Kalmistossakin on hilpeämpää.

[Kacku]

Tuuli vinkui Chikan korvissa hänen kiitäessään varomatonta lintupokémonia kohti. Hänen katseensa oli lukkiutunut Lutsiin, ettei hän vauhdin tuomassa huimauksessa vain iskisi ohi. Ainakin tähän mennessä osumisen todennäköisyys vaikutti hyvältä, Lutsi ei ehtisi nousta tarpeeksi nopeasti, väistämisestä puhumattakaan. Pidgeotto tajusi aivan liian myöhään olevansa edelleen hyökkäyksen kohteena, linnun kääntäessä silmänsä Chikan puoleen (luultavasti huudon takia) taistelupokémon oli jo melkein iskuetäisyydellä. Metallisiipisen silmät eivät edes ehtineet laajentua järkytyksestä, kun teräksenkova nyrkki jo iskeytyi sen keskivartaloon heittäen linnun taaksepäin. Chika virnisti tyytyväisenä. Täydellinen ajoitus ja täydellinen osuma. Hyvällä tuurilla siivekäs olisi nyt pois pelistä.
Lutsi ei kuitenkaan selvästi ollut samaa mieltä. Se ei edes pudonnut maahan, vaikka kirkuikin ikävän kuuloisesti. Se taisi olla vielä kovempaa tekoa kuin miltä näytti. Ja ennen kuin Chika ehti edes tajuta mitä tapahtui, Pidgeotto syöksyi ohjuksen lailla sitä kohti. Energiapommi ehti jopa vetäistä henkeä ja päästää silmänsä laajenemaan ennen kuin höyhenohjus iskeytyi nokka edellä sen pallean kohdalle. Kaikki juuri äsken sisään vedetty ilma karkasi Chikan keuhkoista sen lentäessä tyylikkäässä kaaressa taaksepäin. Lennon katkaisi suuri hautakivi, johon meediopokémon iski päänsä ikävästi. Maahan valuttuaan Chika alkoi vihdoin haukkoa henkeään ja yritti olla oksentamatta pahoinvoinnista. Pahuksen lintu, miksi sen piti iskeä juuri noin arkaan paikkaan?!

[Hapro]

Syöksystä vereen tulvahtanut adrenaliinilataus sai Lucchin mielen tanssimaan ripaskaa. Oli niin ihanaa taistella taas. Ja vielä ihanampaa olisi tietysti voittaa.
Medicham ei selvästikään ollut odottanut hänen toipuvan näin nopeasti. Lucchi sai yllätyksen tuoman edun, eikä isompi pokemon ehtinyt edes reagoida linnun syöksyyn. Pidgeotto näki kuinka Medicham ehti vain vetää henkeä ja samassa hän oli jo iskeytynyt teräksinen nokkansa etunenässä suoraan maaliinsa; siihen paljon kärsineeseen palleaan. Tyytyväisyys paisui Lucchin sisällä.
Iskun saanut tappelupokemon sai kokea kauniin lennon – ihan kuin hän olisi saanut siivet. Pidgeotto seurasi sen muutaman sekunnin ilmalennon tyytyväisyydessään kieriskellen. Medicham iskeytyi pää edellä kiveen ja valui sitä pitkin maahan. Nähtävästi isku oli onnistunut vielä odotettuakin paremmin.
Mutta oli isku vaatinut veronsa. Lucchi huohotti ja tärisi väsymyksestä (ja sen sähkönyrkin jälkivärinöistä) liidellessään kohti henkeä haukkovaa vastustajaansa. Metallinen siipi sai Lucchin puristamaan silmät tuskaisesti kiinni. Ei toinenkaan siipi kunnossa ollut, mutta erityisesti tämä vasen siipi oli ottanut iskuista itseensä vähän liikaakin. Siipien yhteistyö sai Lucchin laskeutumaan varsin epätyylikkäästi maahan. Hän putosi kasaksi Medichamin eteen ja kompuroi siitä pystyyn sulat pörhössä. Hän kohottautui hitaasti ylpeän näköiseen asentoon nokka pystyssä ja siivet kylkiä peittämässä.
”Joko luovutat surkimus?” Lucchi kysyi halveksiva sävy äänessään. Hän toivoi sydämensä pohjasta, että Chika tekisi niin. Pidgeotolla ei ollut enää kunnolla voimaa edes kohottautua siivilleen tai edes paeta tästä lähietäisyydeltään.

