Ei niin rauhallinen sunnuntai

[rollchan]

Taivas oli synkkä ja kylmä tuuli puhalsi, minkä suinkin ehti. Syksypäivä ei ollut omiaan hauskanpitoon rannalla, mutta vulpix oli päättänyt tehdä retken sinne siitä huolimatta. Itse asiassa oli hyvä vain, että rannalla oli hänen lisäkseen vain muutama pokemon uimassa ja rellestämässä muuten vain. Nämäkin tosin olivat huomattavasti kettusesta kauempana. Koska oli sunnuntai, Seles halusi viettää hetken omissa maailmoissaan ja mietiskellen elämän tosiasioita ja mitä muuta nyt sattui mieleen juolahtamaan, ja ranta oli mitä oivallisin paikka tällä säällä.
Hän makoili kaikessa rauhassa mukaan ottamansa sateenvarjon alla suojassa pahimmalta tuulelta. Onneksi hiekka oli ollut sopivan kiinteää varjon pystyttämistä varten, eihän Seles olisi voinut sitä tassuissaankaan pitää ja suojata sillä itseään. Nyt hauska punainen ruusukuvioinen sateenvarjo tökötti hieman vinottain hiekassa ja heilui hennosti tuulen voimasta.
Syvälliset pohdiskelut alkavat ennen pitkää väsyttää; niin kävi myös Selekselle. Hän haukotteli makeasti ja sulki silmänsä ja korvansa ulkomaailmalta. Tai niin hän olisi halunnut tehdä, kun samassa hänet keskeytettiin. Kuului lähestyviä askeleita. Hän avasi silmänsä ja nousi katsomaan paria juuri paikalle juossutta pokemonia; kaksi nuorta mightyena-urosta, molemmat näyttivät sangen pahantuulisilta.
”Voinko auttaa?” Seles kysyi oitis ystävällisellä äänellään.
”Tiesitkös, että olet varastanut meidän paikkamme?” toinen uroksista ärähti. ”Tämä on rannan paras paikka ja me olemme aina tässä.
Naaras katseli ympärilleen; hyviä paikkoja oli vaikka millä mitalla, sillä rannalla oli heidän lisäkseen vain pari kylmässä vedessä pulikoivaa electrikea ja yksi rannalta katseleva mawile. Vulpix ei siitä huolimatta halunnut ärsyttää jo muutenkin suuttuneilta vaikuttavia itseään isompia pokemoneja, joten hän vastasi: ”Olen pahoillani. Voin toki siirtyä saman tien.”
Hän nappasi sateenvarjonsa hampaisiinsa ja sulki sen (tiedä sitten miten vulpix sulkee sateenvarjon, kun kädet puuttuvat). Pikaisesti hän käännähti selin kaksikkoon ja lähti rauhassa kulkemaan sateenvarjo suussaan.
”Et sinä noin vähällä pääse,” tuumasivat mitghyenat yhteen ääneen. ”Meidän paikkamme kuluttamisesta saat maksaa. Sanotaanko viisikymppiä.”
Varjo putosi vulpixin hampaista. ”Anteeksi kuinka?” hän kysyi mitä häkeltyneimmin. Eihän hänellä ollut edes rahapussiaan mukana, saati sitten semmoisia rahoja tuhlattavaksi silkasta pikku erehdyksestä. ”Emmekö voisi vain unohtaa koko jutun? Sehän oli vain vahinko; en voinut tietää, että se oli teidän paikkanne.”
”Maailma ei toimi niin,” sanoi toinen uroksista alkaen lähestyä vulpixia, ja toinen seurasi perässä. Jopa suhteellisen hidasjärkinen Seles tajusi, että nyt voisi olla parempi kaikota. Hän nappasi jälleen sateenvarjonsa ja pinkaisi juoksuun poispäin rannalta. Tästä sunnuntaista tuli kaikkea muuta kuin suunniteltu.

