Are You There? (Ruusu)

[alesha]

Aurinko paistoi puiden välistä tyhjälle aukiolle. Metsiköstä kuului pientä rätinää, sihinää ja muita ääniä. Puiden takaa ilmestyy hiekalle St. Venus, joka on normaalilla päiväkävelyllään. "Onpas hiljaista, yleensä paikka kuhisee pieniä pokemoneja" hän sanoi, mutta lopetti kuitenkin ihmettelyn. Jokainen pieni pokemon on tähän aikaan metsän siimeksissä, miettimässä asioita. Sekä tietysti piilossa voimakkailta olennoilta. St. Venus jatkoi kävelyään. Hän kiersi muutaman kerran aukion ympäri ja hymyili itsekseen. Naaras alkoi jo kyllästyä tähän hiljaisuuteen. "Ehkä voisin hieman harjoitella" Starlight Venus sanoi ja alkoi sähköistää kehoaan. Siinä menisi muutama hetki. Mutta ei kauaakaan, kun Jolteon onkin jo valmiina harjoittelemaan. Ensin naaras kaataa pari ohutta puuta. Pientä rätinää kuuluu, eipä siitä kukaan välitä. St. Venus ei viitsi kaataa yhtään paksumpia tai isompia puita, sillä siinä kävisi vahinkoja. Niinpä Jolteon päättää lopettaa ajoissa, ettei saa koko metsän väkeä kimppuunsa.

[Ruusu Ursula]

Kevään lempeä ja lämmin tuulenhenkäys kävi yli läntisen metsän ravistellen kulkiessaan hellästi puita, joiden lukuisat silmut olivat jo puhjenneet pieniksi nahkeapintaisiksi lehdiksi. Uutta vihreänkuulasta kasvillisuutta hyväili voimakkailla säteillään itse kirkkain valopiste taivaalla, aurinko. Taivaankansi oli yksin auringolle suotu tuona poutaisena päivänä, jona pilviä ei sinitaivaalla juurikaan näkynyt.
Talven jättämät jäljet näkyivät ja tuntuivat yhä maastossa ynnä ilman lämpötilassa niin hyvin, että merkkejä ei voinut olla huomaamatta, mutta kuitenkin niin heikosti, että vuodenajan tunnisti vaivatta vaihtuneen jo kevääksi. Sitä ei ainoastaan aistinut nähden ja tuntien, vaan myös kuullen ja haistaen; puiden lehdistä kuului vienoa havinaa, kaikkialta kajahteli lintujen pirteää sirkutusta.. Ilmassa puolestaan leijaili tuoreen kasvillisuuden raikas tuoksu sekä hienoinen mädäntyneen karikkeen löyhkä, joka oli pitkän talven jälkeen paljastunut lumen alta muhimasta. Lähes maantuneen maa-aineksen keskeltä työntyi esiin lyhyitä kasvin korsia, joista malttamattomimmat pukkasivat jo kukkia ulos. Routakaan ei ollut vielä niiden tieltä ehtinyt maasta kokonaan sulamaan.

Läntinen metsä oli tavallisesti eloa täynnä, ja kummallisinta olikin, että tälläisenä vallan vastustamattomana kevätpäivänä ei siitä tavasta näkynyt merkkiäkään; tuskaisen talven ylitse sinnittelyn jälkeen uskoisi, että kohmeisten raajojen oikoilu ja päivän paistattelu tekisivät eetvarttia. Tai että yhtäkkinen ruuan runsaus houkuttelisi paikalle koko lauman nälkäisiä suita. Aamu- ja iltahämärissä kuhinaa jonkin verran olikin, mutta päivän noustessa monet saaliseläimet vetäytyivät apajilta ja pysyttelivät poissa näkösältä, sillä ilmeisesti myös monia päiväaktiivisia petoja viehätti uusi vuodenaika. Melko aiheettomalta saaliseläinten pelko kuitenkin nyt vaikutti, kun läntisessä metsässä ilmapiiri oli varsin rauhaisa.
..Tai ainakin siihen asti oli rauhaisa kunnes jokin voima kellisti alueelta puun jos toisenkin. Salama se hyvin epätodennäköisesti oli, ilmahan oli kaunis kuin morsian. Silminnäkijöiden lausunnoista tosin voisi päätellä ihan toista; hetkeä aikaisemmin puiden kellistymistä niihin kun näkyi sinkoilevan kipinöitä.

