|
Post by Hapro on Feb 23, 2009 12:37:42 GMT -2
#Kakku med Chika u,u Otsikko on taidetta.#
Jäinen tuuli puhalsi kylmässä yöilmassa ja kiidätti siellä lentävää lintua eteenpäin. Lucchin metallinen siipi ei pitänyt kylmyydestä. Se tuppasi tällaisina öinä jähmettymään aavistuksen, mikä teki lentämisestä helvettiää. Siksipä ei lintupokemon itsekään pitänyt kylmistä öistä. Varsinkin, jos ne oli höystetty luihin ja ytimiin tunkeutuvalla tuulella, kuten tämä kyseinen yö oli. Pidgeotto oli päättänyt jo aikoja sitten, että laskeutuisi pian maahan, jonnekin tuulensuojaan. Hän oli kuitenkin ehtinyt viilettää jo reilusti kaupungin yli – typerästi kun oli mennyt yötuulen vauhdittamana – ja oli nyt päätynyt jonnekin.. öh, jonnekin. Alapuolella ainakin oli ollut metsikköä, mutta nyt sitä ei ainakaan näkynyt. Oli niin pimeää, että edes tarkat silmät omaava Pidgeotto ei kunnolla nähnyt alas. Puita siellä ei kuitenkaan ollut, ehei. Puut muuten olisivat olleet erinomainen tuulensuoja ja koiras kirosi taas pahasti; tällä kertaa jopa päästäen suustaan ärtyneen rääkäyksen. Siipi ei tahtonut ilmeisesti totella ja alkoi nyt uhkaavasti jumittua, päästellen nihkeää narskumisääntä. Ei siis auttanut muu kuin laskeutua.
Lucchi lähti hiljakseen laskeutumaan kohti tuntematonta, alhaalla nököttävää aluetta. Tuskinpa siellä vettä olisi, kyllä sellaisen nyt huomaisi, ja suo oli myös epätodennäköinen. Oli se mikä oli, sieltä saisi joka tapauksessa luvan löytyä tuulensuoja. Tai jos se edes olisi siedettävä paikka, niin okei. Pidgeotto laskeutui tömähtäen jonkin kovan ja kivisen päälle. Koiras säikähti pahasti ja kavahti pois kiven luota, laskeutuen sitten uudemman kerran sen vierelle. Lucchi silmäili kiveä, jonka päälle oli rysähtänyt, ja totesi, että siihen oli raapustettu joku nimi. Kivi, johon on raapustettu nimi… Se saattoi tarkoittaa vain yhtä asiaa; hän oli päätynyt hautausmaalle. Metallisiipinen ei jaksanut pahemmin järkyttyä. Ne olivat ainoastaan ruumiita, mitä ne muka pystyisivät tekemään? Jostain kuului rasahdus. Lucchi koki pienen väristyksen vartalossaan, vaikka kovasti järki väittikin, ettei olisi mitään syytä pelätä. Se olisi vain joku tavallinen ja normaali pokemon, joka sattui kuljeskelemaan kalmistossa tähän aikaan. Joo, varmasti oli. Yhtä kaikki asia oli silti varmistettava ja Pidgeotto iski siipensä kerran voimakkaasti yhteen, kohottaen itsensä tämän varsin suuden hautakiven päälle. Sen päältä olisi helpompi iskeä, jos joku sattuisi paikalle eksymään. Linnun kynnet raapivat hiljakseen kiven pintaa, kun hän sen päälle laskeutui. Lucchi vaikeni kuuntelemaan, tapahtuisiko jotain, ja jos tapahtuisi, niin mitä.
#Uh ah, aloitukset on joo aina kivoja >__>’’’#
|
|
|
Post by Kacku on Mar 22, 2009 7:12:11 GMT -2
[Tietenkin se on taidetta! owo Ainakin taiteellisempaa kuin minun otsikkoni. X'D]
Chika yritti jälleen kerran kovasti meditoida. Hänelle aina tolkutettiin, että meditaation avulla Medichamit pystyivät saamaan hyvin kurinalaisen otteen kehostaan ja näin osasivat kaikenlaista. Parhaat pystyivät levitoimaan, mutta ei tarvinnut olla edes niin hyvä, että osasi säädellä kehon energiantarvetta ja -kulutusta. Sopivalla keskittymisellä Medichamit nimittäin osasivat ohjata ravinnosta saadun energian juuri sinne, mihin sitä tarvittiin ja myös ottaa kehon piilotetut energiavarat käyttöön. Tämän osaamisella ne pystyivät myös tarvittaessa lämmittämään tai kylmentämään kehoaan niin, ettei kuumuus tai kylmyys haitannut niitä. Noh, ainakin ne jotka pystyivät meditoimaan tarpeeksi. Ja Chikahan ei todellakaan ollut yksi niistä. Hänen olematon kärsivällisyytensä oli koetuksella jo parin minuutin meditaatiotuokion jälkeen eikä tämä meditointi ollut yhtään vähentänyt kylmän tuulen purevuutta, paikallaan pysyttely oli vain aiheuttanut sen että Chika tärisi kuin horkassa. Paikallaan pysyminen ei todellakaan ollut häntä varten. Joten parempi siirtyä sellaisiin juttuihin, jotka olivat häntä varten! Kunnon liikunnalla koko tuulen jo kohta unohtaisi. Chika nousi ylös puunoksalta, jolla oli istunut, venytteli pikaisesti, loikkasi tyylikkäästi puun lehvästön läpi ja laskeutui tömähtäen maahan. Sitten alkoi juoksu.