//Kuka vain Seles-ressukkaa auttamaan. Se törmää ongelmiin tahattomasti tuon tuosta~ Ja olen yleensä laiska kirjoittelemaan, joten älkää pettykö, vaikkeivät seuraavat viestini näin pitkiä olisikaan. |3//

[Kaya]

//Routa saapuu hätiin. Ei ehkä se ystävällisin ja sankarillisin vaihtoehto.//

Glaceon istuskeli hievahtamatta rannalla, tuijottaen hiljaa merelle. Naaras oli kiitollinen siitä, että päivä ei ollut syksyn lämpimimpiä; jäätyypin pokémonina olento ei voinut sietää kuumuutta. Lisäksi ranta oli mukavan tyhjillään, istumapaikkaa ei ollut tarvinnut kauaa etsiä. Nyt Eeveen jäämutaatio kulutti aikaansa pienen kalliolohkareen takana, syrjällä muista. Paikka oli täydellinen, sillä naarasta olisi todella hankala nähdä sieltä, missä valtaosa tällä hetkellä rannalla oleskelevista oli.
Routa havahtui ajatuksistaan, kun ymmärsi, että kallion toiselta puolelta kuului kovaa puhetta. Glaceon ei ymmärtänyt, miksi joku olisi tullut rannalle kinaamaan, rentoutumista vartenhan tänne tultiin. Jääpokémonin korvat nousivat uteliaasti pystyyn, otus venytteli ja kiersi sitten kivenlohkareen toiselle puolen katsomaan, mistä meteli lähti. Routa katseli uteliaasti ympärilleen, huomaatta ensin kolmikkoa, joka keskusteli rannalla olevasta paikasta. Pian Glaceon kuitenkin huomasi heidät, kun joutui väistämään Vulpixia, joka suhahti hänen ohitseen. Naaras ei joutunut kauaa miettimään, miksi toinen pakeni, sillä kaksi vihaista Mightyenaa juoksi tämän perään, muristen kuuluvasti.
Glaceon empi vain hetken. Pian se kuitenkin avasi suunsa, ja laukaisi susia kohti hyisen säteen, jota Jääsäteeksi kutsutaan. Jäämättä tarkistamaan, miten hyökkäys kohteisiinsa vaikutti, Routa kloonasi itsensä kolmeksi käyttämällä Parijoukkue-hyökkäystään. Jos hän joutuisi taistelemaan, niin tämä olisi välttämättömyys. Tosin jos tuntematon Vulpix ei ilmestyisi auttamaan, niin eipä Glaceonkaan kauaa ottelisi.

[rollchan]

//Argh, kirjoitin tähän jo vastauksen mutta sitten sammutin ikkunan vahingossa. >.> Hyvä minääää.//

Niin kiire oli vulpixilla, ettei hän ollut edes huomata pienehkön kallionlohkareen takaa ilmestynyttä glaceonia ennen kuin törmäys oli jo lähes välttämätön. Onneksi jääpokemon sai väistettyä ja Seles, melkein kompastuttuaan ja pysähdyttyään sen takia sekunniksi tai kahdeksi, jatkoi juoksemistaan vielä muutamankymmentä metriä. Silloin hänen päässään alkoi raksuttaa ja hän huomasi pysähtyä ja katsoa taakseen. Olisi sangen ikävää, jos tuo äskeinen vieras glaceon joutuisi ongelmiin hänen takiansa.
Kauempaa katsottuna tosin näytti, ettei sinisellä otuksella ollut mitään hätää ja että tuo olisi hyvinkin pystynyt pistämään ne kaksi Selestä ajanutta öykkäriä ojennukseen. Siitä huolimatta vulpixista tuntui pahalta antaa toisen hoitaa hänen ongelmansa. Taistelut eivät olleet koskaan olleet hänen heiniään, mutta voisihan hän vielä yrittää puhua mightyenoille nyt, kun tilanne näytti tasaväkisemmältä. Näine ajatuksineen hän sännähti takaisin kolmea ottelevaa pokemonia kohti ja mietti jo valmiiksi strategiaa, jos hän kaikesta huolimatta joutuisi tappeluun.
"Hei, lopettakaa!" hän huudahti kolmikolle tarpeeksi lähelle päästyään. "Emmekö voisi kuitenkin vielä puhua tästä?" Toinen uroksista soi hänelle kuitenkin jotakuinkin murhaavan katseen, ja oli selvää, että tästä ei vähällä päästäisi. Vulpix nyökkäsi kiitokseksi glaceonille ja ennen kuin kumpikaan mightyenoista ehti liikahtaa, hän oli jo kääntänyt katseensa toisen silmiin ja vapauttanut confuse rayn. Harmaa sudentapainen pokemon alkoi pudistella päätään, hoiperrella ja katsella hämmentyneenä ympärilleen.
"Viitsisitkö auttaa tuon toisen kanssa?" Seles kysyi taistelutoveriltaan ja singahti quick attackilla kohti hämäännyttämäänsä mightyenaa. Ikävä kyllä sen pidemmälle hän ei ollut ehtinyt strategiaansa hioa. Hän sai kuin saikin heikohkolla hyökkäyksellään hölmistyneen pokemonin kumoon, mutta tämä nousi pian confuse raystä toipuneena.

