Tapa edellinen kirjoittaja

[Kacku]

Nyt kukkahattutädit siellä ruudun takana ihan rauhassa, tämän on tarkoitus olla leikkimielinen juttu. :0 Kaikki muuten varmasti yllättyvät kun kerron etten keksinyt tätä itse vaan ryöstin eräältä toiselta foorumilta.

Tarkoitus on tappaa edellinen kirjoittaja (mättö alkaa siis minun murhallani :'D) mahdollisimman eeppisellä ja mielikuvituksellisella tavalla. Tässä teille jonkin sortin esimerkki:

"Henkilö x oli luistelemassa järven jäällä yksinään, juoden samalla kaakaota. X:n kännykkä soi äkkiä ja etsi kännykkää taskustaan. Huono tuuri, vieressä oli pilkkireikä ja kännykkä tippui sinne. Hän kurkkasi reikään ja äkkiä jään alta nousi suuri järvihirviö, murtaen jään alta. X tukehtui kaakaoon ja järvihirviö söi hänet."

Tuo esimerkki ei ehkä ole paras ja hauskin mahdollinen, mutta tiedän että mielikuvituksella saa aikaan parempaa. Käyttäkää siis sitä ja kunnolla. Minä jään tänne odottamaan tappajia. nwn

[Hapro]

...........Se pakotti mut tänne ;m; Joten on ihan oikeutettua että tapan sen >:0 Enkä hetkeäkään aavistellut, että olisit itse tämän keksinyt uwu

Kakku oli sitten päättänyt tekaista PMD-rope-foorumille ah, niin nerokkaan "pelin" jossa ideana oli toisten murhaaminen. Tämä oli sitten tietenkin muualta kopioitu ja ah ja voi, se saatiin tietysti selville (valtaisa yllätys, koska herra sitä itse niin kovasti mainosti).
Kaikki alkoi kuitenkin rauhallisesti. Kakku lähti koneelta vietettyään siinä viimeiset 47 tuntia. Hänen teki mieli Paula-vanukasta, joten hän hyppäsi veneeseen, joka näppärästi löytyi hänen takapihaltaan ja huristeli sillä lähimpään Alepaan. Kun Kakku rennosti käveli kylmähyllylle vanukasta itselleen metsästämään, jäi hän viimeinkin kiinni kamalasti teostaan. Toisen foorumin gangsterit - tunnetaan myös nimellä TFG - nappasivat Kakkua käsistä kiinni. Järkyttyneenä hän onnistui jopa pudottamaan vanukkaansa ja siitäkös vasta soppa syntyi. TFG:läiset eivät voineet sietää tuota ällöttävää, suklaista maitosekoitusta, minkä vuoksi heidän täytyi perääntyä puoli askelta. Kakku havaitsi, että silloin olisi sopiva hetki karata, minkä vuoksi hän pinkaisikin pakoon kuin aropupu konsanaan. Epäonnekseen hän kuitenkin törmäsi Paula-lehmään, joka oli tullut rankaisemaan vanukkaansa häpäisijöitä, ja fiksuna ammujana se tajusi Kakun olevan tähän syypää. Niinpä Paula aloitti hirvittävän laulunsa, eikä Kakku kestänyt sitä. Hänen korvansa räjähtivät pirstaleiksi, samalla kun aivot valuivat korvista, silmistä ja suusta ulos. Loppujen lopuksi hän kuitenkin kuoli siihen, että aivot löysivät tiensä hänen kurkkuunsa ja hän tukehtui.

..................Älkää kysykö xDD Oli muuten hauskaa kirjoittaa 8DD Osallistun tähän varmasti uudestaan uwu Änd nekst juu vil kil mii uwu

[yainara]

Olipa kerran iloinen Haplo, joka lenteli randomisti paperilennokkinsa avulla.
Haplon teki mieli jäätelöä, joten hän lensi lähimmän kaupan sisään ja törmäsi heti eteen tulleeseen mummeliin. Mummeli sai sydänkohtauksen ja kuoli dramaattisesti "NOOOOOOOO!"-ttelevan sankarimme käsiin. Haplo kävi heittämässä mummon ruumiin roskikseen lausuen aamenet, ja meni ostamaan sitä hemmetin jäätelöä.
Jonottaessaan kassalla jäätelötuutti kourassaan kauppaan syöksyi pari päälakeen asti aseistautunutta ryöstäjää. Ne ryöstivät Haplon jäätelön, ja siitäkös hän hurjistui, ja nappasi toisen ryöstäjän pään päällä keikkuvan haulikon, ja ampui vahingossa itseään jalkaan, jonka jälkeen osui toiseen määränpäähänsä.
Haplo ei jaksanut enää leikkiä, vaan lähti lennokillaan veke. Lentäessään korkealla jalasta tuleva veri kastoi lennokin painavaksi ja käyttökelvottomaksi, jolloin sankarimme putosi lennokin mukana lähimpään järveen. Haplo saattoi kuulla Yain "Häähää! D8"-huudon rannalta, ennenkuin hukkui kosteaan hautaansa. Aamen.