Pysähtyessään läähättäen levähtämään Chika huomasi, että taas hän törmäsi samaan ongelmaan kuin monesti yöllisillä salavaelluksillaan; hänellä ei ollut mitään hajua mihin oli harhaillut! No jaa, kunhan pimeys tästä vähän hälvenisi, hän erottaisi taas kunnolla maamerkkejä, joiden perusteella osaisi helposti suunnistaa takaisin dojolle. Niin hän aina löysi, koska tunsi lähiseudun niin hyvin. Eikä hän ollut niin typerä, että juoksisi niin kauas, ettei enää osaisi suunnistaa takaisin. Joten aamunkoittoa odotellessa pitäisi vaan keksiä jotain ajantappohommaa. Chika lähti umpimähkään kävelemään johonkin. Ihan sama millainen paikka oli kyseessä, hän löysi aina jotain tekemistä, jonka parissa viihtyisi aamuun saakka. Kerrankin hän löysi ihanan kuuman lähteen, jossa uidessaan hän oli varma, että pystyisi kerrankin meditoimaan onnistuneesti. Ja kerran taas uskomattoman tiheän pikku metsikön korkean kallion lähellä, joka oli kuin luonnon oma esterata odottamassa uskalikkoja testaamaan kuinka hyvin he selvittäisivät esteet. Ja kerran talvella hän vietti kokonaisen yön harjoitellen liukkaalla alustalla taistelemista eräällä lammella, jonka pinta oli jäätynyt sileäksi kuin läsi. Seuraavana päivänä hän tosin joutui kuumeessa sängyn pohjalle,mutta kyllä se oli sen arvoista! Mitähän tästä paikasta löytyisi... Ajatuksiinsa uppoutuneena Chika ei ollu edes katsonut mihin harhaili, mutta kuivan oksan rasahdus oikean jalan alla kiskoi hänet takaisin todellisuuteen. Oksan napsahdus kuului yllättävän selkeänä tuulisessa yössä. Ja niin kuuluivat muutkin äänet. Chika kuuli lähistöltä äänen, joka kuulosti siiven havahdukselta. Ja jokin toinen ääni, joka kuulosti metallin narahdukselta. Ehkä tänne missä hän nyt ikinä sattuikaan olemaan oli eksynyt Skarmory? Ei hän keksinyt muutakaan, mistä voisi kuulua samanaikaisesti siiven havinaa ja metallin narahdusta. Ja kohta kuului myös ikävä kirskunta, joka kuulosti vähän siltä kuin joku olisi raapinut posliinia terävällä veitsellä. Tai jotain vastaavaa, Chika ei oikein keksinyt tuosta vaan juttua, joka aiheuttaisi samanlaisen äänen. Mutta joka tapauksessa tämä tarkoitti, että lähistöllä olisi muitakin! Loistavaa, hänen ei tarvitsisi tappaa aikaa yksinään. Mutta missä se posliinia raapiva Skarmory oikein oli? "Huhuu, Skarmoryy, oletko sinä täällä?" Chika huudahti pirteänä. Ei vastausta. Sillä Skarmorylla ei selvästi ollut käytöstapoja, olisihan se nyt voinut edes vastata, kun joku sille huusi! Mutta koska lisää siipien havinaa ei kuulunut, ainakaan se ei ollut lentänyt pois. Ehkä se vain halusi, että Chika etsisi sen käsiinsä itse! Se tosin olisi hankalaa tässä pimeydessä. Chikan onnentähdet olivat kuitenkin tänään työvuorossaan hereillä, tai ainakin siltä vaikutti kun hänen vasen jalkansa osui johonkin puiseen hänen siirtäessään sitä hieman epäröiden eteenpäin. Medicham poimi sen maasta ja totesi sen olevan melko pitkä puunkappale, joka oli toisesta päästä hieman paksumpi kuin toisesta. Täydellinen soihtupuu! Chika keräsi vasempaan käteensä energiaa (oikeaän käteen ei olisi kannattanut kun hänen tuleva soihtunsa oli siinä) tavalla, joka oli hänelle tuttuakin tutumpi Tulinyrkin käytöstä. Nyt hän käytti kuitenkin paljon vähemmän energiaa kuin yleensä; eihän nyt halunnut polttaa koko oksanpätkää tuhkaksi sekunneissa. Chika vapautti energian äkkiä, ja hänen vasempaan käteensä syttyi pienehkö liekki. Hän siirsi liekin ilmaan kämmenensä ylle ja tuikkasi soihdun pään liekin keskelle, jolloin puu leimahti palamaan. Soihdun valossa Chika tajusi äkkiä missä oli. Tämähän oli hautausmaa! Hän ei (onneksi) ollut joutunut ikinä käymään täällä, mutta oli kuullut kaupungilla paikasta paljon kummitusjuttuja. Yöllä vainajien henget kuulemma tulivat maan päälle ja tekivät ties mitä. Ehkä se hänen kuulemansa äänikin oli jonkun rauhattoman vainajan aiheuttama. Ihan tylsää sellainen, ei kuolleista olisi mitään seuraa. Mutta soihdun valossa ympärilleen katsellessaan hän huomasi yhden hautakiven päällä jotain. Se Skarmory ei ollut sittenkään kuvitelmaa! Paitsi että... "Hei! Ethän sinä ole Skarmory! Olet vain Pidgeotto! Minä kun luulin kuulleeni metallin ääntä... Mutta ainakaan en ole täällä yksin! Kuka ihme sinä olet ja mitä oikein teet täällä? Et kai vain ole kuollut?" Chika kysyi epäileväisen kuuloisena. Toivottavasti Pidgeotto tajusi mitä hän sanoi, hänellä kun oli paha tapa puhua niin nopeasti etteivät muut saaneet siitä selvää.
[Alotukset on inhoja. D: Ja mää oon inha ku kestää niin kauan vastata, asd. DX]
|
|
|
Post by Hapro on Mar 25, 2009 12:43:13 GMT -2
#Et oo inha hiljaa kukka D8 Ja Chika o ihanan hölmö uwu#
Puistatus kulki sulkaisen ruumiin läpi ja sai linnun värisemään taas aivan turhasta. Lucchi oli niin hermostunut kuin ex-sotilas nyt vain sattui voimaan olla autiolla hautausmaalla kuolleen henkilön hautakiven päällä nököttäessään. Hän ei millään kehdannut myöntää itselleen että oli kyllä huomattavasti hermostuneempi kuin hänen olisi kaiken järjen ja logiikan mukaan pitänyt olla. Jokainen ääni kuulosti hänen korviinsa murhaa suunnittelevalta pokemoninruumiilta, vaikka järki kovasti väittikin etteivät ruumiit kuljeskelleet ympäriinsä. Ja varsinkaan huudelleet jotain Skarmorysta. Pidgeotto kohotti päätään kun kuului jokin epämääräinen huuto varsin läheltä, joka yritti kutsua paikalle jotain Skarmorya (herra kuuli huudosta vain osan ’huhuu Skarmory’). Jotain muutakin kiljuja päälle huusi, mutta sen verran nopsaan tahtiin, että se meni keskittymiskyvyttömältä linnulta ohi. Ehkäpä toinen manasi jotain Skarmoryn aavetta nousemaan ja tappamaan yölliset tunkeilijat… Tai sitten ei. Lucchi olisi lyönyt itseään, jos se vain olisi ollut mahdollista. Hän teki kärpäsestä härkäsen ihan turhan tähden. Joku varmaan vain huuteli kadonnutta ystäväänsä, joka oli sattunut vaeltelemaan hautausmaalla samaan aikaan kuin hän. Jostain äänen suunnalta kuului taas epämääräinen ääni. Sellainen mikä kuuluu nyrkistä, joka sytytetään palamaan ja isketään sen jälkeen vihollisen lihaan. Mikäs sen iskun nimi taas olikaan? Lucchi muisti olleensa loistava eri iskujen nimissä ja niiden käyttötarkoituksissa ja toimintaperiaatteissa, mutta eipä sitä nyt kaikkea voinut enää muistaa. Mutta tosiaan, Tulinyrkkihän sen iskun nimi olikin ollut. Kalmisto nähtävästi pehmitti aivot ihan kivasti.
