Post by LENO on Oct 3, 2008 13:00:16 GMT -2
LENOn hahmokatras
Lumiére ~ Luxray
~*~
Nimi: Robin
Kutsumanimiä: Robbis, Röbsä, Röbbä, Rööbeli, Nelijalkainen ympäristöriski kiitos Kacku <3, Röbertön, idioottiUmppa...
Sukupuoli: Uros
Ikä: 18
Laji: Umbreon
Kyvyt:
• Synkronointi (Synchronize) - Jos Umbreonin tila on myrkyttynyt, palava tai halvaantunut, sama tila siirtyy myös vastustajalle.
Iskut:
• Kuunvalo (Moonlight) Kerää voimia kuunvalosta.
• Sekaannussäde (Confuse Ray) Ampuu pahaenteisen, kirkkaan säteen hämmentäen vastustajan.
• Toksiini (Toxic) Erittää kultaisiin renkaisiinsa hyvin vahvaa myrkkyä, jonka jälkeen iskee vastustajaa myrkyttäen tämän.
• Varjopallo (Shadow ball) Muodostaa eteensä tummansävyisen varjopallon ja lähettää sen kohti vastustajaa.
• Pimeä Pulssi (Dark Pulse) Vapauttaa pimeän, renkaina etenevän auran.
~*~
Ulkonäkö:
Robin on kaikin puolin siro ja kevytrakenteinen Umbreon. Tämä on aavistuksen lyhyempi kuin muut lajinsa edustajat, mutta Robinin paino on säkäkorkeuteen nähden kohdallaan. Uroksen kehossa ei taida olla yhtäkään raajaa, jota ei voisi kuvailla sanoin pitkä ja siro; niin tämän kaula, kuono, selkä kuin jalatkin ovat tällaisia. Tassut ovat pienet ja kissamaiset, joten niistä, eikä niissä olevista lyhyistä kynsistä ole juurikaan hyötyä taisteluissa. Robinin selkä on usein kuvanmukaisesti mutkalla. Vaikkakin Umbreonin silkinpehmeä turkki on kaikkialta muualta puolipitkää, hännässä se on erityisen pitkää saaden hännän näyttämään vielä pidemmältä ja paksummalta kuin mitä se todellisuudessa on. Hännänpää on aavistuksen kippuralla.
Robinin vasen korva on varsin lävistetty; päätä lähimpänä näkyy flesh tunnel-lävistys, jota seuraa kaksi hopeista korvarengasta. Jälkimmäisestä korvarenkaasta lähtee ohut hopeaketju, jonka toinen pää roikkuu melkein korvan kärjessä olevassa kuparinvärisessä korvarenkaassa. Oikea korva on sentään säästynyt lävistyksiltä ja muulta tilpehööriltä.
Kaulansa ympärille Robin on kietaissut pitkän, tummanruskean kaulahuivin, jonka hän on saanut jo edesmenneeltä sijaisemoltaan. Kaulahuivin päät laahaavat aina maassa, jonka takia ne ovatkin kuluneet ja rispaantuneet. Lipallisen, vakosametista tehdyn oliivinvihreän baskerinsa Robin on myös saanut emolta, ja molemmilla vaatekappaleilla on paljon tunnearvoa hänelle.
Luonne:
Robin on todella hajamielinen ja tuntuu olevan lähes aina aivan omissa maailmoissaan. Tästä huolimatta hän on aina ollut utelias uusia tuttavuuksia kohtaan. Vaikka tämä harvoin tekee aloitetta minkäänlaisille keskusteluille, Robin silti lärpättelee mielellään niitä näitä. Puheliaisuutta yleensä on pidetty hyveenä, mutta niiden ja näiden lärpättely on kuitenkin Robinin kohdalla usein koitunut suureksi ongelmaksi; uros on niin omissa maailmoissaan, ettei hänen puheissaan ole yksinkertaisesti mitään järkeä. Kaiken lisäksi, vaikka muut jaksaisivatkin keskittyä hänen kuuntelemiseensa, Robin ei itse pysty siihen. Hän ei kykene keskittymään miltei mihinkään kymmentä minuuttia pidempään, kun jo löytääkin jotain muuta mielenkiintoisempaa. Ei siis ole ihme, jos Robin lähtee jahtaamaan perhosta kesken lauseen tai tekee jotain muuta vastaavaa ja yhtä päätöntä.
