|
Post by sandeera on Jul 25, 2008 17:44:30 GMT -2
Iloisesti minun oli alkanut uimaan vedessä ja sukeltelemaan omiin reitteihinsä roiskien vettä jaloillaan. Hymy hyytyi välittömästi, kun Miley kuuli Vatukan yskivän vettä. Miley oli juuri noussut pintaan sukelluksesta, ja oli kääntänyt päänsä välittömästi äänen suuntaan kuullessaan sen. Minun riensi kohti uutta tuttavuutta haluten auttaa sitä. "Mitä sinun kävi?" se kysyi uteliaasti ja todella huolestuneesti. Miley vilkaisi toisen päähän nähdäkseen, mitä siinä oikein oli, mutta toisen tassut tuntuivat olevan tiellä. Vilahduksen naarmusta Miley kyllä näki ja hämmästyi heti. Se ei yhtään tiennyt, mistä naarmu olisi voinut tulla. Miley alkoi itsekin tulla surulliseksi huomatessaan toisen kärsivän katseen.
|
|
|
Post by njeekyo on Aug 11, 2008 16:09:35 GMT -2
"Taisin kolauttaa pääni kiveen.. tai johonkin.." Vatukka valitti sekavasti, pidellen yhä kipeää päätään. Naarmu siihen oli tosiaan tullut, ei kovin suuri, mutta sitäkin kipeämpi. Hetken tunnusteltuaan Furret päästi vihdoin etukäpälänsä irti ja yritti katsoa otsaansa arvioidakseen kuinka pahasti oli itsensä satuttanut. Se oli varsin vaikeaa ja näytti luultavasti myös jokseenkin huvittavalta. Vatukan oli hyvin vaikea pysyä tasapainossa pitäessään silmiään kierossa ja keskittyessään naarmun vakavuuden arvioimiseen, jonka vuoksi se pari askelta taakse päin astuttuaan rojahtikin veteen istualteen. Hetken aikaa se vain istua lötkötti vedessä, varsin hölmistynyt ilme kasvoillaan ja yskäisi pari kertaa hämillään sanomatta mitään.
|
|
|
Post by sandeera on Aug 29, 2008 2:27:11 GMT -2
"Voi ei...!" Miley voivotteli Vatukan iskusta. 'Se varmasti on kipeä...' Miley ajatteli ja piti katseensa furretin päässä juuri siinä kohtaa, mihin toista huomattavasti sattui. Hetki kului melko hiljaisesti, kunnes Minun sai idean; "Sivele päähäsi hieman vettä. Ehkä se lievittäisi kipua..?" Miley oli hieman peloissaankin toisen puolesta. Mileylle itsellekään ei ollut käynyt noin kuin oli tuolle uudelle tuttavuudelle - Vatukalle - käynyt. Minun asteli lähemmäs Vatukkaa katsellen sen päätä. Sitten Miley sanoi vielä: "Ei se kovin pahalta näytä..." Mileylle levisi pieni hymy kasvoilleen, sillä parempi pieni haava oli kuin sellainen todella iso.
|
|