|
Post by Ziharn on Jul 5, 2008 11:11:04 GMT -2
//Ja taas mun parhaat otsikot >3 Ruy tulee Sarahin kanssa//
Tuhahdus. Se kuului korkealta, sillä sen päästäjä oli erään rakennuksen katolla. Suuri raichu seisoi tylsistyneenä katsellen alas aukion väkijoukkoon. Monet hyörivät muutamilla kojuilla, ostamassa koruja ja sen sellaista, tuhlaamassa rahojaan. Raichu tuhahti jälleen ja naurahti huvittuneena perään. Miten nuo pienet tyhmyrit viitsivät tuhlata rahojaan, kun voisi salaperäisesti napata tarvitsemansa, tai sitten väkivalloin viedä haluamansa. Raichun poskilla salamoi hieman ja tuon suulle leveni ilkeä virne, johon sekoittui hiukan vastenmielisyyttä. Krakeniksi kutsuttu ilkiö kiersi rakennuksen takakatolle ja hyppi sieltä alas. Se lähti kävelemään muun väkijoukon mukana ja havaitsi kohta mukavan näköisen hedelmä kojun. Raichu nappasi muiden huomaamatta kojusta pari omenaa ja käveli sitten kulman taakse eräälle kujan tapaiselle. Se loikki jälleen katolle ja jäi tarkkailemaan muita pokemoneja.
Kraken rouskutti toista omenaa, kunnes sen silmät huomasivat joksenkin poikkeavan misdreavuksen. Se näytti mielenkiintoiselta jopa suuren raichun mielestä ja ilkeä virne leveni sen suulla. Tuohon oli raichu päättänyt tutustua, hinnalla millä hyvänsä. Nyt vielä pitäisi herättää vain tuon yksittäisen misdreavuksen huomio, mutta miten...?
|
|
Ruby
Lv.1
PIIRT?K?? JOKU KILTTI MULLE AVATAR! ;w;
Posts: 12
|
Post by Ruby on Jul 7, 2008 14:32:34 GMT -2
// Se on Ruby eikä Ruy D8 //
Aukiolla kävi kova tohina, niin kuin aina tähän aikaan päivästä. Monenlaiset pokemonit olivat tulleet tänne ostamaan tavaroita, tai muuten vain seurustelemaan kavereidensa kanssa. Kaikilla oli hauskaa, kunnes kaikki pysähtyivät kuin seinään, ja käänsivät katseensa uuteen tulokkaaseen.
Sarah lipui tasaista vauhtia eteenpäin, ja vilkuili välillä sivuilleen. Jääkylmien silmien sanottiin jäädyttävän tulipokemonitkin niille sijoilleen, joten vaikka kaikki tuijottivat Misdreavusia tarkasti, pieni vilkaisu riitti ajamaan kaikki tiehensä. Aukion vilinä palautui taas normaaliksi, ja oli kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Sarah ei kertakaikkiaan voinut sietää uteliaiden pokemonien tapaa tulla katselemaan lähietäisyydeltä, tai sitä, kun vähän vanhemmat pokémonit supattelivat keskenään ja vilkuilivat Misdreavusiin päin. Suurin osa joukkiosta väistyi Sarahin tieltä, kun naaras jatkoi matkaansa eteenpäin välittämättä siitä, mitä ympärillä tapahtui. Joka puolelta kuului hermostunutta supatusta, ja kaikki ohikulkijat vilkuilivat varovasti Misdreavusiin päin. Niin kävi aina, minne vain Sarah menikin. Se alkoi vähitellen nakertaa Naaraan pitkää kärsivällisyyttä. Mutta Sarah hallitsi tunteensa täydellisesti, eikä koskaan menettänyt malttiaan. Naaras antoi katseensa harhailla vapaasti ympärillä olevissa kojuissa ja taloissa, kunnes huomasi katolla istuvan raichun mutustamassa omenaa. 'Olen tainnut nähdä tuon raichun jossain....' Sarah naurahti hiljaa ajatukselleen ja pudisti päätään, jolloin koko ruumis heilahteli puolelta toiselle äkillisen aaltoliikkeen voimasta. Syvän punaiset helmet Sarahin kaulassa kimaltelivat auringossa kauniisti, ja hetken aikaa kaikki kuuliin kerääntynyt voima näkyi päälleppäin mustana valona. Valo haihtui kuitenkin heti, kun Misdreavus lähti jälleen lipumaan eteenpäin.
