|
Post by yainara on Mar 28, 2008 17:46:32 GMT -2
[Haplo tänne ^^~]
*Aamu sarastaa, tai siis on sarastanut jo, sillä aurinko on noussut jo aika korkealle, ja osa pokéista on herännyt, kuten myös Ezzani, joka kävelee asuinalueilta kauppatorille johtavaa tietä pitkin kantaen koria, jonka sisällön on peittänyt liinoilla. Päästyään kauppakujalle hän pysähtyy hetkeksi katsellen kujaa, jossa myyjät jo pistävät kojujaan pystyyn. Tyttö lähtee kävelemään eteenpäin kujalla, jolloin muutamat pokémonit tervehtivät häntä, ja Eza tervehtii takaisin iloisella hymyllä ja kädenheilautuksella, ja jatkaa matkaansa. Vaikka Kirlia onkin shiny, hänet tunnetaan kaupungissa, varsinkin kauppakujalla, varsin hyvin että hänet jätetään rauhaan. Pian hän saapuu oman kojunsa luokse, ja menee pöydän taakse, laskien korin hetkeksi käsistään. Hän venyttää käsiään hetken ajan, ja nostaa sitten korin pöydälle ja laskee sisällön piilottavan liinan pöydälle alustaksi. Korista löytyy mitä kauneimpia koruja; kaikki hopeisia, rautaisia tai kultaisia. Korista löytyy myös muutama huilu. Ensimmäisen korin sisällön Eza asettaa kojulleen näytille, kaikki sieviin riveihin liinan päälle korun tyypin mukaan; rannekorut, kaulakorut, korvakorut ja muut. Ez kaivaa toisesta korista kolme uutta huilutelinettä, ja asettaa huilut niihin, ja pistää näytille siistiin riviin keskelle pöytää. Kirlia vetää seinän vieressä olevan penkin taakseen ja istahtaa siihen, laittaen korin pöydältä maahan viereensä. Korissa oli vielä lipas rahoille, pokénaksuja naposteltavaksi kun nälkä yllättää, ja aamulla tullut, uusin pokésanomalehti. Hän ei ole vielä lukenut sitä, mutta aikoo tehdä sen jos asiakkaita ei tule vielä. Psyyketyyppinen vilkaisee kauppakujan molempiin päihin, joiden lähimpinä olevien kojujen äärelle on kerääntynyt jo vähän porukkaa.*
|
|
|
Post by Hapro on Mar 28, 2008 19:21:49 GMT -2
#Minä olen täällä ^o^#
Meirami marssi varmoin, hypähtelevin askelin pitkin katua. Hän oli iloinen; koko maailma tuntui hymyilevän hänelle. Aurinko oli noussut ja ilmassa tuoksuivat kaikenlaiset kauniit asiat. Erityisesti hänen kuonoonsa tulvi ihana tuoksu hänen päässään olevasta koristeesta; se jos mikä tuoksui hyvälle. Meirami otti muutaman tanssiaskeleen ja pyörähti ympäri. Hän oli niin iloissaan ettei edes huomannut kuinka kaatua mätkähti. Mutta muutamat naurahdukset herättivät naaraan. "Eikö olekin ihana päivä?" Meirami sanoi naurajille. Kukaan ei pilaisi hänen ihanaa päiväänsä. Buizel oli päättänyt; tänään hän löytäisi Schyllendycken-sanin. Meirami yritti miettiä minne hänen ihastuksensa menisi, jos uros olisi täällä. 'Hän taisi pitää kauniista esineistä. Hmm...' Meirami päätyi Kauppakujalle. Jos Schyllendycken-san ei löytyisi sieltä, niin voisi sieltä löytää edes jotain tietoa jos ei muuta. Meirami kulki pitkin Kauppakujaa ja yritti katsella ympärilleen näkyisikö Schyllendycken-sanista jotain merkkiä. Mitään ei tuntunut näkyvän. Mutta sitten Meiramin silmiin osui kiinnostavan näköinen koju. Sen pitäjänä toimi shiny-Kirlia. 'Eikös se ole loogista että shinyt tuntevat toisensa?' Meirami järkeili ja lähti kohti kojua. Naaras pysähtyi ja rupesi tutkailemaan esineitä; sen sijaan, että olisi kysellyt Schyllendycken-sanista. Esineet olivat hyvin kauniita ja Meirami piti monista todella paljon. Hän saattaisi jopa ostaa jonkun itselleen. Buizelilla oli hiukan ylimääräistä rahaa; mutta hän ei tiennyt minkä ottaisi. Kaikki olivat niin kauniita.