[Kaya]

//Tuttu juttu. Inhottavaa kirjoittaa kaikki kahteen kertaan.//

"Ja mitähän tuollakin oli tarkoitus saavuttaa?"
Toinen Roudan kopioista oli juuri väistänyt Mightyenoiden yhteissyöksyä siten, että nuo kaksi olivat törmänneet toisiinsa. Nyt pimeätyyppiset olivat taas päässeet jaloilleen ja ärisivät kolmelle Glaceonille minkä ehtivät. Naaraan kommentti ei ollut omiaan lepyttämään niitä, mutta Routa ei olisi voinut enempää siitä välittää. Jääpokémon ei kuitenkaan ollut niin itsevarma kuin miltä näytti, sillä kahta vastaan otteleminen ei missään tapauksessa ollut helppoa. Vastustajien seuraava hyökkäys osui, ja Glaceon vinkaisi toisen Mightyenoista raapaistessa sen kylkeä ikävästi, mutta perääntyi nopeasti pikaiskullaan ja sekoitti taas taistelukumppaninsa syöksymällä klooniensa luo.
'Pannaanpa muistiin: Älä koskaan sekaannu asioihin, joiden kanssa sinulla ei ole mitään tekemistä, ellet halua tulla hakatuksi.'
Routa alkoi suunnitella jo jättävänsä taistelun, mutta yllättäen Vulpix palasi ja pyysi kolmikkoa lopettamaan ottelemisen. Mightyenoiden reaktioista selvisi nopeasti, ettei ketun pyyntö tullut kysymykseenkään, mutta vieras sai nopeasti toisen hämmennytettyä. Nyökkäykseen Routa ei vastannut mitenkään.
"Jaa, no kun nyt tässä satun olemaan, niin voisin vaikka auttaakin."
Glaceon oli jo syöksynyt torahampaisen luo, ja väistettyään muutamaa purentaa onnistui saamaan otuksen huomion toiseen kopioistaan. Mightyenan yrittäessä tehdä siitä selvää, Routa seisahtui paikoilleen ja keskittyi täydellisesti, sillä seuraava liike ei ikimaailmassa onnistuisi muuten. Hengitettyään muutaman kerran rauhallisesti sisään ja ulos Glaceon latasi hetken energiaansa, ja vapautti sitten vesipulssi-hyökkäyksensä. Sinisten vesikehien keskellä loisti samaan aikaan myös jääsäde - tätä varten jäätyypin oli täytynyt kerätä voimia. Yhdistelmähyökkäys osuikin maaliinsa, kaataen Mightyenan ainakin hetkeksi. Roudalla ei tosin ollut aavistustakaan, oliko hyökkäys onnistunut täysin, ja jos oli, miten pahoja vahinkoja siitä oli aiheutunut.
Glaceon siirsi katseensa hetkeksi Vulpixiin, joka otteli toista Mightyenaa vastaan. Tulityyppi oli saanut suurempansa maahan, mutta nyt otus näytti tokenevan. Routa mietti hetken omaa vastustajaansa, mutta koska tämä Mightyena oli toistaiseksi vielä kyvytön jatkamaan, Glaceon siirtyi Vulpixin luo, valmiina auttamaan.

[rollchan]

//Olen hyvin pahoillani pitkistä tauoista. :< Koulu syö aikaa viikolla ja siivoaminen viikonloppuna... Pitää yrittää tsempata.//

