|
Post by Kaya on Jun 16, 2008 15:34:15 GMT -2
(Rubya ja hänen Buizeliaan kaivattaisiin tänne)
Aallot löivät kallioiden selkään. Tuuli yltyi yltymistään, ja sen sen ääni peitti kaikkein pienimmät rasahdukset alleen. Puut heiluivat sen voimasta uhkaavasti, kuitenkaan kaatumatta. Kaikesta kävi selväksi, että myrsky oli nousemassa.
Yksinäinen Pokémon käveli viileillä kallioilla. Se erottui ympäristöstään helposti valkosinisen värityksensä johdosta, mutta ei Aurora vihollisia suinkaan pelännyt. Eikä itse asiassa myrskyäkään, sillä tosiasiassa se laantuisi pian. Skyereonia kiinnosti sen sijaan ateria; se oli unohtanut syödä eilen, ja nyt se oli onnistunut löytämään muutaman saaren kuuluisista hedelmistä. Aurora oli tuonut ne mukanaan kallioille, sillä sieltä nyt sitä ei kukaan päätyisi etsimään. Ei sen puoleen, että sitä kukaan etsisi muutenkaan.
Sateen alkaessa Skyereon alkoi miettiä suojan etsimistä. Pisarat eivät tuntuneet kovin mukavilta sen tukilla, ja niinpä Aurora nousi ja lähti etsimään suojaa.
|
|
Ruby
Lv.1
PIIRT?K?? JOKU KILTTI MULLE AVATAR! ;w;
Posts: 12
|
Post by Ruby on Jun 16, 2008 16:10:47 GMT -2
// Täällä! //
Rizel kuljeskeli yksikseen läntisillä saarilla kantaen mukanaan kontakti muovilla päällystettyä Yotsuba&! kakkosta. Naatras oli huomannut hyvän näköisiä marjoja viereisellä saarella ja oli nyt kävelemässä vettä kohti. Uiminen myrskyisässä vedessä osoittautui kuitenkin mahdottomaksi. 'Mistä minä nyt saan marjoja?' Rizel mietti hädissään, kun nälkä alkoi kouristaa Naaraan vatsaa. Sade alkoi ropista maahan. Yleensä Buizel rakasti sadetta, vesipokemon kun oli, mutta nyt vain lysähti istumaan nälän kasvaessa koko ajan. Yht'äkkiä yltyi kova tuulenpuuska, joka vei Rizelin Yotsuba&!-pokkarin mukanaan. Buizel raivostui, ja hyppäsi kyyneleet silmissä veteen. Kun Rizel oli veden alla, eivät virtaukset olleetkaan niin kovia, kuin hän oli luullut. Naaras pääsi helposti etenemään kohti saarta, jolle hänän rakas Yotsuba&!:nsa oli lennähtänyt. Rizel ui huimaa vauhtia pokkarinsa perään, ja saarelle päästyään naaras oli silmiinnähden hengästynyt, ja romahti selälleen karuun maahan. Buizel kuitenkin kampesi itsensä ylös, ruveten etsimään pokkariaan. Isoilla silmillään naaras sitten etsi ja etsi, kunnes huomasi maassa jotain vihreää. 'Yotsuba&!:n kansiko se siinä?' Rizel mietti suun vääntyessä väkisinkin hymyyn. Ja kyllä; Se oli pokkari, jota Naaras oli kiivaasti etsinyt. Buizel nosti mangan ylös, ja pyyhki sen kannesta turhat roskat pois. Sitten naaras lähti kävelemään kohti marjoja, jotka oli huomannut vähän aikaa sitten.