Vietettyän vuosia yksin, Robin ei myöskään tunnu kykenevän enää tunnistamaan erilaisia tunnetiloja toisten kasvoilta kunnolla. Toisen leveä hymy tai vihamielinen kulmahampaiden vilautus näyttää Robinin silmissä vain yhdeltä ja samalta naaman venyttelyltä. Tämän seurauksena toinen saattaa leveän hymyn vastaukseksi saada Umbreonilta vain vihamielistä murinaa tai toisin päin. Useimmiten käy kuitenkin niin, ettei Robin itse vastaisi edellä mainittuihin hymyyn tai murinaan niin millään tavoin, sillä tällä on taipumus olla suurimman osan ajasta tyyni ja rauhallinen. Vaikkei Robin siis ehkä tunnistakaan kunnolla muiden tunnetiloja, se ei suinkaan tarkoita sitä, etteikö hän itse tuntisi.
Ärsyttävä tyyneys, keskittymiskyvyn puuttuminen ja puheiden sekavuus saavat usein ulkopuoliset ajattelemaan Robinia epäkohteliaana, ärsyttävänä ja loukkaavana käytökseltään. Robin itse ei tietenkään tarkoituksella anna itsestään sellaista kuvaa, muttei varmasti ymmärtäisikään mitä muut ajavat takaa, jos asiasta hänelle mainittaisiin. Siispä uroksen on hyvin vaikea luoda minkäänlaisia suhteita muiden Pokémonien kanssa. Ei sillä, että asia itsessään häntä haittaisi; Robin löytää varmasti perhostenjahtaamisen kaltaista tekemistä yksinäisen aikansa kulutukseksi.
Umbreon on todella helppo säikäyttää. Ei, hän ei ole luonteeltaan säikky tai arka, hänet saa vain säikähtämään yllättävän helposti. Monet, jotka vähääkään häntä tuntevat, tykkäävät pilailla hänen kustannuksellaan, josta uros ei todellakaan pidä.
Kuten Umbreonin ulkonäkö antaakin ilmi, hän ei ole erityisen vahva taisteluissa, eikä juuri tästä syystä pidä ottelemisesta. Pokén hennot luut antaisivat periksi parista voimakkaasta käpäläniskusta, jonka tähden tämä ei pahemmin voi ottaa riskiä ja käyttää lähihyökkäyksiä. Siispä Robin pysyttelee useimmin etäällä vastustajastaan ja käyttää Varjopallon kaltaisia, pitkälle kantavia iskuja. Taisteluissa Umbreonin valtti on nopeus, jonka avulla tämä pyrkii välttämään ottamasta osumaa ja uuvuttaakseen vastustajan. Nopeudesta ei kuitenkaan ole loppupeleissä paljoakaan hyötyä, sillä Robin on auttamattoman kömpelö. Jos tämä onnistuu kompastumaan ja vastustaja pääsee tämän lähelle enemmän kuin kolmesti, on peli Robinin osalta menetetty. Jos vastustaja pääsee täydessä terässä olevan Umbreonin lähelle, hän käyttää Toksiinia ja pyrkii tämän jälkeen välttelemään toisen iskuja siihen asti, kunnes myrkky on nujertanut vastustajan.
Menneisyys:
Robin kuoriutui suureen pesueeseen kahden Jolteonin nuorimmaksi pojaksi tähän maahan, johon ihminen ei ole vielä astunut jalallansakaan. Hänellä oli kaiken kaikkiaan kaksitoista sisarusta, jotka olivat kuoriutuneet tätä ennen; Robin siis oli kolmastoista. Vanhemmilla oli aina vaikeuksia pitää koko pesue kasassa niin, ettei yksikään lähtisi haahuilemaan omille teilleen.
