Täydellinen treffipaikka!

[yainara]

[ Ruusu... XDDDDDDD MÄ HAJOON ]

Ilta oli niin pitkällä, että oli jo vähän pimeää ja täysikuu oli noussut yötaivaalle. Tähdet tuikkivat, pilvet olivat kaukana horisontissa.
Hautausmaakin näytti kauniilta, kun haamupokémonit eivät ole vielä nousseet etsimään uhreja peloteltaviksi. Paikan yllä oli lievää sumua, kuu valaisi sammaleiden peitossa olevia hautakiviä kynttilöiden kanssa.
Noir-Priérekin oli vaikuttunut paikan kauneudesta. Hän oli juuri saapunut hautausmaalle ja kipitteli kirsikkapuiden reunustamaa tietä pitkin.
Kun hän oli noin keskellä hautausmaata, hän pysähtyi paikoilleen ja tiiraili ympäristöä. Paikka oli aavemaisen hiljainen, mutta se ei pahemmin hetkauttanut värivirhettä, kun hän lähti jatkamaan matkaansa. Pieni tuuli puhalsi absolin turkkiin, saaden tämän värähtämään kevyesti.
Edessäpäin näkyi lisää tietä sekä kirsikkapuita. Hän näki yhden kirsikkapuun alla suuren kiven, ja päätti jäädä sinne katselemaan hautausmaata. Niinpä hän käveli tien yli kirsikkapuun alle, hypähtäen ison kiven päälle makaamaan. Katse kiersi ympäri hautausmaata uteliaana.

[ Asd tuli kiire moi o/ ]

[Ruusu Ursula]

#höhö. moi >BD#

Hautausmaa, se toisille tuttu viimeisin leposija maalliselle ruumiille, joiden kantajan on aika jättänyt, toisille taas pelkkä seisova pöytä, ehtymätön kuin runsaudensarvi. Ei tosin suuresti ollut tässä nimeisessä hautausmaassa kalmiston näköä, sillä tuo näytti ennemminkin avoimelta puutarhalta. Ja vieläpä hyvin kauniilta sellaiselta, nimittäin alueelle oli melkeinpä taiteellisesti sommiteltu erilaisia istutuksia, jotka useimmat kukkivat täyttä väriloistoaan kuten tänä vuodenaikana saattoi odottaakin. Lisäksi puistossa oli riveittäin veistoksellisia kiviä, hautakiviä, joista jokainen niistä oli omannäköisensä. Mutta vaikka niin kauniilta paikka näyttikin, oli silläkin omat synkät salaisuutensa; huhuttiin aaveista, jotka pimeyden laskeuduttua nousevat haudoista. Sitkeästi nuo huhut ovat pysynyt hengissä vuosikymmenten ajan, ja hyvin on se myös onnistunut vaikuttamaan vierailukäynteihin; kun kalmistoon ylipäätään ketään saapui, saapui päivänvalossa; vierailuaika pyrittiin pitää mahdollisimman lyhyenä ja tehdä toimitukset haudalla nopealla rutiinilla. Näitä omaisia oli ilmeisesti kuitenkin tarpeeksi pitämään paikka nykyisellä mallillaan. Aavetarinoita saadaan kiittää varmasti siitäkin, että paikka on saanut säilyttää syrjäisen sijaintinsa, erillään kaupungista; toistaiseksi sen ympäristöön ei oltu asetuttu kodiksi, vaan paikkaa ympäröi pienehkö metsä. Oli toisaalta sääli, että hautuumaalle uskallettiin astua vain päivänvalossa sillä kauneimmillaan tämä oli vasta auringon laskeuduttua, kun vain haudoille asetetut kynttilät valaisevat polkua ja synnyttävät lähes koko alueen kattavan helminauhamaisen valomeren. Jos unohdettaisiin aaveet, se olisi varmasti täydellinen treffipaikka romantikoille.

Romantikoiden päiväuni oli taas tänäkin päivänä lähestymässä, kun uusi ilta laskeutui autioon hautausmaahan ja kynttilämeri alkoi kilpailla loistollaan kauneudesta taivaan tähtien kanssa. Pilvet olivat vetäytyneet kauas taivaanrannan taakse, jolloin tummalla taivaalla saattoi nähdä selkeästi kirkas täysikuu tähtivöineen. Oli myös hyvin leutoa; ympäröivä metsä eristi varsin lahjaakkasti tuulta. Sai siis hautuumaalle kertynyt valju usvakin kelluskella alueella rauhassa ja tuoda lisää mystisen romanttista tunnelmaa. Tuulenkin lähes kokonaan uuvutessa, paikalla oli kuin tyhjiömäinen hiljaisuus. Pelottava, ympäröivä hiljaisuus, joka herättää kaikki aistit.
Ihmekös pehmeidenkään askelten havaitsemiseen massiivisilla korvilla vaati tuskin laisinkaan vaivaa. Ja vielä vähemmän vaivaa tarvittiin niiden paikantamiseen, kun maan tunsi hieman murtuilevan päälle multakatosta.
Kummituspokémon oli keksinyt taas mainion leposijan jonkun haudatun, puoliksi lahonneen raadon vierestä. Tai ainakin se oli haudattu siihen asti, kunnes Frighteon oli kaivanut haudan auki, tekaissut siihen onkalon ja käynyt sinne nätisti nukkumaan päivän yli. Päivä meni ohi ihan mukavasti sopissa, vaikka kämppis ei ihan hemaisevalta tuoksahtanutkaan. Frighteon ei kuitenkaan jaksanut vaivautua raahaamaan unikaveriaan ulos, joten sai kestää sen tuoksuja, ja luultavasti sai ne myös pinttymään turkkiin siitä hyvästä.