|
|
|
Post by Ziharn on Jul 7, 2008 15:12:57 GMT -2
//Hups! ^^' Tainnut jäädä yksi kirjain pois välistä 8'D//
Raichu mutusteli nyt toista omenaa ja katseli edelleen alas aukiolle. Hetkeksi olivat kaikki pokemonit pysähtyneet, mikä kummastutti Krakenia. Tämä ei nimittäin ollut kiinnittänyt huomiota mikä sen oli pysäyttänyt. 66 tuhahti ja virnisti ilkeästi aukion väelle. Tuo söi omenan loppuun ja käveli sitten katon reunalle. Raichu pomppasi alas katolta ja lähti kävelemään pokemonien joukossa. Osa pokemoneista antoi tietä tuolle normaalia isommalle raichulle, mutta eihän tuo sitä edes huomioinut. Kraken asteli normaalein askelein ja havaitsi hetken päästä sen misdreavuksen, jonka oli havainnut katolla. Raichu kiihdytti askeliaan ja muut väistivät pois tieltä. Misdreavus näytti tutulta ja siksi kiinnostavalta pahiksen mielestä. Hetken päästä Kraken kiihdytti jälleen askeliaan ja muut hädin pysyivät tahdissa. Ja niinhän siinä kävi että kohta suurikokoinen raichu törmäsi erääseen rattataahan. Raichun kulmat rutistuivat inhoavaan ja ärsyyntyneeseen ilmeeseen ja tuo kääntyi muristen äskeisen pokemonin puoleen. "Ärh.. Jos minulla ei juuri olisi kiire, vannon, että et hengittäisi enää normaalisti." Kraken ärisi rattataalle ja viskasi tuon pienen matkan päähän. Raichu kääntyi pois päin pikku pokemonista ja lähti taas pikakävelyä sinne päin, missä oletti misdreavuksen olevan.
Hetken päästä Kraken sai tuon tutunnäköisen misdreavuksen kiinni ja nappasi toista olkapäästä kiinni. Raichu veti itsensä toisen vierelle ja katsoi suoraan toisen kasvoja. Tutunoloiset kasvot eivät aluksi sanoneet raichulle mitään. "Tervehdys neiti.. Mitäs teidänlaisenne tytteli tekee täällä rahvaan joukossa?" Ilkeä virnistys ilmestyi raichun naamalle ja tuo vetäisi itsensä hieman lähemmäs, katsoen samalla poikkeuksellisen näköistä misdreavusta. Tuo edelleen näytti tutulta. 'Mutta hetkinen... Ei kai se vain ole..?!' Kraken mietiskeli hetken. "Sarah..?! Oletko se sinä?" 66 huudahti puoliääneen. Raichun virne hyytyi ja tuo siirtyi kauemmas toisesta. Krakken irrotti otteensa toisen olkapäästä ja nappasi misdreavuksen helmistä ja veti toisen mukanaan lähimmälle sivukujalle. "Mitä sinä täällä teet?!" Kraken ärisi Sarahille päästyään kujalle. Raichu ei ymmärtänyt mitä toinen täällä teki, olihan 66 jo jenginsä puolesta täällä.
