sammakot loikkivat Flaaffyn suusta, mikä oli varmaan outoa sillä kirosanat eivät jostain syystä oikein tuon suuhun tuntuneet sopineen, samalla kun tämä nousi istumaan pitelemään survoistua kylkeään. Tästä perspektiivistä hän saattoi myös nähdä paremmin kohteen, johon oli haaksirikkoutunut. Aha, puu. Ei mitään sen tähdellisempää. Vähän eksoottisempi puu tosin, mutta puu mikä puu. Oli siinäkin sileä pysty runko ja ruskea kaarna, sekä jotain kasvillisuutta korkealla latvustossa. Pokemon jäi tähyilemään hetkeksi hyvin happamana tämän ilmestyksen latvoja, ennen kuin laski katseensa nähdäkseen sen kasvuympäristöä. Halleluja! - se oli pieni keidas.
Flaaffyn kasvot levollistuivat nopeasti tästä paratiisi kuvaelmasta; hänen jalkojaan alkoikin jo kivistää kääreissä muhimisesta ja hiekassa puurtamisesta. Vähemmästäkin jalkavoimattomalle tulee krampit. Vaikka mielen teki jäädä hoivaamaan jalkoja siihen paikalleen, tyttö kuitenkin päätti nousta, suki sieltä täältä itsensä, otti varjonsa maasta ja taittoi sen kokoon. Nopealla yleiskatsauksella se oli säilynyt kolarista vauriotta. Kipu kyljessäkin oli jo tuntuvasti laantumaan päin. Mikään ei häntä periaatteessa estänyt käydä peremmälle keitaaseen, joten miksikäs ei.
Flaaffy köpötteli hitaasti ohi tuttavallisen puun ja katseli kiinnostuneesti ympärillään rehottavia (enimmäkseen vihertäviä) elämänmuotoja. Hän spottasi itse järjestämällään minikiertoajelulla myös vedeltä vaikuttavaa nestettä pensaiden rakosista, joka heti alkoi vetämään puoleensa kuin magneetti. Vastustelematta veden maagista vetovoimaa, tyttö pahoinpiteli pensaan kulkemalla sen lävitse ja hipsi lähteen ääreelle. Mikä kummallisinta; lähteellä ei ollut ketään muuta. Pokemon katseli arvioiden vettä, joka näytti ihan juomakelpoiselta, ja joi siitä sitten rohkeasti upottamalla kuononsa veteen. 'Aikas hailakkaa.' Flaaffy tuumi altaan lämmöstä. Tämä vierasti uimista ja kylpemistä julkisesti, sillä se sai hänen villansa kiertymään käkkärälle ja näyttämään mielestään aika hoopolta. Muutenkin tyttöä pulikoiminen vain ujostutti. Mutta toisaalta oli hän myös pesun tarpeessa, totisesti, oltiinhan tässä jo aika kauan oltu tien päällä. Eikä tämä kovin julkinen paikka tuntunut olevan, kun ei ristinsieluakaan kilometrien säteellä.
Flaaffy antoi houkutukselle periksi ja riisui niskalleen sidotun nauhansa sekä jalkakääreensä, ja jätti ne melko huolimattomasti veden rajaan. Hän laski niiden tuntumaan luottavaisena myös olkalaukkunsa ja sateenvarjonsa. Sitten hän olikin valmis liukumaan altaaseen vilvoittelemaan ja hinkkailemaan itseään puhtoiseksi.

