Näen sinut

[Ruusu Ursula]

Aallot liukuvat vaitonaisina rantahiekalle ja vetäytyvät taas jättäen jälkeensä tummuneen sannan. Toistuvasti ne käyvät ja nappaavat lähelle sattuneen irtoaineksen, jota lempeästi keinuttelevat selällään. Taivaankannen raikkaaseen sineen taas on sotkeutunut iltaruskon lämpimiä sävyjä, jotka heijastuvat veden pintaan antaen sille uuden ilmeen. Se ilme ei ole enään julma, vaan kaunis ja kutsuva. Merestä muutama harppaus rantaan kuiskii tuuli, joka kiertelee alkavan metsän reunaa. Tuuli on jo viilentynyt koleaksi kesän ottaessa viimeisiä henkäyksiään. Ilmassa tuoksuu vahvasti suola ja tuoreenvihreä kasvillisuus.

Mutta hetken niin lempeänä ja rauhallisena avautunut näkymä turmeltui nopeasti verellä.
Etäämpänä tumma nelijalkainen hahmo ottaa haparia, ontuvia askelia aivan metsän rajalla. Sen pää riippuu hartijoiden tasolla, kuono kohti tassuja. Lähemmin tarkasteltuna näkee pokémonin kulkevan suljetuin silmin ja tikatut suunpielet kireinä. Frighteon huohottaa karheasti, kuin se ei olisi saanut aikoihin juodakseen. Sen tuskan voi kertoa nopeasti yhdellä silmäyksellä; Uroksen rintakehästä sojottaa rykelmä neulan ohuita piikkejä, joiden aiheuttamista haavoista on valunut tarpeeksi punaista tuhrimaan koko etumuksen. Tosin hiekalle tippuva veri ei ole peräisin niistä vaan uroksen suusta, jota noroaa huulilta aika ajoin vaihteleva määrä. Pokémon kävi hiljattain taistelun meduusapokémonia vastaan, ja sai läksiäiseksi tältä myrkkypiikeistä. Myrkytyksen oireet ovat jo alkaneet lieventymään, vaikkakin urosta yhä heikottaa.

Frighteonin kirsuun tulvahtaa äkkiä meren tuoksu, ja tuo vilkaisee sivulleen hajun suuntaan, mutta kääntää katseensa pian takaisin maahan. Kummituspokémonina se ei kestä katsella pitkään vedestä heijastuvaa valoa kohti - etenkään Frighteonin aroilla silmillä. Tässä tummaturkki poikkeaa polulta metsän suojiin ja pysähtyy nostamaan kaulaansa. Nähdessään lupaavalta vaikuttavan kiviröykkiön vain kävelymatkan päässä, se jatkaa kulkuaan.
Uros on jo perin uupunut, kun se tavoittaa raunioiden ensimmäiset kivet. Siispä tuo vain loikkaa lähimmän kivenlohkareen päälle, joka sattui olemaan suurehko ja puiden varjojen suojissa. Frighteon käy makuulle ristien etujalkansa, ja laskee sitten päänsä näiden kannateltavaksi. Kivellä lojuminen ei edes ollut epämukavaa. Itse asiassa sen viileys tuntui kovin miellyttävältä.

Niin uupunut Frighteon ei kuitenkaan ole, että malttaisi lepuuttaa silmiään. Sen sijaan hopeasilmä tutkii katseellaan eteensä ripoteltujen raunioiden ääriviivoja ja vain puoliksi tietoisesti kuuntelee rahisevaa hengitystään.

#PikkuFabian tänne, kiitos.

[PikkuFabian]