Nämä merkilliset tuhoäänet kantautuivat myös erään pedoksi kutsuttavan pokémonin suuriin ja herkkiin korviin, joka oli jo hyvän tovin aikaisemmin pistänyt levolle vähän syrjemmälle tapahtumapaikasta. Tuo pokémon ei ollut päiväaktiivinen tahi sitten muutenkaan aurinkoa palvovaa tyyppiä. Tämä oli nimittäin hieman unirytmiltään sekaisin oleva Frighteon nuorukainen. Nyt uros oli viimein onnistunut saamaan luonnollisesta rytmistään taas otetta, sillä tämä oli ehtinyt vaipua uneen juuri ennen aamun vaihtumista päiväksi.
Frighteon näki parhaillaan (mielestään) upeaa unta, jossa suolesti jotain avutonta otusta ilokseen, kun puun katkeamisesta syntynyt ääni tunkeutui tämän uneen, katkaisten sen ja havahduttaen Frighteonin tajuihinsa. Aivan täysin hereillä tämä ei heti ollut, mutta unenpöpperöissäänkin kykeni sentään kohottamaan lepuutetun päänsä ylös ja onnistui kohmeisilta aivoiltaan saamaan yksinkertaisen käskyn etsiä näkökentälleen syyn ääneen, joka unesta sai herättämään. Kuitenkaan tuo etsintä ei voinut tuottaa hedelmää sinä nimenomaisena hetkenä, sillä Frighteon makasi kyljellään, eikä kyennyt ainoastaan pään liikkeillä näkemään melko korkeiden pensaiden yli, jotka kummituspokémonia ympäröivät. Ajattelematta sen enempää vaihtoehtoja, kuten äänien ignooraamista ja unien jatkamista, Frighteon nousi jäykin liikkein jaloilleen ja tähyili äänen syytä uudemman kerran. Selvästi yrittäen itsepintaisesti saada asiaan heti selvyyden.
Hailujen varjojen suojissa seisovan Frighteonin silmiin osui varsin pian kauempana touhuava, -Kallan silmissä hyvin syyllisen näköinen- kellertävä nelijalkainen. Kiukunpuuska pyyhälsi yllättäen Kallan tajuntaan, tämän ymmärtäessä sen olevankin jonkun satunnaisen nousukkaan syytä, että pyhä unensa oli häpäisty. Päähän noustua kiukunpuna, Kalla karjui (mongertaen epäselvästi tokkuraisuutensa vuoksi) Jolteonin suuntaan niin kovaa kuin keuhkonsa kestivät: "MITÄ H*LVETTIÄ SSHINÄ OIKEIN MESSHOAT? TÄÄLLÄ JOTKUT YRITTÄVÄT NUKKUA!" Purkauksensa jälkeen Frighteon tuohtumuksesta puuskuttaen jää seisomaan uhmakkaasti sijoilleen, silmät tiukasti kauempana siintävässä Jolteonissa, ja leimuten kiukusta.

[alesha]

St. Venus säpsähti ja pomppasi seisaalteen. Naaras vilkaisi taakseen ja näki hyvin vihaisen Frighteonin. St. Venus käveli tämän kiukkuisen pokemonin luo. "Anteeksi, en tiennyt että täällä olisi henkilöitä joita tämä harjoitteluni haittaisi... Pyydän tuhannesti anteeksi, ethän ole kamalan vihainen?" Jolteon kysyi nolona. Sitten naaras sai idean. Se juoksi pusikkoon ja toi mukanaan kaikenlaista ruokaa, kuten hedelmiä, pähkinöitä ja muuta mitä oli löytänyt. "Annan nämä ruoat sinulle, jos sinulla vain on nälkä. En enää harjoittele puita vasten tai pidä melua, jotta voit jatkaa uniasi. Toivottavasti antaisit anteeksi, olen kovin pahoillani." Star V sanoi ja näytti kovin surulliselta. Jolteon katsoi toiveekkaasti Frighteoniin ja istahti paikoilleen.

[Ruusu Ursula]

Frighteon odotti Jolteonilta jonkinlaista reaktiota äänenavaukseen, ja saikin nopeasti sellaisen toisen hätkähtäessä ja kääntyessä katsomaan kiukusta kuohahtanutta Kallaa. Uroksen kuumia tunteita peitti pian hämmennys tämän havaitessa Jolteonin olevan aikeissa lähestyä tätä. Monet pokémonit olivat ennemminkin paniikki-pakenemis kannalla, kun luisevan ilmestyksen näkivät. Etenkin niinä aikoina jolloin Frighteonista huokui tavallista voimakkaammin murhanhimo, viimeistään se sai liikettä lähes jokaisen kinttuihin. Liekö Jolteonilta luvassa siis kunnon kärhämät. Tappelut nimittäin syttyivät Frighteonin kanssa usein kuin itsestään, ennemmin tai myöhemmin, jos toinen ei ollut paennut. Kalla ei voinut koskaan kieltäytyä mahdollisesta haasteesta, eikä tämäkään tilanne johtanut siitä tavasta poikkeukseen. Pelkkä ajatus vaikutti Frighteoniin piristävällä tavalla ja kaikki uneliaisuus oli kuin pois pyyhkäisty jolloin aivot leikkasivat taas terävästi.
Frighteon vastasi oletettuun haasteeseen melko näkymättömin elein; korjasi vain kopea ilme kasvoillaan ryhtiänsä ja antoi Jolteonin lähestyä, tehdä ensimmäinen siirto. Kalla ajatteli antavansa keltaturkkisen lyödä ensin, ei jalomielisyydestään, vaan itsetietoisuudestaan; ei tuon hontelon Jolteonin töytäisyt tuntuisi missään. Kalla taas varmasti näyttäisi tuollekin pyrkyrille kaapin paikan, hoitelisi vaivattomasti kuin pelkkänä osana arkipäivää.

