|
Post by Ziharn on Nov 29, 2008 7:57:42 GMT -2
#Ruby~ # Yö oli saapumassa auringon laskun jälkeen ja se yksinäinen kulkija tiesi sen, se kulkija joka jatkoi matkaansa pimenevässä metsässä. Keveät askeleet kantoivat väsymätöntä matkaajaa halki kapeiden metsäpolkujen, kävellen tuo tumma hahmo taittoi pitkää taivaltaan. Suru levitti juuriaan syvällä kulkijan sisällä, sydämmessä se asusti, seuranaan viha ja koston tahto. Uros väläytti nousevalle täysikuulle valkeita hampaitaan ja murahti hiljaa. Musta olento antoi kultaisten silmiensä katseen kiertää vaisusti ympäristöä, tuo vaitelias katse havaitsikin pian edessäpäin suuri rakennuksia. Uros murahti jälleen ja kiihdytti askelensa juoksuun. Tuo hyppäsi edessä kohoavan puun alimmalle oksalle, sitten korkeammalle ja korkeammalle, lopulta ollen jo jossain viiden metrin korkeudessa. Umbreon loikki oksia pitkin eteenpäin, saavuttaen pian kohteensa. Huivit heilahtelivat hännässä ja ainokainen, kultainen silmä tutkiskeli juostessa aluetta. Mustaturkkinen loikkasi viimeisen puun ylimmiltä oksilta korkealle ilmaan ja halkoi taivaita. Ilme oli mitäänsanomaton ja saattoi kertoa vastaantulevalle vain tympääntyneisyydestä ja tylsyydestä. Umbreon laskeutui tarkasti ja harkitusti, kevyttäkin kevyemmin maahan ja jatkoi askeliaan. Uros käänteli päätään ja etsiskeli mahdollista, yöllistä elämää. Tuo kieputteli korviaan, etsien mahdollista paljastavaa ääntä jonkun toisen läsnäolosta. Umbreon kallisti päätään ja kohotti toista kulmaansa. Ketään ei näkynyt ja se ei vastannut oikein tuon uroon odotuksia. Tämä oli odottanut että tapaisi edes muutamia pokemoneja ennen paluutaan päämajaan, jossa sitä odotti ilmeisesti jokin tehtävä, ainakin jos erästä pääjohtajaa olisi uskominen ja tuon sanaan uros luottaisi viimeiseen hengenvetoonsa. Uros jatkoi asteluaan ja paransi ryhtinsä enemmän arvoonsa kuuluvaksi ja saapui pian tuon hylätyn rauniokaupungin keskusaukiolle. Umbreon tarkasteli aluetta arvioivasti ja murahti jälleen. Eikö yksikään pokemon ollut sinä samaisena yönä liikkeellä?
|
|
Ruby
Lv.1
PIIRT?K?? JOKU KILTTI MULLE AVATAR! ;w;
Posts: 12
|
Post by Ruby on Nov 30, 2008 5:36:54 GMT -2
// Taas näitä sun parhaita aloituksia XDD Ziha~ Ei oikeen inspaa just ny :0 // ".........." Oli taas yksi niistä öistä, jolloin pelokkaimmat pokemonit eivät olisi uskaltautuneet astua jalallaankaan pois lämpimistä koloistaan, joissa ne tuntivat olonsa turvalliseksi. Pimeää yötä valaisi ainoastaan täysikuu, eikä korviin kuulunut mitään muuta kuin tuulen hiljainen ujellus, joka sai puut havisemaan hiljaisesti. Ääni jota monet pelkäsivät, ja jota Kairi rakasti. Täysin pimeä yö oli Kairille täysin tuntematon käsite. Asiaa ei ollut koskaan selitetty naaraalle, ja oli täysin epävarmaa, että oliko kukaan edes opettanut häntä pelkäämään ylipäänsä mitään. Naarasta itseään asia ei vaivannut. Miksi olisi? Kairi loikki ketterästi maata pitkin, ja pysähteli aina välillä kuuntelemaan tuulen hiljaista laulua. Monet pokemonit olisivat olleet tässä tilanteesa kauhuissaan: Yksin keskellä säkkipimeää metsää! Kairipa ei ollut yksi niistä monista, ja ehkä juuri poikkeavien mieltymystensä takia viihtyi yksin. Naaras lähti jälleen matkaan jolkotellen rennosti eteenpäin. Absolilla ei ollut mitään kiirettä: Eihän naaras edes tiennyt minne oli menossa. 