|
|
Ruby
Lv.1
PIIRT?K?? JOKU KILTTI MULLE AVATAR! ;w;
Posts: 12
|
Post by Ruby on Jul 7, 2008 17:06:29 GMT -2
// Eipä haittaa^^ Tuo tapa jolla Krakken aluksi puhuu Sarahille kuulostaa ihan flirttailulta O__O' Ketkä muut o3o//
Sarah lipui rauhallisesti eteenpäin ja vaipui omiin ajatuksiinsa. Jostain syystä naarasta häiritsi tunne siitä, että olisi tavannut tuon raichun jossain. Ne arvet... Korvakorut oikeassa korvassa... Raichun kasvot eivät sanoneet misdreavusille mitään. Ne olivat vain yhdet muiden joukossa. Enenpää ei sarah ehtinyt miettiä, kun kuuli jotain möykkää vähän edenpänä. Väkijoukko oli kerääntynyt kehäksi rattatan, ja äskeisen raichun ympärille. Rattata vikisi pelosta, ja näytti siltä, että rottapokemonin lila turkki olisi valahtanut vitivalkoiseksi. Raichukaan ei kyllä näyttänyt tyytyväiseltä. "Ärh... Jos minulla ei olisi nyt kiire, vannon, että et hengittäisi enää normaalisti!" Väkijoukko kohahti, kun Raichu viskasi hiiren sivummalle. Sarah seurasi tilannetta ilmeettömänä, ja katosi lopulta väkijoukkoon. Ei mitään muuta kuin pieni kahakka. Sarah lipui äänettömästi eteenpäin. Yht'äkkiä naaras kuitenkin kuuli jotain takaansa. 'Askelia. Tulossa tänneppäin.' Misdreavus ei välittänyt. Se oli melko varmasti joku pikkukakara juoksentelemassa ympäri aukiota. Ei sen kummempaa. Naaras kuitenkin käännähti katsomaan taakseen ihan varmuuden vuoksi. Tulija ei ollutkaan mikään pikkupokemon, vaan äskeinen Raichu. Raichu tuli kovaa vauhtia kohti Sarahia, ja lähelle päästyään otti naaraan olkapäästä kiinni ja nykäisi itsensä misdreavuksen viereen. Sarah tiesi nuo kasvot. Nyt naaras oli varma siitä. "Tervehdys neiti.. Mitäs teidänlaisenne tytteli tekee täällä rahvaiden joukossa?" Sarahin sisällä kuohahti, ja naaras hinasi itseään piirun verran kauemmas raichusta. Samaan aikaan Toisen "kaukakoru" heilahti vähän ylöspäin sen verran, että Sarah näki lukea sen tekstin. '66!? Ei kai... Ei kai vain... Kra-' Naaraan ajatus jäi kesken, kun Raichu tuli vieläkin lähemmäs. Jos se siis oli enään mahdollista. Äkillinen inho välähti Sarahin kasvoilla tämän tajutessa kuka rehvasteleva raichu oli. Misdreavus kuitenkin piilotti nopeasti tunteensa sisälleen. Yhtäkkiä raichu vetäytyi kauemmas hieman pelästynyt ilme kasvoillaan. "Sarah...?! Oletko se sinä?" Raichu irrotti otteensa hetkeksi Sarahin olkapäästä, ja tarrasi naaraan tummanpunaisiin helmiin vetäen perässään takakujalle. Lopulta Raichu kääntyi Sarahiin päin huutaen "Mitä sinä täällä teet?!" Sarah virnisti äkillisesti. "Enpä sen kummempaa kuin sinäkään, Kraken." "Mistä lähtien olet kiusannut pienenpiäsi? Tai flirttaillut tytöille?" Naaras tasasi mielensä ja katseli Ruskeaa Krakenia pistävästi Jään sinisillä silmillään.
|
|
|
Post by Ziharn on Jul 7, 2008 17:26:24 GMT -2
Kraken tuijotti tyrmättynä Sarahia. Mitä tuo teki täällä? Ei kaiketi mitään ihmeempiä. "Ärh.. Olen kiusannut pienempiä aina, kun ne ovat ruvenneet hyppimään päin näköä. Ja jälkimmäinen ei kuulu sinulle!" raichu tiuskahti ja murahti inhottavasti. Sitä ei edes kiinnostanut se että rupeaisi vastailemaan naaraalle. Kraken kääntyi selin toiseen ja käveli vähän matkaa. "Mitä täällä teetkään, en usko että olet työn puolesta.. Olenko oikeassa?" 66 puhui Sarahille poissa olevasti. Olisihan tuolle komentajalle kerrottu jos toinen pahisjengin komentajista olisi tuotu paikalle työasioissa. Raichu ärsyyntyi jo siitä kun toinen oli paikalla. Se ei sietänyt kilpailijaansa vaikka tuo olikin saman arvoinen työn puolesta. Kraken käännähti ympäri ja tuijotti toista hetken hiljaa, arvioiden toista katseellaan. "Ärh.. Mitäpä minä välittämään mitä teet täällä.. Eipä varmaan ole mitään merkittävää.." raichu mumisi kuultavasti kuitenkin. Se mietiskeli jälleen hetken ja murahteli ärsyyntyneenä.