//Pelkääks kaikki mua vai oonks muuten vaan ihana kun kukaa ei haluu tappaa mua? XD

[Ruusu Ursula]

Näin kauniista aamusta herää juuri sopivasti murhanhimoa, ja mihinkäs muuhunkaan sitä käyttäisi hyväkseen kuin armaaseen Yaihimme >:3

Yainara lueskeli härskejä fanficcejä ja selaili rauhassa p0rnosivuja tavalliseen tapaansa, kunnes hiirisormi osui bannerin kohdalle, joka pysäytti kaikki Yainaran elintoiminnot hetkeksi. Se oli niin herkullinen kuva, että Yainaralta aivan pulppusi kuolaa suunpielestään ja silmät laajenivat hainsilmiksi; kuvassa poseerasivat yhteisvoimin Haplo, Veera ja Neeko kaikki puettuina sienilakkeihin, tonttupartoihin ja potkupukuihin. Kädet täristen kiihkosta Yainara painoi linkkiä, ja mitä sieltä paljastuikaan? Paljon parempaa kuin mitä Yainara osasi ikinä kuvitellakaan; Haplon, Veeran ja Neekon nettikauppa. Siellä oli myytävänä miljoonia erilaisia sienilakkeja, tonttupartoja ja potkupukuja. Yainara oli aivan haltioissaan, sillä nyt hänellä olisi elämänsä tilaisuus hankkia itselleen samanlainen viehättävä asukokonaisuus kuin idoleillaan, mistä hän oli aina unelmoinut.
Yainara selaili jo kolmatta päivää nonstoppina tonttupartojen värivaihtoehtoja ja päästessään sateenkaarenväristen kohdalle, hän huomasi sivun reunassa perin kummallisen kuvakkeen; oven, jonka yläpuolella luki "paina sormi tähän". Yainara painoi sormensa kuvakkeeseen, joka olikin portaali ulottuvuuksien läpi, ja tuli imaistuksi sitä kautta suoraan Haplon, Veeran ja Neekon liikkeeseen, jotka olivat juuri tärkeiden liikeasioidensa parissa kuten tekemässä pakkoliikkeitä ja tökkimässä toistensa silmiä. Yainara kiitti Ruusu-jumalatarta tästä siunauksesta päästä tuohon luvattuun toimistoon. Sitten hän nappasi Haplon tonttuparran irti, jotta voisi viedä sen kotiin muistoksi, mutta silloin parran alta paljastuikin teletappi. Ja siitä ilmenikin koko kolmikon olevan teletappeja ovelassa valeasussa. Yainaran etsiessä epätoivoisesti ulostietä, teletapit tanssivat ja lauloivat samaa kappaletta yhä uudestaan ja uudestaan. Ulospääsyä ei kuitenkaan ollut, joten hän valitsi nopeamman tavan kuolla ja hirtti itsensä nappaamaansa tonttupartaan.
Ja raadosta riitti ateriaa koko vuodeksi eteenpäin nälkäisille teletapeille.

[Hapro]

Tulipa nyt jostain kumman syystä suuri halu tappaa Ruusu 800 Kummastelen.