'Kunhan jonnekkin....' Kairi mietti itsekseen ja huokaisi syvään. Tuuli leikitteli kairin valkoisella turkilla viuhtoen sitä ympäriinsä ja samalla vilvoittaen kulkijan matkaa. Naaras nopeutti hieman vauhtiaan ja pyrähti täyteen vauhtiinsa. Absol vilkuili koko ajan ympärilleen, ja väisteli eteen osuvia puita ja kiviä näppärästi äkkikäännöksin. Vähän aikaa juostuaan naaras hiljensi vauhtiaan, ja lopulta pysähtyi rankan tuulen alkaessa puhaltaa. Absol ei sinällään tuulesta välittänyt, vaan naaras tutkaili katseellaan yht'äkkiä eteen ilmestynyitä raunioita. Ei mitään ihmeellistä, mutta.... Jokin asia niissä raunioissa kiehtoi Kairia. Naaras ei pystynyt sanomaan, oliko niissä raunioissa ketään vaiko ei. Tuuli oli lakannut täysin, ja ainoastan hiljaisuus humisi naaraan korvissa. Kairia ei asia häirinnyt. Mikään ei tuntunut liikuttavan valkoturkin mieltä. Naaras lähti hitaasti kävelemään kohti raunioita, ja antoi punaisten silmiensä kiertää pitkin autiota maisemaa. Lopulta naaras pääsi raunioiden reunalle, ja hyppäsi sitten romahtaneen seinän päälle suoraan kuun eteen, ja pysähtyi ylväästi tuijottamaan juuri huomaamaansa olentoa: Nochea. Naaras näytti ehkä vähän pelottavaltakin seistessään siinä sivuttain, kasvot kohti uutta olentoa ja selkä päin taivaalla mollottavaa täysikuuta. Naaraan punaiset silmät kiiluivat omituisesti, eivätkä naaraan kasvot sanoneet yhtikäs mitään. Naaras oli jähmettynyt paikoilleen, ja tuijotti nyt tiiviisti Diabloa. // Kairi on nyt leikisti suunn. saman kokoinen kuin Nochekin :0 *Haliruttaa Nochen* Aww, Herra on niin suloinen >w< //
|
|
|
Post by Ziharn on Nov 30, 2008 14:39:42 GMT -2
#Nau, Noche onkin sellanen söpöliini n3n *riuhtaisee sen omaan syliinsä Rubyltä* Neewy, son mun <3<33# Uroksen suuret, Eeveen kehitysmuodolle ominaiset korvat pyörähtivät ympäri suoraan osoittamaan taaksepäin. Yksinäisenä kiiluva, kultainen silmä kääntyi niin paljon kuin saattoi katsomaan taakse ja lopulta tuo Umbreon pyörähti hitaasti, mutta sulavaliikkeisesti kasvokkain takana, mutta paljon korkeammalla seisovan otuksen kanssa. Lyhyt aikainen virne levisi vain hetkeksi koristamaan mustaturkin suupieliä, kunnes se katosi jälleen kylmän katseen varjoihin. Katse kertoi suuresta halveksunnasta ja uros heilautti häntäänsä rennon oloisena. "Neidin ei ole turvallista liikkua täällä enää tähän aikaan... Voi sattua jotain." Noche puhutteli Absolnaarasta ja kallisti päätään. Yksinäinen silmä erotti helposti valkean olennon tummaa taivasta vasten ja varsinkin kun toinen seisoi niinkin valoisalla paikalla. Umbreon tuijotti toista rauhallisesti, hermostuneisuutta ei näkynyt eikä tunnettu yhtään hippustakaan. Mustaturkki tunsi yön rauhallisen tuulahduksen ja ravisteli turkkiaan. Pian hiljaiset askeleet rikkoivat alhaalla vallinneen hiljaisuuden ja Noche käänsi korvansa äänen suuntaan. ".. Et siis tullutkaan yksin naaras.." Umbreon lausui hiljaa vertahyytävällä äänellään ja loikkasi korkealle ilmaan, suoraan pois hyökkäävän Houndoomin