|
Post by njeekyo on Apr 7, 2008 15:31:32 GMT -2
//ja Sandeera tänne jookos~ :3//
Oli kaunis ja lämmin kesäpäivä, ja aurinko paistoi täydeltä terältä kauniilla, sinisellä, pilvettömällä taivaalla. Kerrassaan ihana sää ulkoiluun. Näin olivat ajatelleet myös monet pokemonit, jotka olivat tulleet meren rannalle nauttimaan kesäisestä päivästä. Hiekalla lojui myös pieni furret, Vatukka, joka oli päättänyt sinä päivänä tulla rannalle pullollinen mehua mukanaan. 'Että pidänkin tästä paikasta paljon..' se mietti ja istui hiekalla iloisena katsellen merta. Laineet huuhtoivat rantaa, meri aaltoili laiskasti kauniin sinisenä ja auringon valo sai veden kimaltamaan. Se sulki silmänsä ja vain nautti auringon lämmöstä. 'Voi, olisinpa älynnyt ottaa jonkun mukaani..' se harmitteli, sillä ystävän kanssa sillä olisi varmasti ollut vieläkin mukavampaa. Mutta päivä oli joka tapauksessa ihana muutenkin. Vatukka avasi taas silmänsä ja asettui makaamaan hiekalle, katse taivaalle suunnattuna. "Aurinko kyllä häikäisee pahasti.." se mutisi itsekseen ja korkasi asian, asettamalla mehupullon silmiensä päälle. Sitten se risti vielä etukäpälänsä vatsansa päälle, ja vain rentoutui ja lämmitteli.
|
|
|
Post by sandeera on Apr 8, 2008 10:53:08 GMT -2
// Jea // Miley huomasi ulkona olevan upea ilma ja päätti lähteä rannalle. Se oli yksi Mileyn mielipaikoista. Siellä oli mukavaa ja kiva tehdä kaikkea. Pian hän huomasi rannalla toisenkin pokémonin. 'Kukakohan tuo on..?' hän mietti ja käveli lähemmäs. Miley oli utelias, sillä tämä oli ainoa pokémon rannalla Mileyn lisäksi. Mileyllä oli mukana pieni aurinkovarjo. Hän avasin sen, sillä totesi auringon häikivän liikaa. Miley päätti yllättää Vatukan hakkaamalla aurinkovarjon maahan toisen varjoksi. "Hei, kuka olet?" hän kysyi ja asettui makaamaan Vatukan viereen.
|
|
|
Post by njeekyo on Apr 9, 2008 17:00:28 GMT -2
Furret oli loikoillut auringossa jo hyvän aikaa, ja sille alkoi tulla kuuma. 'Olisin voinut ottaa aurinkovarjonkin mukaan..' se mietti harmissaan. Yht'äkkiä se tunsi, että tuli hämärämpää, ikäänkuin aurinko olisi mennyt pilveen, ja joku puhui sille. Se nousi istumaan niin, että pullo putosi sen silmien päältä. Se näki vieressään pienen uteliaan näköisen Minunin, jolla oli aurinkovarjo sopivasti mukana. "Olen Aoi Kiichigo, mutta sano vain Vatukka tai Ichi, miten haluat.." se sanoi ja hymyili aurinkoisesti, kuten sillä oli tapana. "..entäs sinä sitten?" se jatkoi ja uteli toisen nimeä. 'Sainpas vihdoinkin seuraa..' se mietti iloisena, sillä sitähän se oli juuri kaivannut. Lisäksi aurinkokaan ei enää häikäissyt tai polttanut, aurinkovarjon ansiosta, mikä oli oikein mukava asia. Vatukka hymyili koko ajan iloisen aurinkoisesti Mileylle, vaikkei tämän nimeä vielä tiennytkään, eikä muutenkaan Minunia vielä tuntenut, mutta mitäpä se olisi haitannut, mukavalta seuralta se kuitenkin vaikutti.
|
|
|
Post by sandeera on Apr 10, 2008 13:26:38 GMT -2
Miley kuunteli kiltisti, kun toinen puhui ja vuorollaan vastasi: "Minä olen Miley. Hauska tutustua." Hän ojensi kättään toiselle kättelyä varten. Mileyllä oli jano, ja hän ottikin olkalaukustaan juomapullon ja joi siitä höläyksen. "Ihanaa... kylmää..." Miley sanoi. Kylmä juoma oli kauheassa auringonpaisteessa ihanan viileää ja raikastavaa. Siinä oli molempia käsiä tarvittu, ja jälleen Miley laittoi käden kättelyasentoon.
