Lonkeropornoa?

[yainara]

[ Tiedän, otsikko on_paras_ikinä ja sillee. Kakku on tervetullut randomin hahmonsa kanssa tänne. ]

Oli kerran suo, kuokka ja Jussi.
Muttei tässä tarinassa, paha kyllä, vaan jotain ihan muuta. Miten olisi viidakko, kuumuus ja vittuuntunut pidgeot?
Paahtava kuumuus piinasi viidakon kasvistoa ja näiden asukkaita. Puiden ansiosta paikka oli hyvinkin varjoisa, mutta eivät nämä maahan luodut, wannabe-pimeät pläntit paljoa auttaneet ketään. Ja sekös vituttaa Reikaa yleisen vitutuksen lisäksi.
Tämä heilutti toista siipeään viuhtoen ilmaa kasvoilleen. Kulmat olivat vähemmän sievässä kurtussa ja silmät puristettu ärtyneisyyden ansiosta kiinni.
Naaras oli laskeutunut erään vanhan puun ulos työntyneelle, valtavalle juurelle ihan vain paetakseen kuumuutta, mutta eipäs ilkeästi virnuileva kiusankappale jättänyt häntä rauhaan, teki ex-matriarkka mitä. Sulkien pois nyhtämistä hän ei vielä ole yrittänyt, mutta kohta varmaan kokeilisikin, jos se yhtään auttaisi.
Turhautuneena Reika ravisteli päätään, levitti suuret siipensä ja hypähti rungolta räpytellen ilmaa siipiensä alle kohotakseen ylemmäs. Kun puiden oksat uhkasivat tehdä lentämisestä hankalaa, naaras pudottautui alemmas ja nojautui eteenpäin, liitäen puiden lomitse eteenpäin. Lentäminen viilentää edes hiukan, mutta ei tarpeeksi. Ja sekös vitutti ruskeasulkaista vielä enemmän.
Räpytellessään Reika katseli maahan. Mitään liikkuvaa ei näkynyt mailla halmeilla, vaikka viidakko kaikui kaikenlaisten pokémonien älämölöstä. Nälkäkin alkaa jo pikkuhiljaa kurnia...
Ennen kuin Reika ehti antaa pelaajalleen aihetta kirjoittaa tämän nälästä aiheutuneesta vitutuksesta, pidgeot huomasi pari lihavaa rattataa edessäpäin. Ex-matriarkan ilme kirkastui ehkä näin |-| paljon, ja tämä iski voimakkaammin ilmaa ja syöksyi eteenpäin. Valitettavasti rattatat huomasivat lähestyvän vaaran ajoissa, ja ne hylkäsivät vaivalla varastetun kerätyn muonansa ja pinkoivat karkuun. Tuuli tuiversi vauhtiin päässeen lintupokémonin sulissa, kun tämä pudottautui alemmas ja liiteli vauhdilla kohti vikiseviä uhrejaan. Vauhti meinasi loppua, joten Reika joutui iskemään siipiensä alle ilmaa ja täten kohottautumaan hieman ylöspäin. Pidgeot antoi katseensa kerran nousta eteenpäin, ja hän huomasi edessä puunrungon, mihin meinasi törmätä. Reika joutui kohoamaan vielä ylemmäs ylittääkseen esteen, ja sepäs riitti eräille köynnöksille jotka iloisesti roikkuivat valtavana verkostona puista. Reika törmäsi yhteen sitkeään sellaiseen, jonka takia säikähti ja räpisteli niin, että hän teki pienen kuperkeikan ilmassa ja tömähti vielä sitkeämpien köynnösten varaan roikkumaan metrin korkeuteen maasta. Pidgeot pysyi hetken paikallaan toipuen uudesta käänteestä, mutta yltiömäisen vitutuksen saattelemana ähkäisi ja alkoi rimpuilemaan itseään vapaaksi köynnöksistä, jotka eivät edes sitoneet häntä mitenkään. Ne muutamat, Reikaa kannattelevat köynnökset olivat tälle kuin riippumatto, josta olisi helposti päässyt pois vain nousemalla ja pudottautumalla maahan, mutta pidgeot sai riehumisellaan aikaiseksi sen, että sotkeentui näihin ja sai lisää köynnöksiä putoamaan puista ja sitomaan pidgeotia vielä tiukemmin kiinni. Nyt tämä roikkui pää alaspäin köynnöksien pitelemänä. Kaulalla, yläruumiin ja siipien sekä jalkojen ympärillä olevien köynnösten ote oli niin tiukka, ettei Reikaa voinut vituttaa yhtään sen enempää.
... Okei, vielä vittuuntuneemmaksi sai ne rattatat, jotka istuivat puunrungolla ja tirskuivat petolinnulle huvittuneina. Eipä sekään huvittuneisuus kauaa kestänyt, kun Reika säikäytti monenkymmenen metrin säteellä olleet säikyimmät pokémonit hiiteen.
"NYT @#¤%&!!!"
Nyt oli viidakko, köynnökset ja maksimaalisen megavitutuksen multihuipennuksesta kärsivä pidgeot.