Kerran, kauan kauan sitten, oli olemassa pieni kylä, jonka nimi oli Ruusulandia. Ruusulandia oli pieni ja rauhallinen paikka, sillä sen johtaja - Super-Ruusu - piti kovaa kuria kera alaistensa: Petokeijujen. Elämä sujui rauhaisasti ja Super-Ruusu piiskasi alaisiaan kaivoksissa ja milloin ei sitä tehnyt, hän kulutti aikansa juoruilemalla hovipalvelijoidensa Haplon ja Neekon kanssa.
Eräänä kauniina aamupäivänä juuri lounaan jälkeen, he kolme olivat taas juoruilemassa. Samaiset aiheet kertautuivat taas (suunnitteliko PikkuFabian vallankaappausta, miksi Veera oli vaihtanut vanhat ystävänsä Skullcandyihin, tahtoiko Kakku oikeasti kakkua, oliko Yainara avaruudesta ilmestynyt muukalainen ja tietysti Super-Ruusun paremmuus muihin vähäpätöisempiin ihmisiin verrattuna) ja Super-Ruusu alkoi kyllästyä niihin. Hän mestautti huvin vuoksi Neekon - koska Haplo nuoli hänen varpaitaan ja palvoi muutenkin Ruusua ylimmäksi koko maailmassa, mitä Neeko ei tehnyt (hän ylisti Aatu-uskontoa). Haplo kuitenkin suuttui pahasti Super-Ruusun teosta, mutta ei kyennyt tekemään idolilleen mitään pahempaa kuin antamaan tälle 'vahingossa' vääränlaista vettä. Super-Ruusu suuttui tästä jo todella pahasti ja kärsimyksen vallassa Haplo viilteli itseään ja katsoi homopornoa kunnes kuoli kärsimykseensä. Super-Ruusu oli yksin.
Hän ei kuitenkaan ollut masentuvaa sorttia, vaan päätti saman tien, että hankkii uusia ystäviä. Ja mikäpä sen parempaa kuin keskustelunaiheet - hän lähti etsimään ystävikseen PikkuFabiania, Veeraa, Kakkua ja Yainaraa. Ikävä kyllä Neeko oli ehtinyt ennen äkkinäistä tukehtumiskuolemaansa kirjoittaa kirjeen ja lähettää sen postissa ja näin siis tuo nelikko oli saanut tietää johtajansa kauheasta teosta. He suunnittelivat vallankaappausta, tietysti.
Super-Ruusu ei ollut eilisen teeren poikia ja tiesi samalla hetkellä heidän ajatuksensa, kun he itse keksivät ne. Hän lähetti joukon petokeijuja tuhoamaan nuo neljä ja otukset nerokkuuksissaan onnistuivatkin.
Kaikki ei kuitenkaan ole niin yksinkertaista, sillä PikkuFabianin läheiset ystävät Gray ja Maried olivat vihillä Super-Ruusun alaisten suunnitelmista. He eivät ehtineet pelastaa ystäväänsä, mutta he kuitenkin keksivät, että voisivat hoidella itse johtajan pois päiviltä. Kaksikko kehitti pirullisen suunnitelman, johon kuului mm. sienillä maustettu sienikastike, kasa pippurihöystöä, Aatu-niminen maamies ja tietysti lauma pokemoneja. Mutta, suunnitelma meni - tietysti, d44 - mönkään, koska Super-Ruusu aavisti heidän ajatuksensa ja käski petokeijujen hoidella heidät.
Super-Ruusulla ei ollut enää vihollisia, sillä kaikki hänen loput alamaisensa palvoivat häntä jumalana. Oli kuitenkin eräät, joiden ajatuksia mahtava miehemme ei pystynyt lukemaan; palvelijansa petokeijut. Ne olivat ilkeitä otuksia ja tahtoivat saada komentelevan kuninkaansa pois valtaistuimelta. Yön pimeinä tunteina ne toteuttivat tahtonsa ja surmasivat Super-Ruusun sukkapuikolla vuoteeseensa.
Siihen päättyi mahtavan Super-Ruusun, ylimmän kuninkaan, tarina.

Lol romaani

[yainara]

Tapan Hapron uudestaan, koska kukaan muu ei uskalla tappaa vaimoani u.u

Hapro kirjautui iloisesti PMD:n sivuille, ja laittoi chättiviestin. Sitten tapahtuikin niin, että Haproa EI HYVÄKSYTTY, ja hänet bannattiin foorumilta. Hapro tuli surulliseksi, eikä sekään ollut hyväksyttävää, koska se aiheutti ahdistusta mikä johti lohdutukseen ja lopulta päätyi fyysiseen kontaktiin, mikä sekään ei ollut hyväksyttävää. Lopulta mikään, mitä Hapro teki, ei ollut hyväksyttävää, mikä johti ahdistukseen ja lopulta siihen samaan kierteeseen, mikä ei kokonaisuudessaan ollut yhtään hyväksyttävää. Hapro hirttäytyi hiiren johtoon ennenkuin super-ritari Yai ehti ratsastaa pinkillä norsullaan pelastamaan tämän, mikä ei sekään ollut hyväksyttävää.

Tämäkään tarina ei ollut hyväksyttävää, koska siinä oli liian paljon asioita, joita ei voi hyväksyä.
Sinuakaan ei voi hyväksyä, koska luit tämän tarinan, mikä ei ole hyväksyttävää, koska se aiheuttaa valtavaa ihmettelyä tietämättömien osalta, mikä johtaa kyselyyn ja lopulta siihen, että ihmiset tietävät liikaa, mikä ei ole hyväksyttävää. *Osoittaa lukijaa* u.u

[LENO]

Olipa kerran pienen pieni Yai, jiirujen harras fanittaja ja pinkkinorsuinen tukkamonsteri. Eräänä toukokuisena päivänä hän kuvitteli voivansa tosiaankin sanella, mikä oli hyväksyttävää suosikkifoorumillaan ja mikä ei ollut, ja sitä ei hyväksytty. Vain ja ainoastaan Peeähvä oli siihen kykenevä, joten tästä tulistuneena edellä mainittu antoi Yaille hurjan varoituksen hyväksymättömästä käytöksestään. Tästä tulistuneena Yai-parka lankesi CAPSAAMAAN JA KIROILEMAA IHA VTUSTI NWN spämmäten samalla chattailytopikkia. Vaan kuinka kävikään: töpö pursui ylitse ja sen kaikki viestit vierivät suoraan tietokoneen CD-levy-asemasta Yain syliin!
"Lol mitä vtuu NWN", pohti kovasti Yai, kun kissansa katsellessa viereltä alkoivat pienet viestit järsiä Yain varpaita. Tämähän ei ollut ongelma eikä mikään; yhdellä hurjalla potkaisulla viestit sinkosivat sinne tänne, jolloin Rick Rollattu katti iski terävät kyntensä ja hampaansa niihin. Yailla oli nyt yksi ongelma vähemmän.