[Kacku]

Lämmintä nestettä valui pitkin Chikan takaraivoa tämän maatessa jälleen kostealla ruoholla vetämässä henkeä. Toivottavasti tuo törmäys ei ollut aiheuttanut aivotärähdystä tai muuta vaarallista. Tosin, kukaan tuskin huomaisi eroa aivotärähdys!Chikan ja wnbnormaali!Chikan välillä. Ellei hän alkaisi harrastaa impulsiivista pyörtymistä tai epilepsiakohtauksia.
Edelleen huohottava Chika kiinnitti huomionsa Lutsiin, kun tämä laskeutui kauniisti taivaalta - tai ainaki yritti laskeutua kauniisti, tosin tulos oli melkoisen epäkaunis, kun lintu mätkähti epämääräiseksi kasaksi maahan. Ja sen sulatkin olivat edelleen pörhössä, kuin söpöllä pöllönpoikasella. Sitä huomautusta ylpeä Pidgeotto tuskin haluaisi kuulla. Ylpeältä lintu alkoikin vähitellen näyttää, kun sai itsensä koottua nolon putoamisen jälkeen.
"Luovutanko?" Medicham kysäisi kuin varmistaakseen, että Lutsi oli tosissaan. Itse asiassa lopettaminen ei olisi nyt huono vaihtoehto. Chika ainakin oli jo saanut ihan tarpeeksi liikuntaa pysyäkseen vähän aikaa lämpimänä ja sitä paitsi hän varmaan pyörtyisi ja makaisi keskipäivään asti hautausmaalla taju kankaalla. Siitä ei Makuhita pitäisi.
"Okei, lopetetaan vaan!" Chika hihkaisi iloisesti ja hyppäsi jaloilleen yhtä energisenä kuin aina. Taistelun tuomasta uupumuksesta ei näkynyt meedion käytöksessä enää jälkeäkään, vaikka äsken se oli vielä maannut huohottaen maassa.
"Se oli mahtavaa! Olet tosi hyvä taistelemaan! Se Siipi-isku ilmassa oli loistava veto ja olit tosi nopea ja taitava! Olet varmaan harjoitellut kauan ja paljon, kun olet noin vahva. Edes tuo huonosti toimiva metallisiipi ei näyttänyt haittaavan liikaa!" Chika hehkutti normaalilla puhetulvatyylillään kasvot jälleen hymyyn vääntyneinä.

[Hapro]

Medichamin varmistava kysymys sai kylmyyden humpsahtamaan taas Lucchin vatsaa viilentämään. Monet kysyivät sellaisen kysymyksen silloin kun tahtoivat jatkaa. Toivottavasti Chika oli tässä suhteessa joku luonnoton oikku, joka tarkoittikin sen aivan toisinpäin.
… No katsos vain niinpäs Medicham olikin oikku hihkaistessaan että kyllä he voisivat lopettaa. Samaan hengenvetoon tappelupokemon loikkasikin jo jaloilleen ja näytti olevan täydessä iskussa, jos ei sattunut ottamaan huomioon sitä että hänen päässään oli kuivunutta ja vähemmän kuivunutta verta. Lucchi ähkäisi pienesti. Medicham mahtoi olla aikamoinen taulapää, kun tuollaiset voimavarat vielä omistaessaan lopetti taistelun tähän. Eikä Lucchi ollut edes varma oliko hän nyt sitten voittaja vai ei, ja se ärsytti lintua suunnattomasti.
Mutta oli tilanne mikä oli, Pidgeotto oli äärimmäisen tyytyväinen siihen, että taistelu oli päättynyt. Ainoa ikävä juttu tässä olisi se, että he kun taistelun tuoma lämpö katoaisi hänestä, hänelle tulisi taas järjettömän kylmä eikä hän ehkä jaksaisi lennellä ja pitää lämpöä yllä. Noh, se olisi sen ajan murhe.
Medicham alkoi selostaa kaikkea Lucchin hyvyydestä, mutta lintu ei kuunnellut kovin tarkasti vaan tyytyi sukimaan pörhentyneitä sulkiaan sileämmiksi. Kyllähän kehut menettelivät, mutta eipä niiden hyvyydestä oikein mitään voinut sanoa kun ne tulivat tuollaiselta taholta. Medicham hymyili vieläpä innoissaan kuin tappelu olisi ollut hänen kaikkien onniensa täyttymys. Lucchi huokaisi sukimisensa lomasta.
”Olihan se ihan mukiinmenevä tappelu”, hän totesi. ”Näppärästi käytit lintupokemonia vastaan hyviä iskuja.” Ohhoh, Lucchihan alentui oikein kehumaan. Kaipa Chika nyt sitten oli ansainnut sen.