[ ...... Vittu mikä alotus XD Mut estraadi o sun \o/ *kumarrus ja poistuu takavasemmalle hetkeksi*
Meinasin muuten kirjottaa Reikan sijasta Reita. :'''''DD ]

[Kacku]

[Opeta mutki tekeen näin hehkeitä alotuksia plz. XD Toi suo, kuokka ja Jussi oli paras tapa ikinä alottaa ropeviesti.
Ja Reitat sullon housuissas. >:0]

Olipa kerran... vaan ei ollut toista kertaa. Niin mitä ei ollut toista kertaa? No erästä tiettyä naaraspuolista Vaporeonia tarpomassa halki pokémonmaailman suurimman mantereen eteläosan poikki levittäytyvän trooppisen sademetsän läpi. Miksei ollut toista kertaa? Koska matka oli niin kertakaikkista kidutusta että Ayumi tiesi pysyttelevänsä suosiolla kaukana tästä viidakosta loppuelämänsä ajan. Ei kai se muuten niin kamalaa ollut, mutta Ayumi ei yksinkertaisesti sietänyt tätä kuumankosteaa ilmastoa. Ei hän tosin ikinä ollut pohjoisessa asunut, mutta hän tuli mantereen länsiosasta, jossa ei ikinä ollut näin kuuma. Hänen kotikylänsä ei ollut kaukana merestä ja mereltä puhalsi aina kylmä tuuli. Lisäksi heidän läheinen merenrantansa oli heikon kylmän merivirran reitillä, mikä varmisti sen, että uimavesi ei ikinä ollut kovin lämmintä. Talvella merenpinta jopa jäätyi ja muuttui Glaceonien ja pohjoisesta hieman lämpimämpään ilmastoon saapuneiden Seelien, Sphealien ja muiden jääpokémonien temmellyskentäksi. Siellä Ayumi nytkin olisi halunnut olla, uimassa jääkylmässä avannossa, pitämässä hauskaa tuttujen ja outojen pokémonien kanssa hyytävän meren rannalla. Hänen ei olisi ikinä pitänyt ottaa vastaan sitä soolopelastustehtävää, ihan siitä syystä, että reitti vei viidakon halki. Mutta hän alkoi tarvita epätoivoisesti rahaa, ja siitä tehtävästä maksettiin hyvin. Ei auttanut kuin kärsiä.
Ilmaa haistellessaan Ayumi haistoi maailman ihanimman tuoksun: raikasta virtaavaa vettä jossain lähellä. Naaras lähti seuraamaan hajua vesi kielellä. Pienen harhailun jälkeen hän löysi hajun lähteen. Hänen silmiensä eteen levittäytyi pienehkö joki, jossa virtasi reilusti enemmän vettä kuin sen kokoiseen jokeen pitäisi mahtua. Noh, ainakin riitti juotavaa. Ayumi hyppäsi kantamuksineen kaikkineen suoraan veteen ja antoi suomuisen nahkansa imeä itseensä niin paljon vettä kuin vain mahdollista. Samalla hän avasi suuren kitansa ja antoi puhtaan, raikkaan veden virrata kurkkuunsa. Naaras olikin jo Vaporeonien mitta-asteikolla ollut nestehukan partaalla. Vesipokémonit tarvitsivat paaaaljon vettä. Onneksi hän oli ottanut mukaansa pulloja, joihin varastoida vettä. Ayumi kiipesi rannalle, laski reppunsa maahan ja alkoi kaivaa tyhjiä pulloja esille.
Kun Ayumi oli vihdoin saanut pullonsa täytettyä (Vaporeonien eturaajoja ei ole suunniteltu tavaroihin tarttumiseen, joten täyttäminen oli hyvin hankalaa), hän lähti jatkamaan matkaansa kohti etelää. Aurinko porotti edelleen yhtä paahtavasti lähes pilvettömältä taivaalta. Vaikka Ayumi edelleen halusi tunkea auringon meren pohjaan, mistä se ei voisi käristää ketään, hän kuitenkin saattoi suunnistaa auringon mukaan ja se sentään oli hyvä asia. Ayumi siristi jälleen silmiään ja tuijotti aurinkoa tarkistaakseen suunnan - ja säikähti niin, että melkein hyppäsi ilmaan, kun kuuli jostain ei-kovin-kaukaa kuului kovaa ja korkealta vedetty rääkäisy. Säikähdyksestä toivuaan Vaporeonin ensimmäinen ajatus oli huutaa jotain hyvin kaunista takaisin, mutta kun hän hetken miettimisen ja rauhoittumisen jälkeen hän päätti toimia toisella tavalla. Äänen suuntaan Ayumi kuitenkin lähti, ihan vain ottaakseen selvää tarvitsiko joku apua. Ei hänellä niin kiire ollut, etti ehtisi auttaa jotain kovaäänistä pokémonia.
Jonkun matkaa käveltyään hän ei kuitenkaan vieläkään ollut löytänyt huutajaa. Naaras pysähtyi jollekin aukiolle ihmettelemään, oliko ääni kuulunut sittenkään täältä. Hän ei kuitenkaan ehtinyt ajatella kauaa, kun ylhäältä kuuluva kahina sai selviytymisvaistot heräämään ja Ayumi hyppäsi äkkiä taisteluasentoon ja katsahti ylöspäin. Hän kuitenkin rauhtoittui äkkiä huomatessaan, että ääntä ei aiheuttanutkaan hyökkäävä viidakkopokémon vaan köynnöksiin kiinni jäänyt lintu. Tuo se varmaan oli äsken huutanut.
"Sinä siellä ylhäällä! Tarvitsetko apua?" Ayumi huusi täyttä kurkkua.