Potkiskellessaan chattailyviestejä Yai oli jo unhoittanut armaan PMD-ropensa tyystin, ja vailla surun kyyneliä hän iloisesti suuntasi askeleensa portaikolle. Kädensija näytti liukumiskelpoiselta, joten Yai laski soman takamuksensa sen päälle ja aloitti hurjan liukumatkansa kohti alakertaa. Portaat kuitenkin jatkuivat pidempään kuin Yai oli muistanut niiden jatkuvan. Tämä toki jaksoi kummastuttaa nuorta naisenalkua, vaan ei kauaa, sillä hänen huomionsa veti portaiden kupeelle ilmestyneet henkilöt. Eipä Yai tiennyt hallusinoiko hän vai olivatko öllit todellakin siirtyneet hänen kotikoloonsa, vaan ei häntä kyllä tuo seikka paljoa kiinnostanutkaan; portaiden herrasväki sai Yain liukumatkasta äärimmäisen huvittavan.
Ensimmäisenä liukumatkallaan Yai tapasi kumman, kitukasvuisen, tatuoidun ja paidattoman miehen, jolla näytti olevan järkyttävän huono tyylitaju. Kuka tosissaan piti valkeaa ämpäriä päässään ja Adidaksen verkkahousuja? Bokseritkin niiden lomasta näkyi. Sääli, Yai oli aina kuvitellut, että Kyrtsäksi paljastuva mies käyttäisi stringejä.
Kainalokarvain somistama lyhykäinen mies nosti ämpäriä päältään, mutta ämpärin alta ei paljastunutkaan päätä, vaan t-paita. Kummallinen mies oli vetänyt sen päänsä ylle ja vaikersi sen läpi nyt jotakin kummaa, joka kuulosti yain korvaan aivan fgsfdsiltä. Lopulta Kyrtsä nosti paitansakin (kyllä, Yai oli liukunut jo pitkään kädensijalla, mutta oli yhä Kyrtsän porrasaskeleella, absurdia) ja sai kokea elämänsä yllätyksen; lyhyt mies näki suoraan Yain hamosen alle ja tiiraili tytön pinkkejä pantsuja. Yain viimeinen muistikuva tästä merkillisestä miehestä oli, kun tuo sylkäisi maahan, jossa leno kieriskeli onnesta soikeana valmiina vastaanottamaan japanilaisen suueritteen paidalleen.
Matka jatkui, ja Yai kohtasi lisää kummajaisia. Puolikalju setä itki vuolaasti ja viilteli portaikolla. Ei mitään kiinnostavaa.
Seuraavalla porrasaskeleella mahtavan näköinen mies - lyhyt hänkin, tosin - istui jylhästi risti-istunnassa välittämättä mistään. Seuraavalla porrasaskeleella taas pyöri pieni, vihreä koiraolio, joka muistutti myös etäisesti karhua. Ylijännää. Tähän mennessä Yai-polo oli jo unohtanut, miksi kummassa liukuikaan kohden alakertaa.