Kuitenkin eräänä iltana Jolteon- pariskunnan tarkkaavaisuus herpaantui. He olivat lähteneet tutustuttamaan monihenkistä perhettään kotimetsään auringonlaskun aikaan, jolloin se olisi petojen välttämisen saralta turvallisinta. Kaikki oli sujunut hyvin; koko pentukatras oli pysynyt kasassa. Vanhimmat pennut tutkiskelivat paikkoja uteliaina ja nuorimmat matkasivat vanhempien selässä Robin – tai pelkkä Eevee, herraa kun ei oltu tällöin vielä edes nimetty – mukaan lukien. Auringon jo laskettua vanhemmat laskivat nuorimmat pennut selästään metsän reunassa sijaitsevalle aukiolle, jonka tiesivät turvalliseksi. Nuorin, vain muutaman vuoden ikäinen Eevee sisaruksineen tutki paikkoja ja oppi paljon uutta, mutta Robinia sellainen ei jaksanutkaan kovin pitkään kiinnostaa. Vanhempien silmän välttäessä Eevee harppoi koko ajan kauemmas ja kauemmas perheestään ehkä Rattatan, ehkä Caterpien perään. Erkaannuttuaan perheestään Robin ei enää pimeässä kyennyt löytämään perhettään. Hän asettui puun alle olettaen, että perhe tulisi etsimään tätä. Vanhemmat eivät kuitenkaan pimeässä huomanneet lainkaan, että yksi pikkuruinen Eevee puuttui, joten perhe talsi kotia kohden vai kaksitoista pentua mukanaan.
Kun ketään ei kuulunut, Robin päättömän harhailun sijaan jäi puun alle ja päätti, että viettäisi siellä yön. Kyllä joku kuitenkin tulisi etsimään häntä viimeistään aamun sarastaessa.
Eevee havahtui unestaan, kun jonkun leuat nostivat tämän hellästi niskavilloista ja lähti viemään metsän halki. Hän meinasi jo vannoa, että toivomuksensa – tai pikemminkin olettamuksensa – oli käynyt toteen, ennen kuin huomasi kantajassaan jotakin omituista. Tämä ei ollut lainkaan niin hellä otteistaan kuin emo oli ollut, eikä niin vahva kuin isä. Tämä Pokémon oli kookkaampi kuin kumpikaan vanhemmista, eikä tämä tuoksunut yhtään heiltä.
Kyseessä oli täysi-ikäinen Persian-naaras, joka oli muutamia vuosia taaksepäin menettänyt omat pentunsa onnettomuudessa. Persian oli sen jälkeen yrittänyt vaistomaisesti varastaa monien muiden pentuja ja munia omaan ikäväänsä. Olihan tämä onnistunutkin, mutta harva pentu oli tottunut samanlaiseen ruokavalioon, mihin Persianin tapaiset Pokémonit olivat. (Hiirethän eivät syö karhuja, eikö?)
Persian kiikutti Eeveen kilometrien päähän omaan, lämpöisään kotiinsa. Kotikonnuilla Jolteoneista vanhempi huomasi vasta seuraavana iltana, että yksi pennuista puuttui, ja Jolteonien etsinnät osoittautuivat hyödyttömiksi.
Persianille Robiniksi ristimänsä Eevee kuin taivaan lahja, kun tälle näytti lihakin maistuvan. Robin itse oli aivan liian nuori ymmärtääkseen tapahtunutta, joten tämä hyväksyikin Persianin nopeasti emokseen.
Jokunen vuosi kului, ja Robinille Persian kertoi aina tarinoita siitä, kuinka hän oli tullut tänne ihmisten maailmasta. Robin itse ei tietenkään uskonut sanaakaan, mutta tarinoita oli kuitenkin aina hauskaa kuunnella. Todisteeksi ’emo’ jopa antoi Eeveelle ihmisten maailmasta tuomiaan vaatekappaleita; kaulahuivin ja hatun, joita Robin käyttää edelleen. Nuorta Eeveetä toki ihmetytti suuresti, kuinka omituista käsityötä ne olivat, muttei tämä siltikään olettanut Persianin kertomusten olevan mitään muuta kuin tekaistuja tarinoita.