[yainara]

[ En ùwú AMMATTISALAISUUS ÕMÕ Jee kiva \o/
Nii onki - ... OOTSÄ PISTÄNY VALVONTAKAMEROIT TÄNNE >8000 *hätistelee Reitaa housuistaan ja ettii kameroita* ]

Reika laski mielessään kymmeneen yrittääkseen rauhoittua. Äskeinen kirkaisu kiinnitti varmasti joidenkin huomion, ja lisäkirkuminen varmaan ajaisi kasan uteliaita pokémoneja hänen luokseen nauramaan lisää. Jo kaksi surkeaa jyrsijää sai hänet yltiömäisen raivon partaalle, mutta entäs kokonainen lauma tirskuvia ja höröttäviä otuksia?
Ex-matriarkka räjähtäisi varmaan atomipommin lailla.
Ja sen lisäksi eihän hänellä ole kunnon syytä kuluttaa äänihuuliaan, kun voisi tehdä jotain hyödyllisempää... Kuten esimerkiksi kurottaa köynnöksiin?
Pidgeotin pitäisi päästä vapaaksi ennenkuin joku ehtii paikalle ja näkee hänen 'ahdinkonsa'. Näin avuttomasti roikkuminen on jo valmiiksi nöyryyttävää, eikä hän kestäisi jos joku muukin näkee hänet näin niiden kahden rattatan ja mahdollisissa piiloissa tirskuvien lisäksi...
Reika tiiraili ympärilleen ja nosti katseensa sitten kehoonsa. Kaulalla oleva köynnös ei kuitenkaan ollut niin lähellä leukaa, ettei siitä saisi otettua kiinni nokallaan, siipiä pitelevissä sama juttu, mutta pitää kurotella enemmän. Jalat onkin sitten eri juttu, pitää ilmeisesti käyttää enemmän voimiaan että siitä pääsisi irti...
Maatasolta kuuluva ääni säpsäytti Reikan ajatuksistaan, ja tämä iski katseensa maahan, etsien hetken. Sitten hän huomasikin huutelijan, eikä voinut kuin huokaista surkeaa onneaan. Siinä ensimmäinen tilannetta todistava. Tulisi samantien koko viidakko katsomaan!
"En todellakaan tarvitse kenenkään apua, joten voisit kiltisti kipittää tiehesi siitä tölläämästä!" Reika tiuskaisi, ja toista sen enempää noteeraamatta hän nosti päätään, ujutti leukansa kaulalla olevan köynnöksen alle ja napsautti sen poikki nokallaan. Siivet paketoinut köynnös olikin sittenkin yllättävän korkealla, että hän todellakin joutui kurottelemaan, ja saatuaan nokkansa kiinni kiristävään objektiin hän alkoi kiskomaan sitä. Tämä köynnös olikin niin sitkeä, että Pidgeot joutui tappelemaan sen kanssa oikein kunnolla, kiroten hiljaa itsekseen.