Vielä viimeinen kummajainen antoi Yaille oivan muistutuksen siitä, miksi naisenalku oli edes halunnut alakertaan, kun tarinamme sankari lensi viimein loppuneelta kaiteelta hurjaa vauhtia ja törmäsi suureen, vihreään objektiin. Tuostahan Yai kimposi, iskeytyi lattialle, ja menetti tajuntansa.
Chillailtuaan sieneintäytteisessä tiedostamattomuuden ulottuvuudessa, tummatukkainen viimein suvaitsi palauttaa ajatuksensa tähän maailmaan, ja raotti varovaisesti silmiään. Siinä hän oli, musiikinystävän suurin idoli, kaikkien ihkuttama ja rakastama japanilainen vaaleaverikkö ja oiva bassonrämpyttäjä Reita, hymyilemässä lempeästi tokkuraiselle Yaille.
"Nukuitko hyvin? NWN" kysäisi Reita selkosuomeksi herttainen hymy rätinpeittämillä kasvoillaan. Yai, nyt silmät selälleen rävähtäneenä ei voinut muuta kuin haukkoa henkeään haltioissaan.
"Annas kun autan sinut ylös NWN", Reita hihkaisi, ja tarttui hampaillaan Yaita paidankauluksesta. Mutta yksi asia nuorta mietitytti; miksi hampailla?
Kun teini oli päässyt jaloilleen, moni asia valkeni hänelle. Äsken muumimammaisen lempeästi leperrellyt Reita paljastui kaksipäiseksi hirviöksi, Pentin Lohikäärmereitareitaksi, hullun sienitiedemies neekon uusimmaksi luomukseksi, joka oli niin ikään lahjoitettu Pentille. Myös Pentti oli päässyt paikalle ja piteli paraikaa suruisan näköistä kakkosreitaa ketjussa.
"<3", iloinen Reita totesi ja räpytteli somia siipiään, "hillosipuleitahan sinä tänne tulit etsimään, eikö juu? owo"
"No emmä enää ees muista miks tulin tänne ölölöl lolololo mut nyt ku alhaalla ollaan nii voisin mä niitäki syödä NWN", Yai vastasi kaksipäiselle suomuidolilleen pirteästi.
"Seuraa minua NWN", Reita kehotti, johon kahlittu Reita mutisi: "Ei jääkaapissa kuitenkaan ole hillosipuleita... Kaikki on mennyttä. Kukaan ei ymmärrä sen aiheuttamaa tuskaa."
"Älä nyt viitsi PHIHIHIHI NWN", iloisa Reita jokelsi, "Olet aina niin pessimistinen NWN Kyllä näin viehättävälle fanille aina jokunen hillosipuli löytyy NWN"
Vaan mitä kävikään; jääkaappi ammotti tyhjyyttään!
"Söin kaikki hillosipulit toissapäivänä", emo!Reitaa pitelevä Pentti paljasti, aiheuttaen suuren shokkitilan muumimamma!Reitalle. Hilpsakka basisti koetti tarrata suomuisalla käpälällään omistajaansa Penttiin, mutta silloin emo!Reita otti vallan yhteisestä kehosta ja puolivahingossa upotti kyntensä tulilinjalla lollaavaan Yaiin. Tyttö kiljahti kivusta, Reita kiljahti säikähdyksestä.
Samassa kun iloisa Reita pyrki tassuaan heilutellen irrottaa faninsa otteestaan, koetti emoisa Reita puolestaan avata tuntemattomasta syystä jääkaapin ovea, jolloin teiniraukan pää jäi väliin. Positiivinen Reita itki jo hysteerisenä emo!Reitan vakuutellessa, että tuo olisi kuollut muutenkin, ennemmin tai myöhemmin, eikä kenenkään elämällä ollut merkitystä.
Yain kuolema oli nopea, vaan tytön ruumiin elinkaari jatkui yhä; pian tapahtuneen jälkeen Pentti sai hillosipulien puutteeseensa emo!Lohikäärmereitareitan viiltelyverellä sekä muumimamma!Lohikäärmereitareitan syyllisyydenkyynelillä marinoituja Yaisipuleita.

SEN PITUINEN SE NWN

[Ruusu Ursula]

Herätetään tää. BD

Oli ideaali aamu, kun kultakutrisen tytön kultaisiin kutriin käpertynyt pää kohosi ylös untuvatyynystä jättäen siihen pienen painauman jälkeensä. Ideaalin siitä päivän alusta teki verhojen raoista pilkahtelevat auringonsäteet, ulkoa kantautuva lintujen iloinen sirkutus ja Veera neidin päässä soiva rauhallinen klassinen musiikki, jonka hän oli jo viime yöllä asettanut hälyttämään itsensä hereille. Veeran sammutettua musiikin vetämällä yhdestä kultaisesta suortuvastaan, hän nousi sängystään kuin fakiiri, leijailen lotus asennossa lattialle, josta sitten jatkoi matkaansa luikerrellen pitkin maata suorittamaan aamurutiinejaan. Onnistuttuaan vääntämään jääkaapin oven auki spagettikäsillään, häntä kohtasi niin dramaattinen näky, että se sai Veeran kasvot aivan vääntymään kauhusta äänettömään huutoon ja samalla paljasti hänen kaulttaaltaan syöpyneet keltaruskean kirjavat nysähampaansa, jotka kohosivat ikenistä kuin rivi virsakiviä.
- Jääkaappi oli tyhjä Mountain Dewistä.

Ja samalla hänen todistettua tämän maailmanlopun, vessasta kaikui ryöpsähteleviä ääniä, jotka saivat jo vieroitusoireisen Veeran silmät leimahtamaan. Hän syöksyi vessan ovelle kantapäät kipinöiden ja näki krapulaisen Haplon. Keho kumartuneena pytyn eteen ja pää sen yllä. Suusta sinkosi Mountain Dew korkkeja, sisälmyksiään jne. Veera, joka oli käynyt salapoliisi kurssin, oitis epäili Haploa Mountain Dew rikoksesta. Puhumalla graafisilla hymiöillä Veera saikin Haplon tunnustamaan salaiset ryypiskelyt.