Hopeasilmäinen oli ollut jo jonkin aikaa hereillä ja vain lämpimikseen lymyillyt kolossaan, pohdiskellen jos vaikka sitä jaksaisi kohta vääntäytyä aamupalalle. Pinnalla tömpsyttelevä "saalis" osui paikalle melko otolliseen aikaan Frighteonin kannalta, kun tämän tylsyys oli jo kasvanut melko suuriin mittoihin. Tätä jaksoi nimittäin aina kiinnostaa, mikä otus se semmoinen oli joka uskaltautui vasta hiljakkoin valtamalleen reviirilleen tähän aikaan.
Uros nosti itsensä ja laiskan perseensä raadon päältä lepäämästä, mutta vain sen verran jotta pääsisi ulos "kodistaan" murtamatta kattoa, ja otti vaivalloisia ryömimisliikkeitä valoa kohti. Kohta kolosta nousi lila kirsu ja edelleen jatkona suippo kuono remmein suljettuna, kunnes pinnalle ilmestyi kokonaisuudessaan yksinäinen pää, kääntyillen ympäriinsä. Pokémon yritti kääntää jo tässä päätään nähdäkseen minkälainen on meno, mutta se ei vain suostunut taipumaan enempää kun sen 90 astetta, joten kampesi itsensä kokonaan hännänpäätä myöten hautuumaan nurmelle. Saatuaan ravisteltua maan tomut turkistaan, niin että synnytti hetkellisesti ympärilleen näkyvän saastapilven, uros hypähti yhdellä isolla loikalla kotinsa eteen isketyn suuren muistokiven päälle ja piti minimaalisen raajojen venyttelemistuokion. Muistokivi oli tasainen, leveä ja kasvoi paikoittain pehmeää sammalta. Sitä ei myöskään tultu hoitamaan, joten oli Frighteonista aivan ihanteellinen oleskelu-/ tähystys- ja nukkumapaikka. Nyt uros käyttäisi sitä tähystykseen, jotta voisi saada selville oliko reviirillä tunkeilijoita vaiko ei. Pahaksi onneksi kynttilöiden valo ensikseen suorastaan hypähti silmille, kun uros alkoi skannata aluetta, ja hopeat silmät alkoivat nähdä sekavia. Siksi tämä alkoi kääntyilemään kivellä ja välillä puistelemaan päätään, jotta saisi näkönsä palautumaan ja näkisi jotain. Tämä ei yrittänyt mitenkään kätkeä olemustaan, joten mahdollinen tunkeilija näkisi todennäköisesti omituisesti hautakiven päällä pyörivän Frighteonin ennen kuin tämä näkisi sen.

#ahagaghag hyi, oon hidas ja kakkanen D8 oot ihana, Yaiii <3 (ja sä myös, Kalla) #

[yainara]

[ ROMAANI 8DDDDD kukka sun kuvailus o iha hemmetin nannaa o.o Iha alkaa hävettää omat räpellykset
Ja tiedän sen <3 ]