Sijaisemo vei Robinia viihdyttääkseen tämän usein kaupungille, jossa tämä voisi tavata muita Pokémoneja ja saada ystäviä. Eevee oli puhelias, iloinen ja sosiaalinen, jonka ansiosta tämä toki oli muiden silmissä kovin viehättävä, mutta puheenaiheet olivat niin päättömiä, ettei kukaan osannut ottaa Robinia vakavasti. Kauppiaat, pankinpitäjät ynnä muut hymyilivät ja naureskelivat Eeveen jutuille ja ikätoverit kävivät katsomassa uutta tuttavuutta, mutta siihen se sitten jäikin. Robin ei onnistunut saamaan ainuttakaan ystävää, joka teki Persianista Robinin ainoan juttukaverin.
Robinin varttuessa tämä alkoi pohtimaan kovasti omia juuriaan, Eevee kun ei muistanut mitään varhaislapsuudestaan. Hän usein jopa luuli itseään Persianiksi, mutta aina nähdessään heijastuksensa vedenpinnalta hän tiesi, ettei asia niin voinut olla. Lopulta 13-vuotiaana Hän sai tietää menneisyydestään. Toisin kuin Persian luuli, tämän ja Robinin suhteet eivät suinkaan huonontuneet, päinvastoin; ne vahvistuivat. Nyt Persian ei ollut Robinille pelkkä emo, vaan myös paras ystävä. Kaksikon yhteiselo siis jatkui, ja nämä kaksi tulivat hyvin toimeen.
Vuosia vieri, ja juuri Umbreoniksi kehittynyt Robin oli ennättänyt viidentoista vuoden ikään. Kehittyminen oli niin Robinille kuin Persianillekin aikuistumisen merkki, jonka kunniaksi Persian ehdotti Umbreonille vievänsä tämän metsään, josta hänet alun perin napattiinkin. Robin tietenkin suostui, joten heti aamun sarastaessa kaksikko lähti kohti ikimetsää.
Puolenpäivän aikoihin he olivat päässeet perille. Uskomattoman kaunis metsä oli myös uskomattoman suuri, eikä Robinin perheestä löytynyt tassunjälkeäkään. Hyvä niin, itse asiassa.
Kaksikon ollessa juuri lähdössä he saivat huomata, minkä tähden vanhemmat olivat vieneet pentunsa ulos nimenomaan auringonlaskun jälkeen; metsässä ilmeisesti jo pitkään hallinnut valtava, pahansuopa Tyranitar hyökkäsi Persianin ja Robinin kimppuun. He yrittivät parhaansa päihittääkseen tämän, mutta vastus oli liian kova ja he jäivät alakynteen. Pakeneminen ei ollut vaihtoehto, joten toisen tulisi hakea apua kylästä toisen pidätellessä Tyranitaria. Nopeakinttuisena Robin sai tehtäväkseen jolkutella kylään minkä kintuistaan pääsi.
Päästyään paikalle Umbreon pyysi hätääntyneenä apua kaikilta. Aivan kaikilta. Mutta kukaan ei uskonut sanaakaan, mitä uros suustaan pääsi. Koko ikänsä hän oli puhunut järjettömyyksiä, joten miksi kukaan häntä nytkään uskoisi.
Robin alkoi käydä jo epätoivoiseksi, kunnes yksi Persianin ystävistä, vanha Mightyena lupautui auttamaan. Muut alkoivat nimittämään tätäkin kajahtaneeksi päätöksensä johdosta, mutta ystävää huoletti se, että aina niin iloinen nuorukainen oli ensimmäisen kerran suorastaan paniikissa. Robin auttajineen pääsivät matkaan, mutta saapuessaan metsään oli jo liian myöhäistä, ja Tyranitarkin oli mennyt matkoihinsa saatuaan tunkeilijan pois reviiriltään. Robin menetti emonsa, parhaan ystävänsä, ainoan kuuntelijansa.
Siitä lähtien Robin on aloilleen asettumatta maleksinut ympäriinsä ilman minkäänlaista varsinaista päämäärää. Hän toivoo, ettei enää koskaan joutuisi palaamaan entiseen kotikyläänsä tai törmäämään keneenkään, joka siellä asuu.
