|
Post by Hapro on Mar 31, 2008 10:23:32 GMT -2
"Mitä minä en ymmärrä?" Lucchi kysyi kylmästi. Hän ymmärsi monia asioita varmasti paremmin kuin Nidorino; olihan hän tätä vanhempi. Lucchi oli sitä paitsi varma, että vaikka Kinillä olisi kuinka kauhea menneisyys hyvänsä, niin silti Lucchin oma menneisyys olisi paha, jos ei pahempi. Vaikka eihän Lucchi tiennyt Kinin menneisyydestä mitään, ei sillä että hän olisi halunnutkaan. "Jos aiot perustaa pelastustiimin tuolla asenteella, voin vakuuttaa sinulle ettet tule saamaan siihen ketään", Lucchi jatkoi mulkoillen Kiniä jäätävästi. Pidgeotto mietti taas päätöstään. Hän oli ollut aikeissa vastata myöntävästi - todellakin! - vaikkei hän koskaan ollut harkinnut Pelastustiimiin kuulumista. Mutta nyt Lucchi katui päätöstään. Hän ei todellakaan halunnut kenenkään sellaisen tiimiin, joka ei välittänyt mistään mitään. Ensinnäkään siinä ei ollut järkeä ja toisekseen Lucchi menisi tiimiin vain jonkun sellaisen kanssa, jota hän kunnioitti. Jos Kinin onnistuisi voittaa takaisin hänen kunnioituksensa, saattaisi hänen mielipiteensä muuttua uudestaan. Mutta Lucchi epäili sitä. Sisimmässään hän kuitenkin toivoi, että niin tapahtuisi. Pidgeotto oli uskonut että Kinistä tulisi jotain suurta; se usko alkoi hiipua. Lucchi yritti olla näyttämättä tunteitaan, vaikka hänen sisällään leimusi valtava liekki. Uros rupesi taas sukimaan sulkiaan, saadakseen ajatuksensa muualle. Samalla hän kuitenkin tuijotti Kiniä, odottaen tämän vastauksia.
|
|
Yamashita
Lv.1
AVATAR (C) MEIK? ELI EI KOPIOIDA!
Posts: 34
|
Post by Yamashita on Apr 3, 2008 9:27:03 GMT -2
"Entä sitten? Voin kyllä thedä kaiken yksinkin, vaikka se maksaisi henkeni!" Kinin silmissä oli tulinen katse: se suunatutui suoraan Lucchiin. "En pelkää pistää henkeäni pantiksi, jos joku pelastuisi sen myötä! Jos jota kuta kiinnosta tehdä näin kanssani, voi ottaa ja häipyä! Minä en ole mikään pelkuri!" Kin oli raivoissaan. Sen päässä alkoi pyöriä ajatukset. Ajatukset, että Lucchi ei suostui. Mutta mitä sillä olisi väliä? Nidorino kääntyi ja juoksi metsään: metsään, mahdollisimman kauas Lucchista. Kin ei halunnut sitä. Se ei halunnut kuunnella ketään, joka ei haluasi sen tapaan auttaa henkensä edestä muita.