#En tiedä kuinka monta kertaa jaksan vielä kirjoittaa Schyllendycken-sanin xD#
|
|
|
Post by yainara on Mar 28, 2008 19:56:14 GMT -2
[ XD ]
*Ezzani katselee kojuja tiirailevia pokémoneja, ja silmään pisti eniten Buizel, joka kaatui katukiveykselle, mutta jatkaa iloista matkaansa vaikka jotkut naurahtivatkin hänelle. Kirlian suulle karkaa väkisinkin pieni hymy. Huomattuaan Buizelin suuntavan kohti Ez nousee seisomaan luoden ystävällisen hymyn kasvoilleen.* "Hyvää huomenta, arvon neiti!" *Shiny tervehtii Meiramia tehden pienen kumarruksen päällään toiselle kun hän oli päässyt tutkailemaan.* "Kaunis päivä tänään, eikö vain?" *Ezzani kysyy toiselta kallistaen aavistuksen verran päätään hymyillen aurinkoisesti.*
|
|
|
Post by Hapro on Mar 29, 2008 8:36:42 GMT -2
Meirami hätkähti kun häntä puhutellaan. "Arvon neiti? Minäkö?" Buizel kelasi mielessään. Niin, hänellehän puhuttiin. "Sano Meiramiksi tai Meiksi vain, en oikein noista arvonimistä välitä", Meirami selitti. 'Paitsi tietenkin silloin välitän, jos kuulen niitä Schyllendycken-sanilta.' "Huomenta sinullekin siis", Meirami sanoi ja hymyili iloisesti. Oli mukavaa että hänelle puhuttiin. "Päivä on kaunis kuin mikä. Melkein yhtä kaunis kuin kukat", Meirami totesi ja tuijotti innoissaan taivaalle. Pieniä pilvenhattaroita leijui taivaalla, mutta muuten taivas oli sininen kuin puron vesi. Meirami rakasti sellaista säätä. Pian naaras kuitenkin käänsi katseensa Kirliaan ja sanoi, hymy yhä huulillaan: "Sinulla on todella kauniita töitä. Pidän kaikista niin valtavasti etten tiedä minkä haluaisin." Meirami tarkasteli esineitä ja yritti näyttää asiantuntevalta; aika huonosti onnistuen.
|
|
|
Post by yainara on Mar 29, 2008 16:25:43 GMT -2
*Ezzani nyökkää Buizelin kysymykselle pirteästi.* "Selvä, siis Meirami. Kiva nimi~!" *Kirlia sanoo toiselle kun hän kertoo nimensä.* "Sinäpä sen sanoit." *Eza vastaa hymy kasvoillaan. Meirami on varsin mukava asiakas; sellaisiin ei kovin usein törmääkkään. Varsinkin aamuisin, sillä jotkut iloisimmatkin voivat olla vähän aamuäreitä.* "Kiitokset, ja nämä kaikki näyttäisivät varmasti hyviltä päälläsi." *Kirlia sanoo toiselle, miettien sitten hetken, vilkaisten ympärilleen. Vielä kaikki muut asiakkaat ovat kauempana ... Sitten hän kumartuu pöydän takaa lähemmäs Meiramia.* "Kuules, Mei, olet päivän ensimmäinen asiakkaani, ja sen verran mukavakin, että jos päätät ostaa minulta, saat kaupanpäällisiksi jotain. Mitäs sanot?" *Kirlia kuiskaa Meiramille. Hän ei yleensä tee näin, mutta hän oli iloinen siitä että pitkästä aikaa hänellä on pirteä asiakas. Sellaiset on mukavia~* "Mutta älä sano tästä kenellekkään, muuten kaikki tulevat joka aamu ensimmäisenä minun kojulleni mielistelemään.." *Ez vielä sanoo. Se oli kyllä totta, hän tietää yhden myyjätoverin joka oli tehnyt samoin, ja asiakas oli kertonut kaikille ja joka aamu myyjää mielisteltiin parin kuukauden ajan, kunnes myyjä sekosi ja lopetti työnsä..*
|
|
|
Post by Hapro on Mar 30, 2008 5:53:45 GMT -2
"Ihanko totta?" Meirami sanoi iloisena, kun Kirlia sanoi, että kaikki esineet näyttäisivät hyviltä hänen päällään. Kirlia tuntui mahtavalta tyypiltä. Meirami seurasi hänen katsettaan; kaikki muut asiakkaat olivat hieman kauempana. Etäisesti Buizel mietti että miksi se Kirliaa kiinnosti. Yhtäkkiä myyjä kumartui kohti Meiramia. Buizel hätkähti vähän, mutta kumartui sitten Kirliaan kohti. "Kaupanpäälliseksi jotain?" Meirami kysyi innostuen, "Enkä tietenkään kerro siitä kenellekään. Sehän olisi ihan hirveän typerää", hän vielä vakuutteli. "Mutta kuulostaa todella hienolta. Olen varma että ostan jotain." Meirami hymyili aurinkoisesti. 'Onpas hän mahtava tyyppi' Buizel mietti. 'Hänestä voisi saada hyvän ystävän.' "Mikä sinun nimesi on?" Meirami kysyi. Hän halusi tutustua tähän Kirliaan. Edes Schyllendycken-san ei pyörinyt hänen mielessään sillä hetkellä. Se jos mikä oli outoa.