// Että sitten näin n__n //
|
|
|
Post by neftichan on Jun 16, 2008 16:27:11 GMT -2
//tulen nyt myös mukaan//
Haruhi käveli rannalla yksin hän oli juuri saapunut tänne pokemonien maahan. Haruhia suuttutti viellä mitä ihmiset tekivät sille. Haruhi potki tympääntyneenä kiveä,eteen päin. Lopulta kivi lipesi mereen. Haruhi jäi tuijottamaan merta ja huokasi. Siitä tuntui yksinäiseltä, pikku Haruhilla ei ollut pokemon ystäviä. Harahi huomasi meren pohjassa kauniin simpukan ja yritti noukkia sen, mutta aalto pyhkäisi Haruhin rannalle. Haruhin silmät vettyivät melkein hän jo itki, kunnes hän huomasi jonkun liikkuvan etäämpänä. Haruhi piristyi heti ja nousi ylös katsomaan oliko siellä joku.
|
|
|
Post by Kaya on Jun 17, 2008 14:09:10 GMT -2
Vielä täysin tietämättömänä kahdesta muusta, saarelle uineesta Buizelista ja nuoresta Pichusta, Aurora askelsi pois saaren reunalta kohti keskemmällä kasvavia puita. Jos naaras olisi ollut yhtään valppaampi, se olisi saattanutkin huomata toiset. Sitä se ei kuitenkaan ollut, vaan Skyereon vain asteli lähimmän puun luo ja kävi makuulle sen alle. Vaalea olento ei edes vaivautunut ravistelemaan itseään kuivaksi, sillä se oli varma, että kastuisi pian uudestaan.
|
|
Ruby
Lv.1
PIIRT?K?? JOKU KILTTI MULLE AVATAR! ;w;
Posts: 12
|
Post by Ruby on Jun 19, 2008 10:31:37 GMT -2
// Tämä onkin sitten osaksi japaniksi, kun Rizel tykkää laulaa n___n' //
Rizel oli päässyt marjojen luo, ja pysähtyi nyt onnellisena syömään. Oran berryjä oli runsaasti, mutta lopuista marjoista ei naaras pystynyt sanomaan, mitä ne olivat. Buizelin syödessä tuuli yltyi entisestään, ja sade tuli maahan yhä kovemmalla ja kovemmalla voimalla. Rizel nautti olostaan myrskystä huolimatta. Naarashan piti sateesta. Buizel lopetti syömisen, ja suunnisti kohti kallion jyrkännettä, jonka luota Aurora oli tulossa pois. Naaras käveli suoraan skyeronin ohi huomaamatta tätä rankkasateen takia. Päästyään kiellekkeelle, Rizel veti syvään henkeä, ja rupesi laulamaan. "Aoi hiru ga, meguru hoshi de, toki no ruupu, mezametara. Chigau kokoro, motta mono, atsumareba nanika ga okiru yo. Yokkubou de umel-" Naaras lopetti laulunsa kesken, koska oli kuullut jotain. 'Täällä on joku muukin?' Rizel mietti. Ja se joku oli siinä tapauksessa kuullut Rizelin laulun.
// Laulu itse tulee Disgaean ED:Stä. Aurora ja Haruhi saa luvan pitää tuon lauluäänestä XD //
|
|
|
Post by neftichan on Jun 19, 2008 17:59:48 GMT -2
Haruhi alkoi kastua ja nuosi seisomaan mennäkseen piaan suojaan, kunnes alkoi kuulua kaunista laulua. haruhi piti tästä äänestä, se oli jotenkin rauhoittava. Haruhi suunnisti ääntä kohti, ja tuli Buizel pokemonin luo. Hetken aikaa Haruhi katsoi tätä kunnes avasi suunsa. "Hei sinähän osaat laulaa hyvin...mikä on nimesi?" Haruhi päätti kysyä buizelilta. Haruhi katsoi tätä pokemonia miettilijäänä.
|
|
|
Post by Kaya on Jun 20, 2008 16:21:20 GMT -2
//Jotenkin tuntuu, että Aura välttelee tietämättään muita. O__O' Pitänee vähän potkia sitä Rizelin ja Haruhin luo.//
Aurora ehti olla sateensuojassa vain hetken, ennen kuin se kuuli jotain. Sateessa se ei kyennyt kuulemaan tarkasti, joten Skyereon nousi ja asteli tyynenä äänen lähdettä kohti. 'Tiesinhän minä. Kastun uudelleen.' Pisarat valuivat pitkin naaraan kuonoa, mutta se ei välittänyt niistä. Nyt hän kykeni kuulemaan äänen tarkemmin; joku lauloi. Auroran mielestä laulaja oli harvinaisen lahjakas, ja uteliaisuus jopa hetkellisesti käväisi sen mielessä. Tunne kuitenkin katosi pian, mutta Aurora jatkoi silti matkaansa laulajan luo.