Kylmä viima alkoi taas tuntua Lucchin vartalossa, kun sulat eivät olleet enää pörheästi siltä epätoivoisesti puolustamassa. Lintupokemon värähti viiman käydessä, vaikka kuinka yrittikin urheasti olla elehtimättä että hänellä oli saatanallisen kylmä.
Yhtäkkiä jostain syvemmältä hautausmaalta kuului ääntä. Terävä linnunpää kääntyi nopeasti äänen suuntaan. Se oli varmaan jotain tuulen huminaa puissa. Silmät kaventuivat, kun Pidgeotto oli näkevinään liikettä keskellä hautausmaata, jonkin matkan päässä hänestä ja Chikasta. Näky, joka tuli näkyviin yllätti Lucchin täysin - eikä kovin miellyttävällä tavalla.

Hautausmaa oli täynnä mädäntyneitä pokemonien ruumiita, jotka vaelsivat heitä kohti hitaasti ja öristen silmäkuopat tyhjinä ja hännät maata laahaten.

[Kacku]

Chikan teki kovasti mieli kehua Lutsin taistelusuoritusta vielä vähän lisää (oli se nyt ollut hyvinkin kehujen arvoinen!), mutta päätti kerrankin antaa toisen sanoa sanottavansa eikä jatkaa vain puhetulvaansa.
"No mutta tietenkin käytin hyvin tehoavia iskuja, enhän minä nyt ihan tyhmä ole, vaikka monet väittävät että muka olen! Ja käytit itsekin hienosti sitä Siipi-iskua, kuten jo sanoin, ja lisäksi Pikaiskusi oli todella hyvä, kun se tuli niin yllättäen ja onnistuit osumaan sillä arkaan paikkaan ja..." Chika vastasi lintupokémonin kehuihin terässiiven jatkaessa höyhentensä sukimista. Nyt lintu ei enää näyttänytkään pöllönpoikaselta, vaan varpusen ja pölypallon risteytykseltä, joka oli kasvattanut linnun jalat. Siitäkin olisi varmaan parempi olla mainitsematta...

Kylmän tuulenpuuskan puhaltaessa hautuumaan läpi Chika muisti jälleen, että tällaisena yönä pitäisi nukkua tai liikkua - ei seistä paikallaan ja jutella mukavia. Mutta oikeastaan häntä ei yhtään kiinnostanut nyt lähteä liikkumaan mihinkään, tappelu oli väsyttänyt häntä sen verran (vaikka ulkokuori sanoikin muuta) että oikeastaan dojolle nukkumaan palaaminen ei vaikuttanut yhtään pahalta idealta. Tällaisen reippaan yöliikunnan jälkeen uni itse asiassa maittaisi vallan mainiosti (mikä oli tämän tapauksen kohdalla melko harvinaista). Chikahan voisikin nyt samaan hengenvetoon heittää hyvästit mainiolle taistelukumppanilleen. Hän ehtikin jo avata suunsa sanoakseen lähtösanansa, kun kuuli jotain - ihan samanlainen ääni kuin mikä kuului aina, kun Makuhita raahasi nyrkkeilysaliin uuden nyrkkeilysäkin jonkun rikottua yhden (sitä tapahtui Makuhitan makuun aivan liian usein - siksi aikaa myöten erikoistekniikoiden käyttö oli kielletty, vain paljaat nyrkit ja lihasvoima sallittiin). Mutta kuka tomppeli raahasi nyrkkeilysäkkiä hautausmaalla?! Oliko jollain täällä salainen harjoituspaikka? Se olisi ultrasiistiä! Chika oli jo valmis järjestämään yhden hengen etsintäpartion huippuhienon salaisen treenipaikan löytämiseksi, kun raahausäänten lähde tuli näkyviin.