Kuten tavallista, Ken on etsinyt hiljaisen paikan jossa tehdä toista lempipuuhaansa, eli nojailla selkäänsä johonkin ja oottaa nokosia. Äkkiä sen korviin kantautuu vaimeita askelia. Zangoosen niskakarvat nousevat pystyyn yllättävän kylmän väreen kulkiessa läpi selän. Hän oli myös kuulevinaan raskasta ja rahisevaa hengitystä. Aurinko oli jo laskemassa, oliko mahdollista että jokin yöllä liikkuva peto oli noussut pesästään ja kuljeskeli raunioilla etsimässä iltapalaa? Zangoosen vaisto käskee sitä piiloutumaan mitä pikimmiten.
Kömpelösti zangoose kampeutuu seisomaan, ottaen tukea kynsillään yhdestä kivipaadesta. Sitten se hölkkää rappeutuneen pylvään taakse, joka on ainoa tarpeeksi leveä asia lähettyvillä, jonka taakse Ken mahtuu piiloutumaan. Yllätyksekseen zangoose näkeekin vain erittäin laihan olennon, joka raahautuu eteenpäin neljällä jalalla ja näyttää vieläpä loukanneen itsensä jotenkin. Ken saattoi nähdä piilostaan miten toinen jätti jälkeensä vanan, joka muistutti inhottavasti verta.
Mitä pidempään hän tuijotti tuota otusta, sitä inhottavammalta se näytti. Laskevan auringon viimeisessä valossakin hän saattoi vielä erottaa tikatut suupielet ja kummalliset silmät, jotka olivat ehkä hopeaa, tai siltä ne näyttivät. Lisäksi otuksen kylkiluut paistoivat ja se oli yltäpäältä verinen.
Ken kääntää hetkeksi selkänsä näylle, joka sai hänet voimaan pahoin. Mitä hänen pitäisi tehdä?

[Ruusu Ursula]

Siinä mukavasti loikoillessaan Frighteonin ajatukset alkavat hiljalleen siirtyä nahkaansa uppoutuneisiin myrkkypiikkeihin. Niistä tuskin enää erittyy ainetta, mutta haavat niissä olisi hyvä saada umpenemaan jotta ei kehittyisi astetta vakavampaa tulehdusta. Frighteonille tästä onkin kertynyt päänvaivaa, sillä ilman hampaita tai käsiä niiden nyppiminen tulisi olemaan haasteellista.
Tästä tapauksesta Frighteon tuntee häpeää itseää kohtaan, mutta sitäkin enemmän katkeraa kostonhimoa. Kamppailusta voitolle jäi selvästi se toinen osapuoli. Pokémonia kirveltää ajatuskin siitä. Ihan kuin syötäväksi kelpaavan ruuan nappaamisessa ei olisi tarpeeksi vaivaa. Frighteon ei nimittäin haluaisi alentua anastamaan puiden varjoja. Niissä kun ei ole haastetta ja ne maistuvatkin, yllättäen, puulta.

Frighteon on puoliksi istuen, kun se on kuulevinaan tai aistivinaan jonkin suuremman otuksen lähimain. Sattuipa sopivasti, juuri kun tuli ajatelleeksi miten kurjasti kohtalo oli tätä kohdellut. Nyt ei sopisi päästää tilaisuutta käsistä, kun ateria on eksynyt tarpeeksi lähelle. Haavojaan ehtii nuolla myöhemminkin.
Uros kohoaa äänettä jaloilleen, ja yrittää heti paikantaa sen epäonnisen harhailijan. Tuon suunpielestä ei valu enää verta, sillä pokémonin viileä hengitys on ehtinyt tyrehdyttää vuodon. Tosin sen jäljiltä kurkku ja suu tuntuvat ahtailta ja kuivilta, kuin ne olisi päällystetty pikaliimalla.

Frighteonin silmät osuvat heti yhden murikan synnyttämään varjoon maassa, joka näyttää muodoiltaan perin kiintoisalta. Sen kannattaisi käydä enstekseen tutkimassa. Uroksen suunpielet venyvät melkein korviin, hyvin mielipuoliseen irvistykseen, ennenkuin tämän keho solahtaa mustaksi ja hyppää kiven varjoon.

[PikkuFabian]

Ken tähyilee Kallaa piilostaan niin hiljaa kuin suinkin ja pureskelee huomaamattaan yhtä kynttään. Kun Kalla lähteekin liikkeelle, zangoose tuntee muljahduksen vatsassaan. Pitäisiköhän lähteä juoksemaan pakoon? Kalla katoaa varjoihin ja se viimeistään säikäyttää zangooseen nahoistaan. Ken ottaa reilusti takapakkia kivipylvään takana pysytellen ja pyörii vainoharhaisesti ympyrää, kuin odottaisi toisen kohta hyppäävän sen kimppuun jostain.
"Tule esiin!"
Zangoose huudahtaa peitellen hermostuneisuuttaan karskilla äänellä.
"Ei ole hyötyä piiloutua!"
Ken lisää vielä, toivoen osittain että toinen tulisi esiin. Hermostuttavaa kun ei tiennyt missä mahdollisesti vaarallinenkin otus piileskeli. Eihän tuo sentään voinut lukea hänen ajatuksiaan? Se ei voinut tietää ettei Ken oikeasti tiennyt sen olinpaikkaa.
"Vihaan tätä paikkaa..."
Ken mutisee itsekseen ja jatkaa vilkuiluaan olkiensa ylitse. Ei olisi pitänyt edes tulla.