"Mitäs sinulle kuuluu? Oletko kenties rökittänyt ketään lähiaikoina?" Kraken yht' äkkiä lausui ja ilkeä virne ilmestyi jälleen kummasti sen kasvoille. Raichu asteli pari askelta toista kohti ja tutkiskeli tätä. Kesken kaiken 66:den korvat värähtivät ja se käänsi katseensa kujan perälle. Siellä ei näkynyt mitään, mutta katolla vilahti vielä tutun näköinen häntä. "Mitäs..?" raichu mutisi, juoksi puulaatikko pinon luokse ja pomppi niitä pitkin ylös katolle. Hetken aikaa tuo etsiskeli hännän omistajaa ja pian jonkin savupiipun tapaisen takaa pilkisti hieman tuosta hännästä. Kraken hiipi sen luokse ja nappasi hännästä. Se osoittautui samaksi rattataaksi joka oli törmännyt raichuun aiemmin. "Vai on meillä täällä pieni nuuskijapoika.." 66 sanoi myhäillen ja kantoi rattataan hännästä takaisin kujalle. "Tämä pieni rääpäle vakoili meitä." Kraken sanoi tuohtuneena Sarahille. "Mitä tehdään tälle penikalle?" raichu vielä kysäisi kohottaen toista kulmaansa kysyvään ilmeeseen.
|
|
Ruby
Lv.1
PIIRT?K?? JOKU KILTTI MULLE AVATAR! ;w;
Posts: 12
|
Post by Ruby on Jul 7, 2008 18:25:27 GMT -2
Sarah katsoi Krakenia ilmeettömänä. Se, mitä Kraken teki aukiolla ei kiinnostanut naarasta pätkääkään. Häntä kiinnosti Enenmänkin se, mitä raichu oikein oli saanut aikaan. Kraken vain tuijotti Sarahia kuin haamun nähneenä, ja lopulta rupesi puhumaan. "Ärh... Olen kiusannut pienenpiä aina, Kun ne ovat ruvenneet hyppimään päin näköä. Ja jälkimmäinen ei kuulu sinulle." Sarah painoi mieleensä, että raichulta pitäisi vielä myöhemmin kysyä asiasta uudelleen. Kraken kun näytti olevan niin vaivaantunut sen takia. "Ärh.. Mitäpä minä välittämään mitä sinä teet täällä.. Eipä varmaan ole mitään merkittävää.." Sarah olisi halunnut heittää väliin ettei Krakeninkaan tehtävä vaikuttanut kovin tärkeältä, kun toinen vain löhösi katolla ja mutusti omenoita, mutta jätti väliin. Misdreavus vain tuíjotti toista pistävästi jäisillä silmillään.
"Mitäs sinulle kuuluu? Oletko kenties rökittänyt ketään lähiaikoina?" Krakenin kasvoille levisi sama ilkeä virne, jota Sarah inhosi. Tuo ylimielinen ilme oli selvä Krakenin tunnusmerkki. "Riippuu vähän, mitä tarkoitat rökittämisellä. Jos se tarkoittaa pienenpiensä kiusaamista, niin voin sanoa, että sellaiseen en alennu." Sarah vastasi Krakenille tavanomaisella kylmällä äänellään, vaikkei raichu sitä varmasti kuullut, koska jokin muu oli vienyt Uroksen huomion. Kraken ampaisi liikkeelle, ja hyppi laatikoita pitkin katolle. Sarah lipui vähän matkaa hänen peräänsä, jotta näkisi paremmin, mitä tapahtui. Lopulta raichu hyppeli alas katolta roikottaen tassussaan vikisevää rattataa. "Tämä pieni rääpäle vakoili meitä." Raichu vaikutti tuohtuneelta, eikä Sarah tajunnut miksi. "Mitä tehdään tälle penikalle?" Krakken kohotti toista kulmaansa, ja Sarah naurahti kylmästi. Naaras meni lähemmäs, ja vilkaisi neljä kertaa pienenpää rattataa kylmästi. Rattatan vaisu vikinä vaihtui kiljuntaan. "Jotain sille pitää tosissaan tehdä, muttei siitä sentään K:lle tarvitse raportoida. Sen verran pieni ja harmiton otus." Sarah totesi kylmästi. "Karkeasti arvioiden pikkuotus ei pystyisi edes tekemään mitään joka vaarantaisi GOD:in tai meidän arvoasemamme." Lopulta sarahin silmät alkoivat kiiltää, ja naaras nosti mielensä avulla vinkuvan rattatan ilmaan, tipautti peltiseen roskakoriin joka oli aivan heidän vieressään, ja pisti kannen päälle. "Ei se tuon vaikeampaa ole. Vaikka otus pääsisikin kertomaan jollekkulle, mitä siitä olisi edes haittaa?" Sarah mittaili Krakenia katseellaan, ja mietti samalla alitajunnassaan, että olivatkohan raichun aivot ruosteessa liian vähäisen käytön takia.
