|
Post by PikkuFabian on Jan 26, 2009 8:42:17 GMT -2
Järvi kimalteli jäisenä, talvi oli tuonut mukanaan pakkaset muuallekin kuin Jäämaahan, joka nimensä mukaisesti, oli aina jäässä. Pienen pienet jalanjäljet kulkivat siististi jonossa hangella. Välistä saattoi erottaa kuinka jäkien jättäjä oli vaihtanut suuntaa tai kaatunut kumoon jättäen torchikin muotoisen kraaterin lumeen. Chibi vaelteli umpimähkään ja tunsi itsensä jotenkin tavallista heikommaksi. Kylmyys ei tehnyt hyvää tuli tyyppiselle pokémonille. "Vaaau..." Chibi huokaisi nähtyään kimaltavan järvenselän. Se todella näytti hienolta auringon valossa, joka tosin lämmitti vain heikosti valkoisten pilvien lomasta. Chibi istui ajatuksissaan lumikinokseen ja jäi tuijottamaan näkyä edessään.
|
|
|
Post by pax on Jan 27, 2009 11:52:38 GMT -2
Hintelä Charmeleon taivalsi hytisevänä kohti järveä. Ilmassa oli tavallistakin pahempi räjähdysvaara herran tempperamentin osalta. Oli hiukan hupaisakin näky nähdä niin kyrsiintyneen näköinen tulipokémon tallustamassa jäätävällä maalla yrittäen saada epätoivoisesti lämpöä hännänpäässään sijaitsevalta liekiltä, yrittäen näyttää ah-niin-pelättävältä mutta onnistuen yrityksessään surkeasti. Säälittävältä se vain näytti. Otus nyppäsi inhoten lunta jalastaan, saaden tilalle entistä enemmän uutta. Ranai kiljahti raivosta. Lumi. Jää. Mitä kaunista sellaisissa asioissa oli? Tappovälineitä ne olivat. Niitä juuri. Luonnollisestikaan uros ei huokaissut onnesta tai ihastuksesta tai mistään muustakaan, kun näki tuon jäisen järven. Lähinnä narskutti hampaitaan vihaisena. Ikään kuin se olisi ollut poikkeus Charmeleonin normaaliinkaan mielentilaan, mutta nyt se vain narskutti hampaitaan tavllistakin äkäisemmästi. Oliko sellainen edes mahdollista? No jaa, kyllä se näytti Ranaille olevan. Yhtäkkiä se kuuli pienen vau-äänen lähistöltä. Silloin napsahti. Miksei Ranain edes voitu antaa kärsiä rauhassa, vaan jonkun pikku pirun piti tulla pilaamaan sekin ilo. Kuka? Missä? Silloin tulityyppisen silmät havaitsivat lumihangessa oranssihtavan tipusen, jonka Charmeleon tunnisti Torchiciksi. Ranain suupielet nykivät suuttumuksesta, mutta se onnistui hillitsemään itsensä. Ei kai tuollaiselle minilinnulle voinut mennä suoraa päätä ärjymään. "No mutta hei. Kukas se täällä istuskelee?", tuo meni kysymään teennäisen ystävällisesti.
//On se kyllä niin ihana ja ystävällinen palleroinen tuo Ranai *roll-eyes*//
|
|
|
Post by PikkuFabian on Jan 27, 2009 15:12:29 GMT -2
Chibi oli tuijotellut maisemia niin antoisasti että havahtui vasta kuullessaan charmeleonin puhuvan. Itseasiassa torchik säpsähti näkyvästi ja kiepsahti ympäri tuijottaakseen toista hämmästynyt ilme kasvoillaan. Hitaasti ymmärrys näkyi leviävän pienen torchikin aivoihin saakka ja sitä mukaa ilmekin vain kirkastui. Tämä tuijotti tulijaa sädehtivin silmin. "Oooh!" Chibi hihkaisi ja ponkaisi seisomaan. Se ei ollutkaan ennen tavannut charmeleonia! "Ooh! Minun nimeni on Chibi!" Chibi esittäytyi oikopäätä irrottamatta lähes palvovaa katsetta toisesta. Chibin silmät pyöristyivät vieläkin enemmän kun sen katse osui charmeleonin hännän liekkiin. Ihan tuiki tavallinen asiahan se oli, mutta Chibille se oli mieletön ihmettelemisen aihe. "VOU! Sinä olet tulessa! Miten teet sen? Voinko minäkin?!" Chibi alkoi vasta päästä vauhtiin.