~*~
Tila: Ei pelissä
Pelit: -
Pelaaja: LENO
Lumiére ~ Luxray
~*~
Nimi: Robin
Kutsumanimiä: Robbis, Röbsä, Röbbä, Rööbeli, Nelijalkainen ympäristöriski kiitos Kacku <3, Röbertön, idioottiUmppa...
Sukupuoli: Uros
Ikä: 18
Laji: Umbreon
Kyvyt:
• Synkronointi (Synchronize) - Jos Umbreonin tila on myrkyttynyt, palava tai halvaantunut, sama tila siirtyy myös vastustajalle.
Iskut:
• Kuunvalo (Moonlight) Kerää voimia kuunvalosta.
• Sekaannussäde (Confuse Ray) Ampuu pahaenteisen, kirkkaan säteen hämmentäen vastustajan.
• Toksiini (Toxic) Erittää kultaisiin renkaisiinsa hyvin vahvaa myrkkyä, jonka jälkeen iskee vastustajaa myrkyttäen tämän.
• Varjopallo (Shadow ball) Muodostaa eteensä tummansävyisen varjopallon ja lähettää sen kohti vastustajaa.
• Pimeä Pulssi (Dark Pulse) Vapauttaa pimeän, renkaina etenevän auran.
~*~
Ulkonäkö:
Robin on kaikin puolin siro ja kevytrakenteinen Umbreon. Tämä on aavistuksen lyhyempi kuin muut lajinsa edustajat, mutta Robinin paino on säkäkorkeuteen nähden kohdallaan. Uroksen kehossa ei taida olla yhtäkään raajaa, jota ei voisi kuvailla sanoin pitkä ja siro; niin tämän kaula, kuono, selkä kuin jalatkin ovat tällaisia. Tassut ovat pienet ja kissamaiset, joten niistä, eikä niissä olevista lyhyistä kynsistä ole juurikaan hyötyä taisteluissa. Robinin selkä on usein kuvanmukaisesti mutkalla. Vaikkakin Umbreonin silkinpehmeä turkki on kaikkialta muualta puolipitkää, hännässä se on erityisen pitkää saaden hännän näyttämään vielä pidemmältä ja paksummalta kuin mitä se todellisuudessa on. Hännänpää on aavistuksen kippuralla.
Robinin vasen korva on varsin lävistetty; päätä lähimpänä näkyy flesh tunnel-lävistys, jota seuraa kaksi hopeista korvarengasta. Jälkimmäisestä korvarenkaasta lähtee ohut hopeaketju, jonka toinen pää roikkuu melkein korvan kärjessä olevassa kuparinvärisessä korvarenkaassa. Oikea korva on sentään säästynyt lävistyksiltä ja muulta tilpehööriltä.
Kaulansa ympärille Robin on kietaissut pitkän, tummanruskean kaulahuivin, jonka hän on saanut jo edesmenneeltä sijaisemoltaan. Kaulahuivin päät laahaavat aina maassa, jonka takia ne ovatkin kuluneet ja rispaantuneet. Lipallisen, vakosametista tehdyn oliivinvihreän baskerinsa Robin on myös saanut emolta, ja molemmilla vaatekappaleilla on paljon tunnearvoa hänelle.
Luonne:
Robin on todella hajamielinen ja tuntuu olevan lähes aina aivan omissa maailmoissaan. Tästä huolimatta hän on aina ollut utelias uusia tuttavuuksia kohtaan. Vaikka tämä harvoin tekee aloitetta minkäänlaisille keskusteluille, Robin silti lärpättelee mielellään niitä näitä. Puheliaisuutta yleensä on pidetty hyveenä, mutta niiden ja näiden lärpättely on kuitenkin Robinin kohdalla usein koitunut suureksi ongelmaksi; uros on niin omissa maailmoissaan, ettei hänen puheissaan ole yksinkertaisesti mitään järkeä. Kaiken lisäksi, vaikka muut jaksaisivatkin keskittyä hänen kuuntelemiseensa, Robin ei itse pysty siihen. Hän ei kykene keskittymään miltei mihinkään kymmentä minuuttia pidempään, kun jo löytääkin jotain muuta mielenkiintoisempaa. Ei siis ole ihme, jos Robin lähtee jahtaamaan perhosta kesken lauseen tai tekee jotain muuta vastaavaa ja yhtä päätöntä.