Siivet supussa ja vettä valuvana Skyereon ei taatusti näyttänyt pelottavalta, pikemminkin hauraalta ja surkealta. Aurora sai lopulta silmiinsä Buizelin. Tämä Buizel oli ilmeisesti ollut se, jonka äänen naaras oli kuullut, mutta vesipokémonin luona oli joku muukin. Skyereon tunnisti otuksen Pichuksi, ja käveli hitaasti vielä lähemmäs. Mitään se ei kuitenkaan sanonut.
|
|
Ruby
Lv.1
PIIRT?K?? JOKU KILTTI MULLE AVATAR! ;w;
Posts: 12
|
Post by Ruby on Jul 1, 2008 11:24:59 GMT -2
// Nefti lähti, joten jatketaan sitten kahdestaan OwO //
Rizel kääntyi hitaasti ympäri, ja huomasi tumman hahmon sateen keskellä. 'Skyeron?' Naaraan turkki eristi hyvin vettä, joten buizelilla ei ollut kylmä. Näytti vain siltä ettei samaa voinut sanoa tulokkaasta. Rizel otti askeleen lähemmäs, ja tuijotti Skyeronia ylisuurilla silmillään uteliaasti. Lopulta Buizel istahti maahan, ja nosti katseensa taivaalle. 'Kohta alkaa salamoimaan. Olen varma siitä.' Naaras mietti, ja huokaisi syvään. Rizel ei pitänyt yhtään ukkosesta. Se enenmänkin pelkäsi sitä. "Um... Hei. Kuka olet?" Rizelin oli pakko saada keskustelu aikaiseksi, sillä jos naaras ei ajattelisi jotain muuta kuin alkavaa ukkosta, sen hermot pettäisivät.
// Sorry kun kesti x3 //
|
|
|
Post by Kaya on Jul 2, 2008 15:59:31 GMT -2
//Pilkunviilaaja-Kay iskee: se on Skyereon eikä Skyeron. (Ja luultavasti olen itse kirjoittanut sen väärin joka toinen kerta...)//
Buizel Auroran edessä kääntyi, ja mitä ilmeisimmin huomasi hänet. Asia varmistui, kun vesi-Pokémon kysyi Skyereonin nimeä. Naaras oli hetken hiljaa, mutta ei lopulta voinut muuta kuin vastata. "Jos nimeäni kysyt, Aurora. Jos sitä, kuka olen..." Lause jäi kesken, sillä otus ei oikein itsekään tiennyt siihen vastausta. Lopulta Aurora kuitenkin jatkoi, tosin niin etäisesti, ettei Buizel varmaankaan saanut tietää enempää. "... en vastaa." Aurora ei kysellyt Buizelin nimestä mitään, sillä hän oli varma saavansa kuulla sen joka tapauksessa. Ja jos ei saisi... mitä hän tarkalleen ottaen tekisi jokaisen vastaantulijan nimellä?
|
|
Ruby
Lv.1
PIIRT?K?? JOKU KILTTI MULLE AVATAR! ;w;
Posts: 12
|
Post by Ruby on Jul 3, 2008 5:41:40 GMT -2
// Pilkunviilaaja D8 Jaahas.... XD //
Rizel antoi toisen miettiä rauhassa, ja odotti niin kauan kunnes Skyereon vastasi "Jos nimeäni kysyt, Aurora. Jos sitä kuka olen..." Vaikutti siltä, että Aurora aikoisi jättää lauseensa kesken, mutta Rizel odotti yhä kärsivällisesti. "... en vastaa." Jotain tuollaista Rizel oli odottanutkin, niinhän käy melkein kaikissa manga-sarjoissa. Ei se buizelia haitannut. Ainakin hän tietäisi nyt Skyereonin nimen. "Aurora-san..... Nimeni on Rizel. Hauska tutustua~" Naaras nousi ylös ja kuunteli, kun sade piiskasi maata samalla odottaen, että Aurora sanoisi jotain lisää.