[Ruusu Ursula]

Missä Frighteon oli hetki sitten seisonut ja virnuillut, on nyt vain kylmä harmaa kivi. Mutta toisaalla, saman kiven varjossa liikahtelee ylimääräinen, säväyksen tummempana erottuva musta läntti - Kalla. Tuo pystyi aina halutessaan muuntumaan pelkäksi harmittomaksi varjoksi, ja liikkumaan missä mielii joskin huomaamattomasti. Mutta kehonsa muuttaminen joksikin toiseksi vaatii kylmiä hermoja ja rauhallista mieltä. Niin kauan kuin Kalla hillitsee itseään, tuo voi myös alkuperäisellä kehollaan tepastella kiinteiden objektien läpi. Varjona liikkuminen on kyllä kätevää, vaikkakaan tällöin Kalla ei voi satuttaa ketään.

Varjo alkaa liukumaan tasaisesti ensin vikasuuntaan, mutta sivummalta peräisin säteilevä maan tärähtely saa sen muuttamaan nopeasti kurssiaan. Frighteonien erityinen varjojen aistinta hoitaa loput, ja tämä löytää hetkessä etsimänsä. Juuri ennen kuin varjo kiertää Zangoosen taakse, se ohenee nauhaksi, jotta saisi livahtaa ohi huomaamatta. Pyylevä otus vaikuttaa kyllä niin levottomalta, että tokkopa siitä kannattaisi murehtia. Mutta valkoturkkinen oli ilmeisesti sittenkin äkännyt Frighteonin, sillä se käski Kallan näyttäytymään ja uhoi vielä, ettei siltä auta piiloutua.
Kalla hämmentyi sen verran ajatuksesta väijytyksen menneen pipareiksi, että jämähtää odottamaan paikalleen hetkeksi mitä tapahtuisi. Hieman varovaisemmin sysimusta nauha kuitenkin kipuaa vielä lähimmälle kivenlohkareelle.
Lohkareesta kuuluu samassa katkonaista pihisevää ääntä, kuin kaasuhanaa olisi aukaistu. Se muistuttaa myös etäisesti naurua, jota se itse asiassa onkin. Äkkiä varjo laajenee nauhasta puolet kiveä kätkeväksi peitoksi. Sen keskeltä ilmestyvät hykertelevät tummat kasvot, joiden silmät kääntyvät Zangooseen. Kalla ei ole kohdannut kyseistä pokémonia monesti, mutta tämä yksilö näyttää kömpelöltä ja mukavan paksulta. Kummitus tuskin malttaa hetkeä jolloin saa imaista siltä varjon suihinsa.

Pään jatkona varjosta loikkaa hieman syrjemmälle Frighteonin keho koko komeudessaan. Kivi saa taas tylsän harmaan värinsä. Hopeasilmä on jo vaiennut, mutta pitää katseensa tiiviisti Zangoosessa. Frighteonin ryhti on huono, eikä niin itsevarmuutta uhkuva kuin normaalisti. Kallan silmistä näkyy vai murto-osa sinisen harjaksen takaa. "Onko jokin hätänä, ysshtäväiseni?" Kalla kysyy, mutta se kysymys on melkeinpä osoitettu Zangoosen varjolle muodolliseksi kommentiksi. Tummaturkin kasvoja koristaa tuttu virne, kunnes tämä nostaa enemmän kuonoaan. Jostakin syystä Kalla näyttää vakavoituvan, ennenkuin tämä puhuu hyytävällä äänellä suoraan Zangooselle: "Älä huoli, 'se' tulee olemaan ohi hetkessshä, eikä ole kipua."

