Yamashita
Lv.1
AVATAR (C) MEIK? ELI EI KOPIOIDA!
Posts: 34
|
Post by Yamashita on Sept 12, 2008 11:54:02 GMT -2
Teri yritti vastata, ja avasi suunsa sanoakseen sanottavansa, mutta...möykky tuli ulos. "Uuuaaarh!" Teri alkoi hehkua valkoisena. Ensin se alkoi kasvaa, sitten sen muoto vaihtui. Tämän alkaessa vihreä otsanauha irtosi ja putosi maahan. Hehkuminen meni pois - ja Shiran edessä seisoi pienen Poochyenan sijasta isio Mightyena. Kyllä, Teri-ah oli kehittynyt. Haunterin voittaminen oli vahvistanut sitä ja se johti kehitykseen. Mutta se itse ei tietenkään ymmärtänyt, mitä tapahtui. Teri murahti, mutta pienen Poochyena-murinan sijasta tulikin Mightyenan mahtipontinen karjahdus, joka herätti pienemmissä pokemoneissa yleensä kunniaa. Teri oli hämmillään, mutta se noukki pudonneen otsanauhan ja solmi sen takaisin päänsä ympärille, silmien yläpuolelle. Se näytti hullunkuriselta, kun se solmi nauhaa, mutta ihme kyllä se onnistui, ja kaiken huipuksi nauha sopi sille vielä. Sen tehtyään Teri alkoi tutkia itseään. Se ei siis vieläkään käsittänyt, mitä oli tapahtunut, vaikka kuinka katsoi jalkojaan ja häntäänsä, jotka olivat erillaiset kuin ennen.
#Noin, sainpa tehtyä. Pidättelin hommaa siihen saakka kunnes sain piirrettyä Teristä kuvan Mightyenana.#
|
|
|
Post by Kaya on Sept 12, 2008 13:16:20 GMT -2
Shira ei ollut odottanut sitä, mutta näki nyt silmiensä edessä pienen Poochyenan kehittyvän mahtavaksi Mightyenaksi. Ninetales katseli Teriä hiljaisena, ja vaikka se sisimmässään oli sekä yllättynyt että iloinen toisen kehityksen puolesta, kumpaakaan tunnetta ei näkynyt naaraan kasvoilta. Yhdeksänhäntä katseli toista täysin tyynenä. "Sinäkin onnistuit tekemään sen. Kehittymään." Shira oli kyllä huomannut, ettei toinen ollut vielä aivan tilanteen tasalla. "Olet nyt Mightyena. Onnitteluni." Ninetales oli nyt kuitenkin ottanut pari varovaista askelta taaksepäin. Poochyenaa hän ei ollut pelännyt, mutta Mightyena oli asia erikseen - Terin voimat olivat kasvaneet hurjasti. Shiralla ei ollut minkäänlaista halua jäädä hyökkäyksen kohteeksi tällaisessa tilanteessa. "Sinähän olet nyt normaali taas, etkö olekin?" Tulipokémon liikehti varautuneesti edestakaisin, valmiina pakenemaan, jos siihen olisi tarvetta.
|
|
Yamashita
Lv.1
AVATAR (C) MEIK? ELI EI KOPIOIDA!
Posts: 34
|
Post by Yamashita on Sept 13, 2008 16:36:50 GMT -2
Teri katseli toista hiukan ihmeissään. Mightyena? Oliko se kehittynyt - kuten Shira aiemmin? Aluksi se oli ihmeissään, mutta hetkessä ihmetys vaihtui iloksi. "Minä kehityin? Kehityin Mightyenaksi?" Teri laski päätään alas ja sulki silmänsä. Se oli kehittynyt. Tunne, joka valtasi Mightyenan, oli sanoin kuvaamaton. "MINÄ KEHITYIN!" Se nosti sekunnissa päänsä korkealle ilmaan ja haukkasi terävillä hampaillaan iloissaan ilmaa. Samassa Teri alkoi hyppiä iloiseen tapaansa ympäriinsä.
|
|
|
Post by Kaya on Sept 14, 2008 14:54:15 GMT -2
Shiran varautuneisuus katosi hetkessä. Ninetales katsahti Poochyenan ilonpitoa, ja hymyili huvittuneesti toiselle. Teri oli selvästi ennallaan, ja Shira oli siitä iloinen. "Niin, olet kehittynyt." Ninetales olisi halunnut liittyä toisen ilonpitoon kaiken pelon ja epävarmuuden jälkeen, mutta jokin painoi naaraan mieltä. Shira joutui hetken miettimään, mikä hänen mieleensä oli nyt iskenyt, ja hetken kuluttua hän muisti jotain, mikä oli unohtunut Terin omituisen käytöksen vuoksi. "Kin!" Ninetales oli huudahtanut ääneen, kun sen tajusi, mikä oli unohtunut: paluulupaus nuorelle Nidorinolle, hänen tiimitoverilleen. 'Minun on selvitettävä, minne hän on mennyt. Ympäriinsä säntäily ei tuota tulosta.'
|
|
Yamashita
Lv.1
AVATAR (C) MEIK? ELI EI KOPIOIDA!