# Se hieman tuppasi taas romaanisoitumaan. xp #

[PikkuFabian]

// Täältä minä tulen. //

Ken oli tarkkaillut puskasta Baran saapumista keitaalle. Se naureskeli itsekseen kun toinen törmäsi puuhun ja sai osuman omasta sateenvarjostaan, mikä kömpelys. Ken oli jo jonkun aikaa ollut keitaalla ennen flaaffyn tuloa, se oli saapunut edellisenä yönä ja jäänyt lepäämään seuraavaksi päiväksi. Ei zangoosekaan mikään tyhmä ollut, yön viileydessä oli paljon miellyttävämpää kulkea kuin auringon paahteessa. Onneksi päivä alkoi kääntyä jo tämänkin päivän osalta iltaan, Kenillä oli ollut tukalat oltavat vaikka se oli pysytellyt varjossa.
Nyt kuitenkin joku oli tullut häiritsemään rauhalliselle keitaalle. Zangoose tunsi kiukkunsa kasvavan, mitä tuokin kaupunkilais tollo täällä oikein teki? Eikö missään saanut olla oikeasti rauhassa? Ken hiippaili ääneti pensaiden suojassa ja päästyään kyllin lähelle tämä astui laiskasti esiin ja katseli toisen touhuja.
"Vilpoisaa vai? Harmi vaan että kylvet mun keitaassani."
Ken täräytti karskisti. Se oli ollut täällä ensin, joten se myöskin ajaisi mokoman tunkeilijan tiehensä, näin se oli päättänyt. Ken tökki rannalle jätettyjä tavatoita varpaidensa kynsillä, ilkeä ajatus vilahti tämän päässä ja kasvoille levisi ilkikurinen virne. Ken potkaisi sateenvarjoa ja se lensi suoraapäätä samaan lammikkoon flaaffyn kanssa.

[Ruusu Ursula]

Flaaffy astui hitaasti veteen hampaitaan irvistellen. Monttu jyrkkeni äkkiä, joten hänellä ei oikein ollut varaa hiljakseen totuttaa kehoaan lähteen inhottavaan viileyteen, vaan päätyi heti aina lantioistaan alaspäin pinnan alle. Tämän reipas laskeutuminen synnytti pyörteitä, jotka sekoittelivat varsin tehokkaasti seisseitä vesimassoja, ja allas ei tuntunutkaan enää ihan niin jäätävältä kuin aluksi oli vaikuttanut. Flaaffy huokaisi oikein raukeasti, kun hänen kipukohtiensa jomotus alkoi lilluessa helpottumaan, ja autuas virne kasvoillaan käveli rauhallisesti hiekkaista pohjaa pitkin peremmälle, jossa tyttö kuvitteli olevan syvempää. Hänelle oli herännyt suuri halu uppoutua veteen seuraavaksi leukaperiään myöten, helliä vuorostaan niskaa ja hartioita.
Ei Flaaffy ehtinyt kauaa nauttimaan olostaan, kun hänet keskeytti puuhistaan syvä miesääni olkapäidensä takaa. Sen sävystä osasi jo päätellä, että mitään hyvää ei tuosta puhevuorosta voinut odottaa seuraavan. Villapää hätkähti voimakkaasti pelästyksissään ja onnistui vain niukin naukin säilyttää tasapainonsa pyörähtäessään 180 astetta ympäri. Hän ei ollut vaistonnut lainkaan toisen sielun läsnäoloa. Aika inhaa tuolla tavalla hiiviskellä ja yllättää toiset, kuin joku pedari ainakin. Miten kauan tuo oli seurannut Flaaffyn kylpypuuhia, ylipäätään? Tosin kaikessa naiiviudessaan, ei hänen epäilyksiinsä edes noussut sellaisia vaihtoehtoja vieraan tarkoituksesta salata saapumisensa, vaikka perin epäilyttävää käytös olikin. Sen sijaan huomionsa keskittyi herraspuolisen ulkoiseen olemukseen, joka oli sangen synkkä ja jykevä. Mutta hän ei uskaltanut kuin vain vilkaista mahaa, sillä hän tiesi ettei ollut kovin kohteliasta tuijotella muiden vararavintorenkaita. Kyllä hän nimittäin tunsi jonkin verran tuonkin lajikkeen rakennesuhdanteita, eihän tämä ollut ensi kosketus Zangooseihin. Muutaman kerran niitä oli tullut pienen elämänsä aikana bongattua, viettihän Flaaffy loputonta vapaa-aikaansa monesti ulkotiloissa.