|
|
|
Post by Ziharn on Jul 8, 2008 7:09:23 GMT -2
Raichu mulkaisi Sarahia inhoavasti ja päästi rattataan hännästä irti kun misdreavus tipautti sen viereiseen roskikseen. Vikinä jatkui vielä roskiksessa ja Kraken potkaisi sitä lujasti jalallaan, niin että se meni osumakohdasta meni ruttuun. Vikinä vaikeni melko pitkäksi aikaa. "Tuo ei varmaankaan häiritse meitä nyt.. Ja K:lle tosiaan ei tarvitse ilmoittaa.."raichu mutisi loput lauseesta melko hiljaa. Uros asteli Sarahin ohitse kadun viereen, kuitenkin ollen edelleen kujan puolella, ja kävi nojailemaan rakennuksen seinää vasten. Kraken katseli kadulla vallitsevaa hulinaa ja virnisti omahyväisesti. Se katseli taivaalle ja huomasi parin flying-pokemonin lentelevän taivaalla. Raichun teki kovasti mieli tiputtaa joku alas, vaikkapa Thunderin tai jollain muulla vastaavalla. Tuo pidätteli halujaan ainoastaan Sarahin tähden; minkälaisen kuvan tuokin saisi jos raichu alkaisi tiputtelemaan pienempiään taivaalta.
Kraken havahtui ajatuksistaan, kun ylhäältä kuului rapinaa. Olikos siellä jälleen joku pieni vakoilija? Raichu kohotti katsettaan ja huomasi aivan yläpuolellaan, tällä kertaa, keltaiset korvat ja hieman keltaista päätä. Kraken kohautti olkiaan ja astui pari askelta nopeasti eteen ja latasi samalla itseensä sähköä. Uros kääntyi yhtä nopeasti kuin oli askeltanut eteen ja laukaisi Dischargen kohti keltaista päätä. Katonrajassa välähti ja sieltä tippui pökertynyt pikachu. "Ja vielä toinen! Kuinka näitä on nyt näin paljon liikkeellä?!" Kraken ihmetteli ja nappasi pikachun hännästä ja roikotti sitä edessään. "Kerros, miksi katselit meitä katon rajasta?" raichu kysyi kylmästi, mutta rauhallisesti, mikä ihmetytti jo urosta itseäänkin. Pikachu ähkyi ja puhkui hetken ja välähteli hetken aikaa salamista ja sitten käänsi pelosta vääristyneet silmänsä raichua päin. "Mi-mi-minä tu-tuota.. N-nä-näin mitä teitte y-ystävälleni ja ja.. Tulin pe-pelastamaan hänet, koska olemme tiimiläisiä.." pikachu sopersi ja tuijotti pelokkaasti suurta Krakenia. "Entä kuulitko nimemme?" raichu tiukkasi. Pikachu pysyi hiljaa, joten Kraken ravisteli tuota pientä urospuolista pokemonia: "En kuullut mitään suuri herra..!" pikachu vikisi ravistelun jälkeen. Kraken käveli saman roskiksen viereen jossa oli jo äskeinen rattataa ja raichu paiskasi pikachun sinne. Kuului vain pari vinkaisua, kun uros heitti pikachun roskikseen rattataan päälle. Kraken kääntyi sitten Sarahiin päin ja aukaisi suunsa: "Näitähän ilmestyy jo aivan liikaa.." Pudistellen päätään Kraken palasi äskeiselle nojailu paikalleen ja rupesi nojailemaan seinään jälleen, hiljaisena ja mietiskelevänä.
