Post by Ziharn on Nov 20, 2008 13:32:08 GMT -2
Eli koulussa oli jotenkin masentunut olo ja tahdoin purkaa sen johonkin.. Näitä tulee kyllä lisääkin kunhan saan ajatuksen rullaamaan. Tapahtumat eivät kosketa minua sitten millään lailla, mutta tuntemukset ovat oikeastaan samat.. .__. Kommentit eivät ole pakollisia mutta piristyn niistä aina n.n
-----
"Kaikki hyvin" vakuutan itselleni,
vaikka syvällä sisimmässäni tiedän,
ettei kaikki ole oikeasti hyvin. Katson ikkunasta ulos,
lymi pyryttää iloisena ja vapaana ulkona.
Vapautta, sitä minäkin kaipasin.
"Kaikki on hyvin" vakuutan itselleni uudelleen ja huokaisen.
Tieto sisälläni muistuttaa minua,
ettei mikään ole hyvin.
Tuntuu kuin tekisin kaiken väärin,
tuntuu että kaikki olisi omaa syytäni.
Koulu päättyy ja kuulen kuin kaukaisuudesta
ystävieni 'nähdään' huudot perääni.
Nostan käteni vaiteliaana vastaukseksi
ja astelen hiljaisena lumisateeseen.
Kuulen naurun ja käännän katseeni äänen suuntaan.
Näen ystäväni vitsailemassa kauempana,
suupieleni kääntyvät pienoiseen hymyyn
ja astun askeleen heidän suuntaansa.
Sitten mieleni täytti epäilys,
epäilys siitä oliko ystävyyteni heihin kuitenkin
heihin pelkkää valhetta.
Valhetta kuten oli ollut ystävyyteni poikaa kohtaan,
josta edelleen välitin.
Hymyni hyytyi ja käännyin jälleen kulkemaan kohti pyörääni.
Sipaisin hiuksiani ja asetin kypärän päähäni.
Lähdin kotiin, ajatukset pyörivät päässäni.
Huokaisin.
Hengitykseni höyrystyi ja huokaisin uudelleen.
Saavuttuani kotiin huudahtin tervehdyksen.
Vastausta ei kuulunut, olin jälleen kerran yksin.
Sulkeuduin huoneeseeni
ja laitoin musiikin pauhaamaan ja asetuin jälleen yhden kerran koneen ääreen.
Äitini saapui hetken päästä kotiin
ja rupesi jälleen moittimaan koneen käyttöäni.
Päässäni naksahti juuri sillä hetkellä.
Nappasin takkini, piponi,
lapaseni ja säntäsin ulos tuiskuun.
Kävelin, hölkkäsin ja juoksin,
en edes ajatellut minne olin menossa.
Lopulta tajusin tulleeni keskustan suurimmalle kadulle.
Näin epäselvät siluetit edessäni,
tunnistin kuitenkin yhden hahmoista.
Se olit sinä, sinä jota kohtaan
tunteeni eivät olleet sammuneet.
Kaverisi kääntyivät katsomaan minua,
nauramaan minulle, ilkkumaan.
Käänsit oman katseesi minuun,
uskalsit tuijottaa surullisiin silmiini.
Käänsin jyrkästi katseeni pois sinusta
ja juoksin, juoksin jälleen sydän surusta ulvoen.
Pysähdyin vasta bussipysäkillä,
hautasin itkuiset kasvoni lapasiini,
tunsin pehmeyden ihoani vasten,
kun vajosin polvilleni lumeen.
Kyyneleet valuivat poskiani pitkin,
kun nökötin siinä polvillani katulampun valossa.
Yht' äkkiä kuulin takaani askelten ääniä
ja käänisin ärtyneenä kasvoni tulijaa kohti,
jotta voisin käskeä tulijam häipymään.
Ihmetyksekseni kohtasin lempeät kasvosi,
katsoin silmiisi surullisena.
Tartuit käteeni ja kiskaisit minut ylös lumesta,
suoraan lämpöiseen syliisi.
Työnsin sinua poispäin itsestäni,
mutta sinä et päästänyt minua.
Lopulta en jaksanut enää edes yrittää,
kiersin käteni ympärillesi
ja halasin sinua itkuisin silmin.
Nostin katseeni kirkkaisiin silmiisi.
Vedit minut lähemmäs itseäsi
ja painoit huulesi omiani vasten suudelmaan.
Vastasin siihen vastahakoisesti
ja irtauduin sinusta pian.
"Ei.. ei.. ei.. ei..." hoin hiljaa
ja pudistelin päätäni,
perääntyen koko ajan kauemmas sinusta.
Astuit askeleen minua kohti,
jolloin käännyin ympäri
ja juoksin kyyneleet poskia pitkin valuen pois.