Flaaffy räpsytteli hölmistyneenä silmiään, kunnes päästi hiljaisen "meep" -parkaisun ja nosti nolostuksesta punehtuneena kätensä suojakseen. "A-anteeksi kovasti! En osannut arvata että tämä olisi jonkun, ku en ketään nähnykään.." Tyttö kiirehti selittämään ja naurahti hermostuneesti sen päätteeksi. Sitten hän ryntäsi kurkkuaan kuristaen kamojaan kohti (mikä oli hidasta ja näytti todella hankalalta veden vastustuksen vuoksi), jotka Zangoosekin oli näyttänyt jo äkänneen, tehdäkseen lähtöä. Flaaffy ehti aika lähelle, kun sateenvarjo singahti matkaan toisen potkun voimasta ja päätyi poikittain mätkähtäen neidin nenäluuhun, josta kierähti alas veteen että "plumps". 'Mitä hittoa?' Ei Flaaffy voinut olla ajattelematta, kun jämähti paikalleen ihmettelemään mikä häneen niin vauhdilla törmäsi. Huomatessaan altaaseen vajoavan sateenvarjonsa, tämä poimi sen toiseen käteensä ja katsahti ylös Zangooseen. "Aih" hän vingahti tälle kantansa, vaikka varjo ei osunutkaan pahasti tahi erityisemmin satuttanut, ja kurtisti kuonoaan hieroessaan osumakohtaa vapaan käden sormillaan (toinen kun oli varattu sillä hetkellä sateenvarjolle). Zangoose taisi olla hyvillään tästä tempustaan, ainakin virneestä päätellen, mikä sai Flaaffyn hieman kiehahtamaan. Jos se oli tarkoitettu vitsiksi, niin sellaiseksi se oli hänestä harvinaisen mauton. Kunnioituspisteet Zangoosea kohtaan laskivat pohjamutiin. "Vaikka olenkin sua nuorempi, se ei tarkoita että voisit kohdella mua ihan miten vain! Kyllä mä lähden pelkästä pyynnöstäkin." Flaaffy kertoi vakavana ja jatkoi sateenvarjo matkassaan rantautumistaan. Hän olisi luonut paheksuvan mulkaisun Zangooseen, jos olisi uskaltanut. Tytöstä kun tuntui, että tuosta pokémonista huokui karmiva uhka, eikä halunnut urosta suututtaa.
Noustessaan ylös ja polvistuessaan altaan reunalle vettä valuvana, Flaaffy epäröi hetken ennenkuin kysyi Zangooselta jotakin, mikä häntä vähän vaivasi: "...Mitä sä muuten teet täällä, aavikolla?"

[PikkuFabian]

Zangoose tyrskähti häijysti kun hänen potkimansa sateenvarjo täräytti toista nenään, vaikka ei hän ihan siihen ollut tähdännytkään.
"Hupsista! Noin käy kun on iso nenä..."
Ken huikkasi pilkaten toista tahallaan. Hän jätti huomiotta toisen marisevat puheet kun tämä hitaasti koetti vääntäytyä kuiville, kunhan hymyili pilkallisesti ja alkoi taputtaa jalallaan maata sen merkiksi että flaaffy oli hänen mielestään aivan liian hidas. Seuraava kysymys tuli hiukan yllätyksenä, mitä tuo likka häneltä oikein uteli? Eihän hän ollut mitään selityksiä velkaa. Toinen olisi voinut vaan häipyä ilman että tarvitsee ruveta turhan takia vielä aukomaan päätänsä.
"Ei se sulle kuulu!"
Ken tiuskaisi ja alkoi jo olla kärsimätön.
"Mitä sä ite tänne änkeät ja tuut kylvettämään ahterias toisten vesialtaissa?"
Ken ärisi takaisin.