Selvisipähän seuraavaksi mihin ihmeeseen tulista nyrkkiä oli sitten käytetty. Vähän matkan päässä Lucchista välähti pimeydessä liekki, joka sokaisi hetkeksi linnun tarkat silmät ja sai Pidgeoton ärähtämään pienesti – niin pienesti, että toinen tuskin kuuli. Kun simmut tottuivat kirkkauteen pimeyden keskellä, havaitsi Lucchi soihdun kantajan Medichamiksi. Toinen vaikutti normaalia Medichamia lihaksikkaammalta ja tällä oli myös jotain kummallisia valkoisia nauhoja ja kummallinen tatuointi. Mikä lie hippi. Puhetulva syöksyi Medichamin suusta ennen kuin Lucchi ehti edes ajatella puhuvansa. Röypyn seasta lintu kuuli muutamia sanoja, joista kaikista hän ei ilahtunut. Toinen ilmeisesti oletti paikalla olleen Skarmory, mutta siellä olikin vain Pidgeotto. Loukkaantuneesti Lucchi napautti teräksistä nokkaansa ja ääni kiiri hiljaisen hautausmaan yllä. Medichamin pälätyksen loppupuolen kelaamiseen hänellä meni hetki. Siis.. toinen oli esittänyt kysymyksiä, kyllä, joista toinen kysyi mitä hän siellä teki ja kuka hän oli. Ja toinen kysymys oli, että oliko hän kuollut. Niin, niin aivan. Pidgeotto osasi muistaa hänelle esitetyt asiat, vaikkei olisikaan niitä suoranaisesti kuunnellut, ja tälläkin kertaa hän ilokseen onnistui. Vaikkakin, hetki siinä pohtimisessa ja asioiden kelaamisessa meni. ”Olen kyllä Pidgeotto, mutta voittaisin Skarmoryn jos sellainen eteeni tungettaisiin. Ja oletan, että sinä olet vain Medicham”, ilmoitti Lucchi kylmästi, yrittäen pitää sen loukkaantuneen vivahteen poissa äänestä. Ei hän oikeasti mitään Skarmorya hakkaisi – tai no, riippui Skarmorysta – mutta paras olisi toiselle uskotella niin. Ja, jos tarve vaatisi, kyllä Lucchi nyt aina yhden Medichamin hakkaisi. ”En ole kuollut; muut asiat eivät sinulle kuulu sitten pätkääkään”, metallisiipi totesi napakasti. Hän hypähti näppärästi kiveltä siipiensä varaan ja laskeutui toisen eteen, vähän matkan päähän. Metallista siipeä oli parasta liikutella edes hiukan, ettei se onnistuisi jäätymään tai jotain muuta vastaavaa paskaa mikä hankaloittaisi elämää enemmän kuin tarpeeksi. Laskeuduttuaan Lucchi vetäisi siivet tiukasti kylkiinsä ja mulkoili itseään pidempää tummilla silmillään. ”Kuka sinä sitten luulet olevasi?” hän kysyi. Jos toinen oletti saavansa häneltä vastauksen esittelyyn, niin mahtoi olla pojalla suuret luulot itsestään.
|
|
|
Post by Kacku on May 10, 2009 11:45:46 GMT -2
[Mää tarvin ahkeraa persauksille potkimista ku tää vastaaminen ei muuten edisty ikinä. owo' Tähänki melkeen kaks kuukautta menny. D8]
Chika huomasi ilokseen, että toinen oli saanut kaikesta hänen puheestaan hyvin selvää. Vastatessaan lintu kuitenkin vaikutti hieman ärtyneeltä. Oliko hän mennyt sanomaan jotain väärää? Ei hän mielestään ollut kyllä loukannut toista millään tavalla. Eihän hän ollut muuta tehnyt kuin tiedustellut toisen henkilöllisyyttä... ja elossaolemista. Pidgeotto oli varmaan loukkaantunut siitä! Ei hän itsekään pitäisi siitä, jos joku vain yhtäkkiä kysyisi, että oletko elävä vai kuollut. Näitä miettiessään Chika hoksasi olleen pitkän tovin hiljaa Pidgeotton vain tuijottaessa häntä ylimielisesti. Nyt se varmaan luuli häntä kamalan epäkohteliaaksi tai täydeksi idiootiksi!
"Juu olenhan minä ihan vain Medicham! Enkä ole kuollutkaan, hyvä kun sinäkään et ole, kuolleet ovat varmaan läpikotaisin tylsiä, kun eivät voi puhua eivätkä kävellä eivätkä tehdä mitään muutakaan, maata vain kylminä ja tyhmän näköisinä!" Chika pauhasi. Sitten se vasta alkoi ajatella ihan kunnolla, mitä toinen oli sanonut. "Vau, olet varmaan tosi kova jos voittaisit Skarmorynkin! Ne ovat hankalia vastuksia, kun niillä on niin kova puolustus sen teräskuoren ansiosta! Minä en olisi ikinä voittanut yhtäkään Skarmorya ilman Tulinyrkkiäni! Ne pelkäävät kovasti tulta, kun tarpeeksi kuumassa niiden kuori saattaa sulaa. Se ei olisi kaunis näky. Onko sinullakin joku erikoisliike millä sellaisia kukistaisit? Hankala kuvitella, että normaali lintupokèmon pystyisi hakkaamaan teräs-Skarmoryn..." Chika jatkoi melkein heti edellisen selityksensä perään, jälleen kerran puhuen tapansa mukaan hyvin nopeasti.