"Mi-mitä nuo ovat?" Chika kysyi, kerrankin lähes sanattomana. Nyt siihen tosin oli harvinaisen hyvä syy; aika moni mykistyisi jos ihan varoittamatta joka puolelta alkaisi vyöryä zombiejoukko kohti. Chika ei ollu ikinä nähnyt mitään vastaavaa, ei edes KUULLUT mistään tällaisesta! Kummituspokémonit olivat ihan tavallinen juttu, mutta tällaiset mätänevät ruumiit, jotka yhtäkkiä keksivät hyppiä haudoistaan ulos ja lähteä lenkille? Chika ei voinut vähään aikaan tehdä muuta kuin tuijottaa. Vasta yhden erittäin nopeasti liikkuvan epäkuolleen mötikän päästyä melkein kosketusetäisyydelle Chika hoksasi, että ne eivät ehkä olleet tulossa kättelemään ja morjenstamaan hautausmaan öisiä (meluisia) vieraita.

"Psykoviilto!" Chika huudahti itsesuojeluvaiston ottaessa vallan ja huitaisi käsivarttaan komeassa kaaressa niin, että sen kädestä lähtevä kauniin vaaleanpunainen valokaari halkaisi lähestyvän ruumiin keskeltä kahtia. Loput hidastivat vauhtiaan hieman, mutta lähestyivät yhä edelleen.
"Mitä nuo oikein ovat ja mitä niille pitäisi tehdä?" Chika kysyi hämmentyneenä, odottaen Lutsin tietenkin tietävän vastauksen kaikkeen.

[Hapro]

Chikalta satoi lisää kehuja, mutta Lucchi ei niillä päätään vaivannut. Sen sijaan esiin asteleva pokemonkomppania sai linnun tuijottamaan, kuin ei olisi ikinä ennen kuolleista koostuvaa armeijaa nähnyt. Kuten ei itse asiassa ollutkaan. Ja hän olisi mieluusti jäänyt näkemättä niitä tälläkään kertaa, vaikka olihan mätänevistä ruumiista koostuva kävelevä joukkio aika kiinnostava noin niin kuin muuten vain. Mikäli kyseinen joukkio ei olisi näyttänyt jollain tasolla hyvin murhanhimoisalta hautausmaan rauhan rikkojille, olisi Lucchi jopa saattanut pyrkiä keskusteluun niiden kanssa. Tässä tilanteessa se tuskin onnistuisi, eivätkä tuommoiset klöntit tuskin osaisi puhuakaan. Korkeintaan ölistä ja möykätä, joista kumpikaan äänen tuottamistapa ei linnun korvia hivellyt.

Medicham palautti Lucchin maanpinnalle kysymyksellään. Pidgeotto olisi voinut kääntyä katsoman Medichamia nähdäkseen tämän ilmeen ja suhtautumisen, mutta jo kysymyksen sävy paljasti jotain eikä Lucchi pystynyt kääntämään katsettaan eteenpäin astelevasta kuolleiden armeijasta, joka eteni yllättävän nopeaa vauhtia heitä kohti. Ruumiista leijui ällöttävää hajua ja niiden jalkojen laahausäänet kuulostivat hiljaisella hautausmaalla meluisilta.
”Pahasti vaikuttavat haudasta nousseilta kuolleilta”, Lucchin onnistui vastata ironiseen sävyyn. Sanojen lausuminen ääneen kuitenkin herätti linnun siihen ajatukseen, että miten helvetissä kuolleet saattoivat noin vain loikata haudoistaan ja lähteä hiihtelemään ympäri maita ja mantuja. Olivatko ne muka oikeasti heränneet Lucchin ja Chikan meluamiseen? Epätodennäköistä, mutta mahdollista.