Ihmetys kasvoi vieläkin suurempiin mittoihin Jolteonin pysähtyessä kohdalle anomaan anteeksiantoa, vieläpä perin nöyrästi tuon pyyntönsä suorittaen. Uros varmaan keräisi tuon johdosta leukaansa jaloista, jos ei suun sinetöivä remmi olisi tätä estänyt tapahtumasta. Sen sijaan Kalla vain seisoi sijoillaan, kuin siihen olisi lukkiutunut. Ja samalla hengitystä pidätellen muodosti kielelleen joukon tylyjä sanoja, joista ei yksikään päätynyt karkaamaan tämän huulelta. Tilanne oli sen verran vieras normaalisti aina-niin-sanavalmiille Kallalle.
Kun Frighteon jo oli toipumassa koomastaan, Jolteon yllättäen syöksyi teille tietämättömille. Nyt jos koskaan olisikin vielä otollinen tilaisuus kääntyä pois ja juosta pakoon. Itsetuhoinen keltaturkkinen ei kuitenkaan tätä tehnyt, vaan palasi takaisin, ja tullessaan laski Frighteonin jalkojen eteen röykkiön hedelmiä sun muuta purtavaa. Yhäti sanaton Kalla vain kallisti päätään lahjuksille, ollen pelkkänä kysymysmerkkinä. Uros ei oikein hiffannut sitä, mitä tältä odotettiin. Jolteon oli yhä läsnä, mutta jostakin syystä Frighteon alkoi menettää kiinnostustaan kamppailuun. Lahjontaa ja anomista.. Oliko Kallasta tullut jonkin sortin jumala? Jolteonin selityksestäkään ei uros saanut poimittua kysymykseen kovin selventävää vastausta. No, mitäpä tässä hemmoteltavana; saipahan Kalla viimeinkin arvolleen sopivaa kohtelua. Tuosta Jolteonista voisikin koulia itselleen orjan. Mutta toisaalta Kalla ei mitään tekisi orjalla, kun teki kaiken mieluusti itse. Eikä lisäksi edes hyväksynyt keneltäkään apua. Nyrkkeilysäkillä ja ruualla tosin olisi aina käyttöä, paitsi nyt kun ne halut olivat jollain mystisellä tavalla kuolleet. Kammottavaa.. Mitä Frighteon sitten ajattelisi jos ei mitään ruokaan ja väkivaltaan liittyvää?

Frighteon katseli toistaiseksi hillityn oloisena Jolteonia, joka jo istuutui aloilleen ja kohdisti silmänsä urokseen. Nuo pelkät silmätkin saivat Frighteonin tuntevan kehonsa heikkenevän. Niissä oli varmasti jotakin hyvin vaarallista, pahaa voimaa, joka imi energian itseensä pelkällä katseella. Myös tuon Jolteonin pelkäämättömyys oli uroksesta hyvin epäilyttävää. Kalla seurasi kuitenkin sähköpokémonin esimerkkiä ja istuutui alas, antaen sellaisen kuvan, että olisi muka rauhallinen, vaikka tosiasiassa tämä oli kaikkea muuta. Pokémonin keho tärisikin kauttaaltaan vihasta, hämmennyksestä ja kaikista muista mahdollisista tunteista, jotka myllersivät pääkopassa. Uros joko pimahtaisi tai sitten pystyisi hillitsemään itsensä. Vaihtoehdoista pimahtaminen oli Frighteonin itsensä suosima, ainakin siitä päätellen, kuinka usein siihen vaihtoehtoon päätyi. Mutta koska tämä päivä oli täynnä poikkeuksia, ei sitä linjaa ilmeisesti sopinut rikkoa, ja Kalla pysytteli vielä järjissään. Tämä heitti päänsä pois päin Jolteonista ja nosti kuononsa ylös antaakseen selvän viestin väheksynnästään. Tämä ei tanssisi toisen pillin tahtiin, vaikka henkensä riippuisi siitä. Eikä soisi näin ollen sitäkään iloa, että antaisi Jolteonille anteeksi tekoaan, tai hyväksyisi tuon lahjuksia. Eläkööt vain ainiaan sen häpeänsä kanssa. "Mh. Etkö tiedä mikä olen? Olen Frighteon! Frighteonit sshyövät VARJOJA. Mitä luulet minun hyötyvän noisshta.. lahjuksshistashi?" Kalla kertoi, edelleen tyytymättömyyteensä mököttäen ja katsomatta Jolteoniin.