Siinä kaiken tohinan keskellä Seles ehti hetkisen vilkaista, miten glaceonilla meni. Paremmin kuin hänellä ilmeisesti, tai niin hän oletti. Toinen mightyenoista oli nimittäin jo maassa ainakin väliaikaisesti. Hänen oma vastustajansa puolestaan tokeni confuse raystä nopeammin kuin vulpix oli olettanut, ja huomattuaan kaverinsa saaneen köniin tämä alkoi vaikuttaa vielä vihaisemmalta.
Tällöin juuri loikkasi glaceonkin tätä vielä tajuissaan olevaa sudentapaista vastaan, mutta se ei tuntunut vaikuttavan urokseen mitenkään. Tuo lähti aivan päätä pahkaa juoksemaan kohti kaksikkoa. Vulpix piti katseensa vastustajassa kiittäessään glaceonia avusta. "Kiitos todella paljon. Parempi pitää kuitenkin vielä silmät auki." Se kuulosti erittäin hölmöltä - päivänselvän faktan toteaminen ääneen, mutta sitä ei Seles ehtinytkään miettiä tarpeeksi kauan huomatakseen sen itse. Mightyena oli nimittäin heitä kohti ravatessaan ensin pinkonut päättäväisesti glaceoniin päin, mutta viime hetkellä kääntyi kohti jääpokemonin vieressä seissyttä vulpixia. Piti kaiketi pienikokoista kettua vastustajista heikompana, ja varmasti olikin oikeassa. Seles hämmentyi täysin harmaan pokemonin "harhautuksesta", mutta ehti sentään loikata pois pahemman iskun tieltä. Sen sijaan, että uroksen terävät hampaat olisivat osuneet suoraan hänen kasvoihinsa, saikin hän osuman lapaansa.
Vulpix parahti ja alkoi vimmatusti riuhtoa itseään irti toisen hampaista, tuloksetta. Pienuudesta oli tässä vain haittaa. "Päästä irti!" hän huusi ja yritti summan mutikassa huitoa tassuillaan eri suuntiin. "Sainpa ainakin sinut," mightyena naurahti vastenmielinen virnu kasvoillaan, ja potkaisi toisella takajalallaan hiekkaa kohti glaceonia - tai ainakin hän oletti glaceonin olevan vielä siinä, mutta varmaksi hän ei voinut sanoa. Katse oli kiinnittynyt punaruskeaan kettupokemoniin.

[Kaya]

//Ei se haittaa, ymmärrän hyvin. Mukavaa että silti yrität tänne vastata//

Routa ei vastannut mitään Vulpixin omituiseen kommenttiin silmien auki pitämisestä, sillä naaraalla itsellään oli täysi työ tarkkailla heitä kohti syöksyvää Mightyenaa. Glaceon oli valmistautunut väistämään purennan, mutta yllätyksekseen Routa saikin huomata hyökkäyksen osuvan Vulpixiin. Onneksi toinen ei näyttänyt saaneen niin pahaa osumaa kuin alunperin oli tarkoitus.
Glaceon aikoi juuri auttaa tulipokémonia irtautumaan Mightyenan hampaiden tuskallisesta otteesta, kun hukka päättikin sokaista jääpokémonin rantahiekan avulla. Routa kirosi hetken mielessään ovelaksi osoittautunutta vastustajaansa, ja yritti sitten keskittyä saamaan hiekkaa pois. Samalla Glaceonin kloonit haihtuivat, sillä jääpokémon ei enää pystynyt pitämään niitä ottelussa.
Tällä välin toinen Mightyenoista oli toipunut, ja päättänyt kostaa ensin Glaceonille. Jääpokémonin vielä pudistellessa päätään ja räpytellessä kirveleviä silmiään pimeätyyppinen pääsi jo hyökkäämään, ja tällä kertaa Routaa raapaistiin kipeästi kaulalle. Naaras käytti jääsädettä puolisokkona, ja vaikka hyökkäys ei osunut, se pakotti hyökkääjän kauemmas. Tällä välin Glaceon sai näkökykynsä takaisin, mutta se myös tiesi äskettäin saadun vamman heikentävän itseään. Routa kuitenkin yritti auttaa Vulpixia vapaaksi käyttämällä Pikahyökkäystään, mutta hyökkäys jäi tehottomaksi eikä riittänyt Vulpixin vapauttamiseen. Ja nyt myös toinen Mightyena oli ehtinyt rytäkkään mukaan.

[rollchan]