Yksi vielä yllättääväkin nopeammin kipittänyt epäkuollut kasa oli selviytynyt melkein kosketusetäisyydelle Chikasta, joka katkaisi sen näyttävästi kahtia Psykoviillolla. Ruumiin alapuoli lyyhistyi kasaan ja yläpuoli putosi alapuolen päälle maahan haisevaksi lihakasaksi. Lucchin itsesuojeluvaisto alkoi ottaa otettaan vielä tiukemmin, sillä tirppa loikki muutaman askeleen kauemmas eteenpäin vaeltavasta porukasta, joka oli hidastanut vauhtiaan yhden niistä koettua tappion. Yhä ne kuitenkin lähestyivät, eivätkä varmaan kovin iloisin mielin.
Lucchi tuijotti yhä porukkaa pohtien mitä pitäisi tehdä. Hän ei jaksaisi edes kunnolla nousta siivilleen ja häipyä ja olisihan se hieman epäkohteliasta vain hylätä Chika keskelle epäkuollutta armeijaa. Kyseinen Medicham keksi nähtävästi myös, että Lucchilla olisi tietoa mitä tehdä, sillä tappelupokemon uteli mitä ne olivat ja mitä niille pitäisi tehdä.
”Yhä ne varmaan ovat ruumiita, jotka ovat nousseet haudoistaan pienelle lenkille”, Pidgeotto ärähti vastaukseksi ja mulkaisi Medichamiin päin. Vihan purkamisesta siihen toiseen liemessä olevaan ei kuitenkaan olisi apua, joten lintu sulki silmänsä ja koetti rauhoittua. Huokaisten hän avasi silmänsä ja katsoi taas eteenpäin asteleviin lihamöntteihin.
”En tiedä mitä niille pitäisi tehdä. Ehkä meidän pitää vain hoidella kaikki, mutta en tiedä jos niitä vaikka on enemmänkin jossain. Silti, ei varmaan parempaakaan selviytymiskeinoa ole”, Lucchi vastasi levitellessään siipiään. Metallisiipi kirskahti ikävästi, mutta Pidgeotton onnistui punnertaa ilmaan hitaasti. Päästyään jonnekin Medichamin yläpuolelle hän vetäisi siivet taaksepäin ja lähetti matkaan tuulen, jossa tanssi teriä – saman iskun mitä hän oli käyttänyt Chikaa vastaan. Tuuli osui inhottavasti läjähtävän äänen päästäen epäkuolleiden etujoukkoihin hidastaen niiden kulkua aina vain.
Iskun käyttö oli kuitenkin verottanut Lucchin sillä hetkellä olevia vähäisiä voimia niin paljon, että lintupokemonin oli laskeuduttava yhden hautakiven päälle huohottamaan. Säälittävää, ettei hän jaksanut tämän enempää taistella; tai pystynyt, siipi tässä pani kovin hanttiin eikä alati kasvava kylmä tuuli auttanut edelleenkään asiaa.

[Kacku]

Kuolleet lihakasat jatkoivat örinäntäytteistä lähestymistään, eikä Chika vieläkään tahtonut ihan käsittää koko asiaa. Sen päässä pyöri vain, miksi kaikki tuon mätänevän lihalauman jäsenet olivat jättäneet omat rakkaat hautansa. Eikö niillä ollut tarpeeksi viihtyisää siellä? Olivatko ne lähteneet ostamaan uusia huonekaluja koko perheen voimin? Vai ehkä lisää ruokaa? Ruokaa... Toivottavasti kaksi väsynyttä pokémonia eivät näyttäneet niitten silmissä sadan prosentin alennuksessa olevilta ruokatavaroilta. Mutta eihän noista joillakin ollut edes silmiä! Miten ne sitten näkivät? Vai näkivätkö ne ollenkaan? Ehkä ne vain kuulivat... Mutta joillakin ei ollut myöskään korvia! ... Kai, joistain pokémoneista ei ikinä tiennyt oliko niillä korvia vai ei... Mutta ehkä ne haistoivat! Haistoivat alennuksen... Kunnon bisnesmiehiä!

