Olen täällä~

[Ziharn]

#Tämä on Rhaein ensimmäinen peli, seuraksi voi tulla kuka vain :3 Neidillä pelitetään sitten minä-muodossa 8)#

Nukuin sikeää untani, mutta tunsin silti tuulen turkissani. Kuulin Pidgeyden huudot yläpuoleltani ja rasahduksen jossain vieressäni olevassa metsikössä ja niiden yhteisääni sai minut räväyttämään silmäni auki. Hieraisin tassullani silmiäni ja katselin uteliaana ympärilleni. Viime iltainen sumu ei ollut antanut minun nähdä mitään ympärillä olevasta alueestani, joten katselin kiinnostuneena ympärilläni avautuvaa näkymää. Rauniot näyttivät upeilta pienissä silmissäni ja ihannoiva hymy nousi kasvoilleni hitaasti. Päästin ilmaan muutamia pieniä salamia ja säntäsin juosten raunioiden keskelle. Tutkin ja ihmetteli paikkoja innokas katse silmissäni ja naureskelin aina vähän väliä. Pyörin välillä ympyrää ja jahtasin 'häntääni' kun en parempaakaan tekemistä keksinyt.

Hetken kuluttua löysin tieni jotenkin kummallisesti erään raunion katolle ja juoksin päätä pahkaa kohti katon laitaa. Huomasin sen kyllä, joten lisäsin vain vauhtia ja syöksyin kohti katon reunaa yhä vain nopeammin. Jännitin raajani ja ponnistin ilman halki. "Jihuuu!!!~" huusin kun lensin ilmojen halki. Tavoittelin korkeuksia ja samalla myös vastakkaisen talon katonreunaa. Mutta hymyni, sekä riemu hyytyivät silloin kun tajusin ettei korkeuteni tai vauhtini riittäneet. Riemunhuutoni vaihtui hieman pelokkaaseen ja syöksyin alas melko korkealtakin. "Jihaaa... AAAAArrrggghhHH!! ApuaaaaH!!" huusin kun syöksyin yhä vain alemmas ja ajattelin että kohta tipahtaisin kovaan maahan. Toisin kuitenkin kävi ja tipahdin jonkin pehmeän päälle. Kuitenkin se pehmeä huusi kivusta ja säikähdin niin että pomppasin todella korkealle ilmaan. Katsoin kauhuissani kun se, jonka päälle olin pudonnut nousi maasta ja murisi minulle vihaisesti. Peräännyin hitaasti ison Houndoomin edessä, joka läheni minua ja murisi entistä vihaisemmin. "A-a-anteeksi.." sopersin, mutta Houndoom vastasi ilkeästi sähisten: "Tässä ei nyt anteeksipyytelyt auta, penska. Varoisit vähän, nyt saat tuntea sen miksi kannattaa välttää meitä isompia!" Ja samalla huomasin kuinka sen koirapokemonin leuat napsahtivat aivan naamani edessä kiinni. Kiljaisin ja säntäsin peloissani pakoon. Etsin epätoivoisesti piilopaikkaa, sillä aikaa Houndoom kiri välimatkaa aina vain nopeammin umpeen. Juoksin henkeni edestä ja vilkuilin välillä hermostuneesti taakseni. Hetken kuluttua löysin erään talonraunion kyljestä pienen aukon, josta saattaisin mahtua sisään. Houndoom ei kuitenkaan mahtuisi, joten syöksyin sitä aukkoa kohti. Iso uros juoksi perässäni hirmuista vauhtia ja sai minua koko ajan kiinni. Se oli aivan takanani. Loikkasin ja venytin itseäni aukkoa kohti. Kuulin kuinka jykevät leuat takanani aukenivat ja tavoittelivat takaruumistani. Suljin selkäni ja syöksyin koloa kohti. Leuat lähenivät ainavain ja minä venytin itseni äärimmilleen. Ja juuri kun leuat olivat sulkeutumassa ympärilleni, kuului kova jysähdys ja Houndoom törmäsi rauniotalon seinään. Huohotin peloissani raunioiden alla ja katsoin kauhuissani kun suuren uroksen ruho oli aukon edessä, kuitenkin niin että saattaisin juuri ja juuri päästä pois. Hiippailin aukosta ulos ja astelin jännittyneesti kauemmas tuosta mustasta pokemonista. Hiippailin takaisin metsän laitaan ja käperryin sinne pensaan alle. Makasin siellä hipihiljaa ja kuuntelin, josko se Houndoom etsisi minua ja saattaisi syödä minut. Olin kauhuissani ja tarkkailin kuuloni, hajuni ja näköni perusteella rauniokaupunkia. Toivoin sisimmässäni, että joku olisi nyt luonani auttamassa minut pois sen ilkimyksen kynsistä. En edes tajunnut kun vaivuin jälleen lämpöiseen uneen.