Oli kerrassaan uskomatonta, miten nopeasti taistelun suunta oli muuttunut. Tilanne alkoi näyttää varsin ikävältä, kun toinen mightyenoista osoittautuikin vielä ottelukuntoiseksi. Glaceonin quick attack oli kuitenkin höllentänyt tämän vulpixin kanssa taistelevan mightyenan otetta kettupokemonista niin, että tämä sai taas ensijärkytykseltään kiinni tilanteesta. Nopeasti hän käännähti kohti häntä otteessaan pitävää pokemonia ja sylkäisi pienen liekin suoraan tämän kasvoille. Uros huudahti kivusta niin, että Seles pääsi viimein kokonaan irti ilkeästä otteesta. Tuli oli polttanut suden silmän alueet niin ikävästi, ettei tämä pystynyt lainkaan avaamaan silmiään, vaan ravisteli vimmatusti päätään ja hankasi silmiään tassuillaan.
Puremakohtaa vihloi ikävästi, mutta ilmeisesti jälki olisi voinut olla pahempaakin, Seles nimittäin sai todeta pystyvänsä edelleen seisomaan ja liikkumaan. Hän jätti mightyenan hieromaan silmiään, oli selvää, ettei tämä vielä hetkeen paranisi. Jos nyt vielä toinen saataisiin pois pelistä, olisi pakeneminen helpompaa - joskaan ei järin sankarillista. Siitä Seles tosin viis veisasi, pakeneminen oli helpompi vaihtoehto ja satutti kaikkia osapuolia vähemmän.
Kettupokemon tarkasteli nyt glaceonin ja toisen mightyenan tilannetta, joka ei sekään hurjan hyvältä näyttänyt. Jääpokemon oli mahdollisesti loukkaantunut häntä pahemmin. Kunpa vain pääsisin tarpeeksi lähelle tuota toista, niin voisin ehkä sokaista hänetkin, pohti Seles mielessään ja hypähti glaceonin avuksi. Toinen mightyena huomasi vasta siinä vaiheessa kaverinsa taistelukyvyttömyyden ja käänsi katseensa vain pieneksi - mutta juuri sopivaksi - hetkeksi vulpixiin. Siinä ajassa naaras ehti käyttää confuse raytä vastustajan hämmentämiseksi. Mikäli säde tehosi, loppu olisi toivottavasti helppoa.

[Kaya]

Roudan heiveröisellä Pikaiskulla näytti kuitenkin olleen toivottu lopputulos, sillä Vulpix oli saanut itsensä irti. Glaceon vilkaisi pikaisesti, oliko toinen vielä jokseenkin kunnossa, ja sai huojennuksekseen huomata että oli. Lisäksi toinen Mightyenoista oli saanut muuta ajateltavaa.
Siniturkkisella ei ollut aavistustakaan, että myös Vulpix suunnitteli heidän pakenevan taistelusta, mutta itse se oli päättänyt tehdä niin jo ennen kuin taistelu oli ehtinyt kunnolla alkaakaan. Glaceonia ei sillä hetkellä kiinnostanut taistella, eikä etenkään nyt kun vastustajat olivat niin tasaväkisiä eikä voitto ollut varma. Routa sai lisää vahinkoa, kun Mightyena puraisi sitä selkään, mutta päästi onneksi nopeasti irti huomatessaan taistelevansa yksin; pimeystyyppinen ymmärsi, ettei se voinut enää keskittyä vain toiseen vastustajistaan. Katsahtaessaan tajuttomaan toveriinsa tämäkin Mightyena saatiin toimintakyvyttömäksi, kiitos Vulpixin sekaannussäteen.
"Hienoa, jätetään nuo nyt."
Katsahtaessaan ympärilleen Glaceon joutui toteamaan, että mahdollisia piilopaikkoja oli vain yksi: kallionlohkare, jonka takana hän oli aiemmin istuskellut. Muutoin he saattaisivat olla vielä avoimessa maastossa, kun Mightyenat tokenisivat, ja silloin huomaamisen riski olisi liian suuri.
"Voimme lähteä täältä vasta, kun nuo ovat ensin jättäneet meidät rauhaan. Tiedän piilopaikan. Seuraa, jos haluat."
Routa jätti Vulpixin omaksi valinnaksi sen, seuraisiko tulipokémon Glaceonia vai tekisikö tämä jotain muuta. Ehkä toinen oli keksinyt jonkun muun keinon, mutta Routa itse ei nähnyt pahemmin muita mahdollisuuksia eikä halunnut enää ainakaan itse joutua Mightyenakaksikon uhriksi.
Ei sen puoleen, vahingoittuneena ei Glaceon olisi mitenkään pakenemaan päässytkään.

