|
Post by Hapro on Apr 25, 2008 11:07:34 GMT -2
#Tyhmä otsikko xP Veera tänne kera Vincentinsä, kiitos # Jiro kulki pitkin kivistä luolan käytävää ja katseli ympärilleen. Luolassa oli pimeää kuin säkissä, joten näköön ei voinut luottaa oikeastaan ollenkaan. Onneksi Poochyenoilla oli tarkka hajuaisti. Jiro ei kyllä muutenkaan ajatellut yhtään mihin kulki; hän oli täysin omissa ajatuksissaan. Hän vain kulki eteenpäin silmissään tyhjä katse. Ichiro kulki veljensä perässä ja vahti ettei tämä törmännyt mihinkään tai kadonnut muuten vain luolaan. Ichiro pelkäsi, ettei löytäisi veljeään, jos tämä sattuisi katoamaan. Luola oli aika ahdistava, mutta pakkohan heidän oli ollut sinne tulla, kun Jiro niin vaatimalla vaati. Ei Ichiro ollut halunnut tuottaa veljelleen pettymystä, joten seuraavassa hetkessä hän löysikin itsensä luolan sisältä, keskeltä pimeyttä. Siellä ei edes ollut mitään, mikä teki asiasta vielä tyhmemmän. ’ Ensi kerralla en suostu tulemaan tänne’, Ichiro ajatteli ja vilkaisi luolan seinää. Ei siinä mitään näkynyt, mutta Ichirolla oli ahdistava tunne, että sisällä olisi joku. Hän käänsi katseensa eteenpäin ja huomasi yhtäkkiä että Jiro oli jo aika kaukana hänestä. ”Odota”, Ichiro pyysi veljeltään ja tämä pysähtyi. Jiro kääntyi katsomaan taakseen ja Ichiro näki ilokseen, että hänen veljensä silmissä oli taas jotain eloa. ”Emmekö voisi jo lähteä täältä?” Ichiro kysyi päästyään veljensä vierelle. Jiro pudisti päätään. ”Täällä on kivaa, en minä halua lähteä”, nuorempi veli vastasi ja kääntyi taas jatkamaan matkaansa. Ichiro huokasi. Jiro oli taas sellaisella päällä. Mutta parempi sekin, kuin jos hän olisi sillä murhaan-kaikki-tuulellaan. Ichiro päätti siis iloita siitä, ettei hänen veljensä ollut saanut kohtauksia pitkään aikaan. Jiro oli muuttunut omissa ajatuksissaan kulkijasta yli-innokkaaksi pennuksi, joka juoksi nyt katsomaan kaikkea mitä näki tai, oikeammin sanottuna, haistoi. Yhtäkkiä hän haistoi jotain kiinnostavaa ja ryntäsi saman tien käytävästä haarautuvaan sivukäytävään. Ichiro ei edes ehtinyt tajuta mitä tapahtui, kun hänen veljensä oli jo kadonnut. ”Jiro! JIRO!” Ichiro huusi, jo melkein hätääntyneenä. Oikeastaan hänellä oli henkinen yhteys veljeensä, mutta sillä hetkellä se ei paljoa lohduttanut; hän oli nimittäin täysin eksyksissä. ”Jiro, tule takaisin!” Huudosta ei ollut mitään hyötyä. Ichiro lähti huudellen hölkkäämään käytävää eteenpäin ja toivoi hartaasti löytävänsä veljensä. Jiro juoksi eteenpäin kuin ajokoira riistan perässä. Hän oli haistanut jotain hyvin mielenkiintoista ja halusi nyt saada selville mitä se oli. Tokihan hän kuuli veljensä huudot, mutta ei hän niistä välittänyt; kyllä hän pärjäisi yksinkin.
|
|
|
Post by LENO on Apr 25, 2008 11:58:43 GMT -2
#Täällä ollaan 8)#
Pieni kumahdus kuului joka kerta, kun Skarmory kuopaisi kynsillään maata. Hiekka pöllysi ja soraa lenteli tämän kaapiessaan kovaan maahan kuoppaa illalliselleen syvällä luolan uumenissa. Kivet kalahtelivat Vincentin ruosteista vatsaansa vasten vielä hetken, kunnes hän lopetti kaivamisen kuin seinään. Skarmory piti nokassaan muutamaa Oran-marjaa, ja pudotti nämä maahan toivoen niiden osuvan juuri kaivamaansa monttuun. Vincent oli kuulevinaan ääntä, ja refleksit nostivat tämän päätä salaman nopeasti. *KLONK* Vincent oli kumauttanut päänsä luolan sivukäytävän mataliin seinämiin. Vincent rääkäisi pistävästi kivusta ja säikähdyksestä, ja astui pari askelta taaksepäin pitääkseen tasapainonsa astuen samalla poimiensa marjojen päälle. Vaikkei hän älykkäin Skarmory ollutkaan, ei vaatinut paljoa älliä tajuta, milloin kyntesi uppoavat marjaan ja milloin soraan. Tämä nosti pikaisesti jalkansa toivoen, ettei astuisi muiden marjojen päälle, mutta menetti nyt tasapainonsa kokonaan, horjahti taaksepäin ja löi päänsä uudelleen. "Voi kiesus..." tämä mutisi ääneen. Liiskaantuneet marjat tuoksuivat vahvasti tämän jalan pohjassa. Vincent siristeli silmiään nähdäkseen, jäikö marjoista mitään muuta kuin hilloa jäljelle, mutta turhaan. Edessä oli vain ääretöntä pimeyttä ja marjojen vahva tuoksu. 'Olisi tosiaan pitänyt miettiä pidempään, minne sapuskani piilotan.', se mietti istuessaan sorassa typerän näköisenä. 'Pitäisi tästäkin onkalosta suunnistaa tieni ulos ennen kuin tulee pimeää, tai joudun menemään tyhjin vatsoin nukkumaan.', Vincent pohti ja nuosi varovaisesti ylös, tällä kertaa varoen päätään.
Nyt Vincent oli varma, että kuuli jotain. "Jiro!", joku huudahti mutkittelevan tunnelin toisessa päässä. 'Hienoa,', Vincent tuumi, 'Ehkä joku on tulossa tänne päin ja voi opastaa minut täältä ulos.' Hän joutui pian toisiin aatoksiin, kun kuuli, että lähestyjiä olikin kaksi, ja toinen niistä oli tulossa vauhdilla suoraan kohti. 'Villi Pokémon?'. Vincent alkoi olla jo kauhuissaan. 'Vahvempi kuin minä? Valmiina ottelemaan umpikujaan ahdetun Skarmoryn kanssa?' Vincent koitti tiirailla pimeyteen ja kuunnella. '...Poochyena?'
#Tulikos tästä nyt epäselvä...? ^^'' Möhm.#
|
|
|
Post by Hapro on Apr 25, 2008 15:40:33 GMT -2
#Ei se ole epäselvä n.n Mutta voisit laittaa ajatukset ’-merkkeihin, niin näyttäisi kivemmalta ^o^ Tai oikeastaan olisi helpommin hahmotettava, whatever xP#
Ichiro oli törmätä seinään. ’Umpikuja, hitto’, hän kirosi ja huusi taas Jiroa, saamatta vastausta. Veli oli ilmeisesti päättänyt täysin olla huomioimatta hänen huutonsa. Se ärsytti suuresti Ichiroa. ”Jiro! Tänne ja heti!” Eipä huudosta sen enempää hyötyä ollut kuin edellisistä. Sekin jäi kaikumaan luolan pitkissä sokkeloisissa käytävissä. Ichiro kirosi uudemman kerran ja kääntyi etsiäkseen toisen menosuunnan. ’Ensi kerralla en todellakaan tule luolaan, jos Jiro pyytää niin’, hän ajatteli ärtyneenä. Pikkuveljen vahtimisessa oli kova työ; vaikkei hän edes ollut sairaskohtauksen alaisena. ”Kyllä minä vielä saan sinut kiinni”, Ichiro mumisi ja ryntäsi yhdestä käytävästä oikealle, sinne päin mistä oli kuulunut kolahdus, outo rääkäisy ja Jiron tassujen ääntä. Ichiroa harmitti, ettei hän ollut tajunnut kuunnella aikaisemmin. Uros kiihdytti vauhtia.