Metallisiiven narina keskeytti nämä varsin kiinnostavat ajatukset ja Chika mietti, mikä oli narissut. Metalli... metallinen... siipi, tosiaan, Lutsikin oli täällä! Ja kun siipi narisi, Lutsi yritti varmaan lentää! Ja niin se yrittikin! Ja se pääsi jopa ilmaan! Tai no, ei se ollut jopa, mutta siipi oli varmasti hankala käyttää kun se noin narisi. Jotenkin se varmaan liittyi metallisuuteen, Chika oli muistavinaan, että joku oli joskus yrittänyt heille opettaa jotain siitä, miten metallit reagoivat erilaisiin lämpötiloihin, mutta ihan kuin Chika olisi jaksanut siihen keskittyä.
Nyt sen piti kuitenkin yrittää keskittyä siihen, mitä ympärillä tapahtui. Harhailevien ajatusten takia Chika hoksasi melkein liian myöhään, että Lutsi oli jälleen lähettänyt Ilmaleikkurit matkaan. Medicham ehti onnekseen välttää hyökkäyksen tulilinjalle joutumisen pudottautumalla rähmälleen maahan ja niin ilmaleikkurit osuivat oikeaan kohteeseensa, lähestyvään zombielaumaan. Tämä hyökkäys oli huomattavasti tehokkaampi hidaste kuin Chikan Psykoviilto, sillä tämä osui moneen yhtä aikaa eivätkä loputkaan päässeet jatkamaan matkaansa noin vain. Mutta silti ne jatkoivat matkaansa, ja Lutsikin joutui levähtämään hassun hautakiven päällä. Silloin Chika hoksasi, että lintuhan oli käskenyt hoidella ne kaikki.
"Hoidella kaikki? Kuulostaa hyvältä!" Chika totesi lievästi ylienergisen kuuloisesti pompatessaan äkkiä maasta jaloilleen ja normaaliin taisteluasentoonsa.

Ja sitten Chika hoiteli lähestyvää joukkoa oikein urakalla. Jäänsiniset, tulenpunaiset, sähköisen keltaiset ja luonnottoman pinkit välähdykset valaisivat kalmistoa Medichamin niittäessä vastustajiaan maahan. Välillä se hyppäsi tyylikkäästi ilmaan laskevan kuun eteen lennättäen Taivaspotkullaan lukuisia vihollisia reippaasti taaksepäin. Sähköinen surina, liekkien roihu ja melkoisen inhottavat äänitehosteet, jotka syntyivät Chikan hyökkäysten iskiessä epäkuolleiden lihaan, loivat kiinnostavan ääniraidan tälle oudolle taistelulle. Mutta kaikista hienosta erikoistehosteista huolimatta vihollisia vain tuli lisää ja Chikasta alkoi tuntua siltä, että se ei kohta jaksaisi enää. Suuri jääpiikki kohosi maasta Chikan iskettyä siihen Jäänyrkillään, ja sitten meedio loikkasi taaksepäin laskeutuen polvilleen. Medichamin hengitys oli nopeutunut läähätykseksi, mutta nyt se alkoi hidastua muuttuen kunnon huohotukseksi energiapommin yrittäessä toipua äskeisestä.
"Eivätkö ne lopu ikinä?! Olen käyttänyt kaikkia hyökkäyksiäni ja edelleen niitä vain tulee! Eivätkö ne tajua etsiä syötävää muualta?!" Chika puhisi tuohtuneena metallisiipiselle toverilleen.