Mestattuaan Haplon vessaharjalla ja tiristettyään tämän jäänteistä (Haplon verihän oli käytännössä tuota virvoitusjuomaa) suuhunsa hieman tuota elämäneliksiiriä, Mountain Dewiä, Veera kiiruhti ulos ja kymmenen askeleen päässä olevaan LIDLiin, jossa hänet tunnettiin vakioasiakkaana. Veeraa kutsuttiinkin siellä yleisesti koodinimellä LENO (= Luikerteleva Eliksiireistä Nauttiva Organismi). Haplon ruhosta saamansa energian voimin hän raahautui suunpielet vaahdoten ja silmät verestäen kylmähyllylle. Silmät kävivät läpi hyllyjen valikoimaa myrskyisästi, olihan jokainen sekunti nyt kallis. Mutta pulloakaan ei armasta Mountain Dewiä löytynyt, hyllyissä oli ainoastaan Fantaa. Veera parkui selitystä, jolloin random myyjä selitti tekopirteydellä kuinka liikkeen uusi myyjä (Ruusu) oli antanut käskyn eliminoida kaikki muut virvoitusjuomat lukuunottamatta Fantoja. Hän myöskin muisti todeta, että nykyään koko maailma on nykyään tämän myyjän hallitsema, eikä Mountain Dewiä olisi odotettavissa palaavan kauppoihin hänen hallintokautenaan, eli koskaan sillä Ruusu oli kuolematon.

Uutinen sai Veeran silmistä virtaavan Mountain Dew kyynelputoukset paisumaan voimakkaammiksi, ja vannoten kostoa, hän raahautui ulos LIDListä murhatakseen diktaattori Ruusun, saadakseen elämälleen välttämätöntä klimppistä nestettä. Kuitenkin hän ehti raahautumaan vain kaupan eteen kun Haplosta puristamansa polttoaineet jo olivat hiipuneet lähes olemattomiin, eikä Veeralla ollut enää voimia toteuttamaan kostoaan. Tuomittuna hän makasi sijoillaan, tuntien jokaisen hetken myötä ihonsa rusinaistuvan ja muumioituvan enemmän ja enemmän.

Lopulta hänet kuitenkin viimeisteli viattomilta tuntuvat lihansyöjälinnut aamulta, jotka vain olivat kytänneet tilaisuuttaan iskeä nokkansa Veeran lihaan.

[Kacku]

Hyvä päivä onkin hyvä lopettaa pienellä murhalla. ouo

Olipa kerran kaunis maanantaiaamu. Tai no, niin kaunis kuin maanantaiaamu nyt voi olla. Kärsivien huokausten aalto levisi pitkin maapallon pintaa herätyskellojen kiskoessa työn raskaan raatajia höyhensaarilta jälleen valveille ja taas uuteen työviikkoon. Tämä valitettava kohtalo kohtasi myös koululaisia eri puolillla maailmaa. Niin myös erästä Ruusu Ursulaa, jonka ihana uni (joka oli ollut täynnä myrkkysieniä ja leivontaa) katkesi herätyskellon kimeään mekastukseen. Maailmanvaltias kaikkivoipa Ruusuhan ei tällaista noin vain sulattanut (tämän julman ansan virittäjä saisi julman rangaistuksen - palkkauksen koemaistajaksi maailmanvaltiaan ruuille), vaan napsautti äkäisesti sormiaan kutsuakseen uskolliset petokeijupalvelijansa vaientamaan äänet ja auttamaan diktaattorinsa aamutoimissa. Mutta petokeijut eivät ilmestyneet. Häämentyneenä Ruusu napsautti sormiaan uudestaan. Ja uudestaan. Uudestaan. Uudestaan kuin kunnon teletappi ainakin. Mutta petokeijuja ei näkynyt eikä kuulunut.
Tästä Ruusu ei yhtään pitänyt. Eikö hän ollut vieläkään saanut niitä ymmärtämään, että kun valtias käskee niin silloinhan totellaan?! Ursula-neiti kokosi kaiken aamuseitsemältä saatavilla olevan tahdonvoimansa ja liikutti vasenta käsivarttaan löytääkseen viereltään siinä joka yö lepäävän ruoskansa, juuri saman ruoskan, jolla hän oli huolellisesti kaikki valikoidut petokeijunsa kouluttanut tottelevaisuuteen. Sen ääni varmasti muistuttaisi niitä velvollisuuksista valtiatartaan kohtaan. Mutta kauhistuksen kauhistus; ruoska ei ollutkaan paikallaan! Tämä sai Ruusun suorastaan shokin olotilaan ja hän alkoi hyperventiloida hätääntyneenä. Vähitellen hän kuitenkin tajusi, että hän ei voisi kuolla ennen kuin oli selvittänyt miten tämä kamaluuksien kamaluus oli päässyt tapahtumaan. Ensiksi shokista toivuttuaan Ruusu tajusi herätyskellon pirisevän edelleen. Koska hänellä oli HYVIN huono aamu, hän teki niin kuin kuka tahansa ihminen saattaisi HYVIN huonona aamuna tehdä: otti herätyskellon käteensä ja paiskasi sen menemään.