Jiro juoksi eteenpäin; hän tiesi täsmälleen mihin oli menossa. Kohti ääntä ja tuoksua, jotka hän oli huomannut. Isoveljen kovat huudot kaikuivat käytävissä, mutta Jiro jätti ne taas huomioimatta. Olihan se tylsää vastata huuteluun. Jiro kääntyi pitkältä suoralta vasemmalle, sinne mistä hän oli haistanut jotain. Jotain marjoja kait, tai vastaavaa. Sen lisäksi haisi joku pokemon; Jiro ei kuitenkaan tunnistanut hajua. Hän hidasti vauhtiaan, jotta ei ryntäisi päätä pahkaa tämän oudon tuttavuuden luokse. Jiro vaistosi, että tämä tuttavuus oli aivan kulman takana ja hän hyppäsi suoraan käytävässä olleen eteen. ”Hahaa! Löysin sinut”, Jiro sanoi virnistäen. ”Voisitko antaa minullekin marjoja?” Jiro kysyi istuutuen. Hänen häntänsä heilui iloisesti ja hän tarkkaili, nyt Skarmoryksi tunnistettavaa, marjojen omistajaa. Tämä näytti aika oudolta. Ruostetahroja ja jotain värejä oli nähtävissä. Jiro olisi halunnut kuulla mitä mieltä Ichiro oli, mutta ei hän halunnut veljeään paikalle kutsua.Yksin oli jännempää.
|
|
|
Post by LENO on Apr 25, 2008 17:04:48 GMT -2
#Muokkasin edellistä viestiäni neuvosi mukaan. Pitänee muistaa tästä lähtien, tattista neuvosta. 8)#
Vincent kuuli nyt askelien lähestyvän kovempaa vauhtia ja erotti läähätystä tasaisesti maata vasten tömähtelevien tassujen äänen seasta. Vincent oli varuillaan luullen lähestyvää hahmoa agressiiviseksi. Hän laski päätään vielä matalemmalle mitä se nyt oli, ja avasi siipiään sen verran mitä luolan ahtaat seinämät antoivat myöten näyttääkseen suuremmalta ja uhkaavammalta. Vincentin silmät olivat alkaneet tottua jo pimeään tarpeeksi hyvin, ja tämä tajusi katsahtaa marjojensa perään: vain osa oli joutunut tämän painon alle. Hän oli valmiina puolustamaan itseään ja jäljellä olevia ruokiaan muilta.
Tassuttelu hidastui. Vincent oli yhä varuillaan, entä jos Poochyena olisikin pahantahtoinen? Tumma hahmo loikkasi Vincentin eteen, joka melkein nokkaisi edessään olevaa Pokémonia hätäpäissään. Vincentin laskettu pää oli nyt Poochyenan naamavärkin tasolla, ja tämä näki selvästi innostuneen nuoren Poochyenayksilön leveän virneen. Vincent tapitti tätä suoraan kummallisen värisiin silmiin, ja sulki kirjavat siipensä kolisten. Hän kohotti päätään vieraan Pokémonin tasolta hieman korkeammalle, ja istahti varovasti kiviselle maalle marjojensa viereen katsahtaen niitä. Nyt Poochyenakin istahti. "Mitä, näitäkö haluat?", Vincent kysyi hieman helpottuneena siitä, että hiostava tilanne oli ohi. Hän pystyi erottamaan Pokémonin vispaavan hänän ja sen maasta nostattaman tomun. "Syö vain" Vincent tokaisi. "Mikäli tuosta nyt on enää mitään jäljellä" hän jatkoi, ja oli ilmeisesti unohtanut sunnitelmansa illallista varten. Hän oli liian hämillään toisen käytöksestä. Veijari vaikutti hauskalta, mutta tämän erikoista silmien väriä hän ei kyennyt selittämään itselleen.
Pian Vincent muisti mitä olikaan tekemässä ennen toisen kohtaamista. Hänen pää täyttyi kysymyksillä, joidenka alle peittyi äskeinen kummastelu Poochyenan energisyydestä. Hänen oli pakko päästää osa kysymyksistä ulos. "Tiedätkö, kuinka täältä pääsee pois?", Vincent aloitti hätäisesti. "Entä kuka olet, mitä teet täällä, oletko yksin?" hän jatkoi entistäkin hätäisemmin kiihdyttäen jatkuvasti puhettaan. Vincent oli taas hermostunut. Hän halusi päästä pois.
|
|
|
Post by Hapro on Apr 28, 2008 12:08:30 GMT -2
#Ei kestä ^o^#
’Missä helvetissä se nyt on?’, Ichiro mietti ärtyneenä ja potkaisi etujalallaan lähellä olevaa kiveä. Hän oli joutunut taas pysähtymään, kun Jiron tassujen äänet olivat vaienneet eikä kolahduksia ollut enää kuulunut. Ichiro oli kyllä kuullut puhetta jostain hieman kauempaa, mutta käytävissä äänet kaikuivat ja puhe oli vaikea hahmottaa. Sitä paitsi, ei ollut mitään takeita, että puhuja olisi ollut Jiro. Kuitenkin Ichiro yritti höristää korviaan ja kuulla veljensä puheen. Jotain epämääräistä puhetta kuului kyllä, mutta se ei kuulostanut Jirolta. ’Mihin liemeen se nyt on itsensä hankkinut?’, Ichiro pohti ja lähti kulkemaan ääntä kohti, nyt hitaammin kuin aluksi, jotta pystyisi keskittymään kunnolla.
Jiro istui paikoillaan ja heilutti häntäänsä. Hän oli ehtinyt nähdä Skarmoryn omituisen väriset siivet ja pohti, miten nämä näyttivät siltä. Mutta kauaa eivät Poochyenan ajatukset pysyneet siinä, ja hän nousi taas seisomaan. ”Joo, niitä”, vastasi Jiro. Hän halusi marjoja, koska hänellä oli nälkä. He kun olivat kulkeneet Ichiron kanssa käytävissä pitkään. ’Onkohan Ichillä nälkä?’, Jiro pysähtyi pohtimaan, mutta Skarmoryn puhe keskeytti hänen ajatuksensa ja hän unohti saman tien veljensä kuultuaan vastauksen. ”Kiitos!”, Jiro huudahti ja hyökkäsi marjojen kimppuun. Murskaantuneet marjat eivät häntä häirinneet; hän pystyi nuolemaan niistä tulleen mehun. Sen hän tekikin ja etsi samalla ehjiä marjoja rikkoutuneiden joukosta. Poochyenan ajatukset karkasivat taas siihen, että Ichiro haluaisi myös saada marjoja. Jirolla oli kuitenkin liian kova nälkä, että hän olisi jaksanut huutaa veljeään tulemaan paikalle. ’Kyllä hän tänne löytää’, Jiro ajatteli ja söi yhden erityisen ison marjan. Kun Skarmory rupesi puhumaan, kohotti Jiro katseensa ruoastaan. Hän nuolaisi huulensa puhtaaksi marjojen mehusta ja kääntyi Skarmorya kohti. Jiro istuutui taas, varmistaen kuitenkin ettei istunut marjojen päälle ja kuunteli kysymykset kiltisti loppuun. ”Ei, en tiedä miten täältä pääsee pois. Olen Jiro”, Poochyena sanoi hymyillen ja keinutteli itseään istuessaan. Pinttynyt tapa; koko ajan oli pakko olla liikkeessä. ”Tulin tänne veljeni kanssa, koska halusin. Eli en ole yksin vaan veljeni, Ichiron kanssa. Hän on varmaan tulossa tännepäin”, Jiro vakuutteli ja katsoi käytävälle. Hän kuuli veljensä askeleet, jotka kaikuivat käytävissä. Jiro ei osannut sanoa, mistä päin ne tulivat. ”Jos haluat tavata Ichiron heti, niin voin kyllä huutaa hänet tänne. Mutta hän on ihan tylsä”, Jiro yritti vakuutella Skarmorya. Hän ei huomannut tämän puheen jatkuvaa kiihtyvyyttä ja siksi hänen äänensä pysyi koko ajan samanlaisena; ylipirteän ja iloisen kuuloisena. Jos Poochyena olisi tajunnut, että Skarmory oli hermostunut, olisi hän ehkä yrittänyt vakuutella tätä. Mutta Jiropa ei vakuutellut. ”Mikä sinun nimesi on?” Poochyena kysäisi. Skarmorysta voisi saada mukavaa vaihtelua Ichiron seuraan. Mutta Jiro ei jaksanut odottaa vastausta, vaan nousi ylös ja rupesi taas syömään marjoja. Etäisesti hän mietti, pitäisikö niitä jättää hieman. Lopulta hän päätti, että jättäisi niitä jäljelle; eiväthän ne hänen loppujen lopuksi olleet.