// Lyhyttä... //
|
|
|
Post by njeekyo on Apr 14, 2008 14:41:18 GMT -2
Vatukka tarttui Mileyn käteen ja kätteli tätä, hymyillen samalla aurinkoisesti. Se oli hyvällä tuulella tänään, kuten yleensäkin, mutta nyt se oli tavallistakin paremmalla tuulella. "Hauska tutustua sinuunkin" se sanoi hilpeästi ja väläytti onnellisen hymyn. "Mietinkin, että olisi enemmänkin kuin mukavaa saada seuraa. Ja olin juuri lämmittelemässä ja ottamassa aurinkoa.. mutta sitten tuli vähän liian kuuma, ja sinä tulit tähän juuri sopivasti" se selitti Mileylle innoissaan siitä, että oli saanut juttukaverin. "Tänään on muutenkin niin kaunis sää. Kerrassaan täydellinen päivä lähteä rannalle viettämään aikaa. Ranta on muutenkin niin ihanan viihtyisä paikka.." se puhua pälpätti uudelle tuttavuudelleen, mutta lopetti sitten, että toinenkin saisi puheenvuoron, eikä joutuisi ainoastaan kuuntelemaan Vatukan pälätystä.
|
|
|
Post by sandeera on Apr 21, 2008 10:06:13 GMT -2
Miley hymyili ja nyökkäili sopivissa kohdissa. Vihdoin toisen lopetettua Mileykin alkoi puhua jotakin: "Tämä tosiaan vaikuttaa kivalta paikalta. En ole täällä niin hirveästi käynyt, mutta vaikuttaa todella kivalta. Ja tänään on niin ihana hellepäivä, että oli pakko tulla etsimään ranta." Miley asetti oman peittonsa hiekalle ja asettui makaamaan siihen. Nyt varjo oli kummankin päällä niin, ettei aurinko häikinyt silmiä. "Ihanaa..." Miley sanoi hiljaa ja otti jälleen höläyksen juomaa. Ihanan raikasta mehua kylmänä pullossa. Olisiko parempaa juomaa löytynyt kuumalle hellepäivälle? Mileyn mielestä ei. Mileyllä ei ollut mitään sanottavaa, joten hän vain makasi peitollaan hiljaa.
|
|
|
Post by njeekyo on Apr 21, 2008 13:16:54 GMT -2
Vatukka kuunteli ja totesi sitten myös pitävänsä auringon paisteesta kovasti. Sitten sekin joi omasta mehupullostaan tilkan mehua, ja asettui taas maahan makaamaan rentona. Tällä kertaa sille ei varmaan tulisi liian kuumakaan, kun Miley oli tuonut aurinkovarjon mukanaan. Yleensä Vatukka ei laiskotellut tällä lailla, mutta nyt oli sen mielestä ihan liian kuuma riehumiseen, tai ylipäänsä mihinkään muuhunkaan, kuin makoiluun, lepäilyyn ja auringon ottamiseen, siksihän se oli oikeastaan alunperin tullutkin rannalle. 'On aina mukava levätä välillä..' se ajattelin ja sulki sitten silmänsä ja risti tassunsa vatsansa päälle ja kuunteli laineiden ääntä niiden pyyhkäistessä edestakaisin hiekalla.