[PikkuFabian]

Ken ei ollut koskaan nähnyt mitään yhtä kammottavaa. Luun laiha otus, jonka hän luuli kadonneen, ilmestyikin äkkiä hänen lähellään olevan kiven sisästä, tai siltä se Kenin silmissä näytti. Ken nielaisee ja koettaa parhaansa mukaan välttää paniikkia, miltä sekin nyt näyttäisi, jos hän juoksisi pakoon kirkuen? Toisaalta ketään ei ollut juuri nyt näkemässä... Paitsi tuo pahan näköinen pokémon.
Kenillä menee hetki ennen kuin hän tajuaa että toinen itseasiassa puhuu hänelle. Aluksi puhe nimittäin kuulosti paljolti sihinältä. Äänen koleus saa zangoosen niskakarvat törröttämään entistäkin enemmän. Ja mitä toinen oikein tarkoitti? 'se' olisi ohi hetkessä...? mikä se? Aikoiko tuo kammotus tappaa hänet!?
"Pysy loitolla, kaveri, ellet halua lisää reikiä nahkaasi!"
Ken sanoo niin uhkaavalla äänellä kuin osasi. Se että hän pelkäsi toisen käyvän kimppuun lisäsi hiukan hänen itseluottamustaan. Hänhän ei nahkaansa halvalla myisi. Ken kohottaa kyntensä eteensä näyttääkseen olevansa tosissaan. Tuskin tuo kummitus mikään idiootti oli, se oli selkeästi ollut tappelussa, eikä ollut täysissä voimissaan. Ken sen sijaan oli.
"Näätkös, mun käsittelyni jälkeen sinusta on jäljellä pelkkä märkä läntti."
Ken jatkaa uhoamistaan ja heiluttelee kynsiään teennäisen itsevarmasti. Tähän Ken oli juuri tottunut, näin se ajoi ärsyttävät tyypit tiehensä, joten esitys oli oikeastaan melko uskottava. Niin kauan kuin hän vain pystyisi estämään polviaan tutisemasta.

[Ruusu Ursula]

"Tch" Kalla nyrpistää kuonoaan Zangoosen kynsille, joita tämä esitteli. Ne eivät näyttäneet tehneen tummaturkkiin vaikutusta. Ketä paksukainen luulee huijaavansa? Jos ja kun Kalla aloittaisi hyökkäyksen, tuo Zangoose ei yksinkertaisesti ehtisi kuin kääntää läskipäätään, ja seuraavaksi rojahtaisikin jo maahan. Kynnet ovat tuolle käytännössä vain kaunis koriste. Jokaisen jo pitäisi tietää, ettei Frighteoneja tulisi aliarvioida.
Kalla nostaa ryhtiään ylväämmäksi ja vaihtaa katseensa purevaksi. Tuon keho ei ollut vieläkään toipunut täysin myrkystä ja huusi ruokaa. Mutta oli sitä myrkkyä suonissa tai ei, kunniallinen Frighteon ei milloinkaan pakene tai kumartele muille. Sitä paitsi, Kalla ei pitänyt muukalaisen tavasta puhutella hänelle. Tuo oli kaikkea muuta kuin kaveri, kaikkea muuta...
"Et näytä tosiaankaan tietävän, mitä sshinulla on vasshtassasi. Voit vielä välttää ylimääräisshen tuskan ja antaa minulle sshen, mitä tarvitsen." Kalla sanoo ääni väräjämättä. Samalla Frighteon nostaa kuononsa ja vastaa kynsillä uhoiluun katsomalla Zangoosea halveksuen kuonoaan pitkin ja lipaisemalla kerran ilmaa ruoskamaisella kielellään. Tämänkaltainen neuvottelu ei ollut ollenkaan uroksen tapaista, mutta tuo halusi antaa säälittävälle pullukalle vielä mahdollisuuden. Jos tästä selvittäisiin ilman tappelua, niin se olisi Kallallekin pelkästään etu tässä tapauksessa.