[alesha]

#Haittaako jos roolaukseni ovat kovin lyhyitä? Kun tämä on eka peli ja silleen, enkä oli kovin paljoa ennen mitään roolipelejä pelannut #

St. Venuksen karvat nousivat jostain syystä hieman pystyyn. Tuon Frighteonin äänessä oli naaraan mielestä jotain pelottavaa ja karmivaa. Jolteon työnsi hedelmät syrjään ja lähti kävelemään pois päin, sillä Jolteon ei tahtonut enää olla tuon karmivan Frighteonin seurassa. "Heippa, voi hyvin" St. Venus sanoi hiljaa ja katosi pusikkoon. Se katseli ympärilleen. Läheltä kuului jotain rapinaa. "Ymh, joku Rattata..." St. Venus mutisi itsekseen. Kuului lisää rapinaa. St. Venus katseli uudestaan ympärilleen. Ei kai siellä ketään ollut, ehkä Star V kuuli harhoja. Se oli yleistä tälle naaraalle, mutta nyt tässä äänessä oli jotain outoa. Se kuulosti hieman karjunnalta ja suurilta askelilta. St. Venus perääntyi hieman. Pusikon takaa kuului edelleen askelia. Suuri pokemon saapui Jolteonin eteen. Se oli voimakas Ursaring, joka huitaisi käpälällään naarasta. "Aeeh!" St. Venus kiljaisi ja juoksi pusikosta pois ja suoraan Frighteonin ohi.

[Ruusu Ursula]

#Naah, eipä tuo haittaa n.n-#

Frighteon istui kylki päin Jolteonia, kuono kohti korkeuksia ja korvat tiukasti pystyssä, joten ei voinut enää lukea keltaturkkia ja päätellä, mitä tämä tuumi saamastaan tylystä palautteesta. Mutta ei se urosta pahemmin liikuttanutkaan, minkä pystyi tämän asenteesta päättelemäänkin. Kaksikon välille laskeutui hetken hiljaisuus. Mitä Kalla jo vähän ehti tuntemaan tuota toista, joka oli ollut koko kohtaamisen ajan alistuvalla kannalla, siitä uros osasi odottaa Jolteonilta jotakin samantyylistä. Ja niinhän kävikin, että sähköpokemon ei sanonut yhtäkään poikkipuolista sanaa Frighteonin pompotteluun, vaan sen sijaan siirsi suosiolla hedelmät syrjään ja toivotteli päälle päivän jatkot. Ei kai keksinyt enää mitään tapaa yrittää miellyttää kummituspokémonia ja kyllästyi tähän. Juttelukaveriksikaan uroksesta ei tainnut tosiaan olla. "Hmph" Kalla vain hymähti lähtöä tekevälle vastaukseksi, eikä edes kulmansa alta tuota vilaissut. Hyvä vain, että tuollaisesta friikistä pääsee eroon, josta ei ollut muuta kuin harmia. Nyt Frighteon voisi taas koittaa käydä unille, kun mokoma häiritsijä oli poistettu. Tuohon tapaukseen tutustuminen oli kylläkin karistanut pokémonista kaikki aikaisemmat väsymykset pois ja saattoipi olla, ettei nukkumisesta enää mitään tulisi. Ehkä kannattaisi vain suosiolla vaihtaa maisemia, josko vaikka joku alkukantainen vaisto taas heräisi ja tulisi kynsille töitä.
Jolteonin ollessa jo hyvän matkan etäisyydellä, Kalla nousi jaloilleen ja sukelsi pusikkoon. Kirkasta päivänpaistetta teki pahaa katsella Frighteonin silmillä, joten tämä valitsi reittinsä puiden tarjoamien suojien mukaan. Keskipäivän aurinko oli tosin jo korkealla ja varjot olivat lyhyitä, joten varjoa oli saatavilla vain niukalti. Kalla tunsikin päähänsä nousevan hiljalleen migreeni.