// Joo, mutta Chibille se ei ole ongelma XD //
|
|
|
Post by pax on Jan 29, 2009 6:25:47 GMT -2
//Ahaha. Nyt se Rantukka saa kohtaksen.//
Charmeleonin suulle kohosi epäuskoinen hymy. Eihän edes tuollaisen olennon kuulunut tehdä moisia ääniä nähdessään Ranain. Ranai ei ollut persoona, jonka nähdessään muut hihkaisivat ja esittelivät itsensä. Mitä siihen olisi pitänyt vastata? "Eh... Minä olen Ranai...", Charmeleon mutisi tuskin kuuluvasti ja hämillään. Sen viiltävä sarkasmi oli nyt tyystin kadonnut. Ranai tarttui kiinni suojelevasti häntäänsä kun lintupokémonin katse kiinnittyi vuorostaan siihen. Ikään kuin tuo Chibi olisi sille mitään tehnytkään, mutta Charmeleonin häntä oli omistajalleen tärkeä eikä sitä sopinut noin vain häpeilemättömästi katsella. "Eikun se on vähän niin kuin sukuvika tai jotain.. Eikä siihen tarvita mitään erityistä, että sen hännän saa tuleen kun se on aina tulessa, enkä usko että sinä voisit saada sulkiasi syttymään", Ranai selvitteli jotain epäselvää hännästään. Sukuvika tai jotain, niin juuri. Ei se ikinä oikeastaan ollut ikinä ajatellut erityisemmin häntäänsä, se kun tuntui jotenkin niin itsestäänselvältä asialta.
//Aww, Chibi on söötti. Eikä Ranai sittenkään saanut kohatusta. Yay!//
|
|
|
Post by PikkuFabian on Feb 1, 2009 13:59:29 GMT -2
Chibi sai tilaisuuden vetää henkeä siinä välissä kun oli Ranain vuoro puhua. Torchik näytti hyvin pettyneeltä, kun toinen kertoi ettei hän voisikaan sytyttää pyrstöään tuleen. "Awww, oletko nyt ihan varma?" Chibi kysyi silmissään pieni toivonkipinä hehkuen. Ehkä charmeleon oli väärässä. Mitä se muka torchikeista tiesi ylipäätänsä? Niin sen täytyikin olla, ehkä toinen halusikin vain pimitää hienon kyvyn itsellään. "Pah! Minä yritän kuitenkin!" Chibi sanoi kimakasti ja ennen kuin kukaan ehtisi estellä enempää se kääntyi ja tähtäsi oman hiillos -hyökkäyksensä omaan takalistoonsa. Chibin sulat syttyivät oitis ja paloivat oikein nätisti, vähän aikaa. Torchik näytti sanoinkuvaamattoman tyytyväiseltä itseensä. "Näetkös..." Chibi aloitti ylpeänä, mutta sitten sen silmät suurenivat kesken lauseen kun se huomasi että tuli ei jäänytkään kiltisti pyrstölle roihuamaan, kuten Ranailla, vaan levisi hänen selkäänsä uhaten tehdä hänestä elävän soihdun. "UUAA! SATTUU!" Chibi alkoi kiljua ja loikki ympäriinsä tietämättä mitä tehdä.
// ...Ei juma. //
|
|
|
Post by pax on Feb 2, 2009 13:59:24 GMT -2
//Ei ole tosi.. *capsREPS*//
Ranai katseli pientä lintupokémonia kuin vesikauhuista piskiä, mutta ei viitsinyt erityisemmin ruveta kommentoimaan. Itse asiassa Torchic oli perin suloinen, juuri sellainen jonka jopa Ranai olisi voinut vain halirutata ellei olisi sattunut olemaan noin kertakaikkisen järkyttävän wannabe-cool. Tyrskähdys karkasi Charmeleonin suusta kun se kuuli Chibin ilmoituksen yrittää silti, mutta hymy vaihtui äkkiä kauhistuneeksi ähkäisyksi kun Torchic todellakin toteutti aikeensa. Ranai helutteli käsiään epätoivoisesti kykenemättä hetkeen tekemään oikein mitään. Lintu paloi! Paloi! Eikä tipunen itse edes näyttänyt tajuavan asian vakavuutta. Kun Ranai sai viimein liikuntakykynsä takaisin, silloin kun Torchicissa palava tuli oli alkanut levitä, ryntäsi reippaasti isokokoisempi Charmeleon ja yritti hypätä suoraan Chibin päälle toivoen töytäisevänsä linnun lumihankeen ja näin sammuttaa palon.
|
|
|
Post by PikkuFabian on Feb 5, 2009 7:36:18 GMT -2
Chibi oli niin paniikissa ettei tajunnut että lumi olisi tosiaan sammuttanut tulen hetkessä. Pieni tulisielu vain pomppi ympäriinsä kiljuen ja pyörien kuin päätön kana. Ranain ripeä väliintulo lopetti kuitenkin sirkuksen pikaisesti. Charmeleon ei vain ainoastaan onnistunut tönäisemään torchikia kumoon, vaan itseasiassa Chibi liiskaantui toisen alle jääden paljon suuremman otuksen alle litistyksiin. No, ainakin tuli sammui. "Mfff!" Chibi päästi hetken kuluttua tukahtuneen äännähdyksen jostakin lumen ja Ranain välistä. "Mffftä minff pfff!!!" Torchikin ääni oli kohonnut kimakaksi, mutta se kuulosti silti edelleen vaimennetulta ja tukahtuneelta hänen vaatiessa päästä pois pinteestä. Chibi kiemurteli toisen alla, vaikka se saattoikin aiheuttaa Ranaille jonkunlaista kutinaa.
|
|