Ichiro oli kiihdyttänyt vauhtiaan, sillä hän kuuli veljensä pälätyksen. Ichiro ei osannut arvioida, kuinka kaukana Jiro ja hän, jolle tämä puhui, olivat. Poochyena arveli, ettei matka ollut pitkä, sillä puhe oli kuulunut suhteellisen läheltä; mitä hän nyt osasi hieman arvioida. ”Sitten kun löydän sinut, saat katua että karkasit”, Ichiro mumisi.
|
|
|
Post by LENO on Apr 29, 2008 12:45:44 GMT -2
Vincent pällisteli pieni virne kasvoillaan Poochyenan loikkausta marjojen luo. 'Kaverilla näyttää olevan ruokahalu paikallaan', Vincent mietti ollessaan yhä huvittuneempi, kun Poochyena lipoi jopa murskaantuneetkin marjat. Pian tämä lopetti syömisen huuliaan lipoen. Jiroksi osoittautuneen Poochyenan keinuessa Vincentin oli jo vaikea pidättää nauruaan. 'Kohta kaveri lyö päänsä luolan seinämiin tuolla riehumisellaan', Vincent virnisti. Jiro vaikutti hauskalta, joskin sen verran energisemmältä kuin hän itse, ettei Vincent uskonut pysyvänsä tämän vauhdissa. Oli miten oli, Vincent ja Jiro olivat nyt yhdessä eksyksissä tässä pimeässä luolassa. Vincent manasi mielessään tulemistaan tänne vielä uudelleen, mutta Jiron pulina keskeytti tämän. Eivätkö he olleetkaan vain kahden? Vincentin uteliaisuus heräsi, kun hän huomasi Jiron pystyyn pongahtaneet korvat. Uusi tuttavuus pyrki selvästi kuuntelemaan veljensä liikkeitä. Vincent halusi tietää myös missä päin kunnon suuntavaistolla varustettu Poochyena sijaitsisi, mutta vaikka kuinka yritti kuunnella, ei tämä kuullut muuta kuin Jiron turkin kahisevan ilmavirtauksen mukana tämän keinuessa puolelta toiselle. Vincent oli todella kiinnostunut tapaamaan tämän kyseisen Ichiro-nimisen Poochyenan. Kenties ulospääsemisen lisäksi Vincent solmisi uusia yhstävyyssuhteita, vaikka Jiro oli juuri kertonutkin veljensä olevan tylsä. 'Noin energisen kaverin mielestä varmaan kuka tahansa Jiroa epäaktiivisempi on tylsä', Vincent hirnui mielessään, jolloin hymy levisi taas tämän poskille. Nyt hän oli enemmän keskittynyt uusien tuttavuuksien tapaamiseen, kuin ulos pääsemiseen. Eihän loppujen lopuksi suurehkolle Pokémonille ahdas luola ollutkaan niin tukala, jos oli hyvää seuraa.
Pian Jiron kysyessä tämän nimeä, Vincentin naama valahti hymystä peruslukemille. Hän oli totaalisesti unohtanut esitellä itsensä, ja tunsi olonsa jokseenkin typersäksi. Hän kohotti nokkansa luolan katon tasolle, avasi suutaan hieman raolleen ja narisi itsekseen omalle typeryydelleen. Samalla Vincentin oli pohdittava, millä nimellä esittelisi itsensä. Päätettyään tämän, Vincent laski taas katseensa kohtaan, jossa Jiro oli hihkunut vielä hetki sitten, mutta paikansikin Jiron vierestään marjoja lipomassa. 'Ei kai pohdsikelussani nyt noin pitkään kestänyt? Vincent naurahti mielessään, ja vastasi taas herkuttelevalle Jirolle. "Kutsu vaan Rustyksi", Vincent sanoi. Jiro oli lopettanut syömisen ja ilmeisesti jättänyt osan marjoista jäljelle. Hän oli iloinen saadessaan taas Poochyenan huomion. "Tai Raiksi, kumpikin käy.", tämä jatkoi. Vincent kurkki marjojensa perään. Hän laski pitkää kaulaansa hieman alemmas ja nousi seisomaan varoen päätään. Vincent kääntyi hieman enemmän marjojen suuntaan ja istui jälleen alas. Hän oli päättänyt jättää kysymättä maistuisiko Jirolle vielä marjat, nappasi muutaman marjan suuhunsa ja nielaisi ne kokonaisina.
Vincent kuuli vaimeaa tassuttelua jossain päin käytävää. Nyt hän kuuli vauhdin hieman kiihtyvän, ja oli varma, että joku oli tulossa. Vincent päätteli tämän todennäköisesti olevan Jiron mainitsema Ichiro, sillä ei ollut tietoinen, että luolassa olisi ollut muita Pokémoneja heidän lisäksi. Jiro oli myös aikaisemmin kertonut veljensä luultavasti olevan tulossa tänne päin, joten Vincent katsoi parhaakseen säästää muutama marja myös tälle. Vincent nousi jälleen ja kääntyi Jiron suuntaan, mutta jäi tällä kertaa seisomaan. "Kuuletko siänkin tuon?", hän kysyi Jirolta. "Se Ichiro josta kerroit. Voisiko tuo olla hän?". Vincent oli ei meinannut aloillaan pysyä, hän paloi halusta tietää minkälainen persoona Ichiro olisi. "Jätin hänellekin marjoja varmuudeksi.", Vincent sanoi, vieden kaulaansa hieman lähemmäs äänen tulosuuntaa. *Taps taps taps taps taps*. Tassuttelu kaikui luolassa, ja ääni lähestyi lähestymistään. Vincent ei vielä kyennyt näkemään lähestyvää hahmoa säkkipimeässä luolassa, mutta oli varma, että joku lähestyi. Vaikka Skarmory olikin puolisokea luolan pimeydessä, oli hän tarpeeksi itsevarma lähteäkseen lähestyvän Pokémonin tulosuuntaan. Yllättäen Vincent pyyhälsi Jiron ohi mennäkseen vierasta Pokémonia vastaan. Hän halusi tyrehdyttää tiedonhalunsa vastaantulevasta Pokémonista.
#Tuntuu, etten saisi tarinaa ollenkaan eteenpäin. XD Junnaanko liikaa paikoillani?#
|
|
|
Post by Hapro on May 3, 2008 13:09:35 GMT -2
#Enpä osaa sanoa xP Et ainakaan minua häiritsevästi, ainakaan juuri nyt xD#
Jiro oli lopettanut marjojen syömisen ja kuunteli kuinka Skarmory esittäytyi Rustyksi. Jiro kääntyi tähän päin ja istuutui taas. Hän keinutteli tylsistyksissään itseään puolelta toiselle. Hänen korvansa olivat suunnatut kohti yhtä tiettyä käytävää, jonka suunnalta kuului hänen isoveljensä tassujen ääni. ”Rusty, Rai”, Jiro toisteli nimiä, ”Rusty kuulostaa paremmalta”, hän jatkoi virnistäen. Kun Rusty sitten alkoi nousta ja liikkua kohti marjoja, päätti Jiro, että olisi parempi olla poissa tieltä. Niinpä uros ponnahti seisomaan ja pomppi hieman kauemmas Rustysta, jotta ei olisi tämän tiellä. ”Ne olivat todella hyviä”, Poochyena vakuutteli Skarmorylle. Jiro ei kuitenkaan ollut täysin keskittynyt pelkästään marjoihin, sillä nyt tassujen äänet kuuluivat jo selvästi lähempää. Hän ei halunnut miettiä, miten paljon Ichiro hänelle raivoaisi, kun hän oli mennyt sillä lailla karkaamaan. ’Ehkä ei olisi pitänytkään häipyä’, Jiro mietti. Mutta kuitenkin hän päätyi ratkaisuun, ettei Ichiro paljoa hänelle raivoaisi; isoveli oli varmasti ollut vain huolissaan. ”Tuo on varmasti Ichi, tunnistaisin hänen askeleensa missä vain”, Jiro vakuutteli Skarmorylle ja kääntyi katsomaan suuntaa, josta tassujen äänet kuuluivat. ”Jätä vain, hän varmaan ilahtuu”, Jiro sanoi, vaikkei ollutkaan kovin varma siitä, ilahtuisiko hänen veljensä vai ei. Mutta olisi se tietysti loogista, että Ichirollakin olisi nälkä; olivathan he aika kauan kulkeneet. Jiro pohti pitäisikö hänen mennä Rustyn taakse, sillä silloin Ichiro näkisi ensimmäiseksi Skarmoryn ja saattaisi unohtaa, että Jiro oli karannut. Tai sitten veli hätääntyisi ja luulisi Rustyn tekevän hänelle jotain. Onneksi Jiron ei tarvinnut miettiä asiaa sen enempää, sillä Rusty hoiti homman hänen puolestaan ja lähtikin yhtäkkiä Jiron ohi liikkeelle. Poochyena ehti vain kääntyä, kun Skarmory oli jo mennyt hänen ohitseen. Jiro ei ehtinyt sanoa tai ajatella yhtään mitään; niin nopeasti se kävi.