[rollchan]

//Jessus, onpa aikaa kulunut. D: Netti meni alta joksikin aikaa, mutta nyt pitäisi olla taas kunnossa. Olen pahoillani viivästyksestä.//

Taistelun tuoksinasta väsähtänyt vulpix näki glaceonin idean kaikkein kannattavimpana tilanteeseen nähden. Pakoon lähteminen näin aukealla ei missään nimessä olisi viisasta, varsinkin nyt kun kumpikin oli vahingoittunut eikä mightyenojen tilanteesta tiennyt. Ties milloin nuo kaksi virkoaisivat.
Hiljaa Seles lähti seuraamaan jääpokemonia tämän piilopaikkaan. Toivottavasti se ei olisi liian ilmeinen. Toisaalta, jos heitä kiusannut kaksikko tokenisi hitaasti, nämä todennäköisesti uskoisivat naaraiden häipyneen paikalta kokonaan, tai niin sopi toivoa. Päästessään lähemmäs lohkaretta vulpix huomasi sen hieman suuremmaksi ja suojaisammaksi. Ei se mikään jättimäinen ollut, mutta hyvässä lykyssä heitä ei löydettäisi.
Päästyään lohkareelle vulpix istahti sen varjoon viileälle hiekalle. Tuuli oli voimistunut ja ilma oli edelleenkin viileää. Tuuli tietysti oli heidän edukseen; hiekkaan jääneet jäljet pyyhkiytyivät saman tien pois. Onhan koirantapaisilla pokemoneilla tietysti myös hajuaisti puolellaan, mutta toivon mukaan mightyenat eivät edes yrittäisi sään mennessä rumemmaksi.
"Kiitos kovasti avusta," Seles kiitti tuntematonta auttajaansa hymyillen ja silmiin katsoen. Toinen ei näyttänyt ihan niin iloiselta, mutta vulpix piti silti toivoa yllä; ehkä tuosta voisi silti tulla hyvä ystävä. "En varmaan olisi päässyt pakoon itsekseni, ja kun täällä on sään takia näin vähän väkeäkin... Kerro toki, jos voin jotenkin korvata tämän."

[Kaya]

//Eipä se mitään//

Kallionkielekkeen taakse pääsy onnistui helpommin kuin Routa oli uskaltanut kuvitellakaan. Erityisesti jälkien peittyminen oli naaraan mieleen, nyt Mightyenoiden pitäisi todella miettiä minne he olivat menneet jos mielisivät saada uusintaottelun. Glaceonin aiempien kokemusten perusteella kaksikko tuskin olisi niin kiinnostunut pakenijoista, että Mightyenat alkaisivat todella etsiä heitä.
Vulpixin kiitokset eivät vaikuttaneet Roudan ulkoiseen olemukseen mitenkään, lähinnä naaras vain mutisi itsekseen "vai niin" ja "tuskinpa tässä nyt mitään hyvitystä kaivataan". Otus vilkuili huolestuneesti Mightyenoiden suuntaan, pysyen silti piiloutuneena, eikä sen vuoksi kuunnellut Vulpixin sanoja aivan niin tarkasti kuin olisi yleensä tehnyt.
Oltuaan jonkin aikaa hiljaa, Glaceon käänsi katseensa täysin varoittamatta hyökkääjäkaksikosta tulipokémoniin, katsoen toista suoraan silmiin. Routa oli tullut siihen tulokseen, että koska Vulpix ei vaikuttanut mitenkään erityisen vihamieliseltä ja tilanteen kestosta ei ollut tietoa, olisi parempi esitellä itsensä.
"En tiedä, kauanko joudumme odottelemaan täällä. Siksi ei ehkä ole aivan huono asia, jos tiedät, että nimeni on Routa."
Tummareunaiset silmät pysyivät tiukasti iskostettuna Vulpixiin, eikä Roudan kasvoilta voinut lukea mitään - sen kummemmin vihaa kuin ystävällisyyttäkään.

[rollchan]