Yön kylmyys alkoi jälleen kerran tuntua. Chikan juoksulenkki ei enää paljon lämmittänyt, kun myöhäinen syksy teki luonnossa töitään. Hautausmaalla ei sentään tuullut kovin pahasti, mutta pienikin puhuri tuntui helposti, sillä eiväthän pokèmonit pidä vaatteita. Se alkoi jälleen täristä seistessään paikallaan hautakiven edessä. Tärinä oli selvä merkki siitä, että nyt oli aika jälleen pistää liikettä niveliin ja näin torjua kylmän syystuulen inhottava purenta. Chika alkoi hyppiä paikallaan ja samalla aloitti jälleen uuden selostuksen. "No, nyt kun kerran tulit kysyneeksi niin minä luulen olevani Chika, vain Medicham, joka asuu läheisen kaupungin dojossa ja treenaa siellä ja on tällä hetkellä luvatta poissa sieltä ja yrittää lämmittää itseään hyppimällä paikallaan. Kuka sinä sitten luulet olevasi?" Chika lopuksi kysäisi.
[Lol tää oli täyttä sebbestystä. uwu Ja vielä lyhyttä sellasta. XD]
|
|
|
Post by Hapro on Sept 20, 2009 13:14:45 GMT -2
#........ ANTEEKSI DB#
Kylläpäs kalmistossa olikin hiljaista. Se vain korostui, kun Medicham ei sanonut sanaakaan. Lucchi tuijotti kyseistä henkilöä tiukalla katseellaan, mutta ehei, ei mitään reaktiota. Mikä tuon Medichamin ongelma oikein oli? Jos Lucchi vain lentäisi pois, tuskinpa toinen edes huomaisi vaikka metallisiivestä lähtisikin kaunis kitisevä ääni.
Pidgeotto kallisti hitaasti päätään. Ei vieläkään mitään. Lintu huokasi ja levitteli siipiään, kun yhtäkkiä Medicham näytti havahtuvan. Lucchi käänsi taas katseensa siihen ja huomasi ärtymyksekseen pokemonin aloittaneen uudestaan samanlaisen puhetulvan, josta oli hyvin hankala saada mitään irti. Lintupokemon silti tuijotti tiiviisti toista ja yritti samalla hahmottaa mitä sanoja Medicham oikein suustaan päästi. Jotain tämä selitti kuolleista – ilmeisesti ei mitään kovin tähdellistä. Seuraava puhetulva koskikin sitten Lucchin ilmoitusta Skarmoryn hakkaamisesta. Lintupokemon kurtisti kulmiaan viimeisen lauseen rekisteröityään mielensä sopukoissa hetki sen jälkeen kun Medicham oli lopettanut. Tappelupokemonin kanssa oli tavattoman rasittavaa keskustella, kun toinen oli tuollainen yli-innokas hörhö. Tch, Lucchin pitäisi vain ottaa ja häipyä ja jättää typerys nuolemaan näppejään, mutta hän ei tahtonut jättää itsestään pakenevan pelkurin kuvaa. ”Vai on hankala kuvitella?” hän sanoi kylmästi. ”Minusta on hankala kuvitella, että sinunlaisesi hakkaisi edes hyvän tuli-iskun turvin Skarmoryn.” Tietenkään Lucchilla ei ollut mitään ’erityiskykyä’, jonka avulla hän olisi metallilinnun hakannut. Sitä tuskin oli tarvis kertoa tappelupokemonille, sillä Medichaminhan Lucchi aivan varmasti voittaisi. Oli tällä sitten jotain mahtavia Tulinyrkkejä tai ei.
Medichamin ymmärtäminen muuttui hetki hetkeltä hankalammaksi, kun tappelupokemon alkoi pomppia ylös ja alas kuin pälättävä, harvinaisen ärsyttävä vieteri. Hyppimiseen oli sentään syynsä, kuten Lucchi pääsi huomaamaan, yhden puhurin kulkiessa pitkin kalmiston maita. Lintupokemon pörhäytti sulkiaan lämmikkeekseen, mutta ei siitä paljon apua ollut. Metallinen siipi tuntui oikein imevänsä itseensä kylmyttä. Pidgeotto ojensi kyseisen siiven sivulleen, jotta kylki ei joutuisi tuntemaan sen viileyttä. Metallisen siiven kanssa oli niin rasittavaa elää. Pälättävä, harvinaisen ärsyttävä vieteri jatkoi selostamistaan. Tällä kertaa Lucchi oli henkisesti varautunut nopeatempoiseen puheeseen, joten hän hahmotti nopeasti mitä Chikaksi esittäytynyt Medicham selitti. ”Jaa. Minä en luule olevani kukaan. Olen Lucchi, Pidgeotto, joka ei varsinaisesti asu missään, jonka mielestä sinä olet ärsyttävä ja joka hyvin mieluusti jättäisi sinut siihen paikkaan yksikseen ellei olisi niin hemmetin tylsistynyt, että jopa sinun seurasi kelpaa”, metallisiipinen vastasi ja napsautti nokkaansa puheensa päätteeksi. Kylmyys tunkeutui luihin ja ytimiin, syvemmälle kuin olisi ollut miellyttävää. Pidgeotto pörhäytti uudestaan sulkiaan, mutta sai silti kiitokseksi vain tärinää. Lintu huokasi kevyesti ja silmäili sitten Chikaa. ”Mitä mieltä olet, jos ottaisimme harjoitusottelun? Täällä on kovin vilpoisaa, joten tappeleminen voisi lämmittää mukavasti”, Lucchi ehdotti.
|
|
|
Post by Kacku on Sept 20, 2009 13:51:42 GMT -2
[SULLA MITÄÄN ANTEEKSPYYELTÄVÄÄ OO SENKIN HÖPPÄNÄ NWN]
Paikallaan hyppiminen kävi Chikan mittapuulla tylsäksi melko äkkiä. Sen teki jo mieli lähteä hyppimään ympäri hautausmaata ja tekemään akrobaattitemppuja korkeimmissa hautakivissä (siitä vainajat eivät pitäisi), mutta onneksi tämän oudon Pidgeotton tapaaminen loi sopivasti mietittävää. Kukapa ei olisi alkanut äkkiä ihmetellä, mistä syystä noin vahvan näköinen lintunen oli joutunut ottamaan metallisen siiven oikean tilalle? Se näytti olevan aika hankala kapine, varsinkin nyt, kun yön kylmyys näytti imeytyvän siihen tuskallisesti. Pidgeottokin alkaisi varmaan kohta hypellä sen seurassa tasajalkaa, jos sen ylpeys sallisi.