|
|
|
Post by Hapro on Apr 3, 2008 14:08:29 GMT -2
"Yksin? Luuletko sinä pelastavasi kaikki yksin?" Lucchi kysyi yrittäen pitää äänensä tyynenä; aika huonoin menestyksin. Hän alkoi jo ärsyyntyä todella paljon Kinin asenteeseen. Kun Nidorino syöksyi metsään, nousi Lucchi siivilleen. 'Idiootti pentu', Pidgeotto ajatteli. Uros meinasi jo lähteä toiseen suuntaan, mutta ensin hän halusi setviä asian tuon pennun kanssa; asenteellaan Nidorino ei tulisi pärjäämään elämässä. Lucchi lensi kohti metsää, yrittäen tavoittaa Nidorinon. Hän pääsikin tämän lähelle ja päätti puhua suunsa puhtaaksi. "Kin! Kuuntele minua! Jos luulet pärjääväsi yksin, voit unohtaa haaveesi täysin. Et ehkä pelkää laittaa itseäsi kehiin muiden pelastamiseksi, mutta sillä tavalla et pelasta ketään!" Lucchi huusi Nidorinolle vihaisesti. Häntä ärsytti pennun tapa ajatella; jostain syystä se tuntui Lucchin mielestä samantapaiselta kuin armeijassa. Kuole yhteisön puolesta. Se oli ollut armeijan tunnuslause. Mutta mitä järkeä oli kuolla, jos sillä ei kuitenkaan pystynyt auttamaan ketään? Yhteistyö. Se oli se sana, jota tarvittiin yhteisön pärjäämiseen, Lucchi oli siitä varma. Hän ei ollut unohtanut armeijan tapoja, mutta hänen oma ajatusmaailmansa oli muuttunut sieltä lähdettyä. "Jos kuolet, ketä se auttaa? Ei ketään! Sinun täytyy kerätä itsellesi tiimi", Lucchi jatkoi, nyt jo hieman rauhoittuneena. Hän toivoi että Nidorino kuuntelisi häntä. "Yhteistyö. Pelastustiimissä on kyse yhteistyöstä; ilman toista et pärjää. Jos kuolet, voit kuolla onnellisena sillä tiedät ettei uhrauksesi mennyt hukkaan. Mutta niin on vain, jos sinulla on tiimi tai edes joku jakamassa päämääräsi! Minä en ole oikea pokemon sinun päämääräsi kanssa; olemme liian erilaisia. Mutta en halua, että menet tappamaan itsesi vain siksi, että luulet siitä olevan jotain apua. Siitä. Ei. Ole." Nyt Lucchi oli tehnyt päätöksensä, hänestä ei tulisi Kinin ryhmäläistä. Hän oli varma, ettei mikään enää käännyttäisi häntä. "Sinussa on jotain erityistä Kin. Älä heitä elämääsi hukkaan!" Lucchi vielä sanoi ja laskeutui sitten puun oksalle. Nidorino saisi häipyä, mutta Lucchi toivoi että Kin veisi mukanaan ainakin osan hänen ajatuksistaan.
|
|
Yamashita
Lv.1
AVATAR (C) MEIK? ELI EI KOPIOIDA!
Posts: 34
|
Post by Yamashita on Apr 3, 2008 15:25:46 GMT -2
Kin pysähtyi heti kuullessaan, mitä Lucchi sanoi. Se kuunteli hiljaa joka ikisen sanan, ja jokaisen sanan myötä Kin oli varma, mitä se seuraavaksi aikoi tehdä. Mutta ennen sitä, sen piti selittää Lucchille jotain. Kin kääntyi Pidgeottoon päin ja katsoi syvälle sen silmiin. "Sinussa on jotain erityistä Kin. Älä heitä elämääsi hukkaan!" Mitä erityistä? Kin oli kasvanut todella huonoissa oloissa. Jatkuvab pelon ja kivun vallitessa se oli muuttunut araksi ja hiljaiseksi. Mutta tavattuaam Lucchin, Kin oli hetken aikaa luullut, että hän oli tavannut henkilön, jota etsi. "En aio. En aio heittää elämääni hukkaan." Nidorinon ääni, ääni joka äsken oli aivan murtunut, muuttui jälleen vahvaksi, hehkuen lämpöä ja voimaa. "Mutta joskus täytyy riskeerata oma elämänsä, joskus. Mutta silloin teen sen vain hyvän asian puolesta. Ja vain, jos joku seisoo rinnallani. Sillä jos kuolen yksin, ei se muuta mitään. Ystävyys. Tiimityö. Kuolema ystävän puolesta - ne ovat tarkoitukseni tässä elämässä. En aio kuolla, ennen kuin löydän jonkun, joka suostuu itse samaan." Pelko kaikkosi sen sydämestä. Nyt se oli varmaa - Kin tekisi mitä olisi tekemässä, ja muistaisi Lucchin sanat vielä kuolessaan. "Hyvästi. Toivottavast tiemme kohtaavat vielä jossain - mutta silloin olen jo aikuinen, jonka rinnalla on uskollisia ystäviä. Ja joille minäkin olen uskollinen. Saat uskoa sen!" Kin katsoi viimeisen kerran Lucchiin, teki oudon katseen, ja kääntyi lähteäkseen pois.