|
|
|
Post by sandeera on Apr 26, 2008 4:15:46 GMT -2
Miley kuunteli kiltisti jokaista lausahdusta ja äännähdystä myöten ja vilkuili ympärilleen katsellen muita rannalle tulleita pokémoneja. Miley ei keksinyt enää mitään sanottavaa. Hän ummisti silmänsä ja alkoi nautiskella auringosta
// Nou inspistä //
|
|
|
Post by njeekyo on Apr 30, 2008 15:10:26 GMT -2
Vatukka vain makasi tassut vatsan päällä ja nautti kesäisestä päivästä. Aurinkovarjon ansiosta lämpötilakin oli juuri sopiva, ei liian kuuma, eikä liian kylmä. Lokit kirkuivat ja kaartelivat sinisellä, pilvettömällä taivaalla. Vatukka mietti kaikenlaista maan ja taivaan väliltä; mitä sen mieleen vain sattui ikinä juolahtamaankaan. 'Missäköhän päin Miley mahtaa asua..?' sen mieleen pälkähti yht'äkkiä. "Asutko muuten jossain tässä lähistöllä?" se sitten kysyi, avasi silmänsä, käänsi päätään hiukan ja katsoi kysyvästi uutta ystäväänsä, joka paistatteli päivää ihan sen vieressä. Olisihan se mukavaa, jos he vaikka sattuisivat asustamaan lähekkäin, ja voisivat vaikka myöhemminkin tavata.
// aina ei ole.. D: //
|
|
|
Post by sandeera on May 11, 2008 14:02:14 GMT -2
Miley taisi tehdä samaa kuin Vatukka. Ajatteli kaikkea, mikä mieleen tuli. Vaikka kivestäkin keksi kysymyksen. Aina oli uusia kysymyksiä vailla vastauksia. Silloin Vatukka kysyi kysymyksensä, ja tietysti Miley vastasi. "Asun tuolla pienillä vuorilla, eräässä luolassa, jossa on puunkaarnaovi ja kyltti, jossa lukee nimeni" Hän sanoi osoittaen läntistä metsää. Metsässä oli pieniä mäkiä, joista yhden Miley oli valinnut kodikseen. Ja tehnyt juuri niin kuin oli Vatukalle kertonut. "Se on aivan metsän reunalla, ja sieltä ei siis ole kovin pitkä matka tänne", Miley jatkoi ja katsoi toista iloiten. "Entä sinä, missä sinä asut?" Miley kysyi uteliaana ja iloisena. Hän oli hyvin tyytyväinen, että kaksikko päätyi puhumaan juuri kodeistaan.
|
|
|
Post by njeekyo on May 23, 2008 5:43:06 GMT -2
Vatukka kuunteli hyvin kiinnostuneena toisen kertoessa kodistaan. "Hihihii, siellä on varmasti jännää asua.." se sanoi iloisena hihittäen ja heilutteli jalkojaan. "Minä.. Minä asun ihan vain siellä asuinalueella. Sellaisessa melko pienessä vaaleansinisessä mökissä, jonka ikkunoissa on vaaleanpunaiset, kukalliset verhot, ja jonka pihalla on pieni kasvimaa, ja paljon vadelmapensaita. Puutarhan hoito on niin mukava harrastus. Taloani ympäröi valkea puuaita, ja tienvieressä on tummanvihreä postilaatikkoni." Vatukka selitti innoissaan Mileylle. "Sieltä on oikeastaan aika pitkä matka tänne rannalle, mutta se ei haittaa. Kuljeskelen usein ympäriinsä ja tutkin paikkoja huvikseni. On kätevää tietää, millaisia paikkoja lähistöllä sijaitsee.." Se alkoi selittämään innoissaan, ei vähiten siksi, että tykkäsi puhumisesta ja selittämisestä. "Mitä sinä harrastat? Ja mistä pidät?" se kysäisi äkkiä ja katsoi hymyillen toista. Vatukka halusi tutustua toiseen paremmin, niin mukavalta persoonalta tämä vaikutti.
|
|
|
Post by sandeera on May 26, 2008 14:09:05 GMT -2
Miley oli innoissaan ja hymyili. Hän nyökkäilikin sopivissa kohdissa ja vastasi Vatukan kysymykseen: "En oikeastaan harrasta mitään, mutta tykkään matkustamisesta ja aurinkoisista päivistä." Miley hihkaisi ilosta ja otti taas höläyksen juomastaan. Aurinko paistoi todella kuumana. Ehkä niin kuumana, että auringonpistos oli hyvinkin mahdollinen sattuma. Onneksi kaksikko oli varjon alla, ja näin he säästyisivät auringon ylikuumalta säteilyltä. "Entäs sinä? Mistä sinä pidät?" Miley kysyi iloisesti.