Noir-Priére veti jalkansa aivan kiinni itseensä, että muualta katsottuna näyttäisi epämääräiseltä, mustavalkoiselta pötkylältä hännän ja pään kanssa. Eriväriset silmät katselivat hieman lumoutuneestikin kynttilöin valaistua kalmistoa. On se niin ironista, että kauhistuttavaksikin kutsuttu paikka pidettäisiin näin siistinä ja kauniina, että siellä voisi viihtyä kauemminkin. On maailmassa muita paikkoja, joihin voisi panostaa yhtälailla; hautausmaalla kun käy tyyppejä niin pikaisella käynnillä, ettei siinä paljoa ehdi ympäristöä ihailla.
'Ja mitäpä kummitukset kauneudesta piittaisikaan', Noir tuhahti mielessään, kääntäen katseensa taas toisaalle. Hautausmaan laitamilla näkyi yksinäinen Gastly, jonka seuraan tupsahti haudasta toinen sellainen. Priére ei liikahtanut minnekkään eikä antanut ilmeenkään värähtää. Pokémoneja nuo on siinä missä muutkin, ja näyttävät muutenkin keskittyvän enemmän toisiinsa.
'Kohta niitä tulee lisää... Mutta nehän ei mua täältä häädä. Idioottejahan ne on, jos mun kimppuun käy.' Yai mietti virnistäen; hän on varsin tietoinen siitä, että on muutamien iskujensa kanssa kova vastus kummituksille. ja kummituksien iskut eivät pahemmin häneen tee vahinkoa.
'Ehkä olis jännittävää iskee pari(kymmentä) kummitusta kanveesiin ihan vain huvin vuoksi. No, hyökätköön ensin itse jos kaivaa verta ektoplasmanenästään.' Absolin virne leveni.
Mikäli värivirheellä olisi näkyviä korvia, ne kääntyisi samantien sivulle kuullessaan uusia ääniä.
Eriparisilmät (tuo ilmaisu kuulostaa aika typerältä) kääntyivät äänen suuntaan, huomaten kauempana liikkuvan olennon, joka jätti kummallisen pilven jälkeensä ja loikkasi erään muistokiven päälle.
Noir jäi tuijottamaan violettia otusta, jonka kaltaista ei ole koskaan ennen nähnyt. Jokin uusi laji? Epämääräinen sekasikiö?
Mutta sen naaras näki jo heti, että toinen oli kummitustyyppiä; luisevasta ja hieman pelottavastakin olemuksesta sen huomasi hyvin helposti. No, ei hän yhtään ihmettele, mitä kummitus tekee hautausmaalla. Oikeastaan itse Noirin läsnäolo voisi ihmetyttää kummituksia.
Priére veti jalkansa turkkinsa uumenista ja jännitti lihaksiaan. Ihan vain siltä varalta, jos luurankomainen otus onkin agressiivinen ja hyökkäisi, niin hän saisi nopeasti jalat alle ja juoksisi joko karkuun tai hyökkäisi takaisin. Kummituksista kun ei koskaan tiedä, onko ne hyviä vai pahoja. Tietenkin ne päätellään heti pahoiksi, mutta mitäpä sitä on tuomitsemaan; on niitä kilttejäkin olemassa, vaikka violettiturkkinen vaikuttaa aika luihulta ja häijyltä ulkomuodoltaan.

[ B--0 ]

[Ruusu Ursula]

# hih <3 hyi, kun laitat mut nolostumaan X#D Repsahdin ektoplasmanenälle! aww. #

Frighteon tanssi paikallaan rituaalinomaista päänravistelu-pyörimis tanssiaan, kunnes silmät jo jokseenkin alkoivat tottua ympäröivien kynttilöiden valontulvaan. Ei se kestänyt kuin tovin, ennen kuin uroksen silmät kykenivät jo hahmottamaan yksinkertaisimpia muotoja; kuun pyöreyden, ja lähimpien hautakivien kulmikkuuden. Etäämpänä sitä vastoin alue näkyi vain abstraktina harmaansumeana länttinä, kaikkien maiseman täyttävien objektien sulautuman summana. Sumu se ei paljon tätä Frighteonin maisemakuvaa selventänyt. Totuttuun tapaansa violettiturkkinen pokémon turhautui tähän kovasti heti alkajaisiksi, kun ei maailma pyörinyt toivomaansa tapaan, ja kirosi kovaan ääneen pirut ja zeukset. - Ajattelematta yhtään, että saattaisi tehdä samalla koko hautausmaan populaatioille selväksi läsnäolonsa, joka ei olisi lähes puolustuskyvyttömänä kovin terveellistä. Yhden tärkeimmistä aisteistaan vielä osittain menettäneenä, uros kiipesi alas ylhäiseltä valtaistuimeltaan, onnistuen tömähtämään maahan tyylikkäästi takapuoli edellä ja vielä kruunaamaan koko suorituksen kellahtamalla iskun jälkeen ruodolleen. Jo toistamiseen tämän kuonosta vuolsivat pirut ja zeukset kumppaneineen. Frighteon ei tosiaankaan ollut vielä tottunut tähän hautausmaahan.
Onnistuttuaan keräämään luunsa nurmelta ja päästyään takaisin jaloilleen, uroksen nenä sai onnekkaasti poimittua tuulenvireestä tuoksun. Vaikka tässä aromissa oli makea vivahde maussa, ei Frighteonin mieli osannut suoraan yhdistää sitä minkään tutun kasvin tahi pokémonin tuoksuun. Se muistutti kuitenkin etäästi eräästä tapaamastaan Jolteonista, joka ei ollut uroksesta mikään miellyttävä tapaus. Kostonhimo tuota kohtaan oli kuitenkin jo ehtinyt kuolla; Frighteonin tappolista oli nykysillään venynyt ihan naurettavan suureksi ja pokémonin oli enää mahdoton muistaa jokaista tappolupaustaan. Uros tuntui jokaisella kohtaamisellaan onnistua loukkaantumaan verisesti, syystä tai toisesta.