[Ruusu Ursula]

Bara hieman loukkaantui toisen solvauksesta, joka koski nenäänsä. Sekö oli muka jotenkin poikkeuksellisen suuri? Puhu vain omasta puolestasi, ihramaha. Silmäsikin ovat varmaan läskistä, kun näkevät tuollaisia kangastuksia. Kestohymy Baran kasvoilla tuskin enää huijasi ketään; Flaaffystä näki miten tuohtunut tämä oli, sähkövirran alkaessa hiljaisesti rätisemään ja kipinöimään villapään korvien pinnalla. Onnekseen hän pystyi pitämään vielä mölyt mahassaan, vaikka se olikin oman arvonsa tuntevalle tytölle haasteellista. Hänestä tuntui että varmaan halkeaisi, jos ei Zangoosen ääni kellossa kohta muutu.

Bara toivoi että olisi saanut keskustelun suunnan kääntymään muihin aiheisiin, jotta ikävä väärinkäsitys unohtuisi ja molemmat voisivat olla muistelematta toisiaan pahalla. Se oli ilmeisesti liikaa toivottu turhantärkeältä Zangooselta. Jatkaen tylyä linjaansa, uros lyttäsi saadun kysymyksen perus "Ei se sulle kuulu!"- fraasilla. Ja hajurako molempien välillä kasvoi, kun Flaaffy perääntyi hieman kauemmaksi äkäisestä kynsimonsterista. Mistä puheenollen, juurikin noiden kilometrikynsien vuoksi tytön oli parempi välttää nujakkaa viimeiseen asti.
"Aattelin vaan että miten pärjäät, kun ei täällä mitään ruokaa näytä olevan... Jos tarviit vaikka apua tai jotain, niin tietäisin ainakin missä päin olisi sivistystä. Suunnilleen. Mutta jos välttämättä haluat nääntyä täällä, niin kyllä sekin mulle passaa. Omahan on elämäsi." Bara kertoi kireällä äänellä, katsomatta lainkaan Zangoosen suuntaan, jos hän vaikkapa olisi vahingossa katsonut jotenkin väärin ja vain lietsonut uroksen vihaa. Bara ei toivonut enempää väärinkäsityksiä; hän nimittäin oli oikeasti tarpeeksi jalosieluinen kantaakseen huolta ja haluakseen auttaa toista, jos mitään voisi tehdä tuon barbaarin hyväksi. Viivyttelemättä sen enempää sähköpokemon kahmaisi laukkunsa, nauhansa yms. kamppeensa rantaviivalta pikaisesti syliinsä, ennenkuin toinen keksisi nekin hukuttaa, viedä tai tehdä jotakin muuta keppostelua. Saatuaan kaiken kasaan, hän nousi ylös sorkilleen, ja kipitteli kuormineen kauemmas erään pensaan vierelle kuivattelemaan itseään ynnä sitomaan nauhoja takaisin yllensä.
Hän kuuli Zangoosen vuorostaan esittävän saman kysymyksen hänelle, kuin oli itsekin juuri kysynyt, vain vähän erilaisessa -kovistelevassa- muodossa. Tytön teki mieli ihan pirruuttaan heti todeta Zangoosen sanoja lainaten, että ei se sulle kuulunut, mitä asiaa hän itse toimitti herra Isoherran kallisarvoisalla keitaalla. Tämän kerran Flaaffy kuitenkin olisi tuolle mieliksi, ja vastaisi suoraan, jos se kenties olisikin tie yhteiseen säveleen.
"No, olin vaan kävelly aika kauan noilla dyyneillä ja se laitto uuvuttamaan. Olin aika epäsiistikin. Mut pyysin jo anteeksi altaan käytöstä; tämä ei enää toistu." Bara puolusteli samalla kun täydessä touhussa puristeli vettä villoistaan ja välillä pöyhytteli niitä. Lopun hän antaisi aavikon tuulelle hoitaakseen, vaikka se saikin ihon lähes kanan lihalle. Viileähköä kun jo tähän aikaan alkoi olemaan, hämärän tehdessä tuloaan. Viileys oli toisaalta pieni huoli verrattuna muihin haittapuoliin pimeän laskeutuessa; suunnistaminen vaikeutui (jos ei sitten osannut tähtiä lukea) ja matkaaminen oli vaarallisempaa, kun ne hiekan alla muhivat pedotkin heräsivät. No Baralla oli sentään oma henkilökohtainen lyhty aina mukanaan hännänpäässään, joten ehkä hän selviäisi. Jos oli tuuria.
Sitä Flaaffy ei kyllä osannut käsittää, miten keitaalla vieraileminen oli mukamas olevinaan Zangoosen maailman loppu; luulisi nyt ettei tyttö olisi ainoa pokémon, joka oli erehtynyt häpäisemään pyhän veden.