[ Öhöhöh . ]

[Kacku]

[Mää mitään kameroita tartte, mulla on maagispsyykkinen kolmas silmä jolla nään kaiken. \o/]

Vai ei neiti mahtava Pidgeot vai mikä lie tämä pokémon nyt olikaan (Ayumin lajintunnistustaidot olivat hieman hukassa) tarvinnut mitään apua päästäkseen irti häntä sitovista köynnöksistä? Olkoon sitten niin. Pyristelköön yksin kun siitä niin nautti.
"Selvä, räpistele siellä ihan rauhassa, katko vaikka siipesi, paljonpa se minua haittaa! Mutta en kuollaksenikaan jättäisi sitä show'ta näkemättä! Voi, itse asiassa tämä paikkahan on niin mukava että taidankin pysähtyä tähän pitämään taukoa! Viime tauosta onkin jo niiiiiiiiiiin pitkä aika", Ayumi huuteli yläilmoihin ja ihan esityksen ylläpitämiseksi pyyhkäisi maata hännällään pari kertaa ja istahti sitten mukavasti alas. "Älä nyt ihmeessä minusta välitä, jatka vain, hyvin menee!" Vaporeon huusi imelimmällä äänellä, jonka vain sai aikaan. Toden totta, jos Ayumi jotain inhosi niin se oli juuri tuollainen töykeys. Se yleensä kertoi vain tämän töykeän persoonan ylimielisyydestä. Okei, poikkeuksiakin löytyi, mutta nyt hän ei alkanut niitä miettimään. Hän oli tottunut vastaamaan töykeyteen töykeydellä eikä ollut mitään järkeä lähteä muuttamaan sitä tapaa viidakon keskellä. Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan ja niin myös tämä Vaporeon vastasi kuin sille huudettiin.
Ayumi jaksoi hetken aikaa katsella lintupokémonin pyristelyä, kunnes hänen luontainen auttamishalunsa alkoi muistuttaa olemassaolostaan. Tuo Pidgeot (kutsuttakoon sitä nyt Pidgeotiksi kunnes hän tosiaan muistaisi mikä tuon lintulajin nimi oli) ei mitenkään nopeasti pääsisi noista köynnöksistä irti omillaan. Ei kai se muuten ketään haittaisi, mutta koska lintupokémonit olivat pääasiallisesti psyykkisiä hyökkäyksiä käyttäviä, tämä yksilö olisi pulassa jos jokin pokémon päättäisi hyökätä sen kimppuun kun se vielä kamppaili sitovien köynnöstensä kanssa. Mutta miten Ayumista olisi apua? Ainut hänen osaamansa hyökkäys, joka yltäisi tuonne asti oli Jääsäde, mutta se saattaisi tehdä köynnöksistä vain raskaammat ja hankalammat rikkoa. Sitä paitsi lentotyypin pokémonina se tuskin nauttisi jos mahdollinen harhalaukaus osuisi siihen. Turvallisin keino olisi syövyttää liaanit Hapolla, mutta se isku ei yltänyt tarpeeksi kauas. Ayumi katsoi happamasti tassujaan, joilla ei ikinä kiivettäisi puihin. Ei vaikka niissä olisi jonkinlaiset kynnetkin. Parhaimmillaan hän voisi siis kiivetä korkealle paikalle - kuten tuon kaatuneen puun päälle - ja yrittää parhaansa mukaan osua sieltä kohteeseensa. Sinne Vaporeon siis lähti kävelemään.