Herätyskello teki jotain vallan odottamatonta: se syöksyi avoimesta ikkunasta ulos. Häkeltynyt Ruusu tajusi pian tämän johtuvan siitä, ettei hän ollutkaan omassa kuninkaallisen avarassa hehtaarin kokoisessa makuuhuoneessaan, vaan jossain muutaman neliömetrin kopissa. Tämä oli jälleen suuri shokki (hänen kuninkaallisessa asumuksessaan astiakaapitkin olivat suurempia!), mutta edellisen shokin jälkimainingit turruttivat sen tehokkaasti eikä hyperventilointi alkanut uudestaan. Ruusu vaappui zombin lailla ikkunan luo, koska... Noh, oikeastaan hän ei tiennyt miksi, mutta jalat veivät ikkunan luo ja kun jalat vievät niin silloin ei auta kuin totella. Ikkunasta Ruusulle avautui selvä tuomiopäivän näkymä: hän tuijotti harmaalle tylsän tavalliselle kadulle, jota pitkin tylsän tavallinen haaleankeltainen bussi juuri huristi täynnä tylsän tavallisia työmatkalaisia, jotka olivat matkalla tylsän tavallisille työpaikoilleen tylsän tavalliseen aamukahdeksan työvuoroonsa. Taivas oli harmaa ja hidas sade, joka oli vain hieman tihkua voimakkaampaa, valui maahan kuin itkien maailmanvaltias Ruusulle tapahtuneen tragedian johdosta.

Tuskanhuuto kumpusi syvältä entisen maailmanvaltiaan kurkusta hänen valahtaessaan tunnistamattomaksi mytyksi lattialle. Ruusu ei jaksanut välittää edes siitä, että hänen ovensa potkaistiin sisään. Vasta, kun jokin tylppäkärkinen esine tökkäsi häntä kipeästi kylkiluiden väliin, jaksoi Ruusu nostaa päätään katsoakseen tunkeutujia kasvoihin. Ruusu kirkaisi jälleen tajutessaan mitä hänen edessää seisoi: suuri joukko Raamatulla päähän -mummoja! Jokainen heistä katsoi kauhusta laajenevin silmin, kun paholaisen lailla huutanut tyttö katsoi heitä pyörein silmin ja nousi äkkiä ylös perääntyen seinää vasten. Mummojoukko avasi pikaisesti valikoidun kohdan Psalmien kirjasta ja alkoi kuorossa lausua Jumalan sanaa. Ruusu alkoi heitellä kaikkea käden ulottuvilla olevaa häätääkseen mummojoukon makuuhuoneestaan, mutta jostain syystä vanhukset eivät hätkähtäneet laisinkaan tyyny-, pehmolelu- ja pantsusateen langetessa heidän päälleen. Ruusu ei nähnyt enää muuta vaihtoehtoa kuin paeta ikkunan kautta, ja niin hän myös teki. Onneksi kyseisen ikkunan ulkopuolella oli tikkaat, joten Ruusu pääsi turvallisesti maan kamaralle kakkoskerroksen asunnostaan. Mummojen ääni vaimeni nopeasti Ursulan pinkoessa sateisia katuja pitkin kauemmas asunnostaan.

Mummolaumalta pelastuttuaan Ruusu oli luonnollisesti nälkäinen, mutta petokeijujen aamiaispalvelu ei tietenkään toiminut. Niinpä hän tajusi, että joutuisi OSTAMAAN aamiaista itselleen! Hän ei ollut joutunut suorittamaan sellaista rahvaanomaisuutta kertaakaan onnistuneen maailmanvalloituksensa jälkeen! Vatsan kutsua ei kuitenkaan käynyt kieltäminen, joten murheen murtama neito marssi apaattisena lähimmälle Subwaylle ja tilasi oudosti tuijottavalta kassaneidiltä kokonaisen tonnikalasubin kaikilla täytteillä. Pian entinen maailmanvaltiatar istuikin yksin nurkkapöydässä mussuttaen synkkänä valtavaa leipäänsä. Synkkiä hetkiä ei kuitenkaan hyväksytty, kuten Ruusukin sai huomata, kun jokin tarraasi pöydän alta hänen nilkkaansa aiheuttaen järkytyksen, jonka ansiosta hän meinasi tukehtua leipäänsä. Kakisteltuaan tappavan ex-leipämöykyn kurkustaan ulos Ruusu saikin nähdä mikä hänen nilkkaansa oli tarttunut.