Ichiro juoksi eteenpäin häntä heiluen. Kivisessä luolassa juokseminen sattui inhasti tassunpohjiin, mutta Ichiro ei valittanut. Hän tiesi, missä Jiro oli ja sinne hän menisi keinolla millä hyvänsä. Jiron haju ja tämä toinen outo haju, jota Ichiro ei tunnistanut, tavoittivat Poochyenan nenän. Niiden lähteet alkoivat selvästi lähestyä ja Ichiro kuuli, että he puhuivat taas jostakin. Hän erotti sanan ’marjoja’ ja arveli sen liittyvän jotenkin siihen, että Jiro oli lähtenyt. Tuskin pikkuveli nyt sentään oli vain halunnut lähteä, vaikka Ichiro oli aluksi sen niin ajatellut olevan. ’Ehkä hänellä oli vain nälkä eikä hän halunnutkaan suututtaa minua’, Ichiro pohti. Mutta se oli lähinnä toiveajattelua; Ichiro tiesi tasantarkkaan, että Jiro halusi kulkea yksikseen. Se oli kuitenkin vaarallista, vaikka pikkuveli ei sitä suostunutkaan käsittämään. Nyt Ichiro vaistosi selvästi, että Jiro ja tuo toinen olivat lähellä ja hän kääntyi yhden kulman ympäri. Ja oli törmätä Skarmoryyn. Ichiro hätkähti ja meinasi jo iskeä, muttei tehnyt sitä. Miksi ihmeessä hän olisi hyökännyt? Hän näki, että Jiro oli jossain Skarmoryn takana ja Ichiro yritti tähystellä oliko hänen veljensä kunnossa. Hän ei uskaltanut vain rynnätä veljensä luo ja seisoi siksi Skarmoryn edessä, muristen vihaisesti. Hänen selkänsä karvat olivat nousseet pystyyn ja häntäkin oli kohonnut niin, että se osoitti miltei kattoa. Koko Ichiron olemus kertoi, että hän oli valmiina taistelemaan Skarmorya vastaan. Oikeasti hän pelkäsi, ettei pärjäisi, mutta sitä hän ei kuuna päivänä Skarmorylle sanoisi. ”Mitä sinä olet tehnyt veljelleni? Tai onko hän tehnyt sinulle jotain?” Ichiro kysyi murinan välistä. Hän vilkaisi taas Jiroa, joka vaikutti uppoutuneensa syvälle omaan maailmaansa. Ichiro kirosi hiljaa; nyt hän ei voisi kuulla Jiron selostusta tapahtumasta.
Jiro istui nyt paikoillaan ja tuijotti edessään kohoavaa kivistä käytävän seinää. Ei siinä mitään nähtävää ollut, mutta Jiro ei sitä oikeasti katsonutkaan. Hän oli lähtenyt leijumaan omiin maailmoihinsa, joissa ei ollut pimeyttä tai käytäviä; niissä ei ollut mitään. Hän ei siis kuullut, kuinka hänen veljensä juoksi ja puhui eikä hän edes nähnyt tätä, niin omissa maailmoissaan hän leijui.
#Olipas se taas outoa xD#
|
|
|
Post by LENO on May 3, 2008 14:51:13 GMT -2
#Noh, eiköhän sekin taito kehity ajan mittaan, luulen ma. ..... kai.# Vincentin pyrähdys ei kestänyt kuin tovin, kun tämä jo hidasti vauhtiaan. Vincent ei halunnut törmätä mihinkään tai keneenkään, jos vastaantuleva ei olisikaan ollut Ichiro? 'Ei, mahdotonta., Vincent ajatteli. Hän oli aivan varma vastaantulijan olevan Poochyena, vaikkei edes kyennyt tätä vielä näkemäänkään. Toinen ajatus juolahti Vincentin mieleen, 'Mitä jos Ichiro onkin vihainen?. Vincent hidasti taas vauhtiaan. Nyt hän hölkkäsi vain hiljalleen. Vincentin teräksiset kynnet kolahtelivat vasten soraa ja kiviä. Hän vilkaisi taakseen nähdäkseen, seurasiko Jiro perässä, muttei kyennyt jäämään pidempiä pällistelemään, sillä vastaan tuli luolan seinämä. Hän otti tiukan käännöksen, ja koki yllätyksen. Vincent oli törmätä johonkin, ei tällä kertaa luolan seinämään, ja pongahti pikaisesti pari askelta taaksepäin. Jonkun leuat loksahtivat kovaäänisesti tämän lähellä, mutta eivät osuneet. Kuullessaan Pokémonin purukaluston loksahtavan, Vincent päästi epämääräisen älähdyksen kurkustaan. Nyt Vincent hahmotti vieraan Pokémonin olevan Poochyena, ja korvarenkaasta päätellen Jiron veli. Nähdessään Ichiron reaktion, Vincentin ajatuksista epämiellyttävin oli käynnyt toteen; Ichiro ei ollut hyväntahtoinen. Skarmory otti vielä pari harkitsematonta askelta; kaksi taakse, ja yhden eteen. Nähdessään, kuinka Ichiro vilautteli kulmahampaitaan Vincentille, hän alkoi itsekin käyttäytyä siihen suuntaan. Vaistot käskivät Vincentiä puolustautumaan, mutta hän ei halunnut olla uhkailua agressiivisempi. Hän kolisteli hieman siipiään ja kähisi ilkeästi. Vincent ei uskaltanut eikä halunnut hyökätä vastaantulijan kimppuun. Iciron päättäväisyys ja uhkarohkeus teki Vincentiin vaikutuksen. 'Noin itsevarma ja suojeleva Pokémon ei voi olla muuta kuin vahva', hän ajatteli ja jatkoi kihisemistään kolistellen siipiään nyt äänekkäämmin. Ichiron kysymykset melkein hukkuivat murinan, kihinän ja kolinan sekaan. Vincent erotti Ichiron sanat juuri ja juuri metakan seasta. "Hehei," Vincent aloitti naurahtaen, "Minä en ole veljellesi muuta tehnyt kuin seuraa pitänyt, mikäli nyt puhutaan tuosta Poochyenasta.", hän jatkoi ja heilautti päätään Jiron suuntaan. Vincent alkoi rauhoittua, ja pihinä lakkasi. "Eikä hän ole muuta tehnyt, kuin verottanut osan marjoistani.", hän lisäsi. Hänen äänensävynsä alkoi olla jo normaali, Vincent lopetti myös siipiensä kolistelun, vaikkei tarkistanutkaan, oliko Ichiro enää vihamielinen. Hän luotti Ichiroon ja oli varma siitä, ettei tämä halunnut muuta kuin suojella veljeään, olihan tämä ymmärrettävää. Vincent käänsi päänsä Jiron suuntaan, sen jälkeen pyöräytti muun ruumiinsa samaan suuntaan pois päin Ichirosta. "Hän on tuolla, kuten varmaan näet.", Vincent tokaisi Ichirolle, vaikka olikin tähän selin. Hän naurahti hieman rauhoittaakseen tilannetta ja osoittaakseen olevansa hyväntahtoinen. Hän oli silti liian epävarma vilkaistakseen taakseen ja tarkastaakseen Ichiron mielialan. Vincent lähti kävelemään varovaisin askelin Jiroa kohti. Hän ei havainnut tuttavassa mitään epänormaalia. Vielä. "Jätin sinullekin marjoja.. eh, Ichiro.", Vincent huikkasi takanaan olevalle Ichirolle. Ichiro ei edes ollut vielä esitellyt itseään, joten Vincent pelkäsi tämän reaktiota, kun Vincent oli kutsunut Ichiroa nimeltä. Vincent oli saapunut Jiron luokse. Hän oli yhä varuillaan, muttei seurannut Ichiron liikkeitä. Hän luotti tähän, eikä uskonut Ichiron hyökkäävän Vincentin niskaan, niin paljon hän tähän luotti. Nyt huomio kiinnittyi pääosin Jiroon: miksei Jiro reagoinut mihinkään rähinän ääniin? Miksei Jiro mennyt veljeään vastaan tai reagoinut mihinkään mitenkään? Vincent oli hämmentynyt, kun aluksi niin energinen Jiro tuntui nyt sulkevan kaiken ympärillään olevan pois. "Veljesi on täällä.", Vincent sanoi varovaisesti. "Jiro?", Vincent kohotti hieman ääntään. Hän tuuppaisi Jiroa päällään herättääkseen tämän huomion. #Tajuttoman vaikeaa yrittää viedä tarinaa eteenpäin autohittaamatta. 8'''D#
|
|
|
Post by Hapro on May 11, 2008 12:45:21 GMT -2
#Hyvin tuo sujuu n.n#
Ichiro seisoi paikoillaan ja murisi Skarmorylle. Tämä oli kolistellut siipiään ja kähissyt ilkeästi, mutta Ichiro ei siitä piitannut. Jos Jiro oli vaarassa, oli hän valmis tekemään mitä vain veljensä hyväksi. Kuitenkin Ichiro toivoi, ettei Skarmorya vastaan tarvitsisi tapella. Tämä näytti suhteellisen voimakkaalta ja Ichiro pelkäsi häviävänsä. Yhtäkkiä Skarmory vastasi ja nauroi päälle. Hetken Ichiro ei voinut kuin tuijottaa tätä outoa muutosta ja hänellä kesti hetki tajuta mitä Skarmory oli sanonut. Ichiron murina hiljeni ja tyrehtyi nopeasti kokonaan. ”Puhutaan”, kuului Poochyenan vastaus. Äänestä ei kuultanut minkäänlaista tunnetilaa, vaikka todellisuudessa Ichiron mielessä kävi kova kihinä. Ei hän täysin luottanut Skarmoryyn, mutta pakko kai sitä oli hiukan. Skarmory itse tuntui ainakin luottavaiselta, sillä tämä lopetti pihinänsä ja oli naurahtanut. Ichiro rentoutti lihaksiaan, mutta pysyi kuitenkin valppaana; kaikki saattoi olla osa hienosti suunniteltua suunnitelmaa. Ichiro ei vastannut mitään Skarmoryn kommenttiin Jiron tekemisistä. Skarmory oli lopettanut siipiensä kolistelun ja käänsi päänsä pois Ichirosta. Pian muukin vartalo kääntyi. Ichiro rentoutui vielä enemmän, vaikka hänen mielensä perukoilla pyörikin vielä kysymys: Puhuiko Skarmory totta? ”Kyllä näen”, Ichiro vastasi Skarmorylle. Pitikö tuo häntä idioottina? Totta kai Ichiro oli veljensä nähnyt; hänethän hän katsellaan aina ensimmäisenä etsi. Skarmory naurahti taas ja Ichiron mielestä se tuntui jotenkin hermostuttavalta naurulta. Poochyena astui kuitenkin muutaman askeleen eteenpäin ja piti mielensä rauhallisena. Skarmory saattoi oikeasti olla rauhallinen ja saattoi olla että tämä puhui totta. Ichiro seurasi Skarmoryn kulkua lähemmäs Jiroa. Hänen mielensä perukoilla alkoi kehittyä kauhistunut ajatus. Jiron tuon hetkinen mieliala, se ettei tämä ollut saanut mitään muuta kuin marjoja… Skarmory keskeytti Ichiron ajatukset selittämällä jotain marjoista. Ichiro ei kuullut ollenkaan mitä tämä sanoi. Nyt Poochyena tajusi miksi Jiro oli tuollainen; uros oli saamassa kohtauksen. Ichiro liikahti Skarmorya kohti, mutta hän oli myöhässä; tämä oli jo ehtinyt puhua Jirolle ja tuupannut tätä päällään.