Vietettyän vuosia yksin, Robin ei myöskään tunnu kykenevän enää tunnistamaan erilaisia tunnetiloja toisten kasvoilta kunnolla. Toisen leveä hymy tai vihamielinen kulmahampaiden vilautus näyttää Robinin silmissä vain yhdeltä ja samalta naaman venyttelyltä. Tämän seurauksena toinen saattaa leveän hymyn vastaukseksi saada Umbreonilta vain vihamielistä murinaa tai toisin päin. Useimmiten käy kuitenkin niin, ettei Robin itse vastaisi edellä mainittuihin hymyyn tai murinaan niin millään tavoin, sillä tällä on taipumus olla suurimman osan ajasta tyyni ja rauhallinen. Vaikkei Robin siis ehkä tunnistakaan kunnolla muiden tunnetiloja, se ei suinkaan tarkoita sitä, etteikö hän itse tuntisi.
Ärsyttävä tyyneys, keskittymiskyvyn puuttuminen ja puheiden sekavuus saavat usein ulkopuoliset ajattelemaan Robinia epäkohteliaana, ärsyttävänä ja loukkaavana käytökseltään. Robin itse ei tietenkään tarkoituksella anna itsestään sellaista kuvaa, muttei varmasti ymmärtäisikään mitä muut ajavat takaa, jos asiasta hänelle mainittaisiin. Siispä uroksen on hyvin vaikea luoda minkäänlaisia suhteita muiden Pokémonien kanssa. Ei sillä, että asia itsessään häntä haittaisi; Robin löytää varmasti perhostenjahtaamisen kaltaista tekemistä yksinäisen aikansa kulutukseksi.
Umbreon on todella helppo säikäyttää. Ei, hän ei ole luonteeltaan säikky tai arka, hänet saa vain säikähtämään yllättävän helposti. Monet, jotka vähääkään häntä tuntevat, tykkäävät pilailla hänen kustannuksellaan, josta uros ei todellakaan pidä.
Kuten Umbreonin ulkonäkö antaakin ilmi, hän ei ole erityisen vahva taisteluissa, eikä juuri tästä syystä pidä ottelemisesta. Pokén hennot luut antaisivat periksi parista voimakkaasta käpäläniskusta, jonka tähden tämä ei pahemmin voi ottaa riskiä ja käyttää lähihyökkäyksiä. Siispä Robin pysyttelee useimmin etäällä vastustajastaan ja käyttää Varjopallon kaltaisia, pitkälle kantavia iskuja. Taisteluissa Umbreonin valtti on nopeus, jonka avulla tämä pyrkii välttämään ottamasta osumaa ja uuvuttaakseen vastustajan. Nopeudesta ei kuitenkaan ole loppupeleissä paljoakaan hyötyä, sillä Robin on auttamattoman kömpelö. Jos tämä onnistuu kompastumaan ja vastustaja pääsee tämän lähelle enemmän kuin kolmesti, on peli Robinin osalta menetetty. Jos vastustaja pääsee täydessä terässä olevan Umbreonin lähelle, hän käyttää Toksiinia ja pyrkii tämän jälkeen välttelemään toisen iskuja siihen asti, kunnes myrkky on nujertanut vastustajan.
Menneisyys:
Robin kuoriutui suureen pesueeseen kahden Jolteonin nuorimmaksi pojaksi tähän maahan, johon ihminen ei ole vielä astunut jalallansakaan. Hänellä oli kaiken kaikkiaan kaksitoista sisarusta, jotka olivat kuoriutuneet tätä ennen; Robin siis oli kolmastoista. Vanhemmilla oli aina vaikeuksia pitää koko pesue kasassa niin, ettei yksikään lähtisi haahuilemaan omille teilleen.