Frighteonin päässä voimistuvasta särystä huolimatta sinne pystyi mahduttamaan itsensä myös se olematon ääni, joka kantautui jostakin kauempaa. Suunnilleen siitä suunnasta, jonne Jolteon oli oletettavasti maleksinut. Mitäköhän se oli tällä kertaa keksinyt Kallan päänmenoksi? Kallaa jo kyllästytti tuon metkut, mutta ei voinut olla nostamatta päätään pensaikon yli ja tähyilemättä heikkojen äänien suuntaan. 'Jos se hyypiö ei jätä minua rauhaan hyvällä niin sitt--' Frighteonin ajatus katkesi, kun aivan yllättäen tämän vierestä pyyhälsi jokin niin vauhdilla, että vain sihahdus kuului ja kyljessä tuntui hetken tuulahdus. Silmät seisoivat hetken uroksen päässä, joka yritti päästä jutun juonesta kiinni.
Ei kauaakaan, kun Kallan hopeanhohtoiset silmät osuivat riehuvaan kontioon, Ursaringiin, joka puski läpi metsän aluskasvuston kuin höyryjuna. Ja suoraan Frighteon paran suuntaan, joka oli jutusta pihalla kuin lumiukko. Mutta yksi oli Kallallekin varmaa; jos uros jäisi seisomaan tattina tuon molossin eteen, runnoutuisi tämä pahasti jalkoihin.

Kuten aiemmin sanottua, Frighteon ei ikinä kieltäytynyt haasteista, joten tämänkin vaaran edessä Frighteonille syttyi taistelunliekki rintaansa. Se tukenaan pokémon valmistautui pelottomana kohtaamaan jätin yksin ja taistelemaan, kunnes toinen osapuolista olisi tuupertuneena maassa. Ursaringin ollessa käpälämitan päässä, tämä iski mölisten tassunsa kohtaan, jossa irvistelevä Frighteon oli sekunti sitten seisonut. Tuon väistöliikkeensä jälkeen Kalla valmisteli omaa siirtoaan keräämällä varjoja kuononsa eteen pieneksi tiivistymäksi. Tiivistymän ollessa valmiihko, tummaturkkinen loikkasi Ursaringin rintaa vasten ja samalla vapautti varjotiivistymänsä vihollisen kasvoille ynnä raapaisi siihen päälle, ennen kuin taas irrottautui otsosta. Ursaring ei varjohyökkäyksestä mennyt miksikään, mutta silmän yli kulkevat kynnen jäljet kirpaisivat sen verran, että saivat pokémonin meluamaan kahta kauheammin tuon hierotessa haavojaan. Kalla oli pyörähtänyt kevyesti takaisin jaloilleen, tuon karhunryökäleen eteen. Tietämättä sitä, että varjohyökkäyksensä eivät normaalityypin Ursaringiin koske, tämä valmisteli uutta varjosädettä.

[alesha]

St. Venus katsoi hieman pelokkaasti taistelua. "Toivottavasti sille Frighteonille ei käy pahasti" naaras ajatteli ja istui ruusupusikkoon. "Auts..." St. Venus mutisi ja nousi ylös. Se alkoi nyppiä piikkejä pois. Naaras ilmeili pelottavasti, sillä nuo piikit kirvelivät ja sattuivat hyvin paljon. St. Venus huokaisi helpotuksesta kun oli saanut kaikki piikit pois. Star V alkoi virnuilla oudosti, se oli saanut idean. "Voisin heittää piikkejä Ursaringiä kohti..." naaras mutisi, mutta antoi Frighteonin taistella niin paljon kuin huvittaa. St. Venus hieroi silmiään, sillä Jolteon ei ollut nukkunut kovin hyvin viime yönä. Se kuuli yhtäkkiä Jigglypuffin laulua, mutta peitti korvansa niin hyvin kuin pystyi. "Senkin vaahtokarkki, tuki suusi" naaras sanoi vieressään istuvalle Jigglypuffille, joka lauloi täyttä kurkkua. Yksi Thunder, ja Jigglypuff oli kaukana. Jolteon seurasi taistelua yhä, kiinnostuneena.

[Ruusu Ursula]