Jokin naksahti Jiron päässä, kun hän kuuli äänen, joka vielä hetki sitten oli kuulostanut mukavalta. Nyt se kuulosti uhkaavalta. Jiro haistoi jonkun hänen lähellään; hän tunsi että joku tönäisi häntä hieman. Poochyena oli istunut paikoillaan silmät kiinni, keinutellen itseään puolelta toiselle. Mutta nyt hän räväytti silmänsä auki. Ne näyttivät hullun silmiltä, mutta eihän Poochyena sitä itse tiennyt. Hän tiesi vain, että hänen lähellään oli joku, joku jossa oli verta. Jiro käänsi päänsä ja katsoi vieressään olevaa Skarmorya. ”Verta…”, Jiro mumisi ja päästi suustaan ulvahduksen. Yhtäkkiä uros syöksyi kohti Skarmorya, aikeenaan tehdä Tulihammas. Hän avasi suunsa ja liekit tulvivat hampaisiin ja Jiro valmistautui puremaan Skarmorya.
Ichiro ei ehtinyt kuin nähdä Jiron muutoksen ja hän kirosi mielessään typeryyttään; oli hänen vikansa että Skarmory saisi kärsiä. Mutta silti Ichiro ei ehtisi tehdä mitään. Hänestä tuntui, että hänen liikkeensä olivat kuin hidastetusta filmistä.
#Sairaskohtaus xP#
|
|
|
Post by LENO on May 12, 2008 12:11:56 GMT -2
#Äksöriä! O.O# Tuupattuaan Jiroa Vincent veti päätään hieman kauemmas hänestä ja suuntasi katseensa nyt kohti Ichiroa. Marjojen voimakas tuoksu muistutti Vincetiä jatkuvasti, eikä tämä voinut olla mainitsematta udempaa kertaa Ichirolle niistä. "Niin," hän aloitti levittäen kasvoilleen pitkän ja teennäisen hymyn. Vanha tapa, joka oli valloittanut aina kaikkien sydämen. "Tuossa on vielä muutama marja sinu-", tämä keskeytti äkillisesti kuullessaan omituisen ulvahduksen Jiron suunnasta. Vincentin katse palasi takaisin Jiroon, joka istui nyt hievahtamatta paikallaan tapittaen Vincentiä murhaavasti. Vincent katsoi Jiroa syvälle silmiin. Silmiin, jotka eivät olleet enää entisensä ja iskivät pelkoa Vincentin koko kehoon, koko mieleen. Tässä vaiheessa hänen oli vaikeaa enää virnistellä typerästi vaikuttaakseen miellyttävältä persoonalta ja hymy valahti tämän poskiltaan kuin taikaiskusta. Jiron pupillit olivat kutistuneet rusinaakin pienemmiksi vaikka luolassa oli lähes säkkipimeää. Vincent tulkitsi murhaavan mulkaisun siten, ettei Jiro halunnut tätä koskettavan. Hän astui jälleen muutaman pikaisen askeleen taaksepäin ja yritti hätäisesti päästä Jiron silmien alta pois. "Anteeksi, minun ei olisi pitä-", hän aloitti, puhuen nyt nopeammin kuin koskaan. Vincentin lause keskeytyi jälleen Poochyenan ampaistessa salaman nopeasti häntä kohti. ' Mitä helvettiä?!' Vincent kirosi mielessään. Nyt Jiro avasi kitansa paljastaen rivin neulanteräviä hampaita. ' Olisihan se pitänyt arvata, veljekset punoivat juonen minua vastaan!', hän parkui ajatuksissaan. Pokémon kuin Pokémon sen viimeistään tässä vaiheessa tajuaisi: veljekset olivat saartaneet syvälle luolaan suunnistaneen Pokémonin ja iskisivät kaksi vastaan yksi saadakseen tuoretta Skarmorya illalliseksi. ' Koitapa käyttää Puraisua teräksiseen ruumiiseeni!', Vincent alkoi saada itsevarmuutta. Ehkä hänellä olikin mahdollisuuksia veljeksiä vastaan? Kaikki kävi liian äkkiä. Liekkien leimahtaessa Jiron hampaisiin Skarmory oli varma, mitä tuleman piti, isku ei ollut tavallinen Puraisu. Teräs oli heikko tulta vastaan. Jiro ei voinut olla mikään tavallinen Poochyena. Nyt ei ollut kyse kauneuskilpailusta, jossa voitat valloittavalla hymyllä. Nyt ei ollut kyse kahden kouluttajan pienestä ottelusta, jossa voitat pökerryttämällä vastustajan. Nyt oli kyse villistä luonnosta, jossa pääpalkintona on oman henkensä säilyttäminen, ja Vincent tiesi sen. Hänen jalkansa tutisivat ja hän tiesi, ettei ehtisi puolustautumaan ensimmäiseltä iskulta. Kaikki, mitä oli nyt tehtävissä oli silmien ummistaminen pikaisesti kiinni. Liekehtivät hampaat upposivat teräskerroksen läpi kuin kuuma veitsi voihin. Teräs oli tukahduttanut Jiron hampailla tanssivat liekit, mutta pistävästä kivusta kaulan liepeillä Vincent tiesi, että isku oli osunut. Hän kiljui kivusta hampaiden upotessa vielä syvemmälle Vincentin lihaan ja menetti pian tasapainonsa. Jiron paino ja Skarmoryn jo valmiiksi veltostuneet jalat olivat tehneet tehtävänsä kallistaakseen tämän selälleen. Vincent iskeytyi voimalla maahan pitäen vielä silmiään ummessa. Hänen oli tehtävä jotain, muttei kerennyt pohtimaan mitä tekisi. Hän ei koskaan pelannut strategisesti, vaan valitsi aina liikkeensä sen mukaan, mikä juolahti ensimmäisenä mieleen. Niin tälläkin kertaa. Vieläkin silmänsä ummessa pitäen Vincent alkoi potkimaan jaloillaan minne sattuu aikomuksenaan upottaa kyntensä toiseen Poochyenaan Riipaisulla. #Lisää äksöniä! # #//Äsh, taas unohtui ne heittomerkit. Korjattu. x)# #//// Ei ole totta! XD Sekoitin sanat "ilmaisi" ja "tulkitsi"! Asia korjattu :'D#
|
|
|
Post by Hapro on May 26, 2008 13:21:49 GMT -2
#Hyvä Veera xD Äksöniä Pörf~ Viimein minä vastaan… *Häpeää hitauttaan*# Ichiro pystyi vain tuijottamaan kuinka Skarmory sanoi muutaman sanan ja Jiro hyökkäsi. Hetken Ichiro jo ajatteli, että hyökkäys olisi tavallinen Puraisu eikä näin ollen tehoaisi Skarmoryyn, mutta vaikka kuinka paljon hän halusikin uskoa niin, asia ei ollut niin. Jiro käytti Tulihammasta, joka tarkoitti että se oli vieläpä hyvä Skarmorya vastaan. ’ Mitä hän ajatteleekaan meistä?’ Ichiro mietti kauhistuneena. Hänen liikkeensä tuntuivat yhä hitailta eikä hän pystynyt mitenkään estämään veljeään, joka hyökkäsi Skarmorya kohti ja Ichiro pelkäsi ettei Skarmory ehtisi tai tajuaisi väistää. Sen vuoksi Poochyena avasi suunsa ja oli huutamassa: ’Väistä!’, mutta hän oli myöhässä – taas. Jiro tunsi sen. Hajun; teräksen hajun. Hän oli tuntenut sen jo aiemmin, mutta nyt hän pääsi sen lähelle. Hän pääsisi upottamaan hampaansa teräkseen ja maistaisi veren. Hyvän, kuuman veren. Skarmorysta vaistosi pelkoa. Säälittävää pelkoa ja sen vaistoaminen lisäsi Jiron verenhimoa. Hän päästi suustaan ulvaisun ja tähtäsi suoraan Skarmoryn kaulan paikkeille. Hampaat osuivat ja upposivat; Skarmory oli ollut liian hidas ehtäkseen väistää ja Jiron vaistot lauloivat osumisen ylpeydestä. Jiro tiesi kuinka paljon isku sattui. Liekit ehkä sammuisivat, mutta isku oli tehnyt tehtävänsä ja se oli päätarkoitus. Skarmory kiljui ja Jiro maistoi veren. Hän tiukensi otettaan ja