[PikkuFabian]

Ken oli rentoutunut hiukan, kun hän oli nyt ehtinyt katsella toista tämän ajan ja oli hiukan tottunut, niin häntä ei pelottanut enää niin paljon. Tuo sihisevä otus ei vaikuttanut järin voimakkaalta, sehän näytti itseasiassa siltä kuin voisi kuolla kupsahtaa suorislta jaloilta. Niin, kuolleen ja hauraan oloinen...
"Mä en omista mitään..."
Ken tuhahtaa ja antaa koholla olevan käpälänsä pudota aavistuksen. Zangoose oletti automaattisesti toisen puheiden perusteella, että kyseessä olikin varas, joka tahtoi putsata hänet. Se taas tarkoitti sitä, ettei hänen henkensä ehkä ollutkaan niin suuressa vaarassa, kuin miltä aluksi oli vaikuttanut.
"Lähe kotiis, jos sulla semmonen on!"
Ken sanoo toiselle. Jos Ken ei olisi katsonut toista samalla niin myrkyllisesti, niin lause olisi voinut olla melkein ystävällinen. Silti, Ken ei pitänyt lainkaan tavasta jolla toinen katsoi takaisin häneen. Melkein kuin se olisi syönyt häntä silmillään, kummallisilla tyhjillä silmillä. Ken sai taas vilunväristyksiä ja katsoi poispäin.

[Ruusu Ursula]

Kalla muljauttaa turhautuneena silmiään Zangoosen toteamukselle. Se ei nähtävästi tuntenut tippaakaan Frighteonien luontoa. Kuitenkaan tämä ei ole mikään suuri ihme; onhan laji yöaktiivinen ja lisäksi harvinainen, sumuisia ja hämäriä alueita kun tuntuu olevan harvassa puhumattakaan hautausmaista. Ilman hautuumaita on turha odottaa Frighteoneja putkahtavan lisää. Toisaalta on ihan hyvä ettei niihin törmätä niin usein, koska tällöin niiden on helpompi yllättää kohteensa.

Kallaa ei tietenkään kiinnostanut Zangoosessa muu kuin tämän varjo. Varjot ovat ainoaa ainetta, joita Frighteonit voivat hyödyntää ravintona. Rahan päälle tummaturkki ei edes ymmärrä mitään. Raha olisi tuolle yhtä arvokasta kuin kourallinen kiviä. "Mhh. Jos olet shitä mieltä, miksshi vastusshtelet niin kovasshti? Etkö anna arvoa elämällesshikään?" Kalla kysyy ovela virne kasvoillaan ja tuhahtaa huvittuneena. Frighteon oli pistinyt merkille miten Zangoose vältteli katsekontaktia. Ehkä se oli inhoa, ehkä jotakin muuta, mutta todennäköisesti valkoturkkinen otus ei tehnyt sitä, koska olisi tietoinen Frighteonien nukuttavasta hyökkäyksestä. Kalla oli jo melkein unohtanut pystyvänsä tähän hyökkäykseen. Sillä Zangoose olisi saanut kaadettua vaivatta. Nyt sitä on myöhäistä yrittää, kun pullukka ei tahtonut katsoa silmiin päinkään. Zangoosen olisi silti syytä pitää Kallaa silmällä, sillä tuo kyllä käyttää hyväkseen aukenevia tilaisuuksia.

Zangoosen kehoitukselle painua pois, Kalla vain kohauttaa silmäkulmaansa, vaivautumatta vastaamaan. Frighteon ei kääntyisi takaisin ennen kuin tuon tahto on tapahtunut - hinnalla millä hyvänsä. Kyse ei ole tälle enää pelkästä ateriasta vaan myös tämän egosta. Mikä kummituspokémon se sellainen edes on, joka ei ketään pelota? Kunnia oli myös Kallalle miltein elämää tärkeämpää. Ja koska kumpikaan, Kalla tai tuo Zangoose, ei tunnu antavan tässä periksi, näyttää taistelu väistämättömältä.

Uros tunsi jo kuolaavansa. Tähän olisi hyvä jättää yhdentekevät pulinat. Ohut kieli käy vielä ilmassa, ennen kuin Kalla laskee kuonoaan ja ottaa ensimmäisen jäykän askeleen kohti Zangoosea.