[PikkuFabian]

Ken huomasi miten toinen tuntui kihisevän salaa kiukusta, mutta ei kumminkaan uskaltanut hyökätä takaisin. Ken virnuili vain ja terävä kulmahammas tuli näkyviin, ehkä tästä voisi irrota vähän lisää hupia, kun toinen kerta oli tuollainen pelkuri. Ken käveli yhden puun viereen ja nojasi selkänsä siihen, ristien kätensä ja jalkansa rennosti.
"Ai miten pärjään täällä? Syön pieniä avuttimia nössöjä, sellaisia kuin sinä siis."
Se ei tietenkään ollut totta, mutta Ken halusi härnätä ja ärsyttää toista vielä lisää. Tuo villakasa ei sitäpaitsi ollut tainnut huomata että jotkut keitaan puista olivat appelsiini puita, joista sai makoisia oransseja hedelmiä. Niitä ainakin passasi syödä, mutta zangoose ei vaivautunut huomauttamaan asiasta.
"Mutta se mikä minua ihmetyttää on, miten sinä muka selvisit tänne asti, kun olet tuollainen tomppeli... Täytyy olla moukantuuria!"
Ken sanoi kovalla äänellä ja naroi katsoen koko ajan toista silmiin.

[Ruusu Ursula]

Bara kiitti onneaan, kun Zangoose antoi tältä hetken rauhan, eikä tullut esimerkiksi hengittämään niskaan kuivaus- ja sorkkienkäärimisprosessin alettua. Jos toisin olisi käynyt, Flaaffy olisi varmaan kiihtymyksissään sählännyt rusettinauhansa jalkaansa ja solminut käärinsiteet kaulaansa. Yllättäen hänelle kuitenkin suotiin kaista omaa tilaa, Zangoosen valittua erään lähteen läheisen puun kyljen kyttäämispaikaksi. Sähköpokemon ei silti uskaltautunut uhrata aikaa ja huolellisuutta lähtöönsä valmistautumiselle enempää kuin oli tarpeellista, sillä koki olevansa jatkuvasti valvovan silmän alla. Eikä tämä valvova silmä tuottanut hänelle niin missään määrin mielenrauhaa.
Ahdistusta ei auttanut Zangoosen selvitys itsensä elättämisestä. Flaaffy reagoi uutiseen silmien huomattavalla laajenemisella ja kehollaan jäykistymisellä; hänet valtasi hetken kauhistus. Se ei ollut mahdoton ajatus, että tuollainen kovanluokan gangsteri olisi elänyt keitaalle löytäneillä matkaajilla. Se selittäisi Baralle sen, miten paikka oli niin autio. Ja kertoihan uroon mahakin jo jotain; oli se jo moneen kertaan todettu, että kynsimonsteri voi varsin paksusti.