melkeinpä imi Skarmoryn verta. Skarmory kaatui taakse päin ja iskeytyi maahan. Jiro ei irrottanut otettaan ja tiukensi pikemminkin otettaan ja upotti hampaansa syvemmälle. Yhtäkkiä Skarmory alkoi potkia. Jiro päästi irti ja hyppäsi taakse päin; jalkojen ulottumattomiin. Hän nuolaisi veren huuliltaan. Hän janosi lisää sitä. Lisää verta. Mutta vielä sitä ei saanut, nuo jalat heiluivat liian innokkaasti eikä Jiro halunnut vaarantaa itseään menemällä lähelle niitä. Sen sijaan hän peruutti ja talloi muutamia marjoja mennessään. Hän valmistautui hyökkäykseen. Ichiro oli vain tuijottanut kuinka Jiro oli iskenyt hampaansa Skarmoryyn ja tämän tuskanhuuto kaikui Poochyenan korvissa yhä. Hän ei kestänyt sitä, oli hänen vikansa että Skarmoryyn sattui. Hän oli ollut niin hidas. Se oli hänen vikansa. Mutta enempää hän ei antaisi tapahtua. Ichiro jännitti lihaksensa ja näki kuinka Jiro peruutti ja valmistautui iskuun heti kun Skarmory lopettaisi Riipaisun tekemisen. Se ei saisi tapahtua. Ichiro keräsi vauhtia ja ponkaisi Skarmoryn yli. Hän oli ajoittanut hypyn niin, etteivät Skarmoryn kynnet osuisi. Mutta hän oli arvioinut väärin ja hänen selkäänsä avautui kolme pitkää viiltoa, jotka tulivat Skarmoryn kynsistä. Poochyena ulvaisi tuskasta ja oli vähällä kaatua. Hän hoiperteli kauemmas Skarmorysta ja seisoi nyt Jiron ja tämän välissä. ”Jiro, lopeta”, Ichiro pyysi huohottaen. Hänen selässään oli pistävä kipu ja lämmintä verta valui hänen kylkeään pitkin ja tuhri hänen turkkinsa tippuen sen jälkeen luolan lattialle pieneksi lammikoksi. Jiro ei näyttänyt mitään merkkejä rauhoittumisesta – päinvastoin. Ichiro tiesi ettei hänen veljensä häntä itseään iskisi, mutta Skarmory olisi pulassa. ”Pakene! Juokse pois!” Ichiro sanoi ja kääntyi tuijottamaan Skarmorya. ”En ehdi nyt selittää, mutta pakene. Sinun on pakko, tai Jiro tappaa sinut.” Ichiro käänsi katseensa pois Skarmorysta, mutta kuunteli sen liikkeitä. Poochyena tuijotti veljeään ja toivoi ettei tämä hyökkäisi kun hän oli välissä. #More äksön xD#
|
|
|
Post by LENO on May 29, 2008 15:29:16 GMT -2
#Ällös häpeile, taisi minullakin vähän venähtää.. tai sitten hävetään yhdessä XD# Vincent tunsi, kuinka Jiron hampaat valuivat ulos hänen lihastaan, mutta se ei hellittänyt kipua. Hän oli menettänyt paljon verta ja Jiron irrottaessa otteensa menetti lisää; hampaat olivat pureutuneet syvälle ja verta pulppusi haavasta värjäten teräspintaa viininpunaiseksi. Teräskerrosta koristi nyt veren lisäksi Jiron purukalustosta syntyneet kaksi kaunista riviä reikiä, joita ympäröi kuparin värinen sulanut teräs. Jiro oli nyt lopettanut hyökkäyksensä, siispä Vincent pyrki kohottamaan sätkiviä jalkojaan osuakseen tähän, mutta turhaan. Hän tunsi jo, kuinka päällään oleva Pokémon kohotti etutassunsa ja ponkaisi jalkojen ulottumattomiin tönäisten Vincentiä maata vasten. Viimein Vincent suvaitsi avata silmänsä. Hän toljotti kohti pimeyttä, säälittävä yritys tehdö Riipaisu oli epäonnistunut toisen pakenemiseen. Hän oli juuri nousemassa, kunnes tunsikin kyntensä osuvan johonkin. Osuvan ja uppoavan. Vincentin oli päästävä tilanteen tasalle, joten tehtyään Riipaisun hän haparoi ylös nopeasti. Hänen edessään seisoi veljekset, kummatkin yhtä uhmakkaan näköisinä. Vincentin kehoon pumppautui adrenaliinia tämän havaitessa toisen veljeksen selässä olevat haavat; kynnet olivat oikeasti uponneet syvälle! Pian Poochyena keskeytti Skarmoryn ilakoinnin. Tämä pyysi veljeään lopettamaan. Vincent ei voisi olla hämmentyneempi. Hän ei kyennyt hahmottamaan, kuka oli käskenyt lopettamaan ja ketä, veljekset olivat yhä yksi punainen viitta Vincentille. Haavoittunut Poochyena avasi taas suunsa, mutta tällä kertaa huutaakseen. Vincent kihisi kiukusta, hän ei pystynyt uskomaan korviaan. Poochyena käski häntä pakenemaan?! Skarmoryn edessä seisova Pokémon ei edes ehtinyt aloittaa toista lausetta, kun hän räväytti siipensä auki, jolloin muutama niihin tarttunut veripisara roiskahti terien päistä ja läiskähti luolan seinämiin. Tällä kertaa siipien avaamisen ääni ei ollut ikävä ja koliseva, vaan siipien levittäminen kuulosti enemmänkin siltä, että joku olisi vetänyt vasta teroitetun miekan tupesta. Osittain Vincent avasi siipensä säikäyttääkseen, osittain näyttääkseen suuremmalta ja osittain iskeäkseen; Vincent ei jäänyt kummempia asiaa pohdiskelemaan. Pian siivet alkoivat hohtamaan heikosti ja levittivät valoa luolan pimeyteen, ja Vincent mylvi Poochyenan sanojen päälle. "Pakenin jo kerran, enkä ole katunut mitään niin paljon eläessäni! " Vincent ei enää pakenisi ja tekisi sen kaikille nyt selväksi. Siivet hohtivat nyt voimakkaammin kuin äsken, ja niiden tuoman valon avulla Vincent hahmotti, kumpi on kumpi. Ichiron lopettaessa lauseensa Vincent pyrähti liikkeelle kohti veljeksiä pyrkien samaan nopeuteen, mihin he pystyivät. 'Samperin tyhmä!', Vincent manasi tyhmänrohkeuttaan, hänen oli liian myöhäistä perääntyä. Hyökkäys oli tässä vaiheessa tyhmä veto, sillä haava oli heikentänyt ja heikensi tätä yhä. Vaikka Vincent oli yleensä nopea kintuistaan maalla, hänen oli vaikea vetää vertoja veljesten nopeudelle. Kaiken lisäksi ympäristö oli Skarmorylle hankalin; pimeää, ahdasta, eikä mahdollisuutta lentää. Hän pyrki käyttämään Terässiipeä. #Ja taas lisää äksöniä! > Osuuko isku, hutiloiko Vinski? Psh, kohtahan tämä pitää siirtää K18-alueelle xD#
|
|
|
Post by Hapro on Jun 4, 2008 16:19:08 GMT -2