|
|
|
Post by Hapro on Apr 3, 2008 15:45:42 GMT -2
"Sinulla on hyvä elämä edessäsi", Lucchi sanoi hymyillen hieman. Nuoren Nidorinon ääneen oli tullut vahvuutta, josta Lucchi piti. "Niin, joskus on pakko riskeerata itsensä, siinä olet oikeassa. Ymmärsit sanojeni tarkoituksen, olen siitä iloinen", Lucchi sanoi ja taivutti päätään kumarruksen merkiksi. Nuoressa Kinissä oli jotain todella erikoista, jotain jota Lucchi kunnioitti suuresti. Hän oli varma, että kuulisi Kinistä vielä. "Kasva vielä vahvemmaksi ja unohda kaikki menneisyytesi haavat; ainakin arvelen niitä sinulla olleen. Etsi itsellesi kumppani, jonka luonne on samanlainen ja toimikaa yhdessä hyvän asian puolesta." Lucchi oli tyytyväinen itseensä; paljon tyytyväisempi kuin pitkään aikaan. Hän oli saanut puhallettua Kiniin tulen, nyt oli Kinin aika kohottaa se täyteen mittaan. Lucchi oli varma, että Nidorino onnistuisi siinä. "Hyvästi", Lucchi vielä sanoi. "Olen varma että kohtaamme vielä. Uskon, että saat sellaiset tiimiläiset kuin toivot ja olen vielä pahoillani etten ole valmis siihen. Luonteeni ei vain ole sopiva pelastustiimiin; ymmärsin sen. Luulin voivani muuttua, mutta muuttuja olitkin sinä. Parempi näin päin." Lucchi loi vielä katseen Kiniin ja katsoi tämän selkää Nidorinon kääntyessä. 'Tule vahvemmaksi Kin. Niin minäkin teen ja ensi kerralla vastaukseni saattaa olla toinen, jos onnistun tavoitteissani.' Lucchi kumarsi vielä hitusen Nidorinon selkää kohti. Hän ei itse levittänyt vielä siipiään lähtönsä merkiksi, vaan jäi puuhun odottamaan Kinin lähtöä. Pidgeotto halusi ajatella; halusi miettiä omia päämääriään jotka sillä hetkellä poikkesivat Kinin omista. 'Kuulen sinusta vielä, olen siitä varma.'
|
|
Yamashita
Lv.1
AVATAR (C) MEIK? ELI EI KOPIOIDA!
Posts: 34
|
Post by Yamashita on Apr 4, 2008 14:49:18 GMT -2
Kin kuunteli Lucchin sanat vastaamatta. Ilon kyyneleet valuivat pitkit sen arpista kuonoa. Se oli sisintään myöten liikuttunut; Pidgeotto tuki häntä. Ensimmäistä kertaa sen elämässä joku tuki sitä. Se oli Kinille mahtava tunne. Kiitos. Olen sinulle ikuisesti kiitollinen! Kinin sisimmässä heräsi liekki; se oli himmeä, mutta vahva. Nyt Kin tekisi sen mitä aikoi. Nidorino lähti juoksemaan kohti rantaa uidakseen pois. Ehkä se löytäisi unelmansa vielä jostain. Se hyppäsi mereen ja lähti uimaan pois.
#Poistuu. Kiitos hyvästä roolauksesta - ja voisiko joku toinen hahmosi jatkaa?#
|
|
|
Post by Hapro on Apr 4, 2008 14:59:49 GMT -2
Lucchi jäi katsomaan Kinin perään. 'Hänestä tulee vielä jotain todella suurta', Lucchi ajatteli ja kohosi siivilleen. Pidgeotto kääntyi vastakkaiseen suuntaan kuin Kin ja lähti lentämään kohti merta. Pidgeotto aikoi hankkiutua rannalle ja etsiä itsensä. Kunhan hän ensin varastaisi jotain. 'Ei ei! Älä ajattele varastamista!', Lucchi sätti itseään. Mutta hän ei voinut ajatuksilleen mitään. Pidgeotto kuitenkin päätti, että jonakin päivänä hän onnistuisi ja silloin hän etsisi Kinin käsiinsä. Vastaus saattaisi olla toinen.
#Häippäisee hänkin. Kiitos hienosta roolauksesta *kumarrus* Kaikki muut hahmoni taitavat kyllä olla varattuja, anteeksi~#
|
|