Vainu vieraasta kohteesta herätti kuitenkin siinä määrin uroksen kiinnostuksen, että tämä lähti seuraamaan sitä. Frighteon ei osannut amatööri jäljestäjänä sitten yhtään määritellä kuinka kaukaa hajujälki tuli pelkällä nenällään, joten yritti parhaansa mukaan katsoa siristellä ympäristöään sekä pitää korvansa höröllä kuulostelemassa, jos jotain uutta havaitsemisen arvoista tulisi vastaan. Uros kuitenkin pääsi eksymään tästä tarkkaavaisuudestaan huolimatta varsin lähelle jäljestämisen kohdettaan, ennen kuin tuon äkkäsi yhden hautakiven päältä asettautuneena; niin lähelle, että sokeudesta toipuvat silmätkin sen soreahkot piirteet näkivät selvästi. Vieraan pokémonin mustavalkoinen turkki toimi kuin suojavärinä näissä olosuhteissa, ihmekös ei puolisokeana tätä ilmestystä aiemmin kauempaa erottanut. Mutta näin läheltäkään tarkastellessa mustavalko -pukeisen ulkomuotoa, ei kummituspokémon osannut sanoa sen lajia. Vaikka miten se tieto mihinkään vaikuttaisikaan; se ei todennäköisesti estäisi uroksen tulevaa ylimalkaisen mahtailevaa ja provosoivaa käytöstä.
Poikkeamatta tavoistaan Frighteon kohotti ryhtiään, nosti häntänsä sekä kuononsa dominoivasti ylös, katsoen toista pitkin nenänvartta. "Olet reviirilläni, muukalainen." Uros kertoa töksäytti uhkaava sävy viestissään ja alkoi askeltamaan kohti. Lajitietämättömyydestään ja tunkeilijan sirpin näköisestä aseistuksesta huolimatta tämä ei juurikaan näyttänyt empinyt liikkeitään.

#Nii, Kalla parka ei osaa edes erottaa narttua uroksesta pelkästä ulkonäöstä, vaan otaksuu kaikki ensin uroksiksi. XD Pitääpi sekin lisätä esittelyyn myöhemmin, nyt on vähän kiire. Mut ei pitäisi olla suuri ongelma. : >#

[yainara]

[ B---------D ]

Noir tuijotti itsekseen heiluvaa pokémonia vahvasti kummeksuen; hän ei tajunnut ollenkaan, miksi toinen teki niin. Ehkä se oli päästään vajaa tai oliko tuo kenties jokin kumma isku? No ei ihan, ketä vastaan se nyt hyökkäisikään - he olivat ilmeisesti ainoita otuksia parinkymmenen metrin säteellä, ja luihumpi tuskin oli edes nähnytkään häntä.
Kun pitkäkorva alkoi kiroamaan ... noh, kaikkea, naaraan kulmat pomppasivat otsaan ihmetyksen kanssa.
'Selvästi hullu otus. Ihan varmasti.' Hän mietti, ja kallisti päätään tuijottaessaan ihmettelynsä aihetta.
Sinänsä otus vaikutti hyvinkin mielenkiintoiselta - olisi jännää nähdä enemmän ulkomuodon sisälle...
Värivirhe seurasi katseellaan violettiturkkisen matkaa tähystyspaikaltaan, joka päättyi aina niin näyttävään ja sulavaan laskeutumiseen; ensin takapuolelleen ja siitä pitkin mittojaan viilentyneelle nurmelle. Noir irvisti huvittuneena näylle, ja oli todella lähellä, ettei hän alkanut nauramaan täyttä kurkkua. Luihumman kömmähdys tosin sai naaraan epäilemään toisen ketteryyttä edelleen epätietoisena siitä, ettei toinen nähnyt kunnolla.
Sitten otus näyttikin huomaavan jotain mielenkiintoista... Ilmeisesti hänen hajunsa, kun tämä lähti suoraan hänen suuntaansa katsomatta kuitenkaan häneen.
Kun tämä tuli vain lähemmäksi, Noir jännitti jälleen jalkojaan ja lopulta päätyi nousemaan seisomaan ihan kaiken varalta. Lopulta violettiturkkinen näytti huomaavan hänet, kun meni oikein mahtailevaan asentoon ja tuijotti röyhkeästi nenänvarttaan pitkin.
Noir tuhahti halveksivasti toisen uhkaavalle huomautukselle. Mistä noita tyyppejä - jotka luulevat omistavansa jotain, mitä ei todellakaan omista - oikein tulee?
"Ja mistäköhän lähtien kaupungin omistamalla alueella jaetaan reviirejä kummille hörhöille, jotka eivät pysty edes laskeutumaan hautakiveltä päätymättä tekemään epämääräisiä selälleenlaskeutumisia?" värivirhe naurahti ivallisesti, matkien sitten uroksen dominointia nostamalla itsekin häntäänsä ja kuonoaan.