Jopa hieman hitaammanpuoleinen vulpix tajusi, ettei tämä juuri Roudaksi esittäytynyt glaceon pitänyt tätä tilannetta minään hauskana huviretkenä. Ei hän tietysti itsekään pitänyt, mutta postiivisen ajattelun taitajana uskoi, että kaikki voisi olla paljon pahemminkin. Hän tosin kadotti rakkaan päivänvarjonsa jossain vaiheessa rytäkkää, mutta ainahan hän voisi hankkia uuden tai palata etsimään vanhaa paremmalla ajalla. Tai ehkä joku veisi sen löytötavaratoimistoon.
Hetkellinen ajatusten harhautuminen kohti päivänvarjoja katkesi, kun Seles tajusi, että hän voisi vastatakin toiselle. "Niin, joo, hauska tavata, Routa. Minä olen Seles." Vulpixin kasvoilla pysyi edelleen spontaani hymy. Hänestä tosiaan olisi voinut saada sellaisen kuvan, ettei hän suinkaan tiennyt, missä mennään ja mihin suuntaan. "Missäpäin sinä asut? Minun kotini on vähän kaupungista itäänpäin. Kai tiedät itäisen metsän? Asun ihan..." Kettupokemonin puhetulva keskeyty, kun tämä tajusi juttukaverin huomion olevan muualla. Routa kun vilkuili vähän väliä lohkareen toiselle puolelle.
"Anteeksi. Puhun välillä ehkä hieman liikaa. Miltä tilanne näyttää?" Seles kysyi kohteliaimmalla äänellään ja hivuttautui itsekin katsomaan mightyenoja. Toinen näytti jo päässeen tolpilleen, ja kirosi nyt kovaan ääneen toisen vielä hieroessa silmiään. "Me emme kai voi muuta kuin odottaa, vai?" Seles kysäisi hieman pettymystä äänessään. Hiljaa paikoillaan oleminen silloin, kun on aivan pakko, ei ole hauskaa.

[Kaya]

Kuultuaan toisen nimen, Glaceon nyökkäsi tyytyväisenä ja siirsi sitten huomionsa jälleen senhetkisiin vihamiehiinsä. Selesin höpötys ärsytti Routaa aika ajoin, miten toinen jaksoikaan puhua niin paljon? Tätä menoa heidät huomattaisiin helposti, elleivät sitten Mightyenat olleet täysiä idiootteja. Onneksi Vulpixkin näytti huomanneen olevansa hieman turhan puhelias kyseisessä tilanteessa, ja kyseli Roudalta pimeyspokémonien senhetkistä tilaa.
"Katso itse."
Glaceon väisti, jotta tulipokémon pystyisi näkemään paremmin. Toinenkin näytti huomanneen, että odotus jatkuisi vielä.
"Emme. Ja siltä varalta, että suunnittelit muuta, minun on valitettavasti estettävä sinua. Tuonne ryntääminen olisi typerää."
Routa oli onnekseen hyvinkin kärsivällinen, eikä naarasta huolestuttanut, vaikka se joutuisi kykkimään mokoman murikan takana muutaman tunninkin. Ei Glaceon tästä nauttinut, mutta kun ei muuta voinut, niin se siitä sitten. Turhaan tässä hätäilemään.

Selesin katsellessa vihollisten perään Routa ei nähnyt mitään syytä tehdä samoin. Tuskin Vulpix nyt niin pahasti onnistuisi epäonnistumaan, että he vaaraan joutuisivat. Siksipä naaras katseli kiinnostuneena ympärilleen, meren lainehdintaa ja Wingullien huimaa liitelyä taivaalla.
'Kaikesta huolimatta, täällä on kaunista. En ollenkaan kadu sitä, että päätin viettää sunnuntaini täällä.'
Glaceon pysytteli melkoisen hiljaa, vilkaisten aina välillä Selesin puuhia. Jos jotain järisyttävää Mightyenoiden taholla tapahtuisi, toinen varmaankin ilmoittaisi siitä.

[rollchan]

"Älä huoli. En ajatellutkaan lähteä mihinkään tässä kunnossa, ainakaan ennen kuin nuo kaksi ovat tiessään. Mikä ihme niitä oikeastaan risoi? Ranta on täynnä hyviä paikkoja, mutta silti halusivat juuri siihen, missä itse olin..." Seles mutisi lopun melkein ääneti eikä se oikeastaan ollut pahemmin tarkoitettu Roudan kuultavaksi, vaan lähinnä omaksi pohdinnaksi. Vulpix sulkikin taas sanaisen arkkunsa hetkeksi ja keskittyi kahteen mightyenaan. Toinen noista ei kerta kaikkiaan näyttänyt tokenevan, joten tämä jo kunnossa oleva tuki kaveriaan ja kaksikko alkoi lähteä pois hitaasti, mutta varmasti.
"Katsohan tuota," kettupokemon sanoi kääntyen Routaan päin ja viittoen toisella tassullaan kahta pois lähtevää sudentapaista. Seleksen todella kävi sääliksi toista, jonka silmät eivät näyttäneet paranevan, mutta se oli tietysti hänen ja glaceonin kannalta parasta tässä tilanteessa. Iltaan mennessä mightyena-parka varmaan on jo kunnossa, hän ajatteli ja karisti ikäviä ajatuksiaan.
Urosten päästyä yhä kauemmas ja kauemmas vulpix saattoi kuitenkin kuulla toisen kiroavan kostoa ja muuta yhtä ikävää. "Toivottavasti en nyt saanut kahta ikuista vihamiestä tuollaisen pikkuseikan takia," Seles huokaisi harmitellen ja katseli jo kaukana olevan kaksikon perään. "Sinullakaan ei olisi ollut osaa eikä arpaa tässä, olen pahoillani." Vulpix katseli glaceonin saamia vammoja ja tunsi itsensä avuttomaksi. Tuuli ulvoi edelleen ja teki tilanteesta vielä ikävämmän tuntuisen.