#Minullapa venähti vastaaminen taas > *Häpeää jälleen* Ei sentään kovin kauaa venähtänyt # Jiro tuijotti läähättäen tuota toista Poochyenaa. Siinä oli jotain tuttua… Mutta mitä se jokin oli? Hän ei millään saanut sitä mieleensä, mutta jokin hänen sisällään esti häntä hyökkäämästä. Hän liikahti hiukan eteenpäin ja tuijotti toista Poochyenaa. Siitä irtosi jonkinlaista tuttua hajua ja Jiro rupesi nuuskimaan innoissaan. Mutta toinen haju sekoittui tuttuun hajuun. Se haju oli Skarmoryn metallin hajua. Ja veren. Jiro lipaisi huuliaan ja hänen kasvoilleen kohosi mielipuolinen virnistys. Tuo Skarmory oli loukkaantunut eikä varmasti pärjäisi hänelle. Verta. Ja lihaa. Niitä Jiro halusi eikä hän voinut sille mitään. Mutta tuo Poochyena oli tuossa välissä. Jirolla oli edessään inhottava ongelma ja hän päätti ainakin hetken pohtia mitä tekisi. Ichiro tuijotti suoraan kohti veljeään kuunnellessaan Skarmorya. Hän kääntyi kauhuissaan katsomaan tätä. Mitä se hullu Skarmory luuli tekevänsä? Tämä oli levittänyt siipensä auki, aivan kuin hän olisi vetänyt vasta teroitetun veitsen tupesta. Ääni särähti ikävästi Ichiron tarkkoihin korviin, mutta hänellä ei ollut aikaa pohtia sitä. Skarmory huusi jotain mielipuolista katumisesta sun muusta eikä Ichiro ollut uskoa korviaan. Miksi hitossa tuo Skarmory ei voinut vain lähteä? Miksi tämän oli pakko saada esitellä siipiään ja teriään ja ääntään? Se oli pelkästään sodanjulistus Jirolle ja Ichiro oli varma, ettei pystyisi pidättelemään veljeään kauaa sen jälkeen kun tämä olisi kuullut Skarmoryn hullun huutamisen. Tämän siivetkin hohtivat ja ihan kutsuivat Jiroa hyökkäämään. Ichiro ei uskaltanut kääntyä ja katsoa mitä hänen veljensä teki. Skarmory hyökkäsi. Ichiro ei ollut arvannut tämän menevän niin pitkälle ja oli siksi yllättynyt. ”Oletko hullu?! Veljeni teurastaa sinut alta aikayksikön!” Ichiro yritti vielä huutaa, mutta hän ei tiennyt reagoisiko Skarmory siihen jotenkin. Hän toivoi hartaasti että reagoisi ja pakenisi. Mutta toivo vaikutti ainakin sillä hetkellä turhalta, sillä Skarmory syöksyi heitä kohti siivet hohtavina. ’ Mikä järki tuossa on?! Hän on loukkaantunut.’ Ichiro ei ehtinyt keksiä mitä tekisi, kun hänen veljensä jo reagoi. Jiro oli seissyt paikoillaan ja odottanut tilaisuutta. Nyt se oli tullut; tuo toinen Poochyena keskittyi kaikkeen muuhun paitsi häneen. Ja Skarmory hyökkäsi. Se kerjäsi Jiroa iskemään. Ja hänhän totteli. Jiro ulvaisi ja lähti hyökkäykseen, suoraan kohti Skarmorya. Hän hyppäsi juuri toisen Poochyenan edestä, jotta tämä ei ehtisi estää häntä ja pyrki vastaamaan Skarmoryn iskuun toisella Tulihampaalla, koska oli tajunnut sen toimivaksi. Poochyena syöksyi alapuolellaan olevan toisen Poochyenan yli ja tähtäsi Skarmoryn kaulaan, koska sillä osalla tämä ei voisi puolustautua. Skarmoryn Terässiipi osui Jiron kylkeen ja siihen tuli muutama pitkä haava. Mutta Poochyenaa se ei pysäyttänyt, vaan tämä pyrki yhä iskemään tuliset hampaansa Skarmoryn lihaan ja maistamaan tämän veren maun uudestaan. Ichiro pystyi vain toljottamaan tapahtumia. Hän ei pystynyt liikkumaan kunnolla, vaikka hän olisi halunnutkin. Skarmoryn tekemät haavat hidastivat häntä ja haittasivat liikkumista, mutta Ichiro yritti silti nousta ylös; onnistumatta. Hän vain katsoi kuinka Jiro yritti iskuaan ja kuinka tähän osui. ”Miksen minä pysty tekemään mitään?” Ichiro kysyi kuiskaten itseltään ja muutama hiljainen kyynel valui hänen poskellaan. ”Miksi minä olen näin saamaton?” Vaikka hän kuinka kärsi, ei hän pystynyt saamaan itseään liikkeelle. #Melkein sivu Wordissa xD Ja äksöniä > Niin muuten varmaan pitäisikin xD#
|
|
|
Post by LENO on Jun 10, 2008 14:35:30 GMT -2
#Nyt puolestani miulla venähti xDD Hui jouduit odottamaan melkein viikon ;___; Anteeksiii *ruttu* Onneksi kerkesin vastaamaan vielä ennen riparia... %D#
Vincent oli nähnyt pelkoa Ichiron kasvoilla ennen hyökkäystään ja se sai tämän tuntemaan jonkinlaista mielihyvää. Onnistumisen iloa se luultavimmin oli, vaikkei Vincent edes tiennyt mitä Ichiron mielessä oikeasti liikkui. Vincent kuuli vain tämän mylvivän perääntymisestä, mutta nyt se olisi jo liian myöhäistä. Vaikka hän olisi ehtinytkin perääntyä, hän ei olisi tajunnut tehdä niin; sekaan vaan ja menoksi pidempiä miettimättä.
Jiro lähti hyökkäykseen. Osapuolet lähestyivät toisiaan huimaa vauhtia, mutta Vincent ei halunnut antaa Jiron iskeä tähän uudestaan. Tämän hampaat lähestyivät kohti Vincentiä, joka oli varma, että ne leimahtavat pian liekkeihin. Hänellä ei ollut varaa toiseen samanlaiseen haavaan, joten Vincent pikaisesti riuhtaisi hohtavat siipensä eteen - Jiroa päin - lennähtäen itsekin hieman taaksepäin ilmavirtauksen mukana. Hän tunsi siipiesä terien sivaltavan jonkin matkaa toisen kylkeä, muttei kovin syvältä. Siipien hohdon hiipuessa luolaa valaisi Jiron leimuava purukalusto - jälleen. Terässiipi ei ilmeisesti ollut pysäyttänyt Jiroa, joten ensimmäisenä tekonaan Vincent yritti väistää iskun. Hän sujahti muutaman askeleen taaksepäin niin nopeasti kuin pystyi tämänhetkisessä tilassaan ja onnistui väistämään Jiron Tulihampaan. Täpärästi. Leuat loksahtivat aivan tämän kaulan vieressä. Vincent peruutti vielä vähän saadakseen välimatkaa noihin murskaaviin leukoihin.
Oli aika ajatella järkevästi; vaikkei haava vuotanutkaan yhtä vuolaasti kuin hetki sitten, toinen samanlainen isku kaulaan koituisi tämän kohtaloksi. Toinen veljeksistä oli ilmeisesti täysin liikuntakyvytön ja agressiiviseen Poochyenaankin oli hieman välimatkaa; nyt oli oivallinen tilaisuus paeta. Mitään muutakaan ei ollut tehtävissä. "Tch.", tämä pihahti. Hän kääntyi kannoillaan pikaisesti ja lähtiessään pyräytti jaloillaan hiekkaa kohti Poochyenoita. Se oli nopea ja hieman harktsematon Hiekka-isku, tarkoituksenaan hidastaa toista veljeksistä, jos tämä saisi päähänsä lähteä seuraamaan Vincentiä. 'No niin, Rai', tämä ajatteli. 'Näytä nyt se nopeus, minkä tähden sinua on kehuttu!', Vincent ampaisi liikkeelle kaikella voimallaan. Hän pinkoi pitkin mutkittelevaa käytävää hurjaa vauhtia, eikä itseasiassa edes tiennyt pääsevänsä näinkin lujaa. Vincent oli päässyt risteykseen, josta haarautui kaksi muuta käytävää. Tassun- ja kynnenjälkien sekä hajujen perusteella vasemmanpuoleisesta oltiin tultu, joten Vincent jatkoi matkaansa vasempaan tunneliin hidastamatta vauhtiaan.
Pian kipu tämän kaulassa yltyi. Hänestä tuntui, kuin joku olisi riipinyt puukolla haavaa, ja Vincentin oli pysähdyttävä haukkomaan henkeään. Haava oli avautunut yhtäkkisestä rasituksesta ja vuoti nyt runsaasti verta kastaen Vincentin teräspinnan uudella kerroksella verta. Vincent hengitti raskaasti ja pyrki hölkkäämään eteenpäin. "En saa.. pysähtyä", tämä huohotti itsekseen. Tunteet jylläsivät hänen sisällään. Pelko, agressiivisuus ja hämmästys poukkoilivat hänessä. Mitä veljekset tahtoivat hänestä, mihin he oikein pyrkivät? Miten hän selviäisi ulos tästä sokkelosta elossa?