"Sinulla on varmaan huono mielikuvitus, jos et pysty kuvittelemaan minua voittamassa Skarmorya", Chika huomautti Pidgeottolle täysin totisena. Miksi oli muka vaikeaa kuvitella hänet voittamassa joku? Pitäisihän kaikkien tietää jo, etteivät Medichamit olleet heikkoja honkkeleita kuten ulkonäöstä olisi saattanut luulla! Heillä oli voimaa vaikka muille jakaa! Ja mielenrauhaa (paitsi tällä yksilöllä)! Ja psyykkisiä kykyjä! Ja kaikkea muutakin siistiä! Luulisi muitten olevan kateellisia! Chika meinasi jo vastata jotain ilkeää Pidgeotton (Lutsiko sen nimi oli? Jotain sinne päin ainakin. Kaikenlaisia nimiä sitä pokémoneille kehdattiin antaa) kommenttiin tämän ärsyttävyydestä, mutta lintupokémon jatkoi puhumista, ja nyt puheet miellyttivät Chikaa huomattavasti enemmän. "Harjoitusottelu? Siis niinkuin tappelu?! Oletko tosissasi?!! Kyllä, kyllä, kylläkylläkyllä! En olekaan aikoihin päässyt tappelemaan kenenkään kanssa, on jo korkea aika! Ja sittenpähän saat sinäkin nähdä miten mahtavia Medichamit ovat etkä enää aliarvioi meitä ja uskot että minä hakkaisin kyllä Skarmoryn!" Chika vastasi jälleen hyvin nopeasti puhuen. Nuorukainen oli ihan huomaamattaan lähtenyt hyppimään pois paikaltaan ja lenteli parhaillaan ilmassa parin hyvin korkean ja koristellun hautakiven välissä. Medicham laskeutui niistä toisen päälle ja siitä voimakkaalla loikalla lensi suoraan takaisin lintuystävänsä luo, laskeutuen tyylikkäästi. Heti loikasta toivuttuaan (niin korkealta laskeutuminen koski pakostakin jalkoihin) Chika pomppasi normaaliin taisteluasentoonsa, vasen käsi takana valmiina Psykoviiltoon, oikea käsi nyrkissä valmiina nyrkiniskuun ja jalat valmiina voimakkaaseen hyppyyn (voimakkaita hyppyjä hän varmaan tulisi myös tarvitsemaan, kun vastassa oli lentävä pokémon). "Aloitetaanko sitten?" Chika kysyi itsevarmasti virnistäen.
|
|
|
Post by Hapro on Sept 20, 2009 14:46:24 GMT -2
#OMO#
Medicham ei selvästikään pitänyt siitä, että sille kerrottiin totuuksia. Tappelupokemon näytti kovasti ärtyneen Lucchin toteamuksesta, ettei hänestä olisi voittamaan Skarmorya edes tuli-iskua käyttäen. Voi voi kun ei raukka osannut yhtään ymmärtää. Yksi Skarmoryn Siipi-isku ja Medicham olisi mennyttä ja se siitä. Eipä metallisiipeä pahemmin liikuttanut vaikka hänen mielikuvitustaan arvioitiin. Ihan sama, kyllä hän silti voittaisi Medichamin, vaikka tappelupokemon jostain syystä sattuisikin olemaan kykeneväinen voittamaan Skarmoryn. Niinpä Lucchi tyytyi tuijottamaan pää kallellaan Medichamia. Chikaksi kutsuttu suostui – pitkästi selostaen ja kaikkea tylsää pälättäen – Lucchin ehdotukseen tappelusta. Plaa plaa plaa, teot tässä ratkaisivat, eivät jotkut tylsät selostukset siitä voittaisiko Medicham Skarmoryn vai ei ja uskoisiko Lucchi siihen vain ei. Miten vain, kunhan tässä nyt saataisiin jotain liikettä elämään, jotta kylmyys ei juurruttaisi lintupokemonia paikoilleen. ”Tappelu tappelu idiootti”, metallisiipinen sanoi tylsistyneesti. Vähäjärkinen vastustaja, sitähän tässä kovasti oltiin kaivattukin joo. Lisäksi toinen oli yliaktiivinen ja pomppi nyt jo jossain ihan muualla. Tai tarkemmin sanottuna leijui muutaman hautakiven välissä. Voimakkaan loikan avulla toista kiveä apunaan käyttäen Medicham lennähti Lucchin eteen. Korkean loikan jälkeen Chika heilahti ilmeisesti jonkinlaiseen taisteluasentoon. Virne huulillaan tappelupokemon kysyi aloittaisivatko he.
Vaikka Medichamin säätö olikin pelkkää showoffausta, Lucchi alkoi jo arvella että tässä saattaisi olla sittenkin vastusta. Lintupokemon levitti siivet sivuilleen ja.. metallinen siipi meinasi tehdä tenän. Se meinasi jumittua, mutta Lucchi pakotti sen avautumaan kunnolla. Hänhän ei häviäisi tätä tappelua vain siksi, että siipi hiukan jumitteli aina näin kylmällä. Lintupokemon heilautti voimakkaasti siipiään ja kohottautui hitaasti ylöspäin. Päästyään reilusti Medichamin yläpuolelle, hän teki muutaman kaarrokseen saadakseen vartaloonsa taas liikettä. Sen tehtyään koiras kaarsi ylhäältä alas ja jäi leijumaan vähän matkan päähän Medichamista, suunnilleen toisen pään korkeudelle. ”Aloitetaan vain." Ääni oli kylmä ja itsevarma, vaikka Lucchin luottamus aavistuksen horjuikin.
|
|
|
Post by Kacku on Sept 20, 2009 15:15:45 GMT -2
[MIKSI OMOTTELET MINUAKIN ALKAA OMOTUTTAA OMO]
Vaikka tappelu ei ollut vielä edes alkanut, Chika tunsi jo tutuksi tulleen jännityksen ja adrenaliinin virran suonistossaan. Ilmeisesti hän joutuisi kuitenkin vielä odottamaan hetken, koska Lutsin metallisiipi näytti olevan jumissa. Edes Chika ei ollut tarpeeksi tyhmä ollakseen huomaamatta tätä, sillä Pidgeotton naama vääntyi ikävään ilmeeseen tämän selvästi pakottaessa toimimattoman metallisiiven leviämään lentoasentoon. Toivottavasti siipi pysyisikin jumissa, mitä huonommin vastustaja pystyi käyttämään toista tärkeimmistä raajoistaan, se olisi Chikalle. Tai no, toisaalta olisi harmi taistella jos vastustaja olisi ihan alivoimainen. Lintupokémon tosin näytti sen verran veteraanilta, että tuskin olisi mikään helppo nakki voitettavaksi. Ja muutenkin, sillä varmasti olisi monia ikäviä lentohyökkäyksiä, joita Chika mielellään välttäisi.