Tahdoin unohtaa kaiken, jättää kaiken taakseni
ja aloittaa elämäni alusta.
Ehkä sitten kaikki voisi mennä paremmin.
Ehkä onnistuisin myös unohtamaan sinut...
-----
"Kaikki hyvin" vakuutan itselleni,
vaikka syvällä sisimmässäni tiedän,
ettei kaikki ole oikeasti hyvin. Katson ikkunasta ulos,
lymi pyryttää iloisena ja vapaana ulkona.
Vapautta, sitä minäkin kaipasin.
"Kaikki on hyvin" vakuutan itselleni uudelleen ja huokaisen.
Tieto sisälläni muistuttaa minua,
ettei mikään ole hyvin.
Tuntuu kuin tekisin kaiken väärin,
tuntuu että kaikki olisi omaa syytäni.
Koulu päättyy ja kuulen kuin kaukaisuudesta
ystävieni 'nähdään' huudot perääni.
Nostan käteni vaiteliaana vastaukseksi
ja astelen hiljaisena lumisateeseen.
Kuulen naurun ja käännän katseeni äänen suuntaan.
Näen ystäväni vitsailemassa kauempana,
suupieleni kääntyvät pienoiseen hymyyn
ja astun askeleen heidän suuntaansa.
Sitten mieleni täytti epäilys,
epäilys siitä oliko ystävyyteni heihin kuitenkin
heihin pelkkää valhetta.
Valhetta kuten oli ollut ystävyyteni poikaa kohtaan,
josta edelleen välitin.
Hymyni hyytyi ja käännyin jälleen kulkemaan kohti pyörääni.
Sipaisin hiuksiani ja asetin kypärän päähäni.
Lähdin kotiin, ajatukset pyörivät päässäni.
Huokaisin.
Hengitykseni höyrystyi ja huokaisin uudelleen.
Saavuttuani kotiin huudahtin tervehdyksen.
Vastausta ei kuulunut, olin jälleen kerran yksin.
Sulkeuduin huoneeseeni
ja laitoin musiikin pauhaamaan ja asetuin jälleen yhden kerran koneen ääreen.
Äitini saapui hetken päästä kotiin
ja rupesi jälleen moittimaan koneen käyttöäni.
Päässäni naksahti juuri sillä hetkellä.
Nappasin takkini, piponi,
lapaseni ja säntäsin ulos tuiskuun.
Kävelin, hölkkäsin ja juoksin,
en edes ajatellut minne olin menossa.
Lopulta tajusin tulleeni keskustan suurimmalle kadulle.
Näin epäselvät siluetit edessäni,
tunnistin kuitenkin yhden hahmoista.
Se olit sinä, sinä jota kohtaan
tunteeni eivät olleet sammuneet.
Kaverisi kääntyivät katsomaan minua,
nauramaan minulle, ilkkumaan.
Käänsit oman katseesi minuun,
uskalsit tuijottaa surullisiin silmiini.
Käänsin jyrkästi katseeni pois sinusta
ja juoksin, juoksin jälleen sydän surusta ulvoen.
Pysähdyin vasta bussipysäkillä,
hautasin itkuiset kasvoni lapasiini,
tunsin pehmeyden ihoani vasten,
kun vajosin polvilleni lumeen.
Kyyneleet valuivat poskiani pitkin,
kun nökötin siinä polvillani katulampun valossa.
Yht' äkkiä kuulin takaani askelten ääniä
ja käänisin ärtyneenä kasvoni tulijaa kohti,
jotta voisin käskeä tulijam häipymään.
Ihmetyksekseni kohtasin lempeät kasvosi,
katsoin silmiisi surullisena.
Tartuit käteeni ja kiskaisit minut ylös lumesta,
suoraan lämpöiseen syliisi.
Työnsin sinua poispäin itsestäni,
mutta sinä et päästänyt minua.
Lopulta en jaksanut enää edes yrittää,
kiersin käteni ympärillesi
ja halasin sinua itkuisin silmin.
Nostin katseeni kirkkaisiin silmiisi.
Vedit minut lähemmäs itseäsi
ja painoit huulesi omiani vasten suudelmaan.
Vastasin siihen vastahakoisesti
ja irtauduin sinusta pian.
"Ei.. ei.. ei.. ei..." hoin hiljaa
ja pudistelin päätäni,
perääntyen koko ajan kauemmas sinusta.
Astuit askeleen minua kohti,
jolloin käännyin ympäri
ja juoksin kyyneleet poskia pitkin valuen pois.
Tahdoin unohtaa kaiken, jättää kaiken taakseni
ja aloittaa elämäni alusta.
Ehkä sitten kaikki voisi mennä paremmin.
Ehkä onnistuisin myös unohtamaan sinut...