[ Noir kerjää verta nenästään. :0 ]

[Ruusu Ursula]

Mustaturkkinen sirppimonsteri ei paljon tuntunut antavan painoa Frighteonin antamille lukuisille (ja mielestään hyvinkin selkeille) uhkailuviesteille, sillä palautteena näistä "tervetuloa-toivotuksista" tämä sai vain halvennuksen täytteisen tuhahduksen. - Josta uros oli tietenkin vähemmän mielissään, mutta ei ehtinyt tähän pieneen eleeseen puuttua tai uhrata paljon enemmän kuin ajatuksen puolikasta, kun arvon tuhahtelija jo aukaisi sana-arkkunsa. Sana-arkusta löytyi protestien ohella myös hieman nenäkkyyttäkin. Joku voisi ehkä, mahdollisesti, tehdä tuon repliikistä johtopäätöksen, että tämä yksilö oli sangen itsetuhoinen. No. Siinä vastapuolella olisi ainakin jotakin yhteistä herrasmies Kallan kanssa.

"ghh.. m-minä.. siish.. HILJAA!" Frighteon äyskäisi hämmentyneenä toisen mainitsemasta välikohtauksesta, jossa uros oli laskeutunut tähystyspaikaltaan ei-niin-elegantisti. Korvanpäät ja kuono hieman nolostuksesta hehkuen, hopeasilmäinen kääntyi kävelemään ympyrää mustaturkkisen edessä kapea häntä agressiivisesti ilmaa silloin tällöin piiskaten. Se oli yksi Kallan tapa käsitellä stressiä (vaikka yleisin tapa olikin brutaali joukkoteurastus). Uros yritti saada ajatuksensa takaisin kokoon, sanoa tuolle tunkeilijalle jotakin fiksua puolestaan toisen pokémonin nolaamiseksi, mutta oli aivan liian kiihtynyt. Siksi tämä vain jatkoi vastaustaan sähisten mitä nyt sylki suuhun toikaan, mikä toisaalta oli hyvin Frighteonmaista. "Etkö tiedä kuka olen?! Ja kuka shinä oikein kuvittelet olevashi? Tämä alue on MINUN, koska minä SHANON niin!"

Kalla vain jatkoi huomattavaa kutistumistaan keskustelun toisen osapuolen alkaessa matkia omaa "patentoitua" uhkailuposeaan. Mustaturkkinen teki sen kuin vain vittuillakseen urosta. Tehtävänsä se kyllä suoritti kiitettävästi, sillä esitys onnistui nostamaan sen hetkisen vitutuksen suoraan potenssiin kaksi. Frighteon ei ottanut kovin hyvin kunnianloukkauksia vastaan, minkä varmaan myös tuo vieras voi itsekin todeta pian. Ellei ymmärrä nyörtyä tai rukoilla jumaliltaan armoa, kun vielä ehti.

#Sorii kesto ;mm; Tosissani nyt yritän aktivoitua. Tämä on liian ihana peli menetettäväksi <3 Joo ja kohta Kalla pommi räjähtää. xP#

[yainara]

[ Vittu en huomannu et olit vastannu! OoO Mot hyvä kun vastasit, aloin jo menettää toivoani tämän suhteen ^^'
... Heheheheh ... *Virnistelee epämääräisesti*
Alter: Apua.
... Huomasin muute et jos Noiri ois normaalin absolin korkunen, nii se ois Kallaa 10 senttiä pidempi. :0]

Noir-Priére ei voinut kuin kohottaa suupielet leveään virneeseen nähdessään tuntemattoman reaktion. Hän ehti jo luulla että uros olisi vastannut jotain astetta pahempaa takaisin, mutta ilmeisesti naaras oli osunut hieman arempaan paikkaan, kun ei kuullut muuta kuin kummaa takeltelua ja käskyn olla hiljaa.
Nyt naaras päätti olla edes vähän kiltisti ja olla hiljaa - mutta vain tämän kerran. Hän vain jatkoi varmasti ärsyttävän näköistä virnistelyään ja katsoi violettiturkkisen maankulutusta ja hännänviskelyä pitkin nenänvarttaan.

... Mutta pikkuhiljaa miettiessään otuksen sanoja absol alkoi miettimään kenen kanssa oikeasti on tekemisissä ja onko tervettä vittuilla tälle päin näköä. Naaraan huomaamatta hänen virneensä lopahti kasvoilta ja häntä laskeutui normaaliin asentoonsa, ehkä hieman alemmaskin. Silti toisen ah-omistan-kaiken-ja-olen-jumala-tyylinen käytös sattui vituttamaan Noiria sen verran, ettei hän käytöstään aio muuttaa - ainakaan radikaalisti. Nyt on ainakin tarkkailtava ja tulkittava toisen liikkeitä niin, ettei joutuisi mahdollisen yllätyshyökkäyksen kohteeksi.