// Lyhyttä.... D8 //
|
|
|
Post by Kaya on Jul 3, 2008 15:23:24 GMT -2
//Jos tuo on lyhyttä, niin mitähän jotkut mun vastaukset mahtaa olla. O.o' Ja boldaat e:t ihan minun ilokseni.. // Skyereonin odotukset täyttyivät, sillä Buizel tosiaan esitteli itsensä ilman pyytämistäkin. Auroraa tosin hieman kummastutti Rizelin käyttämä -san -pääte, eihän se ollut koskaan tutustunut ihmisten tapoihin. Naaras kuitenkin antoi asian olla. 'Kutsukoon minua millä nimellä haluaa.'Koska Buizel ei enää jatkanut, eikä Skyereonillakaan ollut mitään sanottavaa, hiljaisuus iskeytyi noiden kahden välille. Jonkun mielestä moinen voisi olla kiusallista, mutta Aurora ei ollut asiasta millänsäkään. Lopulta se kuitenkin tuumi, ettei Rizel välttämättä moisesta pitänyt, joten naaras päätti puhua hieman lisää. "Sinulla on erikoinen nimi. Kaunis, mutta ei sellainen, johon törmäisi jatkuvasti."
|
|
Ruby
Lv.1
PIIRT?K?? JOKU KILTTI MULLE AVATAR! ;w;
Posts: 12
|
Post by Ruby on Jul 13, 2008 6:05:38 GMT -2
// Sry, kesti vähän. Olin valmistelemassa serkun rippijuhlia~ //
Rizel seisoi yhä paikoillaan. Naaraalla oli pitkä pinna, ja se kyllä jaksaisi odottaa vaikka kuinka kauan. Buizel hätkähti hieman, kun suuri aalto löi kallioon. 'Täällähän on ihana sää.' Rizel ajatteli puoliksi sarkastisesti. Painostava hiljaisuus laskeutui pokemoneiden päälle, eikä kumpikaan näyttänyt olevan sanomassa mitään. Rizel mietti rauhallisesti. 'Jos Aurora-san ei halua puhua mistään kanssani, niin sitten olkoon niin.' Näin Buizel oli halunnut ajatella. Ajatus kuitenkin vääntyi hieman toisenlaiseen muotoon. 'Voi kumpa Aurora-san puhuisi minule... Olisi ehkä kivaa jutella hänen kanssaan?' Buizel uppoutui ajatuksiinsa, ja hätkähti, kun aurora alkoi puhumaan "Sinulla on erikoinen nimi. Kaunis, mutts ei sellainen johon törmäisi jatkuvasti." Rizelin kasvoille nousi hymy, ja tämä niiasi. "Sinullakin on kaunis nimi, Aurora-san~"
// Oikeasti, anteeksi kesto >.< //
|
|
|
Post by Kaya on Jul 13, 2008 14:34:35 GMT -2
//Ei se mitään, aina ei vain ehdi.//
Aurora kuuli Buizelin esittämän kohteliaisuuden, ja huokaisi. "Kiitokseni. Ennen pidin sitä itsekin kauniina. Kuvaava se ainakin oli. Aamurusko tietää sadetta." Naaras jätti mieluusti Rizelin luulemaan, että hän puhui säästä. Tosin Aurora ei ollut aivan varma, oliko Buizel ymmärtänyt lauseessa ollutta viittausta Skyereonin nimeen. Sitä ei kuitenkaan loppujen lopuksi ollut helppo huomata. Aurora levitteli hieman siipiään, ja liikautti sitten epävarmana jalkaansakin. Hän oli menossa sateensuojaan, mutta Rizel varmaan vesipokémonina piti sateesta? Päättäväisenä Skyereon kuitenkin lähti astelemaan kohti läheisiä puita, ja otettuaan pari askelta naaras päätti ilmoittaa asiasta Buizelille, jotta tämä ymmärtäisi, minne hän meni. "En pidä sateesta." 'Se jäikin harvinaisen epäselväksi ilmoitukseksi.' Aurora oli unohtanut siipensä levälleen, ja nyt ne jo laahasivat maata, reunimmaisten sulkien likaantuessa. Siivekäs itse ei edes huomannut koko asiaa, vaan pohti, aikoiko Rizel seurata häntä suojaan.