|
|
|
Post by njeekyo on Jun 4, 2008 14:07:43 GMT -2
Vatukka kuunteli uteliaana Mileytä tämän puhuessa. "Aurinkoiset päivät ovat kyllä ihania varsinkin ulkoillessa." Vatukka totesi hymyillen. Sitten se kuuli toisen kysymyksen. Furret mietti pienen hetken. "Pidän oikeastaan kaikesta suloisesta ja söpöstä, ja kaiken koristelu on hauskaa. Ja ruuan laittaminen on myöskin ihanaa, varsinkin leipomisesta pidän kovasti." se vastasi sitten iloisesti sulkien silmänsä ja kallistaen päätään. Sää oli sangen kuuma, eikä alueen läpi kulkeut pienintäkään viilentävää tuulen virettä. Päivänvarjosta huolimatta Vatukalla alkoi olla melkoisen kuuma ja hikinen olo, furreteille ominaisen paksun turkin ja tuuhean hännänkin vuoksi. 'Olisipa tuuletin.. tai viuhka.. tai jotain viilentävää..' se mietti ja joi puoli pullollista mehua, jota kantoi mukanaan. Sitten se muisti olevansa rannalla, ja ihan melkeimpä nenän edessä oli vettä. 'Olinpas minä tyhmä!' se totesi hiljaa itsekseen ja naurahti sisäisesti. "Hei mitäs sanoisit, jos käytäisiin uimassa?" se kysäisi Mileyltä ja nousi jo puoliksi ylös, valmiina juoksemaan viileän raikkaaseen veteen.
|
|
|
Post by sandeera on Jun 25, 2008 16:57:18 GMT -2
Miley kuunteli kilttinä ja totesi sitten hyvissä välin: "Minä tykkään myös ruuanlaitosta, ja siinä on kivointa se syömisvaihe!" Miley naurahti ja sitten toinen ehdottikin oman ehdotuksensa mennä uimaan. Mileykään ei ollut tajuta, että aivan naamansa edessä oli viileätä vettä, jonne olisi voinut mennä uimaan kuumeeden iskiessä. "Joo mennään vain!" Miley huudahti intoa täynnä ja lähti samantien juoksuun kohti vettä. Tuo minun oli vedessä todella nopeasti ja tästä huomasi heti, että se nautti veden raikkaudesta.
|
|
|
Post by njeekyo on Jul 13, 2008 10:56:37 GMT -2
Vatukka tuskin ehti silmiänsä räpäyttää kun Miley olikin jo vedessä. Se hymähti ja lähti itsekkin kipittämään raikasta vettä kohti, niin että hiekka vain pöllysi sen käpälien alla. Juuri ennen vesirajaa se hypähti iloisesti etutassut edellä veteen niin että se roiskui joka paikkaan. "Mmh, ihanan vilpoisaa" Furret mumisi silmät kiinni ja kellui selällään vedessä. Vesi tuntui ihanan viilentävältä näin kuumana päivänä, varsinkin jos sattui omistamaan kovinkin tuuhean turkin, kuten Vatukka. Kauaa furret ei kuitenkaan jaksanut vain kellua paikoillaan, hilpeällä tuulella kun oli, vaan se sukelsi veden alle ja lähti uimaan satunnaiseen suuntaan. Vatukka oikeastaan piti uimisesta, vaikkei vesipokemon ollutkaan, eikä erityisen loistava uimari. Siinä vain oli jotain mistä furret piti, ei se itsekkään tiennyt sille mitään erityistä syytä. Yhtäkkiä se tunsi päänsä kolahtavan jotakin kovaa ja rosoista vasten ja se aukaisi suunsa älähtääkseen inhottavaa kipua, jolloin se onnistui tietenkin samaan vettä henkeensä. Furret ponkaisi äkkiä pinnalle yskien vettä ja pidellen kipeää päätään. Veden alla Vatukan edessä näkyi nyt selvästi suuri kivi, jota päin se oli uinut. "Aih.." Se valitti ja hieroskeli otsaansa johon oli tullut kipeä, muttei niinkään iso, naarmu.
|
|