Pidgeotto sai ilmeisesti siipensä tarpeeksi toimivaan kuntoon, kun hidas ilmaan kohottautuminen muuttui ilmassa ympäriinsä kaarteluksi. Ilmeisesti se oli nyt venytellyt (jos nyt linnut pystyivät "venyttelemään" kuten neliraajaiset) tarpeeksi tappelua varten. Tämä varmistui terässiipisen tirpan kylmän ja itsevarman äänen ilmoittaessa, että nyt homma pääsisi käyntiin. Chika tarkkaili hetken tilannetta. Hän oli aika varma, että lintu ei lähtisi aloittamaan tappelua; ei hän itsekään yleensä aloittanut vaan ennemmin odotti, että toinen teki ensimmäisen liikkeen ja vastasi sitten siihen. Hän ei kuitenkaan jaksanut aloittaa odotussotaa, vaan lähti juoksemaan Lutsia kohti yön kylmyyden keskittyessä näkyväksi energiamöykyksi hänen nyrkkinsä ympärillä.
[LYHYTTÄ MOI]
|
|
|
Post by Hapro on Sept 20, 2009 15:36:28 GMT -2
#ANTEEKSI LOPETAN OUO#
Hetkeen ei mitään tapahtunut. Kylmä tuuli puhalsi pitkin kalmistoa ja heilutti ruohikkoa. Joidenkin korviin se olisi saattanut kuulostaa kuolleiden huudoilta, mutta Lucchin mielestä se oli vain tylsää ulinaa. Hiljaisuus oli ahdistava, sillä silloin Pidgeotton siiven narina kuului selvemmin koiraan aina välillä lyödessä siivillään, jotta ei laskeutuisi ihan maahan asti. Lucchi ei yleensä tehnyt aloitusiskua, eikä tehnyt nytkään. Hän oli valmis odottamaan vaikka koko yön, jotta taistelu alkaisi toisen toimesta. Vaikkakin se olisi myös johtanut siihen, että hänestä olisi varmaan tullut kokonaan liikkumiskyvytön yön kuluessa. Ajatus tuntui inhottavalta – Lucchin olisi oltava koko hemmetin yö liikkeellä jopa tämän taistelun jälkeen. Ajatukset keskeytyivät, kun kirkkaat, mustat silmät rekisteröivät Medichamin lähteneen liikkeelle. Toisen nyrkki alkoi hitaasti hohtaa jään sinisenä, eikä Lucchille todellakaan jäänyt epäselväksi mikä isku sieltä oli tulossa. Pidgeotto iski nopeasti siivillään ja pujahti ylöspäin paetakseen Medichamin iskua. Hän pakeni nopeasti vinosti ylöspäin siihen suuntaan mistä Medicham oli tullut; mikäli tappelupokemon loikkaisi hänen peräänsä, olisi epätodennäköistä että tämä silti saisi hänet kiinni. Lentäessään hän keskittyi ja puolessa sekunnissa hänen ympärilleen ilmestyi viisi muutakin Pidgeottoa, joiden metalliset siivet hohtivat vähäisessä valossa, joka paljastui pilven lipuessa pois kuun tieltä.
|
|
|
Post by Kacku on Sept 20, 2009 16:03:35 GMT -2
[... PITI HETKI MIETTIÄ ETTÄ MITÄ MEINAAT LOPETTAA ENNENKU HOKSASIN ET AHAA SE LOPETTAA OMOTTELUN OUO']
Chika ehti jo toivoa, että tämän Jäänyrkki osuisi kohteeseensa, mutta Medichamin ollessa vihdoin kosketusetäisyydellä Pidgeotto nousi voimakkaalla siipien iskulla ylemmäs ilmaan ja suhahti suuntaan, josta Chika itse oli juuri tullut. Chika pyörähti ympäri kuin taitava balleriina piruettia esittäessään, mutta Lutsi oli jo liian kaukana, että hän olisi päässyt hyppäämäänkään tämän kimppuun. Turhautuneena Chika heilautti käsivarttaan ja heitti tiiviin jääenergiapallon metallisiipistä lintua kohti. Hän ei edes odottanut pallon osuvan kohteeseensa (saisi olla melko amatöörimäinen vastustaja jos ei tuota pystyisi väistämään), mutta saikin yllättyä, kun hautausmaan tummaa taivasta vasten ilmestyi viisi Pidgeottoa lisää. Vielä enemmän nuorukainen yllättyi Jäänyrkin jämien lentäessä yhden harhakuvan läpi, mikä sai kyseisen harhakuvan haihtumaan. Chika siirtyi puolustusasentoon odottamaan, että Pidgeotto tekisi seuraavan liikkeen. Kylmä tuulenpuuska puhalsi hautausmaan läpi lennättäen lehtiä ja muuta roskaa ympäriinsä. Medicham värisi kylmän ilman viistäessä ohi. Yö tuntui paljon kylmemmältä nyt, kun hän ei hyppinytkään hyperaktiivisesti ympäriinsä. Pokémonin huulille nousi outo hymy, kun se hoksasi viettävänsä varmaan seuraavan päivän jälleen kuumeisena sängyn pohjalla. Kaipa se oli sopiva hinta hyvästä taistelusta. Kunhan tuo pahuksen tirppa nyt vain tekisi jotain!