|
|
Ruby
Lv.1
PIIRT?K?? JOKU KILTTI MULLE AVATAR! ;w;
Posts: 12
|
Post by Ruby on Jul 15, 2008 5:58:40 GMT -2
// Keeeesti vähän ^^' //
Sarah olisi mielellään jatkanut Krakenin haukkumista vaikka maailman tappiin saakka; "Viholliset" Pitää saartaa nurkkaan. Vaikka Loppujen lopuksi Kraken suutahteli vähän väliä, vaikkei Sarah edes tehnyt mitään. Naaras tuhahti ikävystyneesti ja tarkkaili ympäristöään huomaten, että ympärillä kasvoi heinää siellä täällä karusta maastosta huolimatta. Misdreavus pyöritteli silmiään, kun Kraken meni roskalaatikon luo, ja potkaisi sitä niin, että pelti meni kunnolla ruttuun. "Tuo ei olisi ollut ihan tarpeellista...." Naaras mutisi itsekseen samalla kuitenkin hymähtäen. Kraken ei nähtävästi voinut sietää Sarahin yksinkertaista tapaa hoitaa asiat kunnolla. "Tuo ei varmaankaan häiritse meitä nyt.. Ja K:lle tosiaan ei tarvitse ilmoittaa.." Sarah naurahti hiljaa. Rattata ei olisi häirinnyt heitä ilman Krakenin rähinöintiäkään. Se oli varma. Kraken lähti kävelemään Sarahista poispäin selvästi ärtyneenä. Kraken vaikutti jotenkin erilaiselta. Ennen Raichu oli ollut koko ajan tappelemassa ja haastamassa riitaa. Saattoi tietenkin olla, että Krakenin käytökseen löytyisi joku erillinen syy.
Sarah nosti katseensa taivaalle, ja huomaamattaan laskeutui viiden sentin korkeudelle maasta. Taivaalla lenteli paljon pikkuisia starlyja ja Pidgeyitä. Niitä oli pienissä parvissa, ja ne suunnistivat kaikki samaan suuntaan kuin paeten jotain yliluonnollista voimaa. Kraken olisi nähtävästi halunnut tiputtaa kaikki thunderilla alas, mutta jokin esti raichua. Sarahia ei olisi haitannut, vaikka Pidgeyitä ja starlyja alkaisi satelemaan taivaalta. Naaras ei vain itse suostunut alentumaan pienenpiensä kiusaamiseeen. Samassa ylhäältä alkoi kuulua rapinaa. Sarah laski katseensa takaisin maanpinnalle ja rupesi etsimään rapinan aiheuttajaa silmillään. Pian naaras huomasikin Keltaiset korvat, jotka pilkottivat katolta. 'Pikachu?' Misdreavus käänsi katseensa pois keltaisesta hahmosta. 'Yhtä typerä ja uhkarohkea kuin Vanhempi muotonsakkin.' Sarah huokaisi syvään ja seurasi Krakenia katseellaan tämän ladatessa Sähköä itseensä. Pikachu tippui alas katolta Dischargen voimasta, ja suorastaan tärisi pelosta. "Ja vielä toinen! Kuinka näitä on nyt näin paljon liikkeellä!?" Kraken oli vielä tuohtuneenpi kuin rattatan tullessa paikalle. Sarah mittaili pikachua katseellaan Krakenin nostaessa tämän ylös. Pienenpi kuin tavallinen pikachu. Huomattavasti pienenpi. "Kerros, miksi katselit meitä katon rajasta?" Pikachulla oli kyyneleet silmissä, ja tämä välkähteli hetken. "Mi-mi-minä tu-tuota... N-nä-näin mitä teitte y-ystävälleni ja-ja... Tulin pe-pelastamaan hänet, koska olemme tiimiläsiä..." Sarahia nauratti tapa, jolla Kraken kohteli Pikku pikaa. Se oli nimittäin aika huvittavaa katseltavaa. "Entä kuulitko nimemme?" Kraken oli tiukempi kuin äsken. Halusi nähtävästi tehdä tällä kertaa kaiken itse. "En kuullut mitää suuri herra...!" Sarah tyrskähti huvittuneesti. Naaras tärisi naurusta, ja oli ihme, ettei Misdreavus purskahtanut nauruun. Naaras kuitenkin palasi viileään olomuotoonsa ennen kuin Kraken ehti huomata mitään. Pikachu oli aivan pyörryksissä Krakenin heittäessä tämän Roskiksen pohjalle, vikinästä päätellen suoraan Rattatan päälle. Kraken oli nähtävästi yhä suutuksissaan. "Näitähän ilmestyy jo aivan liikaa..." Sarah hymähti. "Niin paljon kuin näillä kahdella on tiimiläisiä." Petlisestä roskiksesta alkoi kuulua vaimeaa ulinaa. Sarah lipui sen vierelle. "Hei te kaksi, onko teillä lisää tiimiläisiä?" Naaras mietti hetken, ja lisäsi vielä "Ja valehdella ei kannata, ellette halua turkkianne punaiseksi." Hetken oli kuoleman hiljaista, kunnes Pikachu vastasi kaiusta huolimatta tärisevällä äänellä "E-e-ei ole, n-neiti.... J-ja mi-minulla o-on j-jo p-punaiset po-posk-" Pikachun sarkastisuus jäi sen sileän tien, kun Sarah nosti Roskalaatikon Psychikin avulla ilmaan ja ravisteli sitä kunnolla. Tiimiläiset vikisivät kauhuissaan, ja sen jälkeen kumpikaan ei sanonut sanaakaan. Sarah naurahti, ja lähti lipumaan kohti Krakenia jääden kolmen metrin päähän. "Mitä pikkuisia idiootteja..." Naaras mutisi hiljaa.