Flaaffy yritti parhaansa pitää päänsä kylmänä ja olla ilmaisematta huoltaan Zangooselle, vaan vei hommansa loppuun sitomalla turkoosinhohtavan, leveän nauhansa niskalleen rusetiksi. Hänen jäykkä liikehdintänsä kielsi sitä vastustavista yrityksistään huolimatta pelostaan. Bara suki itseänsä sieltä täältä näennäisesti ja kävi mielessään mahdollisia kauhuskenaarioita ja toimintasuunnitelmia jos Zangoose alkaisi ahdistelemaan. Hän ei edelleenkään kääntynyt katsomaan toista tämän jatkaessa keskustelua, vaikka se vähän epäkohteliasta olikin. Ensinnäkin tuon punaiset silmät todella puistattivat häntä ja toiseksi gorilla ei edes olekaan mitään kunnioitusta ansainnut olemattomilla käytöstavoillaan.
"Hmph. Niinpä tietysti." Flaaffy mutisi sarkastiseen sävyyn, tuijottaen hetken pahalla silmällä satunnaista kivenmurikkaa jaloissaan ja kuvitteli sen tilalle tuon Zangoosen naamalärvin. Hänen nostettuaan vielä suhteellisen keveän laukkunsa päänsä yli ja asetellessaan sen mukavasti olkapäälleen, tyttö antoi tujun potkun samaiselle kivelle. Bara oli täysin kyllästynyt kuulemaan itsestään herjauksia.

"Lähden tästä menemään, hyvää illanjatkoa.." Tyttö vilautti hyvästelevää kättään ja teennäisesti ystävällistä hymyään vielä ennen kuin kääntyi pois, kohti aukkoa lähteen ympäröivässä puskarivissä, jonka oli itse luonut aikaisemmin sinä päivänä. Hän voisi vain toivoa, että säästyisi näinkin helposti Zangoosen kynsistä, eikä päätyisi tuon illallispöytään. Bara ei tosin ehtinyt kuin muutaman askeleen ottaa poispäin, kun jokin sai tämän taas seisahtumaan. Pokémonista tuntui kuin maa tärisisi vaimeasti sorkkain alla. Eikä hetkeäkään kun tunne alkoi vahvistumaan, keitaan alkaessa tutisemaan astetta voimakkaammin, niin että varmasti itse kunkin maan tallaajan tasapainon ylläpitäminen alkoi vaatimaan jo työtä. Kivi, johon oli kohdistettu Baran turhautumisen energiaa, ei ollutkaan mikä tahansa pieni viaton maankappale. Itse asiassa se oli erään juuri heränneen kivipokémonin sarvi, joka paraikaa yritti nyt ilmeisesti kaivautua ylös, päätellen maan voimakkaasta liikehdinnästä. Flaaffy kiljaisi kimeästi suurehkon Rhyhornin pään noustessa vauhdikkaasti keitaan pinnalle.

[PikkuFabian]

Ken meinasi vielä heittää toisen perään jotakin ilkeää, jotta toinen varmasti muistaisi pysyä poissa, mutta samalla maa alkoikin täristä kuin maanjäristys olisi iskenut. Ken katsahti raivoissaan flaaffya, sillä arveli että tämä aiheutti tärinän, mutta huomasi sitten toisen ilmeestä että tämä oli aivan yhtä yllättynyt kuin hänkin. Maa halkeili ja sieltä nousi jotakin suurta, Ken oli aivan tyrmistynyt. Zangoose horjahti ja lensi takalistolleen, puu hänen takanaan kaatui juurineen.
"Mitä helv-?"
Ken katsoi suu auki ja silmät selällään. Maa lakkasi vähitellen heittelemästä, mutta se johtui vain siitä että valtava pokemon oli juuri saanut itsensä kaivettua ihmisten ilmoille ja mulkoili nyt silmät raivoa tihkuen ympärilleen, etsien varmaankin sitä, joka oli potkaissut sen sarvea ja häirinnyt sen nokkaunia. Ken ei saanut sanaa suustaan, se oli niin yllättynyt. Rhyhorn ei ilmeisesti osannut päättää kumpi paikalla olevista pokemoneista oli syyllinen, joten se murisi kumeasti ja täräytti jalallaan maata aiheuttaen uuden maanjäristyksen. Se käytti earthquake hyökkäystään, joka sai maan säröilemään ja oli kahta pahempi kuin äskeinen tärinä. Ken koetti nousta, mutta ei onnistunut siinä laisinkaan, tasapainoa oli mahdoton saavuttaa. Samassa maa aukesi juuri Kenin takamuksen alla ja zangoose valahti halkeamaan jääden siihen loukkuun peräpeilistään.