#Argh, lyhyttä xP#
|
|
|
Post by yainara on Apr 16, 2008 18:28:08 GMT -2
[Hmm.. Pitää keksiä jotain mikä pitkittäisi ropevastaustani, muuten tulisi järkyttävän lyhyttä XP]
*Ezzani nyökkäilee Meiramille iloisena.* "Hyvä juttu!" *Tyttö vastaa kun Buizel vakuuttaa, ettei hän hiisku asiasta ja vielä ostaakin jotain.* "Nimeni on Ezzani." *Shiny kertoo nimensä, eikä iloinen ilme ole haihtunut mihinkään, ja hän katsoo Meiramia vihreillä silmillään. Pian hän vilkaisee sivusilmällä, kun kujan sisäänkäynnin eteen pakkautuneen pokémonjoukon keskeltä joku raivaa tietään, ja Ezzani kääntää katseensa kokonaan kohti joukkoa, joista osaa joku tönii tieltään. Tyttö kohottaa toista kulmaansa ja kuuntelee joukon paheksuvia lauseita. Hän ei vielä nähnyt tönijää.* "Hm. Vihaan tuollaisia koviste--" *Ezan silmät suurenevat huomatessaan sen jonkun päästyä pokéjoukon läpi, että se oli hänen isänsä Gallade, jonka mukana tipsuttelevat Ezzanin tädit; toinen heistä oli entisellään mutta toinen oli muuttunut Gardevoiriksi. Vielä Kirliana pysyvä täti pyöriskelee myhäilevän siskonsa ympärillä silmät sädehtien. "Siis mä oon NIIIN kade sulle! Miksen mäkin jo kehity, yhyy ... hyi hirveetä, eikö näitä katuja koskaan siivota?! roskii kaikkialla.. Hei kato, eiks ookki hienoi korui tuol kojul? Velikultaa.. käydään tuolla!" Isukki ja tädit vilkaisevat kauempana kojulle, jonka lähettyvillä näytti olevan vain pieni Buizel .. Ezzani teki katoamistempun, nimittäin kojunsa alle. Ezan onneksi pöydän kadunpuoleinen sivu oli laudoitettu umpeen, joten pöydän alle ei näe. Tyttö kurkistaa pöydän alta katsoen Meiramia hieman nolona.* "Pst, Meirami ! Voisitkos tehdä pienen palveluksen; ja esittää hetken tämän kojun myyjää?" *Kirlia kysäisee, ja ennenkuin kuuli edes vastauksen hän näki isukkinsa jo tulevan kojua kohti rasittavat siskonsa mukanaan, ja Ezzani katsoo parhaaksi piiloutua pöydän alle.* "Saisitte kyllä luvan hankkia omat rahanne, minä en ole aina täällä ostelemassa teille joitain helyjä. Ja meillähän on muutakin tekemistä, muistatteko?" *Isukki murahtaa siskoilleen, jotka nyökkäävät. Pian he saapuvat kojun luo, ja katselevat myytäviä esineitä ja koruja.* "Se hakkaamasi Butterfree kertoi että se on nähnyt täällä shiny-Kirlian pariin otteeseen tähän aikaan, mutta täällähän ei näy mokomaa kakaraa." *Gallade sanoi siskoilleen, ja mulkaisee Meiramia, joka oli ainoa korukojun luona.* "Ei kai tuollainen penska jo kojua pidä?"