// Venähti vähän^^ //
|
|
|
Post by Ziharn on Jul 15, 2008 8:42:47 GMT -2
Kraken yritti rauhoittaa itseään, mutta ei hevillä kyennyt siihen. Raichua kismitti jokin, mutta koska ei jaksanut ruveta edes miettimään mikä se mahtoi olla, se jätti asian sikseen. 66 katseli kadun hälinää ja virnisti ilkeästi, kun nuo eivät tienneet mitä tuleva pitäisi sisällään. GOD:in oli tarkoitus hyökätä kaupunkiin ja ottaa se haltuunsa. Kraken virnuili vielä hetken, kunnes se tajusi ettei ollut enää ulkoisesti ärsyyntynyt. Raichu rauhoitteli itseään mielessään ja katsoi kun Sarah kysäisi jotain tiimikaksikolta, jotka olivat alkaneet ulinan roskapöntössä. Uros käänsi tyynen katseensa misdreavusta ja roskista kohti ja tuijotti Sarahin toimia hieman tylsistyneenä. "Hei te kaksi, onko teillä lisää tiimiläisiä?" naaras sanoi kaksikolle pöntössä. "Ja valehdella ei kannata, ellette halua turkkianne punaiseksi." misdreavus vielä lisäsi. Ja kun pikachu rupesi sarkastiseksi, Sarah nosti roskapöntön Psychikin avulla ilmaan ja ravisteli sitä hieman. Vikinä ja ulina vaikeni välittömästi. Naaras nähtävästi naurahti ja lipui jälleen viileästi Krakenin luo. "Mitä pikkuisia idiootteja..." Sarah sanoi ja Kraken virnisti nyökäten samalla. "Tosiaan.." Raichu huomasi hetken päästä erään sneaselin juoksevan aukion halki ja kiinnitti katseensa siihen. Se tuntui etsivän jotain ja Kraken kiinnostui vielä enemmän. Hetken kuluttua sneasel hävisi uroksen näkyvistä, mutta kohta se jo juoksi aivan kujan vierestä, aivan raichun vierestä. Sneasel ei aluksi huomannut raichua, mutta kun se kääntui tarkemmin katsomaan kujaa, se havaitsi suurikokoisen raichun ja hieman normaalista poikkeavan misdreavuksen. Sneasel kumrasi ensin Sarahille ja sitten tuo kumrasi Krakenille. Raichu nyökkäsi ilmeettömästi ja kuunteli kun Crushiksi esittäytynyt supisi sen korvaan asiansa. 66 nyökkäsi ja lähetti sneaselin matkoihinsa. Crush hyppi ketterästi kattojen kautta pois ja Kraken jäi hiljaisena miettimään sneaselin sanoja.