Noir pysyi hetken hiljaa kun toinen oli tämänhetkiset sanottavansa sanonut, ja laskeutui - toisin kuin violettiturkkinen silloin aiemmin - sulavasti hypäten makaamisalustaltaan ja siroin askelin käveli muutaman askeleen verran kauemmas, kääntyen sitten katsomaan pitkäkorvaista.
"Ei, en tiedä kuka olet, eikä taida pahemmin kiinnostakaan", Noir aloitti katsoen nyt hopeasilmäistä tyynesti.
"Minä kuvittelen olevani eriskummallinen absol joka on sen verran tietoinen asioista, että tietää tämän alueen kuuluvan kaikille, vaikka sanoisit mitä." Tämä jatkoi, jääden hetkeksi miettimään toisen lausumaa viimeistä lausetta.
"... Ja mikäli sinun logiikallasi edetään, niin minäkinhän voisin sanoa tyyliin että koko maailma on minun, omistan kaiken mitä maa päällään kantaa ja täten omistan sinut, koska sanon niin, eikö?" Noir lopetti vastauksensa kallistamalla päätään ja yrittämällä hillitä ilkeää hymyä, joka kovasti teki tuloaan hänen suupieliinsä.
"Alan pitää tuosta. Pitäisikö minun julistaa maapallon ja sen asukkaiden ja alueiden uudesta omistajasta vaikka heti?"

[ ... Noiri o outo D:
Alter: Sitä samaa. ]

[Ruusu Ursula]

#Yay nwnb Joo, mä muistan katsoneeni kans noita pituuksia joskus. xD#


Frighteon ei hetkeen tiedostanut tapahtumiin ympärillään. Vaikka tämän korvat sen aistivatkin, sen mustaturkkisemman tapauksen laskeutumisen ylhäiseltä makuualustaltaan, ei signaalit tavoittaneet tajuntaa. Kuunnellen vain veren juoksemista korviensa välissä, uros jatkoi hermojaan terapoivaa rituaaliaan - maan kyntämistä pirueteillaan. Silmät pyörivät kuopissaan vauhkoina ja hengitys puhisi, sekin kiihtynenä, kuin höyryveturin pannu. Itse asiassa Frighteon muistuttikin siinä skitsoillessaan paljolti höyryveturia, sieraimista välillä pöllähtellen pieniä pilviä ulos hengittämäänsä ilmaa, ja yönviileän hautuumaan niiden saaden silmänräpäykseksi näkyviksi. Se brutaali joukkoteurastus alkoi tuntumaan jo väistämättömältä vaihtoehdolta. - Kerran kun Frighteonia olit loukannut (joka ei oikeastaan vaadi kuin jo läsnäolosi), on sitä lähes mahdotonta enää lepyttää. Kallaa, etenkään, ei tuntunut miellyttävän sitten mikään asia koko universumissa. Tämän logiikalla oletkin ateria + kiermurteleva kynsimispuu. Ei poikkeuksia tästä elämänkatsomuksesta kuoriutumisestaan lähtien.

Sirpin omaavan lajikkeen itsekontrolli oli hopeasilmää parempi (mikä ei ollut kauhean yllättävää), mutta ei ilmeisesti riittävä pitämään pistävää kieltään kurissa. Toki, tämän Absoliksi esittäytyneen vasta-argumenteissa oli perää, jopa Kallankin mielestä, mutta tuon isotteleva asenne... Se saattaisi koitua vielä kohtalokkaaksi.
Uros inhosi tälläisiä väittelyjä, niin, niitä joissa oli sijoittunut altavastaavaksi. Nyörtyminen, erehtymisensä myöntäminen, oli tälle vain maan perkeleen ylivoimaista. Kalla oli joka tapauksessa mielestään enemmän oikeassa ja tuo rasitekin tulisi vain saada siitä vakuuttuneeksi, vaikka Absol taisikin olla liian fiksu ja itsetietoinen tälle - se ei kyllä arastellut kumota varjopokemonin väitteitä.
Lilaturkin kääntyessä puheen suuntaan, tämä joutui katsomaan kahdesti ennen kuin toista hahmoa alkoi piirtymään mieleen, koska se oli melko odottamaton; kevyt kehon rakenne, soreat raajat, feminiinisen pehmeähköt piirteet. 'Haha! Aika nysvön näköinen tyyppi. Selvästi alemmassa asemassa minusta. On tuolla otsaa isotella.' - Kalla riemuitsi tästä anatomia-analyysinsä johdosta.
Vaikka ei sitä voinutkaan/halunnutkaan itselleen myöntää, Frighteon koki toisen melko vetävänä. Enemmän epävarmuutta se sai silti joka tapauksessa Frighteon herrassa aikaan.