[PikkuFabian]

// Jatkuu taas Huhuhuh, kun sä teet nii pitkiä viestejä x) //

Ken mulkoilee toista epäluuloisena ja varuillaan, se siis kuitenkin vaani hänen henkeään!? Olisihan se pitänyt arvata, että noin luihu tyyppi oli tietysti pahis, mutta Ken oli halunnut uskotella itselleen ettei ollut hengen vaarassa. Nyt zangoose ei enää pystynyt pitämään itseään rauhallisena ja heti kun toinen astahtaa häntä kohti, Ken reagoi siihen hyökkäyksellä.
"Ruuah! Siitä saat!!"
Ken karjaisee ja yrittää iskeä toista murska kynsi -hyökkäyksellä. Isku on nopea, mitä ei uskoisi, kun katsoo toisen ruumiinrakennetta. Kynnet olivat alkaneet hohtaa valkoisina ja jättivät hämärässä vaaleat valojuovat peräänsä. Osuiko Kenin hyökkäys vai ei? Sitä ei zangoose halunnut jäädä miettimään vaan kääntyi kömpelösti ympäri ja lähti juoksemaan karkuun, ei-niin-ketterästi.

// Sori, lyhyt. Mutta toimintaa //

[Ruusu Ursula]

Zangoosen kynnet viiltävät ilmaa. Liike on epätodellisen nopea tuon pokémonin suorittamaksi. Kalla ei ollut tiennyt mitä odottaa, vaikka karjaus oli antanut jo vähän esimakua tulevasta. Se oli merkinnyt epäilemättä sitä, että Zangoose tekisi jonkin ratkaisevan siirron. Siirron, joka tulisi laukaisemaan kahden pokémonin välisen jännityksen.
Kummituksen asento kääntyy jähmeästi väistämään tulevaa iskua, mutta reaktioaika on liian pieni. Kalla ehtii vain suojaamaan silmänsä, ja kuulee sen jälkeen humahduksen. Humahdus saa Kallan säikähtämään. Se kävi hyvin läheltä, aivan poskiluun kohdalta. Hyökkäyksen voimasta Frighteon kaatuu ja iskeytyy kiven selkään. Uros ynähtää tuskaisesti ja siristelee silmiään. Pokémonin toista poskea koristi punainen, siisti haava. Se näytti melkein uudelta suunpieltä sulkevalta tikiltä.

Kalla ei anna sijaa kivulle, vaan pinkaisee pakoa yrittävän Zangoosen perään. Frighteonin päätä hallitsi sillä hetkellä vain ajatus, että kyseinen pokémon oli kaadettava. Kalla juoksi, mutta tunsi vain junnaavan paikallaan. Keuhkot tuntuivat olevan kasassa, eikä uros tahtonut saada happea. Lisäksi kurkusta nouseva veri sai tälle tarpeen yskiä.
Kallan onneksi Zangoose on kuitenkin niin kömpelö juoksija, että Frighteonin onnistuu tavoittaa tämän. Mutta miten Kalla saisi pysäytettyä tuon elävän katujyrän? Frighteon olisi varmasti hypännyt Zangoosen selkään, jos olisi omannut ponnistamiseen tarpeeksi voimaa. Kalla päättääkin yrittää toista lähestymistapaa ja juoksee Zangoosen rinnalle ja sylkee sitten tämän kasvoja kohti annoksen mustetta, joka toivottavasti heikentäisi Zangoosen kykyä nähdä.

[PikkuFabian]

Ken pinkoi kuin viimeistä päivää ja vielä kovempaakin, kun huomasi Kallan seuraavan kintereillään, zangoose tosin myös huohotti ja läähätti kieli pitkällä. Ehkä ei olisi sittenkään pitänyt syödä niitä muutamaa viimeistä marjaa. Kenin vauhti alkoi hidastua ja aavemainen otus, joka seurasi häntä kiri hänen vierelleen.
Ken vilkaisi vierellään juoksevaa Kallaa ja irvisti tälle rumasti, mutta saikin vastalahjaksi mustetta silmilleen.
"Uah!"
Ken älähtää ja alkaa vaistomaisesti huitoa käsillään ja hieroa mustaa töhnää pois kasvoistaan. Sokkona zangoose ei kuitenkaan pitkälle pötkinyt, kuten arvata saattoi. Ken kompastui ensimmäiseen isompaan kiveen ja kaatua rymähti maahan heittäen jokusen hassun voltinkin.
Siinä hän siis makasi sokkona ja läähättäen kuin olisi tukehtumassa, moinen pinkominen ei tosiaankaan soveltunut hänen ruumiinrakenteelleen.