tieltä. Mes laskeutui suoraan tulipokemonin taakse ja otti nopsaan pari juoksuaskelta, ilmestyen tuon suuremman pokemonin leuan ja rinnan alle. ".. Arviointikykysi petti.. Nyt olet yhtä kuin kuollut.." Intensa murahti ja upotti terävät hampaansa pokemonin kurkkuun. Pimeä energia ilmestyi Umbreonin suuhun ja tuo räjäytti Dark Pulsen suoraan Houndoomin kurkkuun. Veri roiskahti Diablon silmille, mikä ei kuitenkaan haitannut urosta lainkaan. Hän paiskasi kuolleen pokemonin kauemmas itsestään ja sylkäisi makean makuista verta suustaan. Mes käännähti jälleen notkean oloisesti Absolia kohti ja kultainen silmä tuijotti hyytävästi suoraan toisen silmiin, punainen ja valuva veri koristi suurintaosaa Umbreonin kasvoja. Uros virnisti ja veriset hampaat välähtivät hieman kuun valoa vasten. Aikaisemmin ulos lausutut sanat tulisivat varmasti pitämään paikkansa. "Neidin ei ole turvallista liikkua täällä enää tähän aikaan... Voi sattua jotain."
|
|
Ruby
Lv.1
PIIRT?K?? JOKU KILTTI MULLE AVATAR! ;w;
Posts: 12
|
Post by Ruby on Dec 13, 2008 7:57:11 GMT -2
// Anteeksi kun kestää... owo //
Kairi vain tuijotti. Naaraan vaistot käskivät tekemään niin. Se pieni ääni Absolin pään sisällä sai Kairin valppaksi, vaikka naaras ei sinällään umbreonia pelännytkään. Absolin punaiset silmät tutkivat uutta tulokasta pikaisesti. Ei sinällään mikään erilainen umbreon lukuun ottamatta tämän shinyä väritystä... Toisen silmistä kuulsi se ainainen halveksunta, jota Kairi yleensäkkin sai osakseen. Umbreon mietti nähtävästi olevansa niin paljon parempi. Yht'äkkiä kairin läpi viilsi pistävä tunne siitä, että joku muu oli paikalla. Naaraan mieli järkkyi hetkeksi, mutta Absol kokosi itsensä nopeasti jääden kuitenkin vilkuilemaan ympärilleen. Naaras käänsi katseensa takaisin keltasilmäiseen umbreoniin.
"Neidin ei ole turvallista liikkua täällä enää tähän aikaan... Voi sattua jotain." Kairi tuhahti pienesti. Neiti? Kuka tuo umbreon oikein luuli olevansa? Naaras hyppäsi alas olinpaikaltaan, ja jäi siihen tuijottamaan röyhkeää pokemonia kylmästi punaisilla silmillään. Samassa se sama viiltävä kipu viilsi naaraan läpi. Pelkkä sisäinen tunne, ei sen enenpää, mutta nyt Absol oli varma jonkun toisen pokemonin läsnäolosta. Naaras vilkuili ympärilleen varautuneena kaikkeen, vaikkei sinällään tulevaa pelännytkään.
Kairi oli juuri sanomassa asiasta toiselle, muttei ehtinyt sanoa mitään, kun umbreon jo aloitti ".. Et siis tullutkaan yksin naaras.." Uroksen äänestä kuulsi se sama halveksunta kuin Katseestakin. Toisin kuin joku olisi ajatellut, naaras oli enenmän närkästynyt kuin peloissaan. Yhtäkkiä paikalle ilmestynyt houndoom oli selvästi raivoissaan jostain. Oliko edes mahdollista, että joku pokemon ilmestyisi kuin tyhjästä ja sitten hyökkäisi ainoastaan tappamisen takia jonkun kimppuun? Ei, jokin oli pielessä. Kairi katsoi rauhallisena, kun umbreon tarttui kiinni hampaillaan houndoomin kaulaan, ja räjäytti sen miltei palasiksi käyttämällä dark pulsea. Houndoom ulvahti tuskaisesti, ja kaatui lopulta kuolleena maahan. Kaiken tämän Kairi nieli rauhallisesti väittämättä vastaan. Houndoom oli kuollut mikä kuollut, ei sille mitään voi.