[Hapro]

Mädäntyneiden ruumiiden kuvottava haju leijui aina vain lähemmäs, vaikka Ilmaleikkuri oli niitä hidastanutkin. Lucchi värähti, ei suinkaan hajun takia vaan siksi että yksi hento mutta sitäkin kylmempi tuuli tunkeutui taas hänen sulkiensa läpi ja takertui metallisiipeä kylmentämään. Ärsyttävää, että sama asia aina vain toistui uudestaan ja uudestaan. Miksei aurinko voinut jo nousta ja aamu tulla ja kuolleet painua hautoihinsa ja Lucchi jonnekin kuuseen ja Chika takaisin sinne mistä oli tullutkin? Liikaa toiveita, joista yksikään ei toteutunut. Ainoastaan kuu loimotti taivaalla luoden ankeaa valoaan hautausmaalle. Pidgeoton silmät olisivat toimineet pimeässäkin, mutta ihan kivahan se oli näinkin. Ainakin tuo Medichamkin näki jotain.
Kyseisen Medichamin huuto sai Lucchin pienesti hätkähtämään. Lintupokemon käänsi terävästi päänsä tappelupokemonin suuntaan. Oli siinä taas meillä hidas pokemon, kun vasta nyt havaitsi mitä Lucchi oli sanonut. Noh, eivät kaikki voineet olla syntyessään yhtä älykkäitä kuin hän itse.
Chika loikkasi jaloilleen ja oli taas valmiina taisteluun. ’Saisi lainata minullekin energiaansa’, Lucchi pohti ärtyneenä, mutta tietenkään Chikasta ei lähtenyt mitään energiapalloa joka olisi tuonut hänen kehoonsa lämmön ja antanut hänelle taas kasan voimia taistella kuolleiden armeijaa vastaan täydessä terässä.

Lucchi alkoi hävetä väsymystään katsellessaan Chikan menoa. Medicham käytteli taitavasti koko iskuskaalaansa ja epäkuolleet kaatuilivat kuin heinä ruohonleikkurin tullessa. Lopulta Pidgeottokin pakotti itsensä siivilleen jälleen kerran. Kivusta irvistellen hän kohottautui taistelun yläpuolelle, syöksyen sieltä sitten. Siipi-isku niittasi joitakin lihakasoja, mutta se ei paljoa vaikuttanut. Hammasta (jos olisi hampaat omistanut, nokkaansa sitten) purren Lucchi kohottautui taas ylös ja toisti iskun.
Sama rata jatkui, mutta kauaa se ei kestänyt. Lucchi oli yksinkertaisesti liian väsynyt, hänen koko kehonsa poltteli uupumuksesta eikä hänellä edes ollut mitään halua päästä lähikosketukseen kuolleiden ruumiiden kanssa. Raskaasti siipiään iskien Lucchin onnistui kompuroiden laskeutua taas yhden hautakiven päälle. Chikan iskujen äänet kaikuivat vielä seuranaan kuolleiden kummallinen örinä. Lucchi istui paikoillaan huohottaen ja silmäillen miten taistelu eteni. Eipä kovin kehuttavasti, sillä jostain syystä epäkuolleita vain tuli ja tuli ja tuli, vaikka Chika niitä ahkerasti hoitelikin.
Viimein loppui kuitenkin puhti energiapaukustakin. Medicham loikkasi Lucchin vierelle maahan polvilleen huohottamaan. Lucchi vilkaisi nopeasti tähän päin ja käänsi sitten taas katseensa epäkuolleiden eteenpäin enemmän tai vähemmän ryömivään armeijaan.
Chikan tuohtuneelle puuskahdukselle lintu kohotti kulmaansa.
”Syötävää?” Kieltämättä siinä oli jotain logiikkaa että ne etsivät syötävää. ”Jos vaikka johdatetaan ne kaupunkiin niin saavat jotain syötävää.” Lintu lisäsi ilkeästi naurahtaen. Ei hän epäkuolleita mihinkään johdattaisi, mutta kylmä huumori piristi ainakin häntä itseään.
”Kummassakaan meissä ei enää pahemmin taida olla puhtia. Mitä jos vain paettaisiin?” Lucchi ehdotti sen jälkeen yhä vakavalla naamalla. Pakeneminen… Se merkitsisi häviötä, eikä hän ikinä ollut hävinnyt. Mutta ehkäpä se ensimmäinen häviö voisi tulla mädäntyneelle armeijalle ilman, että siitä pitäisi hirveästi välittää. Ja olihan hän tänään jo voittanut Chikan.