[Ruusu Ursula]

Zangoose käänsi päänsä pahimpaan mahdolliseen aikaan, jolloin mustepyssy läiskähti tämän kasvoille sokaisten molemmat silmät. Kalla huojentui ja hidasti askeliaan. Tuo oli huojentunut mustepyssyn osumasta ensimmäisellä yrityksellä. Enempää Kalla tuskin olisikaan jaksanut sylkeä. Niin heikkona tämän keho yhä oli. Mutta nyt ei tarvitsisi enää ponnistella, vain odottaa. Odottaa sitä, että Zangoosen juoksu katkeaisi. Niin tulisi varmasti tapahtumaan ennemmin tai myöhemmin, se oli varmaa. Ja Kalla kyllä odottaisi. Ei Frighteonilla ollut oikeastaan muitakaan vaihtoehtoja. Nyt tämä vain seuraisi illallisensa kantajaa sivummalta, vahdaten tilaisuuttaan iskeä.

Zangoose yritti päästä musteesta eroon, mutta kehnoin tuloksin: tuo onnistui vain kaatamaan itsensä maahan kompastumisen kautta. Kalla katseli yllättävän kylmän rauhallisena Zangoosea, joka oli juuri onnistunut kaatumisen ohella myös nolaamaan itsensä Frighteonin edessä. Tuo oli Kallan silmissä auttamaton kömpelys. Pelkkä saalis muiden joukossa.
Kalla kuitenkin jolkuttelee rivakasti läähättävän Zangoosen vierelle; ei tuo todellakaan jäisi odottamaan, että se siitä vielä virkoaisi. Frighteon painaa sitten valkoturkkisen vatsalle käpälänsä kuin varmistaakseen, ettei Zangoose pääsisi enää ylös. Ainakaan ennen kuin Kalla olisi ehtinyt ryöstää tältä varjon. Frighteon menee tämän jälkeen suoraan asiaan ja kääntää kuononsa kohti Zangoosen alle puristuneeseen varjoon, kutsuen sitä luokseen.

[PikkuFabian]

Zangoose jäykistyi kun tunsi vieraan käpälän vatsallaan, mikä ei ollut laisinkaan mieluista. Ken ei yrittänyt kuitenkaan saada toista pois, koska turha rimpuilu sokkona olisi saattanut vain pahentaa tilannetta, kuten äskenkin oli käynyt hänen juostessaan pakoon. Ken antoi rauhassa hengityksensä tasaantua ja ihmetteli miksi toinen oli niin hiljaa. Valkoturkki räpytteli vimmatusti silmiään, kunnes mustetta kului ainakin sen verran pois, että hän saattoi nähdä ympärillään olevat asiat tummina varjoina. Se saikin riittää. Ken kurkisteli silmiensä raosta laihaa varjoa, joka näkyi hänen yläpuolellaan edessä ja näytti kumartuneen hiukan, kuin tavoitellakseen jotakin maassa olevaa.
Ken uskoi tilaisuutensa tulleen ja läimäytti käpälänsä toista kohden, koettaen tönäistä toisen pois hänen päältään. Yksi käpälä nyt ei ainakaan riittänyt pitämään häntä maassa, mutta toinen oli ilmeisesti jo ollut täysin varma voitostaan, kun oli noin huolimaton. Äkkiä Keniin kuitenkin iski inhottava tunne. Aivan kuin joku olisi yrittänyt kiskoa hänen elämänhaluaan pois, ja tunne voimistui pikkuhiljaa, zangoose ei ollut koskaan kokenut mitään kamalampaa.
"S-sinä teet tämän...!"
Ken huusi ääni väristen ja koetti peruuttaa kiskoen itseään kynsillään maata pitkin pois päin. Hänen käpälänsä kuintenkin tärisivät ja tuntuivat käyvän voimattomiksi. Ken alkoi ottaa vauhtia myös jaloillaan. Mitä vain että hän pääsisi pian pois. Zangoose alkoi hätääntyä tosissaan ja riuhtaisi itseään hupenevilla voimillaan päästen jotenkuten huojuville jaloilleen. Luoden säikähtäneen katseen ruipeloon pokémoniin Ken otti jalat alleen ja katosi yllättävän nopeasti paikalta, lyyhistyen myöhemmin pimeään metsikköön nyyhkyttäen ja vailla elämän iloa.
Lopulta tuli keskiyö ja uupunut zangoose nukahti. Aamulla se ihmetteli oliko kaikki ollut vain unta, mutta pesemättömät kasvot paljastivat totuuden. Aivan musteiset. Ken ei vähään aikaan uskaltanut palata raunioille, vaan vältteli paikkaa parhaan kykynsä mukaan. Se mihin hän olikaan törmännyt, hän jätti mieluummin rauhaan.