Vincent raahautui hitaasti eteenpäin jättäen vanan verta peräänsä. Hän ei edes tajunnut sen toimivan hyvänä hajumerkkinä veljeksille, vaan piti ajatuksensa ulospääsemisessä. Pian tämän päälaelle ropisi soraa. 'Mitäh..?', Vincent ajatteli ja suuntasi katseensa kohti luolan kattoa. Yhä suurempia kiviä kolahteli tämän päähän ja hän katsoi parhaakseen raahautua kivien alta pois. Hän kääntyi katsomaan tapahtumia. Luolan katto oli sortumassa. Melkein Vincentin kokoisen kivenlohkareen paiskautuessa maahan Vincent älähti säikähdyksestä ja jatkoi eteenpäin niin nopeasti kuin pystyi. Hänen oli löydettävä ulos ja pian, tai jäisi sortuvan luolan alle. Muutaman voimakkaan rymähdyksen jälkeen äänet loppuivat kuin seinään. Vincent kääntyi jälleen katsomaan tapahtunutta. Kivet olivat tukkineet tien veljesten luo. "Hyvä. Hankaloittaapahan sekopäiden matkaa.", tämä ajatteli ja jatkoi raahautumistaan eteenpäin. Kipu hellitti hieman ja pulssi alkoi tasaantua.
#Wordissa? Mine kirjotan nämä aina suoraan tähän. %D Äksön hiipuu hieman, mutta ei tee tarinan kulusta yhtään vähemmän veristä. xD
.... Tästä piti tulla lyhyempi.. ಠ_ಠ #
|
|
|
Post by Hapro on Jun 18, 2008 14:15:58 GMT -2
#Minä kirjoitan Wordiin, koska se on kivaa Owo Sitten kopioin sen sieltä~ Eikä sinulla edes kestänyt kauaa; minulla kesti kauemmin D: Mutta kerkesin sentään vastata ennen mummolaa ja riparia~ Paljon verta<3 Ja tekstiä<3#
Leuat loksahtivat. Jiro tunsi pettymyksen huokuvan itseensä; hän ei ollut osunut. Ja Skarmory peruutti pois Jiron luota. Poochyena ei pitänyt siitä, vaan päästi suustaan korkean ulvaisun. Kukaan ei pakenisi häneltä. Hän tarvitsi verta. Paljon verta. Eikä tuo toinen Poochyena kelpaisi, vaikkei hän vielä tajunnutkaan miksei. Hän ei vain kelvannut. Yhtäkkiä Skarmory pihahti ja kääntyi ympäri. Jiro ei ensin tajunnut mitä ihmettä se yritti tehdä, mutta pian asia valkeni urokselle. Pako. Skarmory aikoi paeta. Jiro hyppäsi nopeasti kohti Skarmorya, tarkoituksenaan iskeä tätä niskaan, mutta Hiekka-isku osui Poochyenaa suoraan kasvoihin ja tämä lensi taakse päin iskun voimasta. Kun Jiro osui maahan ja oli onnistunut nousemaan ylös, Skarmorysta ei näkynyt enää jälkeäkään. ”Turha sinun on yrittää paeta. Et onnistu kuitenkaan”, Jiro sanoi myrkkyä tihkuvalla äänellä ja nuolaisi huuliltaan hiekkaa pois, sylkäisten sen sen jälkeen maahan. Jiron kyljistä valui verta maahan ja pieniä lammikkoja muodostui luolan kivilattialle.
Ichiro seisoi paikoillaan ja tuijotti eteensä. Hän oli ollut ilahtunut, kun Skarmoryn oli onnistunut väistää Jiron isku, mutta samalla hän oli ollut surullinen. Jiro oli nyt loukkaantunut ja kahta vihaisempi. Onneksi Skarmory oli paennut. Ichiro kuitenkin pelkäsi, ettei tämä pääsisi kauas, ennen kuin Jiro olisi saanut tämän kiinni. Enää Ichiro ei seisoisi vain paikoillaan ja tuijottaisi. Hän aikoi tehdä jotain, saada jotain aikaiseksi. Välittämättä selässä kenkkuilevasta kivusta hän käveli Jiron vierelle. Velin kieli roikkui mielipuolisesti ulkona ja tämä nuoli hiekkaa suunsa ympäriltä ja sylki sitä maahan. ”Eikö jätettäisi hänet jo rauhaan?” Ichiro kysyi veljeltään ja tuijotti suoraan tähän. Jiro vain tuijotti eteenpäin ja pudisti päätään. ”Ei missään tapauksessa. Minä tarvitsen verta”, hän sanoi ja virnisti mielipuolisesti, sylkäisten sen jälkeen viimeiset hiekat pois. Ichiro puraisi hermostuneesti huultaan. Hän ei saisi käännytettyä veljeään, joten nyt olisi vain pakko seurata tätä. Jiro käveli kohtaan josta Skarmory oli lähtenyt ja kumartui nuuhkimaan maata. Oikeastaan se oli turhaa, koska pian hän tavoitti ilmasta metallin – ja veren – hajun. ”Tuonne”, Jiro sanoi ja lähti juoksemaan eteenpäin. Ichiro juoksi perään ja toivoi, etteivät he ehtisi löytää Skarmorya ennen kuin tämä löytäisi ulos. Mutta Jirolla oli kasvoillaan päättäväinen ilme ja se latisti toisen veljen tunnelmaa. Jiro oli ilmeisesti päättänyt, että löytäisi Skarmoryn ja tappaisi tämän.
Jiro juoksi eteenpäin veren ja metallin haju kuonossaan. Hän ei pysähtynyt missään vaiheessa miettimään, vaan juoksi vain. Häntä ei kiinnostanut seurasiko toinen Poochyena häntä vai ei. Oliko sillä muka oikeasti jotain merkitystä? Ei, ei ollut. Siksi Jiro vain juoksi, kääntyillen aina välillä kulmista ympäri. Molempia kylkiä kivisti, mutta Poochyena hädin tuskin tunsi sitä. Ei se häntä kiinnostanut. Niin kauan kuin hän pystyi juoksemaan ja haistamaan, ei muulla ollut väliä.
”Odota, Jiro”, Ichiro huohotti veljensä perässä, saaden tämän käännähtämään nopeasti ja pysähtymään. Ichiron selkään sattui, sattui aivan hirveästi, mutta Jiro vain meni eteenpäin. ”Jos pysähdyttäisiin hetkeksi?” Ichiro pyysi ja sai palkakseen mulkaisun. Kuitenkin Jiro pysähtyi ja tyytyi kuuntelemaan. Ichiro lysähti istumaan ja kuunteli hänkin. Jostain kuului kivien vyörymisen ääntä. Jostain, eikä kovin kaukaa jostain. Ichiro nousi uudestaan seisomaan ja yritti tavoittaa äänen lähdettä. Se kuului jostain oikealta. Ja hän haistoi veren ja metallin sekoituksen, jota hänen veljensä seurasi. Se hajukin tuli jostain oikealta. Oliko Skarmory jäänyt kivivyöryn alle? Tuskin, tämä oli ollut nopea juoksija. Pysäyttäisikö kivivyöry heidän etenemisensä? Ichiro alkoi toivoa parasta, mutta Jiro oli jo lähtenyt liikeelle. Niinpä hän juoksi veljensä perään ja toivoi, että kivivyöry peittäisi reitin.
Kauaa heidän ei tarvinnut juosta, kun he jo päätyivät kivivyörypaikalle. Jiro tuijotti tien tukkivia kiviä kuin toivoen voivansa porata niihin reitin katseellaan. Se ei kyllä ollut mahdollista, mutta löytyi siihen muitakin keinoja. ”Pimeä Pulssi”, Jiro mutisi ja hänestä lähti voimakkaita pimeyden aaltoja, jotka osuivat kiviin ja rikkoivat niitä. Hän teki iskun uudestaan ja lisää kiviä murskaantui. Vielä kerta ja kiviä oli murskana sen verran, että he pääsivät Ichiron kanssa menemään läpi. Jiro hypähteli kivien päältä ja livahti toiselle puolelle, Ichiron raahautuessa perässä. Kivien toisella puolella Jiro erotti taas veren ja metallin hajun, nyt selvemmin kuin aikaisemmin. Jiro nuolaisi huuliaan ja lähti hölkkäämään oikeaan suuntaan. Hän oli hidastanut hieman vauhtia, jotta toinen Poochyena pysyisi mukana, mutta hän ei vieläkään ymmärtänyt mistä se ajatus oli tullut. Lopulta haju oli aivan lähellä, aivan lähellä. Jiro ryntäsi eteenpäin ja seuraavasta kulmasta käännyttyään hän sai näkyviinsä Skarmoryn. ”Verta”, hän ulvaisi ja hyökkäsi Skarmorya kohti. Tai olisi hyökännyt, ellei Ichiro olisi napannut häntä jalasta. ”Mitä hittoa sinä teet?” Jiro kysyi ärähtäen ja olisi potkaissut jalassaan roikkujaa, ellei jokin olisi estänyt häntä. Ichiro päästi irti hänen jalastaan, mutta katui sitä saman tien; Jiro hyökkäsi suoraan kohti Skarmorya käyttäen Pimeää Pulssia, joka tulvi suoraan kohti Skarmorya valloittaen koko käytävän.
#Tästä tuli liian pitkä ._. Vincentin raahautui xD#
|
|