|
|
Ruby
Lv.1
PIIRT?K?? JOKU KILTTI MULLE AVATAR! ;w;
Posts: 12
|
Post by Ruby on Jul 15, 2008 8:58:55 GMT -2
Rizel ei pitänyt tavasta, jolla yhä tummemmat ja tummemmat pilvet alkoivat kerääntyä taivaalle peittäen pieninmätkin valonlähteet. Aurora huokaisi raskaasti, ja Rizel kallisti päätään. 'Mikähän on, kun Aurora-san noin huokailee...' Naaras haukotteli hieman ja venytteli jäseniään. "Kiitokseni. Ennen pidin sitä itsekkin kauniina. Kuvaava se ainakin oli. Aamurusko tietää sadetta." Rizel jäi miettimään, mitä Aurora oikein tarkoitti. Skyereonin sanomisessa oli varmastikkin jokin viesti. 'Niinhän on joissakin mangoissakin.....' Buizel mietiskeli. Aamurusko ja sade eivät yhdistyneet Naaraan päässä mitenkään. Aurora lähti kävelemään poispäin. Rizel otti epävarmasti kaksi askelta eteenpäin. Tämä olisi halunnut kysyä, että minne Skyereon olisi menossa, mutta jätti siltikin väliin. "...En pidä sateesta." Rizel hätkähti, ja huolimatta siitä, miten paljon sadetta naaras rakasti, lähti kävelemään skyereonin perään. Rizel oli sateessa paljon nopeampi kuin yleensä, joten naaras saavutti Auroran hetkessä. Kuului ainoastaan sateen ropinaa, ja se oli buizelin mielestä jotenkin rauhoittavaa. Ei kauaa kestänyt, kun Rizel alkoi hyräilemään; "Yume kara samete mo, Kono te wo noba su yo... Onaji tsuyosa de yobi au kokoro ni nareru no naraba. Nanninbun no kizu demo, boku wa uketomerareru yo. Mou sukoshi date ki ga surunda, kono kabe ga kuzureru reimei. Yume kara samete mo, mada minai yume no hou made bokura wa hitori de hashiri tzusukeru shika nainda. Korogari mayotte, tsukuridasu boku no inryoku ga itsu ga kimi he...." Rizel pudisti päätään. "Silly-Go-Round~" Se mutisi itsekseen ja jatkoi kävelyään Auroran vierellä. // Linkit: Eka laulu: www.youtube.com/watch?v=NQwDCjWenbM Toka: www.youtube.com/watch?v=E0eTUQPmsj8 Love 'em x3 //
|
|
|
Post by Kaya on Jul 16, 2008 16:16:47 GMT -2
//Vanhan uskomuksen mukaan aamuruskon näkyminen aamulla tietää sateista päivää. Tuosta siis oli siivekkään höpinöissä kysymys, jos asia jäi epäselväksi.//
Aurora oli epäillytkin, että Rizel saattaisi seurata häntä. 'Tuollaiset iloiset säheltäjät varmasti haluavat tutustua jokaiseen tielleen osuvaan. Ehkä se on heidän onnensa, saavatpahan ainakin juttuseuraa.' Buizelin alkaessa taas laulaa, Auroran mielessä käväisi jälleen sama aatos; Rizelillä oli kaunis lauluääni. Naaras ei kuitenkaan sanonut mitään, sillä se oletti, että toinen ei pitäisi keskeytyksestä. Skyereon käveli samaisen puun alle, jonka alla se oli aiemminkin maannut. Otus huomasi likaiset siipensä tajutessaan niiden olevan auki, mutta ei vaivautunut tekemään asialle mitään, ainoastaan veti siivet suppuun, jotta Rizelillekin jäisi tilaa.
Sade ei näyttänyt loppuvan. Maa oli jo täyttä kuravelliä, eikä lähistöllä näyttänyt olevan ainoatakaan täysin kuivaa paikkaa. Myrsky olikin kestänyt kaummin kuin Aurora oli kuvitellut.
|
|