[Vähän venähti o__o']
|
|
|
Post by Hapro on Apr 19, 2008 10:04:02 GMT -2
#Ehkä vähän pitkää # "Ezzani on kaunis nimi", Meirami sanoi ja hymyili aurinkoisesti. Mikään ei tuntunut varjostavan hänen päiväänsä; ja Kirlia tuntui aivan mahtavalta tyypiltä. Meirami katsoi Kirlian vihreisiin silmiin, mutta hänet keskeytti kujan sisäänkäynniltä kuuluva paheksuva valitus. Joku työntyi kaikkien keskeltä ja töni ilmeisesti muita pokemoneja. Buizel kääntyi katsomaan tätä tapahtumaa. Meirami ei nähnyt kuka tönijä oli, mutta hän oli varma ettei pitäisi tästä; tönijät olivat rasittavia. Paitsi tietysti jos hän itse töni ja palkintona olisi Schyllendycken-sanin näkeminen, mutta niin ei ollut nyt. "Minäkin", Meirami vastasi, kun Ezzani yhtäkkiä hiljenikin. Meirami ei ymmärtänyt mistä se johtui, mutta ainakin tönijät näkyivät; Gallade, Gardevoir ja Kirlia. Buizel nyrpisti nenäänsä kuunnellessaan Kirlian sössötystä. Nuo kolme olivat vieläpä tulossa tälle kojulle! Meirami harkitsi jo häipymistä ja hän kääntyi sanomaan sen Ezzanille, kun huomasikin, että tämä oli piiloutunut kojunsa alle. Meiramin kasvoilla oli hämmentynyt ilme, kun hän kuuli mitä Ezzani pyysi. Mutta kaveria ei jätetä. "Kyllä minä voin", Meirami vastasi, vaikka ei tiennytkään, mikä Ezzania noissa kolmessa pelotti. Buizel rohkaisi itsensä ja yritti esittää, että tarkisteli miten korut olivat pöydällä. Samalla hän kuunteli Galladen, Gardevoirin ja Kirlian juttuja. Meirami meinasi hyökätä näiden kimppuun, kun he sanoivat, että olivat hakanneet jonkun Butterfreen. Mutta hän hillitsi itsensä ja kääntyi kohteliaasti tulokkaiden puoleen. "Kyllä, minä olen kojun pitäjä", Meirami vastasi kohteliaasti, eikä edes yrittänyt loihtia kasvoilleen hymyä. "Haluaisitteko ostaa jotain?" Meirami kysyi. Hän toivoi ettei Ezzani panisi pahakseen; Meirami ei vain keksinyt mitään muuta sanottavaa.
|
|
|
Post by yainara on Apr 19, 2008 10:25:34 GMT -2
[X3~]
*Gallade kohottaa kulmiaan yllättyneenä.* "No kaikkea sitä näkeekin nykyään.. Hmph." *Gallade sanoo kylmästi, ja vilkaisee siskojaan, jotka ihkuttelevat kauniita koruja silmät sädehtien.* "No kunhan nuo päättävät mitä haluavat, niin kyllä." *Se sanoi, ja kääntyi kokonaan siskojaan kohti.* "Päättäkää nyt nopeasti, meidän pitää löytää se mokoma kakara niin nopeasti kuin mahdollista." *Gallade hoputti siskojaan, jotka vielä hetken katselevat koruja, ja hetken päästä toinen tädeistä, Kirlia, ottaa yhden hopeisen rannekorun, ja Gardevoir kultaisen kaulakorun, ja menevät sitten Buizelin luo ne mukanaan.* "Paljon nämä maksaa?" *Gardevoir kysäisee hieman ystävällinen hymy naamallaan, mutta sisko taasen katsoo Meiramia hiukan arvioivasti kulmat koholla.*
|
|
|
Post by Hapro on Apr 19, 2008 14:09:59 GMT -2
Meirami yritti yhä vääntää jotain hymyn näköistä naamalleen ja onnistuikin kohtuullisen hyvin. Häntä ärsytti Galladen puhetyyli ja koko sakki muutenkin. "Sepä hienoa", Meirami sanoi ja piti yhä huulillaan sitä samaa, typerän näköistä hymyä, jonka hän oli siihen loihtinut. Buizel yritti häärätä jotain korujen kanssa; se tarkoitti sitä, että hän nosti korun ja laittoi sen takaisin siihen, missä se oli ollut. Koko ajan naaras tarkkaili kolmikkoa. Kirlia ja Gardevoir katsoivat vielä hetken koruja ja Meirami pidätti hengitystään. Sitten lopulta he päättivät, ja Buizel huokaisi helpotuksesta. Kunnes Gardevoir tuli kysymään häneltä hintaa. Meirami vain tuijotti Gardevoiria. Hinta? Mistä hän sen olisi voinut tietää? Mutta Meirami tajusi, ettei voisi vain tuijottaa. "Öh, odottakaan, tarkistan hinnastosta", hän sanoi, hiukan liian nopeasti ja hermostuneen kuuloisesti. Hän levensi vielä hymyään ja käveli sitten myyntipöydän taakse. Buizel kumartui pöydän alle, kohti Ezzania ja kuiskasi: "Kuinka paljon tuo hopeinen rannekoru ja tuo kultainen kaulakoru maksavat?"