|
|
Ruby
Lv.1
PIIRT?K?? JOKU KILTTI MULLE AVATAR! ;w;
Posts: 12
|
Post by Ruby on Aug 11, 2008 5:53:26 GMT -2
// O____O' *Ei uskalla sanoa migtään, koska pelkää Zihan raivoa......* //
Sarah Ei itse-asiassa kiinnittänyt mitään huomiota Crushin ilmaantumiseen. Naaras vain leijui paikallaan ja laittoi lopulta silmänsä kiinni kuunnellen tarkkaavaisesti salakuuntelijoiden varalta. Kraken oli ilmeisesti lähettänyt Sneaselin pois, koska Misdreavus oli kuullut juoksuaskelten ääntä. '.......Mutta ei...... Eivät Sneaselit noin kovaäänisesti juokse!' Naaraan silmät revähtivät auki, ja tämä vilkaisi Sneaseliin, joka oli juuri tekemässä lähtöä. Ei, Se ei voinut olla äänen aiheuttaja. Naaras vilkuili ympärilleen etsien äänen aiheuttajaa, mutta Misdreavuksen jään siniset silmät eivät havainneet mitään erikoista. Ehkä hän oli vain kuullut väärin. Siltikin Sarah luotti aisteihinsa sata prosenttisesti. Ei ollut epäilystäkään siitä, että joku isompi pokemon oli juoksemassa heitä kohti. "Kraken, Joku on tulossa kohti. Enkä usko sen olevan mikään Gaveleria pienenpi." Naaras piti äänensä rauhallisena ja kylmänä, mutta oikeasti Sarah ei ollut yhtään rauhallinen. Ei naarasta pelottanut, mutta varautua silti kannatti.
// Pikkusen lyhkästä^^' Haittaako jos tungen Rainin jossain kohti mukaan? o3o //
|
|
|
Post by Ziharn on Aug 11, 2008 8:07:33 GMT -2
//Sano vaan, ei se suutu ^^ *virnistää ilkeästi* Eikä haittaa jos Rain tulee mukaan 8)//
Kraken seisoi kujan suulla ja pohti hetken, että milloin tuon olisi aika lähteä noutamaan apulaisensa. Raichu katseli aukiolle mietteliäänä ja sitten se höristi korviaan kun tuo kuuli kauempaa töminää. Uros käännähti katsomaan äänen suuntaan, muttei erottanut mitään poikkeavaa pokemonien paljouden keskeltä. 66 kääntyi kujanpäätä kohti ja käveli sen perälle. Se asteli varjoisaan paikkaan ja jäi siellä nojailemaan seinään. Raichu höristi korviaan toisen sanoille ja käänsi varjossa katseensa aukiolle. Uros pohti, että kohta tuo voisi lähteä hakemaan joukkonsa ja suunnitella hetken ajan hyökkäystä ja sitten käydä itse asiaan. Kohta töminä lähestyi ja samalla Kraken kuuli pientä rapinaa yläpuoleltaan. Crush oli jäänyt näemmä pomonsa luokse ja nyt sekin ihmetteli lähestyvää töminää. Sneasel ponnisti ensin korkealle ilmaan ja sitten muutamien volttien saattelemana tuo tömähti hetken kuluttua maahan. "Et sitten lähtenytkään..." 66 sanoi Sneaselille ja pienempi pokemon kumarsi pomolleen kunnioittavasti ja sopersi jotain, ettei tahtonut jättää tuota yksin sillä hetkellä. Raichu nyökkäsi Crushin sanoille ja käänsi jälleen katseensa aukiolle. Töminä läheni hetki hetkeltä ja uros ei meinannut enää kestää siinä uteliasuuden riivaamana. Oli jo vähällä, ettei Kraken käskenyt Sneaselia hakemaan Shimeran ja Mortalin aukiolle ja ruvennut samantien uteliaisuutensa kiusaamana höykkyyttämään sen asukkaita. Mutta Kraken ei tahtonut suoda Sarahille sitä iloa, että tuo näkisi Raichun vihansa kourissa, koska tuo taatusti riemastuisi siitä jollain asteella. Ei, Kraken kestäisi vielä tarpeeksi pitkän ajan ja jättäisi sitten Sarahin taakseen, lähtiessään hakemaan joukkojaan.
//Piip piip, tulee miultakin lyhyttä...//
EDIT// #Vedän Kraksun nyt pois pelistä kun se tulee avustamaan Rainia Noirin sieppausyrityksessä. En nyt jaksa ropettaa sitä huissiin, olen laiska, mutta herra on nyt lähtenyt aukiolta.#
|
|