// Vedän Kenin nyt pois, kun on jo jumittanut tässä pelissä tarpeeksi kauan ^^' Kiitos pelistä. //

[Ruusu Ursula]

#Ymmärrän, kuomaseni. Mutta kiitos oikein viihdyttävästä pelistä. Pelaan Kallani vielä pois, kun on tullut tavaksi.#

Frighteon tunsi voiman virtaavan takaisin kehoonsa, viroten sen jokaisen jäsenen, aina hetki hetkeltä enemmän sitä mukaa miten varjoa katosi tuon sisuksiin. Se tuntui hyvältä, mitään parempaa tunnetta ei Kalla osannut kuvitella. Sitä halusi lisää ja sitä halusi nopeammin. Zangoosen varjo alkoi yhtäkkiä kiihtyvällä nopeudella pyrkimään Kallan suipistettuun kuonoon ja laajennettuihin sieraimiin.
Seuraavan Zangoosen voimanponnistuksen Frighteon pystyi ennakoimaan varjoyhteytensä ansiosta, sillä tämä tunsi varjon nykäisevän irti kuonosta. Tästä uroksen tunteet kuumenivat heti. Yhteys varjoon lähes rikkoutui nopean, mutta harkitun väistöliikkeen johdosta. Kallan otsa kurtistui, harjas nousi sojottamaan pystyyn ja kynnet kaivautuivat maahan siitä turhautuneisuudesta - Mistä tuo toinen oikein tuonkin energiansa repäisi?
Kummituspokémonilla seisoi siis taas kaikki neljä jalkaa tukevasti maanpinnalla. Iskua väistäessään tämän oli pitänyt ottaa taas etäisyyttä ja nousta pois Zangoosen päältä. Nyt ei mikään estäisi sitä nousemasta, tosin eihän luisevan Frighteonin tassu olisi pystynyt alkuukaan pidättelemään pyristelevää molossia.

Kalla mulkoili hermostuneena vuoroin Zangoosea, vuoroin varjoa, josta oli jo selvästi valtaosa ehtinyt imeytyä tähän. Ne loputkin varjon rippeet tosin sujahtivat sukkelasti Frighteoniin, ja pokémon oli taas oma vireä ja peloton itsensä. Kaikki kolotukset ja avohaavat alkoivat paranemaan melkein silmissä tuon täyttävän aterian jälkeen.
Silloin tuo maahan kellistetty alkoi tekemään lähtöä, ryömimällä tosi hullunkurisen näköisesti - Kallan silmissä. Kummituspokémon hykerteli vieressä ja seurasi katseellaan nautinnollisesti tupsuhäntä rennosti heiluen Zangoosen kamppailuja päästä ylös jaloilleen. Ja siinä kadehdittavalla sisukkuudellaan onnistuikin lopulta. Vielä se käänsi katseensa Frighteoniin, joka siinä samassa asettautui hyvin uhmakkaaseen asentoon. Ilmeestä päätellen Zangoose oli kuitenkin pelästynyt valmiiksi pahan päiväisesti, eikä enää haastanut riitaa vaan juoksi pää viidentenä jalkana matkoihinsa. Frighteon katseli hetken loittonevaa siluettia.
"Pft. Eihän tuosta ollut loppujen lopuksi alkuunkaan vastusta!" Kalla totesi itselleen. Tuosta ei maksanut vaivaa enää kituuttaa pakenevaa pokémonia enempää, vaan kääntyi vastakkaiseen suuntaan ja lähti lennokkaasti jolkuttelemaan pois raunioilta öisen metsän siimoksiin.