[OON PASAK TÄSSÄ NMMMN]
|
|
|
Post by Hapro on Sept 20, 2009 16:21:36 GMT -2
#HÖHÖ OLEN HÄMY TIEDÄN OUO#
Silmäkulmastaan Lucchi näki kuinka yksi harhakuvista katosi jääpallon lävistäessä sen. Onneksi harhakuvia oli vielä neljä hänen lisäkseen, joten tuskinpa Chika rakas aivan heti erottaisi kuka on kukin. Kylmällä taivaalla lentäminen ja tuuli yhdessä piiskasivat metallista siipeä ja sen liittymäkohtaa kivisti ikävästi. Mutta ei tässä voinut valittaa, oltiin keskellä taistelua. Ja Lucchi aikoi todellakin selvitä voittajana tästä kamppailusta. Tappelupokemon oli alalyöntiasemassa häntä vastaan, joten eihän hän nyt mitenkään voisi hävitä. Eihän? Medicham ei tehnyt ilmeisesti hänen takanaan mitään ja Lucchi sekä hänen neljä kopiotaan kääntyivät kaikki ilmassa tasan samoin päin kohdaten nyt jokainen maassa olevan Medichamin. Lucchi ja kuvajaiset päästivät kaikki korkean kirkaisun kuin varoittaakseen tulevasta iskusta. Kaikki viisi syöksyivät kohti Medichamia, jokainen eri suunnalta. Linnut heilauttivat siipensä taaksepäin ja sitten nopeasti eteenpäin. Jokaisen siivistä lähti tuulenpuuska, jonka seassa oli inhottavia teriä. Eri suunnilta iskettyinä ei Medichamilla olisi kovinkaan montaa paikkaa minne paeta lentäviä teriä, vaikka niistä tietenkin ainoita oikeita olivat Lucchin itsensä iskemät.
#MÄ OLEN PASAKIMPI NMMMMN#
|
|
|
Post by Kacku on Sept 20, 2009 16:44:24 GMT -2
[HÄMYYS ON HIENO ASIA JA SITÄ PAITSI SE JOHTU ENEMMÄN MUN LAGAUKSESTA KU SUN HÄMYYDESTÄ OUO' KAI]
Chika tarkkaili jokaisen erillään lentävän Pidgeotton liikkeitä, jos hän vaikka olisi tuijottamalla saanut jonkin neronleimauksen tai taivaallisen ilmestyksen, joka olisi kertonut hänelle, mikä metallisiipiään kalisuttavista tirposta oli se, joka hänen piti tyrmätä. Taivaallisia ilmestyksiä ei kuitenkaan ollut tulossa, eikä hän saanut mitään muutakaan hyödyllistä selville tuijottamalla. Ja kylmyys sen kuin lisääntyi. Chika alkoi jo turhautua tähän toimettomuuteen, kun Lutsi päätti ilmeisesti vihdoin pistää ranttaliksi. Kaikki viisi lintua lensivät erilleen ja piirittivät nuoren Medichamin, joka ei oikein tiennyt, mitä niistä hänen pitäisi tarkkailla. Nyt tulossa oli varmasti hyökkäys joka suunnalta, vaikka oikeasti vain yksi oli oikea ja vain sitä pitäisi väistää, mutta kyseessä oli tietenkin harhautus, jonka tarkoitus oli hämmentää Medichamia, mutta Chika oli omasta mielestään jo aivan tarpeeksi hämmentynyt. Lutsien kirkaisu palautti nuorukaisen maan pinnalle; juuri sopivaan aikaan, kaikki viisi nimittäin lähtivät syöksymään Medichamia kohti. Chika oli jo keksinyt loistavan vastaiskun odottamalleen Siipihyökkäykselle, mutta joutui miettimään strategiansa uusiksi, kun linnut heittivätkin hänen suuntaansa ikävän näköisiä ilmateriä. Ilmaleikkuri ei ollut kovin vahva isku, mutta hankalampi torjua, joten Chika päätti väistää. Meediopokémon kokosi voimaa jalkoihinsa ja pomppasi korkealle ilmaan - reippaasti tarpeeksi korkealle, että Ilmaleikkureilla ei olisi mitään mahdollisuuksia osua häneen. Pian painovoima alkoi kuitenkin jo kiskoa Medichamia takaisin maanpintaa ja lintuparvea kohti. Pudotuksen kiihtyessä Chika latasi nyrkkiinsä tällä kertaa sähköistä energiaa ja yritti arpoa, mihin siivekkääseen se kannattaisi iskeä.
[NO ETKÄ OO MOKOMA NMN]
|
|
|
Post by Hapro on Sept 20, 2009 17:05:49 GMT -2
#EI OUO#
Lucchi tunsi taas kuinka adrenaliini virtasi hänen suonissaan siipien heilahtaessa ja iskun lähtiessä liikkeelle. Jos metallinen nokka olisi taipunut hymyyn, olisi se ollut nyt täydessä virneessä. Mutta niin eivät asiat sujuneet, joten nokka pysyi elottomana ja vain silmien tuike kertoi kuinka innoissaan lintupokemon oli tappelusta. Ilmaterät viuhuivat ilmassa ja peittivät hautausmaan hiljaisuuden inhottavalla suhinallaan. Ne eivät kuitenkaan osuneet kohteeseensa. Medicham loikkasi ilmaan uskomattomilla hyppyvoimillaan ja terät osuivat kaikki maahan katkoen kaikki ne kukkaset, joita Medicham ei ollut loikatessaan tallonut. Lucchi hidasti syöksyään ja niin tekivät kaikki hänen kuvajaisensakin. Hän ei pysähtynyt kokonaan vaan käänsi katseensa ylöspäin. Medicham syöksyi sieltä Pidgeottoja kohti. Lucchi suunnitteli iskevänsä sitä suoraan naamaan Siipi-iskulla, mutta huomatessaan tappelupokemonin käteen kokoontuvan keltaisen hohteen hän päätteli että olisi paras livahtaa kauemmas. Ärsyttävää, kun Chika mokoma osasi niin monia häntä vastaan hyviä hyökkäyksiä. Ajatteluun kuluneet puoli sekuntia kostautuivat; Medicham syöksyi yhä nopeammin taivaalta ja heilautti nyrkkiään iskeäkseen lähintä tirppaa. Ja lähin tirppa sattui olemaan Lucchi itse. Lintupokemon iski paniikinomaisesti siipensä lennähtääkseen kauemmas Medichamista, mutta tappelupokemonin nyrkki sai hänet kiinni. Kun Lucchi huomasi sen hän heilautti oikeaa siipeään yrittäen tehdä Siipi-iskun. Osui se isku tai ei, niin häneen itseensä ainakin osui Ukkosnyrkki. Se läiskähti vasten metallista siipeä ja salamavoima kulkeutui siipeä pitkin koko vartaloon. Lucchi kirahti tuskasta ja kaikki kuvajaiset katosivat samalla sekunnilla kun isku osui. Lintupokemon lensi iskun voimasta kauas taakse päin ja iskeytyi maahan. Lucchi kirosi rankasti kompuroidessaan ylös. Hänen vartalonsa tärisi vieläkin iskun voimasta ja pienet sähkövirrat kulkivat kehon ympärillä, mutta ei hän voinut jäädä maahankaan makailemaan. Lintu jännitti lihaksensa ja onnistui kohottautumaan hieman ilmaan vaikka metallisiipi yhä vain pani vastaan. Hän pääsisi ehkä pakoon, jos Medicham lähtisi samantien hyökkäykseen.