|
|
|
Post by yainara on Apr 19, 2008 14:48:20 GMT -2
*Heti kun Meirami sanoi tarkistavansa hinnastosta, Galladen ja Kirlian ilmeet muuttuvat vähän .. ihmetteleviksi. Kun Buizel katoaa pöydän alle, Kirlia kurottautuu kuiskaamaan Gardevoirin korvaan; "Tsh, selvästi amatööri..", ja Gardevoir vain naurahtaa. Gallade katsoo kojua kulmat koholla ja epäillen; onko se oikeasti myyjä? Ezzani katsoo kun Meirami kumartui kohti, ja kuiskaa takaisin;* "Rannekoru maksaa 150 kultaa, kaulakoru 290."
|
|
|
Post by Hapro on Apr 21, 2008 12:39:38 GMT -2
Meirami kuuli kuinka Kirlia kuiskasi Gardevoirille jotain hänen epäpätevyydestään tai vastaavaa. Buizel pyyhki sellaiset puheet mielestään; hän vain auttoi uutta ystäväänsä ja esittäisi vaikka kuusi vuotta myyjää jos olisi pakko. Tai ei ehkä kuutta vuotta, mutta jotain sinne päin. Meirami kuunteli Ezzanin vastauksen ja nyökkäsi. Sitten Buizel kohottautui pöydän takaa ja loihti kasvoilleen yritän-esittää-myyjää -hymyn ja sanoi: "Rannekoru maksaa 150 kultaa ja kaulakoru 290." Meirami hymyili ja nojasi myyntipöytään, jotta Ezzani ei vahingossakaan näkyisi. Meiramia jännitti. Tähän asti kaikki oli mennyt hyvin, mutta sitä ei tiennyt mitä tulisi tapahtumaan. 'Mitä Schyllendycken-san tekisi minun tilanteessani?', Meirami mietti ja hänen ajatuksensa ajautuivat ihanaan Umbreon-idoliinsa. Buizel leijui jossain taivaan kannen takana ja huomaamattaan hänen ilmeensä muuttui typeräksi ja poissaolevaksi.