Kuitenkin eräänä iltana Jolteon- pariskunnan tarkkaavaisuus herpaantui. He olivat lähteneet tutustuttamaan monihenkistä perhettään kotimetsään auringonlaskun aikaan, jolloin se olisi petojen välttämisen saralta turvallisinta. Kaikki oli sujunut hyvin; koko pentukatras oli pysynyt kasassa. Vanhimmat pennut tutkiskelivat paikkoja uteliaina ja nuorimmat matkasivat vanhempien selässä Robin – tai pelkkä Eevee, herraa kun ei oltu tällöin vielä edes nimetty – mukaan lukien. Auringon jo laskettua vanhemmat laskivat nuorimmat pennut selästään metsän reunassa sijaitsevalle aukiolle, jonka tiesivät turvalliseksi. Nuorin, vain muutaman vuoden ikäinen Eevee sisaruksineen tutki paikkoja ja oppi paljon uutta, mutta Robinia sellainen ei jaksanutkaan kovin pitkään kiinnostaa. Vanhempien silmän välttäessä Eevee harppoi koko ajan kauemmas ja kauemmas perheestään ehkä Rattatan, ehkä Caterpien perään. Erkaannuttuaan perheestään Robin ei enää pimeässä kyennyt löytämään perhettään. Hän asettui puun alle olettaen, että perhe tulisi etsimään tätä. Vanhemmat eivät kuitenkaan pimeässä huomanneet lainkaan, että yksi pikkuruinen Eevee puuttui, joten perhe talsi kotia kohden vai kaksitoista pentua mukanaan.
Kun ketään ei kuulunut, Robin päättömän harhailun sijaan jäi puun alle ja päätti, että viettäisi siellä yön. Kyllä joku kuitenkin tulisi etsimään häntä viimeistään aamun sarastaessa.
Eevee havahtui unestaan, kun jonkun leuat nostivat tämän hellästi niskavilloista ja lähti viemään metsän halki. Hän meinasi jo vannoa, että toivomuksensa – tai pikemminkin olettamuksensa – oli käynyt toteen, ennen kuin huomasi kantajassaan jotakin omituista. Tämä ei ollut lainkaan niin hellä otteistaan kuin emo oli ollut, eikä niin vahva kuin isä. Tämä Pokémon oli kookkaampi kuin kumpikaan vanhemmista, eikä tämä tuoksunut yhtään heiltä.
Kyseessä oli täysi-ikäinen Persian-naaras, joka oli muutamia vuosia taaksepäin menettänyt omat pentunsa onnettomuudessa. Persian oli sen jälkeen yrittänyt vaistomaisesti varastaa monien muiden pentuja ja munia omaan ikäväänsä. Olihan tämä onnistunutkin, mutta harva pentu oli tottunut samanlaiseen ruokavalioon, mihin Persianin tapaiset Pokémonit olivat. (Hiirethän eivät syö karhuja, eikö?)
Persian kiikutti Eeveen kilometrien päähän omaan, lämpöisään kotiinsa. Kotikonnuilla Jolteoneista vanhempi huomasi vasta seuraavana iltana, että yksi pennuista puuttui, ja Jolteonien etsinnät osoittautuivat hyödyttömiksi.
Persianille Robiniksi ristimänsä Eevee kuin taivaan lahja, kun tälle näytti lihakin maistuvan. Robin itse oli aivan liian nuori ymmärtääkseen tapahtunutta, joten tämä hyväksyikin Persianin nopeasti emokseen.
Jokunen vuosi kului, ja Robinille Persian kertoi aina tarinoita siitä, kuinka hän oli tullut tänne ihmisten maailmasta. Robin itse ei tietenkään uskonut sanaakaan, mutta tarinoita oli kuitenkin aina hauskaa kuunnella. Todisteeksi ’emo’ jopa antoi Eeveelle ihmisten maailmasta tuomiaan vaatekappaleita; kaulahuivin ja hatun, joita Robin käyttää edelleen. Nuorta Eeveetä toki ihmetytti suuresti, kuinka omituista käsityötä ne olivat, muttei tämä siltikään olettanut Persianin kertomusten olevan mitään muuta kuin tekaistuja tarinoita.