Posts: 34
|
Post by Yamashita on Sept 16, 2008 7:58:05 GMT -2
Mightyena pysähtyi, kun Shira oli huutanut Kinin nimeä ääneen. "Mikä on, Shira?" Teri käveli toisen luo häntäänsä heilutelleen: 'Mikä hätänä?' se tuntui kysyvän.
|
|
|
Post by Kaya on Sept 16, 2008 13:35:40 GMT -2
Shira vältteli hetken aikaa Terin kysymystä, mutta vastasi sitten hyvin kiertelevästi toiselle. "Ei mitään. Minä vain muistin jotain." Ninetalesiin oli iskenyt hätä löytää Kin. Kauanko he olivat jo olleet erossa, viikkojako jopa? 'Ja onko Kin enää edes elossa...' Shira yritti vältellä pahimman miettimistä, joten se päätti yrittää selittää asiaansa Terille. "Asia on niin, että erosin eräästä ystävästäni jokin aika sitten, ja lupasin palata hänen luokseen niin pian kuin mahdollista." Ninetales selvensi asiaa, kun nyt oli aloittanutkin. "Kin on minun tiimitoverini; me kuulumme pelastusryhmään. Ja minulla ei ole hajuakaan, missä hän on."
|
|
Yamashita
Lv.1
AVATAR (C) MEIK? ELI EI KOPIOIDA!
Posts: 34
|
Post by Yamashita on Sept 17, 2008 9:25:37 GMT -2
Teri kuunteli, ja nyökkäsi ymmärtäneensä. "Sinun pitää siis löytää hänet...Teri voi auttaa!" Mightyena hypähti innosta ja haukahti. Se tahtoi todellakin auttaa Shiraa. Ja saattoi sen hajuaististakin olla hyötyä...
|
|
|
Post by Kaya on Sept 17, 2008 14:06:04 GMT -2
Shira yllättyi iloisesti toisen avuntarjouksesta. "Niinkö? Se olisi minulle suuri ilo. Mutta meidän pitää kyllä miettiä, missä päin hän voisi olla." Ninetales muisti silloin, ettei ollutkaan vielä kertonut Terille Kinistä muuta kuin nimen. "Kin on muuten Nidorino. Myrkky-tyyppiä... Missä hänen kaltaisensa pärjäisivät hyvin..." Tulipokémonilla ei ollut mitään tietoa, mistä se voisi Kinin löytää. Nidorino ei muutenkaan ollut Shiran tietojen mukaan kovin julkisuutta kaipaava ilmestys, joten vieraat Pokémonitkaan eivät välttämättä osaisi kertoa Kinin liikkeistä mitään. "Onko sinulla mitään ehdotuksia, mistä voisimme etsiä?" Ninetales tiedusteli toiselta, toivoen edes jonkinlaista ideaa.
|
|
Yamashita
Lv.1
AVATAR (C) MEIK? ELI EI KOPIOIDA!
Posts: 34
|
Post by Yamashita on Sept 19, 2008 11:48:09 GMT -2
Teri ei kommentoinnut aluksi Shiran sanomisia. Se vain liikkui Ninetalesin y,pärillä, raapi korvaansa, nuuski maata jne. Äkkiä toinen esitti kysymyksen, että missä Kin voisi olla. "Myrky...mykkry...eikun myrkky-tyyppiä...hmm..." Se haisteli ilmaa. Äkkiä tuli tuulen virre, ja Mightyenan katse kääntyi samassa sekunnissa äkisti kohti alhaalla olevaa metsikköä kohti. "Haistan myrkyllisen pokemonin!"
|
|
|
Post by Kaya on Sept 19, 2008 14:03:53 GMT -2
Shira katseli toisen hyörinää. Teri oli aivan samanlainen kuin aiemminkin, sitä ei käynyt kiistäminen. Ninetalesilla oli nyt kyllä hieman muutakin ajateltavaa kuin Mightyenan käytös, joten se antoi asian olla. Terin huudahtaessa haistavansa myrkkypokémonin, Shira tunsi itsensä ensin hivenen hämmentyneeksi. Yleensä naaras nimittäin oli itse se, joka haistoi tarkimmin. Pian ällistys kuitenkin vaihtui innostukseen. "Sinä haistat jonkun? Minä haluan käydä katsomassa." Yhdessä punakultaisessa vilauksessa Ninetales olikin syöksynyt eteenpäin, joskin ymmärsi hetken juostuaan jäädä odottamaan Mightyenaa. 'Olisi naurettavaa ajatella, että se on Kin. Hän on voinut mennä vaikka minne. Mutta silti... jos se todella on...' Normaalisti rauhallinen Shira oli nyt haljeta uteliaisuudestaan, ja malttoi vain vaivoin olla pinkomatta täyttä vauhtia metsään.
|
|
Yamashita
Lv.1
AVATAR (C) MEIK? ELI EI KOPIOIDA!
Posts: 34
|
Post by Yamashita on Sept 21, 2008 7:57:58 GMT -2
Teri syöksyi samantien ystävänsä perään, ja kulki kuuliaisesti sen perässä. Äkkiä Mightyena kääntyi ja suuntasi katseensa kohti 'Pahamaata'. "Tuolla!" Se juoksi sitä kohti, ja katsoi näkyvistä.
#Pahamaassa nähdään.#
|
|
|
Post by Kaya on Sept 21, 2008 12:25:51 GMT -2
"Sielläkö?" Shira ei kuitenkaan ehtinyt saada toiselta vastausta, vaan joutui pinkomaan Terin perään. Pian Ninetalesin oma kuonokin sai vainun jostain, joka tuoksui etäisesti tutulta. Sen hajumuisti vain ei ollut aivan niin hyvä, että naaras olisi kyennyt kertomaan oliko haju lähtöisin Nidorinosta. "Minäkin haistan jotain." Shira tyytyi vain juoksemaan Mightyenan kanssa kohti pahamaata, toivoen näkevänsä ystävänsä jälleen.
//Oko, jään odottelemaan jonkun aloitusta//
|
|
Yamashita
Lv.1
AVATAR (C) MEIK? ELI EI KOPIOIDA!
Posts: 34
|
Post by Yamashita on Sept 22, 2008 12:18:22 GMT -2
#Teen Pahamaahan töpön, kunhan saan Kinin seuralaisineen tuolta toisesta paikasta pois...#
|
|