Kalla oli huomaamattaan jämähtänyt seisomaan erääseen synnyttäämäänsä kaljuun laikkuun ruohomatolla; jämähtänyt tuijottamaan tuota itseään jokusen tuumaa lyhyempää ilmestystä. Uroksen hengitys oli ihan vallan yhtäkkiä tasaantunut, silmät kahliutuneet kohteeseensa, veren virta tyyntynyt. Uros oli siis ainakin hetkeksi taltuttanut itsensä. Tunne (ehkä kuvitellustakin) tilanteen herruudesta lohdutti, vaikka tämän kunnia olikin kuinka rei-itetty toisen kielen pistoista. Täysin levollinen ei Frighteonin keho silti tänäkään hetkenä ollut; tätä alkoi hikoiluttamaan. Ja koska tunnetusti koiraeläimet hikoilivat kielillään, eritti Kallankin lihas nyt hyvän määrän kuolaa. Salatakseen tämän Kalla alkoi nieleskelemään, ja se olikin toimiva ratkaisu, ainakin näin väliaikaisesti.

Absolin ensimmäisen toteamuksen Frighteon joutui sivuuttamaan hetkellisen kuulovammautuneisuutensa vuoksi, mikä oli varmaan ihan hyvä. Toiseen avaukseen mennessä hän kuitenkin ehti mukaan. "Tch. Vai ihan eriskummallinen Abl- Abshol? K-Kyllähän minä Absholin tunnishtan kun sellaishen näen! Ja eriskummallinenpa toshiaan. Et taida tietää milloin lopettaa?" Rehellisesti Frighteon ei tuntenut tavuakaan tapaamansa lajin taustasta, edes ulkonäköä, mutta halusi osoittaa jollakin keinolla ettei ollut yhtään tuota näsäviisastelijaa pahempi (vaikka sekoileminen lajin nimen kohdalla ei taida olla se paras keino tehdä vaikutusta). "Minua ei kiinnosta sinun tai kenenkään muunkaan mielipiteet. Sopii vain yrittää hätyyttää minua poish omashta kodishtani." Frighteon kertoi ovela, hieman yllyttävä sävy äänessään, ja virnisti juonekkaasti. Tämä otti sitten yhden varovaisen askeleen lähemmäs Absolia, ja perään toisen, entistä rohkeamman, katse seuraten vastapuolta ja odottaen jotakin reaktiota tähän. Ehkä mustaturkkinen pelästyisi jo tästä.
Puheen jatko kuitenkin sai Frighteonin taas pysähtymään sijoilleen. Jokin/jotkin osa(t) siinä sai Kallan tuntemaan jotakin, mitä tämä ei osannut kunnolla tulkita. Viha? - Vaiko sittenkin pohjaton häpeä?
"Mmmmmph." Kalla laski päänsä mielenosoituksellisesti alas kuin kiukutteleva kakara ja hymisi/murisi nurmelle kasvot punaisena, oli syy sitten mikä tahansa. Pokemon oli sanaton.

Sitten jo jokin laukaisikin sen; melko arvaamatta Frighteon otti kynsillään vauhtia ja samassa viistikin jo pitkin maata, melkein kuin liitäen, kohti Absolia. Hyökkäys ei ollut mitenkään harkittu, vain kehopusku; urokselle ei ollut oikeastaan väliä miten tämä päätyisi (jos ylipäätään päätyisi) iskeytymään toiseen, kunhan osuisi ja parhaimmillaan kaataisi tuon.

#Nuuu someone stop him! D: #

[yainara]

[ ANTEEKSI ETTÄ OLEN HOMO JUMITTAVA PASHA! OMMO *Hyppää katolta* ]


Noir-Priéren halu hillitä ilkeä irveensä katosi kuin tuhka tuuleen, kun violettiturkkinen kompasteli vielä hänen lajinsa nimen sanomisessakin. Niinpä jostain suun uumenista kuului epämääräinen pihahdus - vielä kun pitäisi naurahdustakin yrittää hillitä, ettei toinen suutu aivan täysin! - huulten venyessä virneeseen terävähköjen hampaiden paljastuessa. Kummituspokémon ei ole tehnyt minkäänlaista vaikutusta värivirheelliseen, muuten kuin ehkä ulkonäön puolesta. Absol kun tunnetusti on mieltynyt pahan näköisiin pokémoneihin - niin kauan kun ne ei hyökkää hänen kimppuunsa. Mutta kaikki tuo varomaton uhoaminen ja kumma puhetapa ei pahemmin iskenyt.

"Enpä ilmeisesti." naaras vastasi epävarmuuden nostaessa jälleen päätään hänen päänsä sisällä. Taas samat kysymykset juoksivat hänen ajatuksissaan: onko tämä sittenkään järkevää? Pitäisikö sittenkin varoa sanomisiaan?
Ei Absol loppujenlopuksi ole mikään riidanhaastaja, mutta... Ja paskat, jos joku ärsyttää, niin se pitää näyttää. Vaikka turpiinsa Noir ei haluaisi... varsinkaan tuolta. Yai ei kyseenalaista omia voimiaan, vaan hän ei aliarvioi violettiturkkista. Kenties hopeisten silmien takana ja luisevan ulkomuodon sisällä piilee sittenkin jotain, joiden takia kannattaisi pitää turpansa kiinni?
"Pfft." epävarmuus otti loppujenlopuksi isompaa valtaa ja esti Noiria sanomasta sitä, mitä hänen oikeasti olisi tehnyt mieli.