|
|
|
Post by yainara on May 6, 2008 13:09:11 GMT -2
*Kuullessaan hinnat Gallade kaivaa rahapussiaan, ja ojentaa Meiramille tarvitun summan. Gardevoir ottaa uuden kaulakorunsa ja ripustaa sen kaulaansa, ja Kirlia laittaa rannekorun käteensä, ja he hetken ihkuttelevat yhdessä. Mutta pian Kirlia lopettaa keksiessään yhden jutun, ja hän vilkaisee Buizelia, virnistäen. Sitten hän nojaa pöytää vasten lähemmäs Meiramia, ja nappaa pöydältä huilun.* "Entä jos haluaisin tämän kaupanpäälliseksi?" *Kirlia sanoo virnistäen ilkeästi, halutakseen huvikseen testata Meiramia. Gallade katsahtaa kulmat koholla pikkusiskoaan, ja Gardevoir vain tuhahtaa.* "Hei, et viitsisi.." *Se sanoo Kirlialle, mutta hän vain odottaa vastausta Buizelilta.*
|
|
|
Post by Hapro on May 11, 2008 13:10:49 GMT -2
Meirami hätkähti unelmoinnistaan, otti rahat vastaan ja kiitti. Hän seurasi katseellaan kuinka Gardevoir ja Kirlia ihailivat korujaan ja ottivat ne heti käyttöön. Meiramista alkoi jo tuntua, että he häipyisivät pian. Sitten hän voisi taas puhua Ezzanin kanssa ja ystävystyä tämän kanssa paremmin ja vaikka kysyä, oliko hän nähnyt Schyllendycken-sania; sehän oli tietysti mahdollista, olivathan molemmat shinyja. Ehkä shinyilla oli joku oma kokoontuminen aina kerran vuodessa… Meiramin mietteet keskeytyivät, kun yhtäkkiä Kirlian kasvoille levisi virnistys ja vaikka Meirami ei ollut siitä nokkelimmasta päästä, tajusi hän, että tämä suunnitteli jotain. Buizel puri hermostuneena huultaan ja toivoi asian olevan jotain sellaista, johon hän osaisi itse vastata. Kirlia nappasi huilun ja nojasi kohti häntä. Meiramin onnistui olla perääntymättä, niin paljon kuin hän olisi sitä halunnutkin. Kirlia kysyi, saisiko tämä kaulakorun kaupanpäälliseksi. Meirami vain tuijotti; mistä ihmeestä hän olisi tiennyt vastauksen? Sitten hän muisti, että hänen piti esittää myyjää. Buizel yskäisi asiantuntevasti ja samalla hänen aivonsa kävivät kuumina ja yrittivät miettiä vastausta. Huilu saattoi olla kallis, jolloin Meirami ei voisi antaa sitä tai Ezzani menettäisi rahaa. Tai sitten se saattoi olla halpa, jolloin Gardet ja Kirlia lähtisivät nopeasti pois. Meirami ei tiennyt mitä tehdä, mutta hän tiesi, että jotain oli pakko sanoa, jotta hän ei olisi liian epäilyttävä. ”Öh, tarkistan hinnastosta kuinka kallis se on. Enhän minä nyt ihan kaikkea voi antaa kaupanpäälliseksi”, Meirami sanoi ja yritti kuulostaa asiantuntevalta. Sitten hän naurahti epätoivoista tekonaurua, sukeltaen sen jälkeen pöydän alle Ezzanin eteen. ”Mitä minä sanon?” Meirami kysyi itku silmässä. Hän toivoi, että oli edes hieman vakuuttava myyjänä.
|
|
|
Post by yainara on May 11, 2008 15:24:39 GMT -2
*Kirlia vain hymähtää Meiramille vastaukseksi ja pyörittelee huilua käsissään, katsoen kun Buizel katoaa pöydän alle. Gallade taas katsoo vähän oudoksuen, ja oli kuulevinaan että ihan kuin myyjä puhuisi jollekkin.. Ezzani luo pienen hymyn Meiramille.* "Ei hätää, sano sille vain tiukasti että et anna sitä kaupanpäälliseksi, kun se on liian kallis. Mutta jos hän jatkaa kinuamista, tarjoa sille vaikka .. hmm." *Kirlia vilkaisee ympärilleen, ja ottaa maasta kiven, näyttäen sitä Buizelille.* ".. tätä, se on hänen arvolleen sopivaa." *Ezzani sanoo ja lopuksi tyrskähtää, ja lättää sitten kätensä suunsa eteen ettei alkaisi nauramaan ääneen. Pian hän muistaa yhden jutun ja jatkaa:* "Älä huoli, kun se yrittää pottuilla jollekkin, ja sille pottuillaan takaisin, se jää sanattomaksi eikä enää keksi miten vastaisi. Ja ne kaksi muuta vain nauraa hänelle, luota minuun. Kun on noiden kanssa elänyt niin tiedän niiden tavat." *Shiny sanoo ja iskee silmää. Samalla pöydän toisella puolella, Gallade rummuttaa pöytää sormillaan ja lopulta täräyttää nyrkkinsä siihen.* "Meillä olisi vähän kiire! Mitä se siellä oikein kuppaa?" *Gallade ärähtää ja odottaa kulmat kurtussa että myyjä tulisi takaisin.*
|
|