Ursaring parkui haavoittuneen silmänsä perään ja näin ollen Frighteon sai tilaisuuden iskeä toistamiseen. Tällä kertaa Kalla muodosti suuremman varjotiivistymän kuin edellisen, keräten kipinöivään mustaan palloonsa varjoja joka puolelta ympäristöstään. Varjopallo paisui, kunnes oli yhtä suuri kuin Ursaringin vatsan pyöreä kuvio. Sitten Frighteon vapautti tiivistymän voimakkaana säteenä, joka ampaisi tämän kuonosta niin nopeasti matkaan, että se aivan sai Kallan hontelon kehon nytkähtämään taaksepäin. Uros oli tähdännyt keskelle Ursaringin "maalitaulua" mahassa, mutta nytkähtämisen seurauksena säde ajautui ylemmäksi rintakehään. Säde hajosi taas osuessaan karhupokémoniin, saaden vain vähän tuon rinnusta kutiamaan. Kalla nosti tähän oudoksuen kulmaansa; kyllä noin voimakas varjosäde oli aiemmin lennättänyt muita, Ursaringinkin suuruisia pokémoneja selälleen.
Varjosäteen ehtyessä Ursaring ehti palautumaan silmänsä kivusta. Tuo rapsutti ensin toisen käpälänsä kynsillä hieman rinnustaan, johon varjohyökkäys oli osunut, ennenkuin lähestyi taas Kallaa aikeinaan maksaa tuskat takaisin. Ottaessaan askelia, tuon nyrkkeihin alkoi kerääntymään mustaa energiaa, joka nieli liekkien tavoin kohta koko nyrkit sisäänsä. "KATOA, ITIKKA!" Ursaring karjaisi ennen kuin alkoi huitomaan varjokynsiään Frighteonia kohti. Siitäkös alkoi intensiivinen lähikamppailu täynnä täpäriä väistöjä ja iskuja molemmin puolin. Kallalla ei ollut juurikaan muuta vaihtoehtoa kuin käyttää kynsiään; hampaita ei tällä ollut, eikä niistä olisi hyötynytkään, kun leuat olivat sidottuina. Varjohyökkäyksiä ei ollut aikaa ladata, eikä uros niitä edes enää yrittäisi kokeilla karhupokémoniin, kun hyödyttömiksi ilmenivät.

Taistelun tiimellyksessä Frighteonin silmiin osui vain sekunnin murto-osan keltaista turkkia vähän kauempana pensaston keskellä, mutta se havainto ehti syöpyä tämän muistiin ja ei ollut vaikeaa arvata, mikä siellä piileskeli. 'Vai olet sinä saasta tämän takana.. Kunhan olen vain hoidellut tämän lihakimpun ensin, on sinun vuorosi!' Kalla langetti mielessään uhkauksiaan. Kohta Jolteonin rinnalle jostakin tupsahtanut Jigglypuff alkoi hoilaamaan yleisöä nukuttavaa kehtolauluaan, tosin saaden pian äkkilähdön keltaturkkisen ukkosiskun vauhdittamana. Laulu ei siis ehtinyt haitata Frighteonin ja Ursaringin välistä voimien mittelyä, mikä olisi ollut toisaalta ihan hyvä, sillä riitapukarit olivat jo aika huomattavasti ruhjeilla; Ursaring oli saanut punaraidallisen turkin Frighteonin kynsien käsittelystä ja Frighteon puolestaan saanut koko joukon mustelmia; Kalla oli onnistunut välttämään otson vaaralliset kynnet, mutta niiden sijasta tuli vähän väliä tuuppaistuksi voimalla päin puita ja muita esteitä. Joku toinen pokémon olisi saattanut tästä jo kaatua halvaantuneena maahan, mutta ei sisuuntunut Frighteon, joka antoi kaikkensa. Keho oli kyllä sen verran hellänä rääkkäyksestä, että Kalla huojui luisevilla jaloillaan.

Parin iskun vaihdon jälkeen Ursaringin keho alkoi näyttää jo selviä uupumuksen merkkejä ja tuo lysähti alas polvilleen ottamaan tukea maasta. Frighteonin tekemät jäljet eivät olleet uupumukseen paljonkaan osallisena, pikemminkin se juokseminen vikkeläkinttuisen pokémonin perässä ja käpälien samanaikainen huitelu sen tekivät. Varsinkin noin massavalle Ursaringille sen täytyi olla haasteellista. Kalla kiersi ontuen karhupokémonin vierelle, läähättäen kieli pitkänä suunpielestä. "Joko sshait tarpeeksshesi, luusshka?" Tämä esitti kysymyksen, johon otso ei löytänyt tarpeeksi energiaa vastata, vaan kellahti veltosti kyljelleen ja pökertyi siihen paikkaan.

[alesha]

St. Venus katsoi ihmetellen tuota. "Ohhoh..." naaras sanoi hiljaa, kun Ursaring lysähtyi maahan ja pökertyi. "En ihan odottanut tuota" Jolteon sanoi ja nousi seisomaan. Naaras lähti rauhallisesti kävelemään pois päin. Ehkä aukiolle, tai tuonne syvemmälle metsään. Kunhan naaras osaisi vain olla nyt hiljaa, ettei kukaan muu heräisi. Tuo Ursaringkin taisi herätä Jolteonin ääniin. "Toivottavasti ei ole muita..." Jolteon ehti sanoa, kunnes vihainen Arcanine seisoi St. Venuksen edessä. "Tuottaahhh.... THUNDER!" St. Venus kiljaisi hätääntyneesti ja lähti iskun jälkeen suoraa tietä pakoon. Naaras olisi voinut jäädä taistelemaan, mutta voimat eivät välttämättä riittäisi. Siksipä oli parempi juosta pakoon. Mutta harmi kyllä, Arcanine pysyi kannoilla aika hyvin. Jolteonin ei auttanut muu kuin vain juosta randomisti ympäriinsä, kunnes tulipokemon oli ajanut naaraan vahvojen puiden väliin. "Nyt tai ei koskaan..." Jolteon mutisi ja iski nopeasti Thunder Wawen. Arcanine halvaantui ja Jolteon pötki kauas pakoon.