[Kaya]

Ainoa merkki, josta huomasi naaraan yllätyksen sen kuullessa Selesin äänen, oli Roudan korvien pieni liikahdus. Vain tuosta pienestä seikasta huomasi, että Glaceon oli onnistuttu yllättämään - muuten jääpokémon oli tavallisen tyyni itsensä. Nyt Routa liikkui verkkaisesti kohti Vulpixia, ja vilkaisi Mightyenoiden suuntaan. Ne olivat toenneet, ja kaikki riippuisi nyt siitä, mitä nuo kaksi tekisivät. Torahampaiset, pelottavat pokémonit päättivät kuitenkin lähteä muualle, joskin kaksikko piti melkoisen kovaa meteliä.
Selesin huolehtiessa tapauksesta, Glaceon kertoi toiselle oman mielipiteensä asiasta.
"En usko, että ne edes muistavat sinua huomenna. Tuonkaltaiset hölmöt saavat hankittua tarpeeksi vihattavia muutenkin."
"Äläkä minun puolestani sure, sillä he tuskin tulevat tapaamaan minua enää koskaan. Ja jos tulevat, eivät mokomat edes ehdi huomata, mikä heihin iski. Takaapäin keskiyön aikaan."
Routa puhui omalla synkän itsevarmalla äänellään, ja vilkaisi itsekin omia vammojaan. Kyllähän niitä vielä vähän vihloi, mutta mistään vakavasta ei hyisen Pokémonin mielestä suinkaan ollut kyse.
"Tule, ne ovat jo poissa. Saat sen rantapaikkasi, jos vielä haluat."
Glaceon lähti luikkimaan rannalle, ja vilkaisi vain kerran suuntaan, johon Mightyenakaksikko oli nyt kadonnut.

[rollchan]

Rannalle palasi tuulisesta säästä huolimatta rauhallinen tunnelma heti, kun mightyenat olivat tarpeeksi kaukana eikä näiden kiroamista enää kuullut. Vulpix huokaisi toistamiseen ja vaikutti selvästi tyytyväiseltä glaceonin vastaukseen. "Olet kai oikeassa. Toivon mukaan kuitenkin onnistumme välttämään heitä, kunnes tämä tapaus on unohtunut." Tottahan se oli; tuollaisilla ärripurreilla ei keskittymiskyky pysynyt kauan samoissa vihamiehissä, tai -pokemoneissa.
Seles lähti astelemaan Roudan perään ja huomasi rakkaan päivänvarjonsa törröttävän hiekasta vähän kauempana. Vulpix ei tiennyt, halusiko glaceon häntä seuraansa, mutta hihkaisi silti tälle: "Hetkinen, haen vain varjoni!" Se kuulosti aika hauskalta ainakin Seleksen mielestä. Kettupokemon loikki kiireesti päivänvarjonsa luo ja nappasi sen hampaisiinsa. Sen jälkeen olikin pingottava takaisin Roudan luo. Koska glaceon kulki rauhalliseen tahtiin, oli Seles pian tämän rinnalla.
"Onni onnettomuudessa, että kaksikko lähti näinkin pian," punasävyinen otus tuumaili jo jokseenkin hyväntuulisena. Jäämättä odottamaan Roudan vastausta Seles jo jatkoi small talkiaan: "Pidätkö sinä tällaisesta säästä? Itse tietysti pidän aurinkoisesta ja lämpimästä enemmän, mutta välillä on kivaa, että on pilvisempää. Vaihtelu virkistää."

//Oletan, että pokemonit kommunikoi telepatiatyyliin, ei aukomalla suutaan ja puhumalla kuten ihmiset. Siksi Seles siis pystyi puhumaan, vaikka kanniskeli päivänvarjoaan.//