[vepika]

//Täältä tulee Vepsu jonka synonyymi-sanasto on vajaa.//

Raunioitten lomassa hyödynsi notkeuttaan nuorehko vulpix-uros. Se kiipeili itseään suurempien marmoripaasien päälle, ja tähysteli niiden päältä ympäristöään. Toisväliin se taas luikki paasien alitse. Ja aina vain jatkoi puikkelehtimistaan raunoitten katveessa. Tämän leikkimielisen temmellyksen keskellä se kuuli yhtäkkiä muiden ääniä. Se valpastui oitis ja korvat singahtivat pystyyn. Sen häntäkin lakkasi heilumasta. Se koetti kuulla lisää ja kohta kuuluikin huutamista. Äänestä erotti että se kuului naaraspuoliselle. Silloinhan hänet pitäisi pelastaa. Tottakai Dansu oli aivan liian kaukana ehtiäkseen alle, mutta se pinkoi kohti äänenlähdettä minkä pääsi. Se ehti nähdä että houndoom lähti jahtaamaan jotakuta. Vulpix oletti heti ettei sillä olisi hyvät mielessä. Siksi se yrittikin lähteä perään. Pahaksi onnekseen, poika jäi jumiin paasien väliin. Se venkoili siinä tovin ja kuuli voimakkaan tömähdyksen. Monihäntä pääsi vihdoin irti paasien välistä ja lähti välittömästi etsimään paikkaa josta oli tuon äänen kuullut. Se päätyi paikalle jossa oli tokkurainen houndoom, jolle ei oikein tehnyt mieli mennä aukomaan päätään. Hetkessä Vulpixin nenään tarttuikin toisenlainen tuoksu. Se oli saman naaraan jonka äänen se oli kuullut aiemmin, pakko olla.

Innokkaana se lähti seuraamaan tätä, joko ihan siitä ilosta että pääsi tutustumaan uuteen pokemoniin tai sitten siitä syystä että pääsi kauemmas tulityypin sarvipääkoirasta. Haju oli jo melko heikko, joten Dansu joutui kiertelemään hetken aikaa ennen kuin löysi etsimänsä. Sen edessä nukkui nyt samankokoinen vihreä otus. Nyt kun se oli päässyt päämääräänsä, se päätti tutustua toiseen. Vulpix haisteli tyttöpokemonin naamaa uteliaana, ja kaiken lisäksi piti tämän tuoksusta.

[Ziharn]

Nukuin sikeästi ja kun heräsin kuulin outoa ääntä. Ja aivan naamani edestä! Raotin silmiäni hieman ja kun huomasin jonkin aivan nenäni edessä, kiljaisin ja kovaa. Ponkaisin pystyyn ja hyppäsin taaksepäin pusikossa, suoraan ulos sieltä. Kiljuin ja juoksin raunioiden suuntaan hetken verran. Kohta piilouduin erään ison kiven taakse ja katselin sieltä sitä outoa otusta joka oli minut herättänyt. Pelokkaasti lopulta huomasin että sehän oli Vulpix, ja vieläpä yhtä nuori ja pikkuinen kuin minäkin. Pomppasin hymyillen kiven takanta pois ja lähestyin leikkisä ilme kasvoillani uros puolista Vulpixia. Juoksin toisen ympärillä iloisesti ja hihittelin hiemankin. Arvioin katseellani toista ja nuuhkin sitä sieltä täältä. "Hei, kuka sinä olet? Minä olen Rhaei" sanoin iloisesti ja hymyilin aurinkoisesti. Istahdin alas ja katselin hetken hiljaisena raunioihin päin. "Ilkeä Houndoom jahtasi minua vähän aikaa sitten, mutta pääsin pakoon pienen kokoni vuoksi." sanoin ja virnistin heti perään. Rapsutin niskaani ja hymyilin koko ajan aurinkoisesti. Sitten yht' äkkiä pomppasin pystyyn ja katsoin aurinkoisesti Vulpixia. "Mennäänkö antamaan sille ilkimykselle opetus?" kysyin toiselta, vaikka syöksähdin melkein samantien raunioita kohti nopeaan juoksuun.

Saavuin hetkessä raunioille ja siellä hidastin juoksuni hiipiviksi askeliksi. Hiippailin raunioiden seassa etsien sitä Houndoom urosta ja naamallani oli kokoajan seikkailun ja kostonhalun virne. Luikin sukkelasti pienistäkin raoista ja pian saavutin etsimäni. Houndoom etsi minua varmaankin vihaisesti ja oli tulossa minua kohti! Puikkelehdin taaksepäin ja löysin pylvään joka oli kaatunut niin että se nojasi taloon. Pomppasin sen päälle, jolloin Houndoom sattui juuri huomaamaan minut. "Ahaa!! Siellähän sinä olet räkänokka!" Houndoom huusi ja minä murahdin vihaisesti tuolle nimittelijälle. Juoksin pylvästä pitkin katolle ja sieltä katselin kun Houndoom vaivalloisesti yritti päästä katolle. "Eikö onnistu ilkimys?" pilkkasin ja naurahdin virnistäen heti perään. Latasin sähköä sisääni ja pian se valtasi koko kehoni. Tunsin salamien voiman itsessäni ja hohdinkin hieman siinä seisoessani. Houndoom katsoi kummastellen minua ja minä virnistin sen typerään ilmeeseen. Loikkasin urosta kohti ja osuessani siihen, purin sähkölatauksen sen ruumiiseen. Houndoom karjaisi ja lennähti taaksepäin ja selälleen maahan. Naurahdin ja katsoin hihitellen urosta. "Älä enää kiusaa pienempiäsi!" huusin sille ja tuijotin sitä vihaisesti.

[Ziharn]

#Anteeksi pusku, mutta vedän Rhaein pois jumittamisen vuoksi. Enhän tahdo jumittaa neitiä liikaa yhdessä paikassa~#