[Ruusu Ursula]

Frighteon tasapainoili tutisevilla tikkujaloillaan tuupertuneen karhun ruhon vierellä, kasvonsa kohdistettuina Ursaringin omiin. Tämä etsi niistä merkkejä tietoisuudesta, omat silmäpussinsa samalla vyöryessä hopean hohtoisille silmilleen. Ne lähestyivät väjäämättä muurauttaen näkökenttää umpeen, muistuttaen näin kehon tarpeesta saada rentoutua ja aivojen tarpeesta ladata akkuja. Tarpeet tyydyttivät täysin enää vain kunnon uni, joka oli valitettavasti jäänyt Frighteonilla liian lyhyeksi, liian monesti. Ursaring joka tapauksessa oli tajuton, eikä se siitä luultavasti miksikään muuksi menisi hyvään toviin. Silmät pysyivät tuolla kiinni kielen rötköttäessä ulos avoimesta kidasta, leväten maassa kuonon vierellä. Rintakehän rauhallisten liikkeiden tahtiin taas sieraimista pakeni ulos lämpimiä ilmamassoja, jotka hyväilivät mukavasti Frighteonin kasvoja. Kidasta leijaili tuulen mukana myös viikon ruokalistan varsin aromikas hajujen yhdistelmä, joka sai varmasti karskimmatkin äijät kakoamaan. Kallakin olisi mieluusti väistynyt löyhkän kulkutieltä, vaikka ei ökäämään kyennytkään, elleivät kaikki jäsenensä olisi sattuneet olemaan justsillään hellänä kaikesta siitä rääkkäämisestä; tämä tuskin tunsi edes jalkojaan. Ne pysyivät suorana kannattelemassa Frighteonia vain taistelun tuoman adrenaliinin voimin, joka sekin pitoisuus verestä oli jo kääntynyt hyvään laskuun. Vaikka olemus oli Kallalla kummituksen, toimi kehon biologia periaatteessa samoin kuin muidenkin eläinten; Kalla ei ollut voittamaton (vaikka sellaiseksi itsensä mieltää), vaan tälläkin oli rajansa. Ja tämä alkoikin jo saavuttaa omat rajansa.
Lopulta Frighteonin jalat lyyhistyivät tämän alta ja vetivät mukanaan kehon, jonka toinen kylki otti kivuliaasti vastaan maankamaran. Ilma pakeni uroksen keuhkoista kumahtavan äänen saattelemana, jonka tilalle Kalla alkoi heti haukkomaan ilmasta happea. Haukkoessaan siinä kylkiasennossa ilmaa sisäänsä pieneen surkeaan ilmanottokanavaansa kuin kala kuivalla maalla, tämän tajunnassa kilpailivat keskenään kehon eri tarpeet huomiosta; päälle painoivat uni, särky ja pahoinvointi. Ympäristöstään tämä ei hetkeen tajunnut paljon mitään; unisuuden lisäksi näkemistä hankaloitti poutasään tarjoama kirkas auringonpaiste, jolta ei paljon suojaa alkukeväisessä metsässäkään ollut. Onnekseen Kallan jalat olivat päättäneet pettää Ursaringin ruhon vierellä, josta sai varjoa sen verran, etteivät valoherkät silmänsä pysyvästi vaurioutuneet. Korvissakin soi yhä taistelusta kiihtyneen pulssin ääni, eikä lisäksi karhun kidasta leijailevan löyhkän läpi pystynyt haistamaan mitään.