Umbreon uros puolestaan virnisti ilkeästi, ja kääntyi kairia kohden. "Neidin ei ole turvallista liikkua täällä enää tähän aikaan... Voi sattua jotain." Kairi oli vain hiljaa, eikä oikein tiennyt miten käyttäytyä: Huutaa toiselle suoran päin naamaa että tämä oli tärähtänyt? Vaiko esittää rauhallista ja kertoa tälle mikä on asioiden oikea laita? Yleensä rauhallinen Kairi ei ehtinyt miettiä asiaa loppuun vaan purskahti nauramaan. Pienen hetken jälkeen tämä kokosi itsensä ja rupesi puhumaan kylmällä ja mitään sanomattomalla äänellä. "..... Mikäs herra Umbreon oikein luulee olevansa? Joku jumala vai?" Siinä välissä kairi tuhahti pienesti ja jatkoi jälleen. "Ensinnäkin minä en ole 'Neiti,' vaan nimeni on Kairi. Toiseksen, Miksi ihmeessä luulisit minun usuttavan Olemattomia ystäviäni kimppuusi? Kolmannekseen, luuletko että tappaminen on ainoa tapa selvitä asioista, vai tapatko muuten vaan? Neljännekseen, Miksi ihmeessä sinä luulisit, että tuo houndoom hyökkäsi kimppuusi? Tai ehkäpä Kimppuumme? En tiedä, mutta olen jopa melko varma siitä ettei vain veren vuodatuksen takia." Kairi ei ollut tyhmä. Uusi umbreonkaan ei ollut tyhmä.
Silti kairi tiesi jo nyt inhoavansa tuota shinya.
// Pyydän anteeksi kairin käytöstä owo //
|
|
|
Post by Ziharn on Dec 14, 2008 10:17:45 GMT -2
Noche kohotti toista kulmaansa ja virne haihtui vain pieneksi hetkeksi, kun toinen rupesi nauramaan. Nauru? Miksi toinen nauroi, eihän tässä mitään hauskaa tai huvittavaa ollut. Vai oliko? Aivan ei ymmärtänyt uros toisen käytöstä, mutta verinen virne pysyi silti huulilla. Umbreon lipaisi verta huuliltaan ja pyöräytti keltaisia silmiään. Häntä heilahteli rennosti ja hännän ympärille kiedotussa siteessä oleva koru kilahteli vaimeasti, kun helmet osuivat toisiinsa.
"Neiti, en ole Jumala, sen tiedän jopa minä.." Umbreon vastasi ensimmäisille sanoille jotka toinen sai suustaan puhutuksi. ".. Ja minä rankaisen kaikkia niitä jotka eivät ymmärrä, kuinka tyhmä ajatus on hyökätä kimppuuni, Kairi." Mes puhui kylmällä ja hyytävällä äänellä, katse oli kiinnittynyt naaraaseen. Absol näytti hieman huvittuneelta, mikä ei sinällään liikauttanut tuota yhtään. Uros kohotti päänsä ylös ja katsoi toista halveksivasti. Intensa kallisti päätään ja ainokaisen silmän katse saattoi vaikuttaa jopa hieman hypnoottiselta.
"Ystäväni, miksi tulit tänne? Se oli hyvin harkitsematon teko ja nyt joudut sitä katumaan. Katua joudut myös sitä halveksuntaa jota minua kohtaan soit ja suot edelleen.." Noche puhui kylmästi ja jälleen pelottava virne nousi suupielille. Uros alkoi hohtaa pian ja vapautti sitten suuren valomäärän aukiolle. Sen suojin nuori uros sulautui varjoihin, toinen ei taatusti nyt erottaisi tummaa hahmoa pimeyden keskeltä. ' Kairi, sinä ajattelematon pokemon. Nyt joudut vastaamaan tyhmyydestäsi, jonka myötä tulit tänne. Olkoon tämä sinulle viimeinen leposija.. ' Ajatukset täyttivät uroksen mielen ja tuo jo latasi suuhunsa mustaa energiaa.
|
|
|
Post by Ziharn on Jan 3, 2009 9:58:53 GMT -2
#Pois veto, en viitsi jumitella.. Kiitos kuitenkin ^^#
|
|