... Mutta jonnekkin kadonnut virne alkoi jälleen kutkuttaa hänen suupielissään katsoessaan kummituspokémonin lapsellista kiukuttelua. Violettiturkkinen oli lyöty - mitäs sitten tapahtuu?
Ei kauaa Noirin tarvinnutkaan odotella, kun pitkäkorva liikahti ja nopeasti. Yai oli huomaamattaan laskenut suojansa yllättäviltä iskuilta ja hälytyskellot soivat vähän liian myöhään; hän kun ei ehtinyt liikahtaa kuin vähän sivulle pakoon yrittäessään. Niinpä hopeasilmäisen isku osui suoraan vasempaan kylkeen... juuri siihen, jonka pari kylkiluuta oli murrettu vähän aikaa sitten. Siispä violettiturkkinen oli varsin onnekas iskunsa päätymispaikan suhteen, sillä kylki oli edelleen hieman kivulias kun se kokee väkivaltaa tavalla tai toisella.
Iskun ansiosta Absol horjahti, eikä Noir ehtinyt ottaa tukea jaloillaan vaan kaatua kupsahti viileälle nurmelle, parantumattoman kyljen huutaessa kivun ilosanomaa värivirheen irvistäessä jyskyttävälle kivulle. Hän avasi kiinni puristuneet silmänsä ja nosti katseensa pahoinpitelijäänsä, valmiina puolustamaan itseään seuraavalta iskulta.

[ Joo, aattelin niin että tosta sivujuonesta ei oo kulunu kauaakaan tälleen Noirin ajassa, että siitähän on voinu mennä vaikka pari viikkoa vasta... Eli kylkiluut ei oo viel täysin parantuneet. :0 ]

[Ruusu Ursula]

#>800 *lempii Yain kuolleen ruumiin kanssa*#

Kummituspokémon seurasi perässä tuuppaamaansa Absolia, ja nosti koipensa tämän yli heti, kun toinen oli ehtinyt kellahtamaan nurmelle. Frighteon päätyi siis seisomaan toisen kehon ylle haara-asentoon, antamatta näin ollen toiselle mahdollisuutta nousta ylös (ainakaan ilman, että Absol joutuisi tuuppaamaan Kallan ensin sivuun). Päästyään tähän asentoon, uros keskeytti hyökkäyksensä. Sen sijaan tämä jäi seisomaan aloilleen ja katseli vakavana (tai niin vakavana kuin hymyyn tikatut suunpielet vain sallivat ilmeeseen vaihtelevuutta) alas Absoliin, odottamaan toiselta reaktiota. Pian toinen ohjasi katseensa urokseen, ja Frighteon ensi kertaa pisti merkille mustaturkkisen silmien toisistaan poikkeavan värityksen. Ei sillä, että ominaisuudella olisi ollut mitään merkitystä Kallalle. Millä taas oli tälle merkitystä, oli niistä heijastuva viesti; Absol vaikutti olevan suurissa tuskissa.
Tämän todettuaan Kalla suoristi taas kaulansa ja katseli ilmeettömästi jonnekin kaukaisuuteen, piittaamatta yhtään siitä, että tämä oli jatkuvasti hyvin avoin toisen pokémonin hyökkäyksille, jos niitä oli tullakseen.
"Pseh, olet siish vain sanoiltashi väkevä? Kuinka pitkäshtyttävää..." Jos Frighteonilla ei olisi ollut kuonovyötä, tämä olisi haukotellut. Nyt tämän piti siis vain tyytyä päästämään pitkän tuhahduksen ilmaisemaan pettymystään. Ei ollut kovin riemukasta saada uutta lelua, joka tuskin edes kestää leikkimistä. Ja olisihan se perin puuduttavaa nauttia 'aamiaista' ilman asiaan kuuluvaa viihdykettä.

Kalla kumartui takaisin alas Absolin puoleen, hymisten kumeasti mietiskellessään, miten toisesta voisi saada iloa irti. Tämän mieli selaili läpi erilaisia kidutus-skenaariota, joista uroksen suosikki täytyi olla perinteinen kielellä -kuristaminen. Hopeasilmä ei turhaan yrittänyt peitellä innostustaan, vaan alkoi hykertelemään tyytyväisenä itsekseen.
"Tiedä, että kukaan ei kohtaa Frighteonia, ja solvaa tätä ilman takaishinmaksshua." Pokémon kähisi vasten Absolin turkkia, ja painoi kielensä sitten tuon kurkulle, viedäkseen sitä hitaasti pitkin toisen kaulaa.

#Autohit...? 8C Älä vihaa, plz. *sukkapuikko ohimolla*#