#KYL NMN#
|
|
|
Post by Kacku on Sept 20, 2009 17:44:18 GMT -2
[KYLLÄ OUO]
Entten tentten teelikamentten... Tuo tirppa oli lähin! Chikan sähköllä varattu nyrkki heilahti yhtä Pidgeottoa kohti. Kun hyökkäyksen keltainen, rätisevä valo paljasti pelkoa lintupokémonin silmissä, Chika tajusi hyökänneensä juuri oikean Lutsin kimppuun. Kerrankin onni oli hänen puolellaan, vaikka onnistumisen mahdollisuus oli vain yksi viidestä. Siivekäs pokémon yritti vielä väistää Chikan hyökkäyksen nousemalla korkeammalle ilmaan, mutta se oli jo liian myöhäistä. Chikan nyrkki osui metalliseen siipeen, ja hän vapautti iloisella mielin jokaisen voltin nyrkistään kivusta rääkäisevään lintuun. Jotain odottamatonta kuitenkin tapahtui: toisella siivellään Pidgeotto onnistui toimittamaan ikävän Siipi-iskun hyvin ikävään paikkaan, suoraan Medichamin palleaan. Chika ähkäisi, kun hänen keuhkonsa tyhjentyivät iskun voimasta. Kohta hän löysikin itsensä makaamasta maassa. Aamukaste kasteli Medichamin selän tämän maatessa ruohikolla henkeään haukkoen. Pian Chikan hengitysrytmi oli jälleen normaali ja keuhkoista löytyi sitä elintärkeää happea. Jälleen ähkäisten Chika kampesi itsensä jaloilleen ja etsi katseellaan ottelukumppaniaan - ja löysikin tämän pian. Lutsikin näytti siltä, että oli ollut joskus paremmassakin kunnossa noustessaan ylös maasta. Sähköisku näytti jostain kumman syystä saaneen lintusen höyhenet pörhistymään, mikä oli rehellisesti sanottuna aika naurettava näky. Nyt ei kuitenkaan ehtinyt naureskella, Chika tajusi, kun kivulias pistos rintalastan alta muistutti, että hänellä oli ottelu voitettavana. Lutsi oli näemmä nousemassa ilmaan; nyt olisi loistava tilaisuus iskeä, tirppa kun ei näyttänyt kovin puolustuskykyiseltä metallisiiven naristessa ilmaan nousun yhteydessä. Sen enempää miettimättä Medicham pomppasi Lutsia kohti ja lähti juoksemaan niin kovaa kuin jaksoi. Sekään vauhti ei kuitenkaan riittäisi linnun saavuttamiseen. Chikalla oli kuitenkin ässä hihassaa, ässä, joka oli kuin tätä taistelua varten luotu. "Luotinyrkki!" kuului huuto Chikan suusta, kun hänen nyrkkiin puristettu kätensä tuntui saavan metallipinnoituksen ja äkkiä hän jonkin voiman vaikutuksesta syöksähtikin eteenpäin kuin tykinkuula, viilettäen kohti Lutsia.
|
|
|
Post by Hapro on Sept 23, 2009 15:48:33 GMT -2
#OUO#
Hahaa siellä se Medicham näytti makoilevan yhtä epätoivoisessa kunnossa kuin Lucchi itsekin. Ihan oikein sille. Toinen pokemon oli hieman kauempana, juuri sen verran kaukana että Lucchi ehtisi nyt ottaa kunnon pak- eikun siis eräänlaisen vetäytymispyrähdyksen. Lucchi ei kyllä ikinä pakenisi, vaikka vastustaja tuntuikin olevan aika hyvä ja hänen metallisiipensä aika paha. Niinpä rennon puoleisesti Pidgeotto iski eriparisia siipiään ja kohottautui ylemmäs. Hän ehtisi pakoon, ehtisi ehtisi. Medicham yritti juosta – hah epätoivoista. Lucchin nokka olisi taas vääntynyt hymyyn, mutta eipä se kyennyt. Pidgeotto oli päässyt parisen kymmentä senttiä ylemmäs, kun yhtäkkiä Medicham karjaisi. Se olisi voinut olla jokin tuskan huuto tai ärtymyksen purku –karjahdus, mutta se oli isku. Luotinyrkki. Entisiltä ajoiltaan Lucchi muisti vallan mainiosti eri iskujen toimimisia ja Luotinyrkki kyllä oli hyvin mielessä. Tässä tilanteessa väistäminen ei sittenkään onnistuisi. Medicham syöksyi kohti ja Lucchi ehti vain muutaman kerran räpäyttää silmiään ja tehdä epätoivoisen siipien iskun, kun Luotinyrkki iskeytyi suoraan lintupokemonin keskivartaloon ja hän lensi taas taaksepäin. Tällä kertaa linnun onnistui epätoivoisella räpiköinnillä ja vihan ja tuskan huutoja kirahdellen pysyä ilmassa, vaikka vaikeuksia olikin. Linnun kulmat kurtistuivat, kun tuska hakkasi tyhjentyneitä keuhkoja ja oikeaa siipeä särki ja vasen pani vastaan. Lucchi ei silti vieläkään luovuttaisi ja häviäisi tuollaiselle tappelupokemonin nulikalle! Onnistuttuaan oikaisemaan lentonsa Lucchi keräsi voimaa onnistuakseen seuraavassa siirrossaan. Pidgeotto syöksyi nyt kohti Medichamia vuorostaan, aikeenaan käyttää samantapaista iskua kuin Medicham itse hetki sitten. Lucchi tähtäsi samaan paikkaan kuin Siipi-iskua tehdessään ja toivoi että toinen isku saisi siihen osuessaan Medichamin surkeampaan kuntoon kuin missä lintupokemon nyt itse oli. Hänen eteenpäinsyöksynsä ei ollut täysin vakaata.
|
|