Mutta vaikka kuinka Frighteon olikin katkipoikkirikki, ei sitä tosiasiaa voitu vain sivuuttaa, että tuo karhu tuosta vierestä vielä nousisi ylös, jahka oli tarpeeksi voimia kerännyt. Eikä tuo skitso pokémon varmana odottelisi nätisti teekuppi tassussa Kallan vieressä tämän toipumista, ennen kuin rei'ittäisi tämän kynsillään. Frighteonin pitäisi saada siis jollakin konstilla siirrettyä oman fyysisen olemuksensa syrjään, piiloon Ursaringilta ja mieluiten ennen kyseisen kontion heräämistä. Kallaa ei juuri hiukonut, mutta vetäisi silti naamaansa otson varjoja sen verran, että saisi tarpeeksi energiaa raahautua aluskasvillisuuden suojiin. Ursaring vääntelehti ja ynisi levottomasti koko ruokailun ajan, heräämättä kuitenkaan, ja jäi ruokailun päätyttyä samaan puolikuolleeseen asentoon kuin oli pökertyessään asettautunutkin, jatkaen haisemistaan. Varjoja tuolta oli absorboitu pois niin paljon, ettei sitä riittänyt enää Frighteonin kehoa suojaamaan, mikä vain vahvisti Kallan päätöstä ottaa hatkat. Säryn hieman laannuttua ylimääräisestä energialisästä uros onnistui kampeamaan itsensä istumaan. Silloin Kallan mieleen muistuikin lupauksensa turpasaunoista Jolteonin ketaleelle. Se oli ehtinyt tosin jo pinkomaan kauas horisonttiin, metsän suojiin, paetessaan ahdistelevaa Arcaninea. Frighteon ei tätä ollut todistamassa, vaan luuli yhä Jolteonin piileskelevän lähiseuduin. Paikantaessaan vielä katseensa keltaiseen plänttiin etäämpänä pusikossa (joka oli pelkkää auringonvaloa), oli tämä asiasta mielestään varmistunut ja kovin aikeissa vieläpä täyttää lupauksensa selkäsaunasta.
Hyvin määrätietoisena kummituspokémon otti tassulla askeleen, joka toi tämän lähemmäksi mieltämäänsä Jolteonia ja nosti luisevan peränsä ylös maasta. Samalla kyseisestä tassusta kiipi vihlovaa kipua ylös jalkaa, mikä sai Frighteonin otsalle nousemaan tuskanhiki. Ottaessaan lähempään tarkasteluunsa tassunsa, tämä havaitsi siitä olevan yksi kynsistä lähes kokonaan irti! Sekös oli Kallalle se viimeinen niitti kurjalle päivälle, jonka kaikki onnettomuudet olivat sähköpokemonin aikaansaamia. "Tämäkin vielä! Sshaat kyllä maksshaa tässhtä ja kalliisshti! Kurisshtan sshinut hitaasshti ja kivuliaasshti kielelläni sshamalla kun kaivan sshilmäsi ulossh ja..." Kalla manaili myrkkyä tihkuvalla äännellään, ja puoliksi raahautuen/puoliksi juosten hyökkäsi kohteensa kimppuun. Joka oli siis pelkkä pensas. Frighteon ehti lyömään tassunsa pensaaseen ennen kuin tajusi erheensä. "Tiedän että piilesshkelet täällä josshain! Kässhken sshinua näyttämään itsesshi!" Frighteon kailotti. Mutta sen sijaan, että kukaan olisi tälle näyttäytynyt, pakenivat kaikki n.10 metrin säteellä piileskelleet pokémonit hissulleen pois vaara-alueelta. Uros malttoi odottaa hetken Jolteonin antautumista, ennen kuin tätä alkoi ramaisemaan niin julmetusti, että oli ihan pakko ottaa torkut tai menettäisi vielä tajuntansa. Aikeinaan vain lepuuttaa vähän silmäluomiaan ennen uhkauksiensa toteuttamista, tämä asettautui mukavasti loikoilemaan paikoilleen, pensaan alle, jota oli mätkäissyt. Niinhän kuitenkin kävi, että jo valtaviin mittoihin paisunut unisuus oli liian vahva voitettavaksi ja Kalla vaipui ihan huomaamattaan sikiuneen.

Päivän kääntyessä illaksi ja auringon värjätessä taivaan kauniisen ruskoonsa, havahtui aikaisempi Ursaring spontaanisti tajuihinsa. Tuon nahassa näkyi yhä paljain silmin merkkejä taistelusta, mutta eivät arvet näyttäneet yhtään häiritsevän otsoa, joka perin rauhallisesti lyllersi pian matkoihinsa kuin ei mitään olisi tapahtunutkaan. Talviunensa jäljiltä tuolta oli palanut roimasti vararasvaa, mutta sitä oli tuolla yhä niin paljon nahan alla jäljellä, etteivät pienet viillot tehneet sille paljon hallaa.
Frighteon puolestaan torkkui kuin prinssi ruusunen ikään, aina seuraavaan aamuyöhön, ja herätessään viimein luovutti Jolteonin suhteen. Ainakin toistaiseksi.

#Tämä taisikin olla sitten tässä. Kiitos pelistä~ ^^#

[alesha]

#Kiitos, oli tosi kivaa ^^ Toivottavasti pelataan joskus uudestaan ^^#