"KAWAII DESU!!!1" kuului viisi oktaavia normaalia puheääntä korkeampi huuto, kun pöydän alta maagisesti ilmestynyt Ruma Pikkuernu^TM yritti epätoivoisesti kiskoa Ruusun ällöttävän söpöä Hello Kitty -pyjamaa pois hänen päältään (pyjama selittikin kassaneidin kummaksuvan katseen!). Kauhusta rääkäisten Ruusu potkaisi vapaalla jalallaan hyökkääjän pois jaloistaan ja lähti suorastaan epäyli-inhimillisellä nopeudella juoksemaan pikaruokaravintolasta ulos sateeseen. Hyökkääjä kuitenkin seurasi Ruusua sateeseen. Eikä siinä vielä kaikki! Jostain syystä kaikista kadun ovet ja ikkunat avautuivat Ruusun vanavedessä, ja pikkuernuja virtasi ulos jokaisesta. Lasit pirstoutuivat ympäri kaupunkia kimeiden kirkaisujen kaikuessa Ruusu-paran jäljillä. Hän yritti pelastua ääneltä tunkemalla sormet korviinsa ja laulamalla Hetalian tunnaria kovaan ääneen, mutta sekään ei riittänyt ja hitaasti, mutta varmasti Ruusun aivot alkoivat sulaa epävireisten äänten pommituksessa. Ruusu sulki silmänsäkin keskittyäkseen äänen vaikutusten vaimentamiseen, mutta ei sekään paljoa auttanut. Äkkiä Ruusu tunsi jalkansa lipsahtavan ja takamuksensa osuvan märkään maahan. Huonoin mahdollinen hetki kaatua! Ruusu kuitenkin tajusi, ettei pysynytkään paikalla, kuten yleensä kaatuessa käy. Sen sijaan hän liukui alaspäin kuin jääkentällä. Ei tämä siitä kaukana ollutkaan, sillä häntä vei eteenpäin odottamattoman suuri vesivirtaus. Ja pian kävi selväksi mihin vesi häntä vei: viemäriin. Pieni viemäriaukko häämötti edessäpäin hyvin uhkaavana. Ruusu yritti epätoivoisesti mennä vastavirtaan, mutta vaikka hän kuinka ui koiraa, kissaa, käsipohjaa, sammakkoa tai delfiiniä niin viemäriaukko sen kun vain lähestyi. Täysin uupuneena Ruusu lopulta luopui toivottomasta tehtävästään ja antoi virran viedä häntä kohti tuomion viemäriaukkoa. Ruusu lipsahti vesimassojen mukana harmaudesta mustuuteen ja veden äänen sen vaimetessa nopeasti Ruusu putosi, putosi, putosi...

Ja heräsi omasta valtavasta sängystään. Suuri ylihallitsija, petokeijujen orjuuttaja ja koko universumin ylin käskijä nousi istumaan ja pyyhki hikeä kuninkaalliselta otsaltaan. Painajainen? Ursula napsautti sormiaan ja totisesti, tyhjästä ilmestyi poksahtaen hänen eteensä kaksi petokeijua, jotka kumartuivat välittömästi hänen jalkojensa eteen valmiina nuolemaan puhtaaksi kengät, joita jaloissa ei tosin tällä hetkellä ollut. Ruusu tunnusteli vasemmalla kädellään ja totisesti, uskollinen ruoska löytyi normaalilta lepopaikaltaan hänen vierestään. Ruusu sivalsi sillä ilmaa ja katsoi tyytyväisenä, miten uskolliset petokeijut värähtivät äänen tuodessa kivuliaita muistoja mieleen. Ruusulle tämä ei kuitenkaan olisi voinut olla täydellisempää: hän ei ollutkaan kamalassa harmaassa ja tavallisessa maailmassa, jossa hän saattoi vain juosta kamalia pikkuernuja pakoon, vaan ikiomassa alistetussa valtakunnassaan! Maailman valtiatar kiljaisi riemusta äärimmäisen epäarvokkaasti ja nousi ylös hyppimään ympäri huonettaan vielä epäarvokkaammin, jos se oli mahdollista (ja se oli, koska eihän Ruusulle mikään ollut mahdotonta). Riemuissaan Ruusu hyppi ympäri huonettaan niin, että olisi voinut luulla fysiikan lakien olevan pelkkää vanhojen professorisetien julmaa pilaa. Seinätkään eivät voineet pidätellä tätä valtavan riemun täyttämää ihmisohjusta, kun hän lensi ympäri suurenmoista kartanoaan ilmoittamassa tästä loistavaakin loistavammasta aamusta. Äkkiä Ruusu huomasi kuitenkin joutuneensa veteen. Eikä tässä vielä kaikki! Vesi värjäytyi jostain kumman syystä keltaiseksi ja alkoi haista kamalalle. Kauhuissaan Ruusu tajusi mitä oli tapahtunut: hän oli rymistellyt katon läpi suoraan vessanpönttöön! Ruusu yritti epätoivoisesti uida pinnalle ja pois valtavasta vessanpöntöstä, mutta oli jo liian myöhäistä; kuka ikinä olikaan käyttänyt kyseistä vessaa nousi paikaltaan ja painoi Tuhon nappia, ja vessanpönttö oli vedetty. Ruusun kauhunhuuto ei ikinä saavuttanut kenenkään korvia äänen kulkiessa likaisessa vedessä, joka ahnaasti syöksyi täyttämään loisteliaan maailmanvaltiaan keuhkot, päättäen näin yhden kauden maailmankaikkeuden historiassa.