Sijaisemo vei Robinia viihdyttääkseen tämän usein kaupungille, jossa tämä voisi tavata muita Pokémoneja ja saada ystäviä. Eevee oli puhelias, iloinen ja sosiaalinen, jonka ansiosta tämä toki oli muiden silmissä kovin viehättävä, mutta puheenaiheet olivat niin päättömiä, ettei kukaan osannut ottaa Robinia vakavasti. Kauppiaat, pankinpitäjät ynnä muut hymyilivät ja naureskelivat Eeveen jutuille ja ikätoverit kävivät katsomassa uutta tuttavuutta, mutta siihen se sitten jäikin. Robin ei onnistunut saamaan ainuttakaan ystävää, joka teki Persianista Robinin ainoan juttukaverin.
Robinin varttuessa tämä alkoi pohtimaan kovasti omia juuriaan, Eevee kun ei muistanut mitään varhaislapsuudestaan. Hän usein jopa luuli itseään Persianiksi, mutta aina nähdessään heijastuksensa vedenpinnalta hän tiesi, ettei asia niin voinut olla. Lopulta 13-vuotiaana Hän sai tietää menneisyydestään. Toisin kuin Persian luuli, tämän ja Robinin suhteet eivät suinkaan huonontuneet, päinvastoin; ne vahvistuivat. Nyt Persian ei ollut Robinille pelkkä emo, vaan myös paras ystävä. Kaksikon yhteiselo siis jatkui, ja nämä kaksi tulivat hyvin toimeen.
Vuosia vieri, ja juuri Umbreoniksi kehittynyt Robin oli ennättänyt viidentoista vuoden ikään. Kehittyminen oli niin Robinille kuin Persianillekin aikuistumisen merkki, jonka kunniaksi Persian ehdotti Umbreonille vievänsä tämän metsään, josta hänet alun perin napattiinkin. Robin tietenkin suostui, joten heti aamun sarastaessa kaksikko lähti kohti ikimetsää.
Puolenpäivän aikoihin he olivat päässeet perille. Uskomattoman kaunis metsä oli myös uskomattoman suuri, eikä Robinin perheestä löytynyt tassunjälkeäkään. Hyvä niin, itse asiassa.
Kaksikon ollessa juuri lähdössä he saivat huomata, minkä tähden vanhemmat olivat vieneet pentunsa ulos nimenomaan auringonlaskun jälkeen; metsässä ilmeisesti jo pitkään hallinnut valtava, pahansuopa Tyranitar hyökkäsi Persianin ja Robinin kimppuun. He yrittivät parhaansa päihittääkseen tämän, mutta vastus oli liian kova ja he jäivät alakynteen. Pakeneminen ei ollut vaihtoehto, joten toisen tulisi hakea apua kylästä toisen pidätellessä Tyranitaria. Nopeakinttuisena Robin sai tehtäväkseen jolkutella kylään minkä kintuistaan pääsi.
Päästyään paikalle Umbreon pyysi hätääntyneenä apua kaikilta. Aivan kaikilta. Mutta kukaan ei uskonut sanaakaan, mitä uros suustaan pääsi. Koko ikänsä hän oli puhunut järjettömyyksiä, joten miksi kukaan häntä nytkään uskoisi.
Robin alkoi käydä jo epätoivoiseksi, kunnes yksi Persianin ystävistä, vanha Mightyena lupautui auttamaan. Muut alkoivat nimittämään tätäkin kajahtaneeksi päätöksensä johdosta, mutta ystävää huoletti se, että aina niin iloinen nuorukainen oli ensimmäisen kerran suorastaan paniikissa. Robin auttajineen pääsivät matkaan, mutta saapuessaan metsään oli jo liian myöhäistä, ja Tyranitarkin oli mennyt matkoihinsa saatuaan tunkeilijan pois reviiriltään. Robin menetti emonsa, parhaan ystävänsä, ainoan kuuntelijansa.
Siitä lähtien Robin on aloilleen asettumatta maleksinut ympäriinsä ilman minkäänlaista varsinaista päämäärää. Hän toivoo, ettei enää koskaan joutuisi palaamaan entiseen kotikyläänsä tai törmäämään keneenkään, joka siellä asuu.
~*~
Tila: Ei pelissä
Pelit: -
Pelaaja: LENO
